Olinpa eilen seuroissa Lauttasaaressa. Aika runsaasti oli tullut väkeä paikalle, vaikka nuorilla olikin yhtä aikaa muuta ohjelmaa samassa kaupungissa. Puhujina olivat Pirjo Työrinoja, Jaakko Heinimäki, Hannu Pöntinen ja Pekka Kaskinen. Kaikki puhuivat paaston ajasta eri näkökulmista.
Vaikka Jaakob voitti painissa Jumalan, hän vammautui loppuiäkseen ja sellaista "nilkuttavaa riemua" oli havaittavissa myös laahaavassa veisuussamme.
Jaakobille Jumala oli taistelukumppani. Joidenkin jumalasuhde on tyyppiä tuomari ja syytetty, joidenkin hurmioitunut ylkä-morsian -suhde ja joidenkin taas lämmin ystävyyssuhde. Me emme voi valita; se on mikä on. (Heinimäki)
Luuk. 7:n fariseusta ei pidä tuomita heti kättelyssä, sillä hän halusi toisten parasta: hänen käsittääkseen koko kansa tuhoutuu tai menestyy sen mukaan, noudattavatko yksittäiset ihmiset Jumalan tahtoa vai ei. Fariseukset jopa tekivät hyviä tekoja huonojen ihmisten puolesta, ja heitä ärsyttivät tyypit, jotka eivät välittäneet kansan kohtalosta ja yhteisestä hyvästä, vaan elivät synnissä (kuten publikaanit ja portot). Fariseus oli siis kunnon kansalainen, mutta ei edustanut naiselle toivoa tai mallia, jota kohti pyrkiä. Toisin kuin Jeesus. (Kaskinen)