Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: PekkaV - 16.12.06 - klo:08:51
-
Kävin armeijan Savon Prikaatissa. Olen vänrikki. Krh. Yhdessä kertausharjoituksessa olen ollut. Se kesti kaksi viikkoa. Ensimmäinen viikko oli teoriaa, toinen maastossa.
Sain kutsun viime vuonna RUK:n vuosijuhlaan, mutta yrityksistäni huolimatta en päässyt.
Kunnioitan Mannerheimia, jonka äitini on nähnyt silloin, kun Päämaja oli Mikkelissä, ehkä useampiakin kertoja Marskin kävellessä Seurahuoneelle lounaalle, äitini Tipulaan, Tyttölyseoon.
Jos minulle tulee vaikeita paikkoja elämässä, totean, että olen ollut vaikeammassakin paikassa. Ajattelen silloin - ja sanonkin, jos on tilaisuus – sotaharjoitusta, jossa univajeisena vedin täydessä lastissa olevaa ahkiota puolimetrisessä nuoskalumessa.
Yksi armeijakaverini asuu samalla paikkakunnalla.
-
Minä astun palvelukseen ensi kuun erässä.
Katsotaan mitä haasteita asetetaan eteen.
-
Ikkään ei ole kyllä näin julumetusti jurppinu ku armeijassa, vaan alakaapa olla kassuaamut vähissä (4)... En kyllä turhempaan olis voinut 6 kuukautta elämästäni käyttää, vaan ompahan tuokin käyty, eikä taatusti v*tuta siviilissä juuri mikään tämän jälkeen.
-
Ikkään ei ole kyllä näin julumetusti jurppinu ku armeijassa, vaan alakaapa olla kassuaamut vähissä (4)... En kyllä turhempaan olis voinut 6 kuukautta elämästäni käyttää, vaan ompahan tuokin käyty, eikä taatusti v*tuta siviilissä juuri mikään tämän jälkeen.
Nuori mies purnaa ihan turhaan. Armeijassa on kysymys isänmaamme puolustamisesta.
-
Ikkään ei ole kyllä näin julumetusti jurppinu ku armeijassa, vaan alakaapa olla kassuaamut vähissä (4)... En kyllä turhempaan olis voinut 6 kuukautta elämästäni käyttää, vaan ompahan tuokin käyty, eikä taatusti v*tuta siviilissä juuri mikään tämän jälkeen.
Nuori mies purnaa ihan turhaan. Armeijassa on kysymys isänmaamme puolustamisesta.
No jaa. Ampua osasin jo ennen inttiä sen minkä osaan, en oppinut. Nuotion olen osannut tehdä niin kauan kuin muistan, intissä kyllä useimmiten esson kiehiset ollu apuna kun ei viitsi tuheltaa märkien puitten kanssa. Ensimmäistäkään kunnon taistelutilannetta ei oman palvelukseni varrelle sattunut, istuskelin telakuorma-autossa ja pyörittelin peukaloita, kun muut "taistelu"vaiheessa käppäilivät metsässä 15-20 kilsaa päivän aikana. Varmasti oppi jotakin siinä, nimittäin sen että Nokian saappaissa on aina enemmän reikiä kuin se yksi mistä jalka saappaaseen sujautetaan. Miljoonan euron harjoituksessa pystyteltiin telttoja pahasille paikoille, syötiin ja nukuttiin huonosti ja käppäiltiin metsässä, kuskit istuskelivat. Mielekästä tekemistä kyllä yritettiin itse sitten järjestää, oltaisiin käyty hieman kiusaamassa vastustajia, vaan kun ei omatkaan kouluttajat tienneet (!) muuta kuin sen, että jossakin 30 kilsan päässä majoittuvat. Ainoa uusi asia, minkä armeijassa opin, oli tekalla ajaminen. Suhteellisen kyseenalainen taito tuokin, eikä moisen takia minusta puolta vuotta kannattaisi armeijassa olla. Meneehän tuo armeijakin, mutta enemmän olisi hyötyä pyöritellä niitä peukaloita vaikka työpaikalla...
-
M.k sivariin jos haluaisi peukaloita töissä pyöritellä intin sijasta ;)
Ei vaan, olen hieman hämmentynyt, ettet m.k halunnut pidempään (AUK, RUK) intissä olla! Luulisi sinulla jos jollakin olevan asennetta sellaiseen!
-
Monet (erityisesti sivarit) tuntuu hehkuttavan intin tarpeettomuutta sillä, että kun on jo ennestään niin monitaitoinen ja kypsä ihminen, ei intissä opi enää mitään uutta. Ehkä se onkin asenteesta kiinni; jos on sillä mielellä siellä, että pottu vieköön mitä hommaa, ja laskee aamuja, niin ei siitä varmaan saakaan niin paljon irti kuin jos yrittäisi ottaa hyödyn irti parhaalla mahdollisella tavalla. Monet hyödyllisiksi väitetyt puolet intissä olivat propagandaa, mutta paljon sellaista hyötyä oli, jonka huomasi vasta siviilissä. Henk.koht. tärkein hyöty oli ehkä se, että aina voi tosiaan muistella inttiä ja todeta, että harvoin yhtä kurjia ja potuttavia kokemuksia tulee arkielämässä vastaan kuin siellä.
Ja onhan se mukava juttu, kun kyseinen urakka on suoritettu ja takanapäin. Saa myhäillä rauhassa, kun tietää, ettei tarvi enää lähteä metsään tetsailemaan :)
-
Monet (erityisesti sivarit) tuntuu hehkuttavan intin tarpeettomuutta sillä, että kun on jo ennestään niin monitaitoinen ja kypsä ihminen, ei intissä opi enää mitään uutta.
