Ja sitten tänä aamuna postilaatikossani oli pommi: Ei hän olekaan sinkku, vaikka profiilissaan niin väitti. Vähänkö on petetty olo nyt.
En halua sekaantua olemassaolevien pariskuntien elämään.
Mutta olen ajatellut että jos yhdessä suhteessa ahdistaa (kuten hänellä) niin ei se mikään ratkaisu ole että syöksyy toiseen syliin! Jos harkitsee eroa niin vaihtoehdoiksi pitää ajatella nykyisen suhteen jatkaminen vs. yksinolo, eikä kuvitelmaa jostakin paremmasta suhteesta. Muutenhan sitä vain siirtää yhden suhteen ongelmat seuraavaan?
Edustan siis moralistista "ei se vaihtamalla parane" -koulukuntaa. No, voihan se joskus parantuakin, mutta ei sen varaan voi laskea. Ehkä vain en vielä ole oppinut elämästä ja suhteista tarpeeksi kun minulla on varaa olla tätä mieltä.
Vaikka nyt onkin aika loukattu olo niin kai minä vielä hänen kanssaan asiasta keskustelen, koetan tuoda esiin vain miltä tuntuu ja yritän pidättäytyä saarnaamisesta. Mutta en oikein tiedä voiko tässä jatkaa kaveruutena - pitääkö siinä kuitenkin yllä vääränlaisia toiveita?
(Ei onnistu lainaus entiseen malliin, joten laitan sanoja per kappale.)
Tuollaista on paljon liikkeellä näinä aikoina.
Ei pidäkään sekaantua, en näe sellaisessa mitään ideaa. Tosin jos itseä ei ole koskaan petetty, voi tarttua tuollaiseenkin. Lie helpompi ymmärtää itse koettua.
Voihan se hetken helpottaa. Hetken. Mutta minusta viisasta on tehdä selkeä valinta, siis jatkaa tai erota.
Joskus vaihtamalla paranee, jos on todellisia, ratkaisemattomiksi päätyviä asioita. Mutta on hyvä oppia elämään itsekseen siinä välissä, päästä entisistä yli ja oppia olemaan onnellinen itsekseen. Sitten osaa jakaa tasaveroisesti elämänsä toisen kanssa.
Voithan selkeästi sanoa, että tuollainen ei ole ok, ei sovi sinulle. Jos parisuhteen osapuolet ovat joskus päättäneet olla uskollisia toisilleen, pitäisi minusta muutoksistakin sopia. Muuten mättää. Semmoinen, mikä pitää salata parisuhteen toiselta osapuolelta, ei ole ok. Niin ja - en usko ihan viattomaan kaveruuteen tuossa nyt.