Toisinaan väitetään, ettei heränneiden seurapuheissa lainata Raamattua. Tulin Sotkamon juhlilla kiinnittäneeksi asiaan huomiota. Lainattiin useinkin. Raamatunkohdat valitaan ehkä eri paikoista kuin toisissa liikkeissä. Mahtaako esimerkiksi Jobin kirja olla kovinkaan paljon esillä ratkaisukristillisten suuntien juhlilla? Toinen körtiläinen piirre näyttää olevan, ettei puhetta yleensä aloiteta raamatunjakeella, vaan siihen päädytään puheen lopussa, näin kiteytetään se, mitä tahdotaan seuraväelle sanoa.
Asiaa voidaan lähestyä myös historiallisesta perspektiivistä. Siioninvirsiseuroissa Raamattu ei vain usein loista poissaolollaan, vaan on siinä
nyt-hetkessä täysin unohdettu.
Mitä historiallista tässä sitten on? Sitä, että herännäisyydellä on pitkät juuret kuten tiedetään.
Kokonsa vuoksi se on silmätikku. Ulkopuolinen kriitikko haluaa nähdä sen hammastikkuna. Kauneus on katsojan silmissä.
Ulkoisten paineiden puristaessa siioninvirsiseuroissa veisaajat pyrkivät lämmittämään toisiaan. Siksi lähimmäinen on heille Kristus. Raamattua ei laiteta väliin. Historiallisuutta tässä on monien kokemuskerrostumien läsnäolo. Sipuli on ehtinyt kasvaa. Sielunvihollinen lymyää jokaisessa kerroksessa.
Job on ymmärrettävästi suosittu. Virheistä on opittu, koska elämä on jatkunut.