Sivareiden suhtautuminen isänmaahan on hieman erilainen kuin enemmistöllä suomalaisista. He uskovat kansallisen historian vastaisesti siihen, että voimme puolustaa maamme koskemattomuuttamme aseettomasti. Lähihistoriasta ei ole otettu oppia tai ei haluta ottaa oppia tai ollaan niin idealisteja ettei maailman realiteetteja ymmärretä.
Armeijassa oppii puolustamaan aseellisesti isänmaata. Ja kun se oppii, saa paljon lisää osaamista, jota saatetaan tulevaisuudessa tarvita vaikkei sellaista toivoisikaan. Onhan asevelvollisuuden suorittaminen pottumaista, mutta niin on tarkoituskin. Sodassa kun on vielä pottumaisempaa. Pitkän rauhan ajan olot ovat vierannuttaneet etenkin monet nuoret ajattelemaan, ettei Suomi tarvitse aseellista puolustusta.
-
M.k sivariin jos haluaisi peukaloita töissä pyöritellä intin sijasta ;)
Ei vaan, olen hieman hämmentynyt, ettet m.k halunnut pidempään (AUK, RUK) intissä olla! Luulisi sinulla jos jollakin olevan asennetta sellaiseen!
Joku jo pelit-lehden foorumilla mahtoi todeta, että RUK:n käymisellä on työpaikan saamisessa yhtä paljon merkitystä kuin penkkipunnerrustuloksella... Ei vaan, ihan tosi. Joskus p-kaudella olin vielä kahden vaiheilla, lähteäkkö aukiin ja mahdollisesti rukiin vai ei. Siinä sitä sitten ajan oloon kyllä alkoi kyrsiä siihen malliin koko touhu, että ei kyllä vuodeksi olisi meikäläisestä. Näin jälkikäteen ajatellen täytyy todeta, että melkoisen fiksu veto olikin tämä 6 kuukauden palvelus, enempää tuollaista turhanpäiväistä pööpöilyä ei olisi jaksanutkaan. Tuota johtajien touhuamista kun katselee, niin ainut asia mitä he itsenäisesti johtavat, on se että päättävät ruuanjakajat leirillä. Aivan höpöhommaa kyllä käsittääkseni koko johtajakoulutus näin äkkiseltään, kyllä tuolla meillä ainakin 75% aukin ja rukin käyneistä on sellaisia "johtajia", että ei kyllä oikein hommaan sovellu...
Minusta pienillä muutoksilla omaankin inttiin olisi saanut huomattavasti lisää haastetta ja todentuntua. Oikeat taistelut loistavat poissaolollaan täydellisesti, kuten jo aikaisemmin sanoin. Se on kyllä bonusta intin jälkeen, että yhtä surkeisiin hommiin ei kertakaikkiaan VOI joutua missään tilanteessa. Aina vaan jaksaa ihmetyttää, mistä ilmaantuu sellainen vatipää, joka käy korkeakoulun päästäkseen skappariksi ja tienaamaan alta kaks tonnia kuussa. Henk. koht. ennemmin kyllä ajaisin bussia ja tienaisin paremmin kuin touhuaisin kouluttajana armeijassa, mutta onhan se toki hienoa että joillakin oikeasti mielikuvituksen puute on edennyt niin pitkälle ettei oikeasti mitään muuta työtä keksi kuin upseerin...
-
Aina vaan jaksaa ihmetyttää, mistä ilmaantuu sellainen vatipää, joka käy korkeakoulun päästäkseen skappariksi ja tienaamaan alta kaks tonnia kuussa. Henk. koht. ennemmin kyllä ajaisin bussia ja tienaisin paremmin kuin touhuaisin kouluttajana armeijassa, mutta onhan se toki hienoa että joillakin oikeasti mielikuvituksen puute on edennyt niin pitkälle ettei oikeasti mitään muuta työtä keksi kuin upseerin...
Armeija tarvitsee ammattisotilaita. Upseerit käyvät sotakorkeakoulun. Monet suorittavat siinä sivussa muunkin korkeakoulututkinnon. Alkupalkka ei ole kovinkaan hyvä, mutta palkkaan kuuluu kaikenlaisia lisiä. Palkka kasvaa ylennysten myötä varsin hyvin. Jos on hyvä lukiokoulutuspohja ja erinomaiset arvosanat sotakorkeakoulusta, etenee nopeasti virka-asteikolla. Kaikki upseerit eivät toimi kouluttajina vaan joukossa on myös strategisteja ja tutkijoita. Ovat muuten usein parempia kuin yliopiston tutkimuslaitosten tutkijat.
-
Kuulostaa nyt vähän siltä, ettei m.k kaikesta huolimatta tiedä mistä puhuu. Suuret on puheet, mutta sisältö jälleen heikko.
Todellakaan en voi nyt itsekään väittää tietäväni, mutta kyllä nyt tuntuu, että m.k yleistät aika heikolla otannalla.
- Kumma juttu, jos oma palvelusaikasi oli noin vähäsisältöistä, eikä taisteluita vastaan tullut.
- Voi sitä upseeri tykätäkin työstään. Eikä sitä silti välttämättä ole idiootti. Persoonia on erilaisia, hommia on erilaisia. Tiedä sitten kuinka poikkeukselliseen porukkaan sinä törmäsit, ja miksi.
- Peruspalkkojen päälle tienaa käsittääkseni helposti aika hyvät lisät (mm. leirivuorokausista).
-
Kuulostaa nyt vähän siltä, ettei m.k kaikesta huolimatta tiedä mistä puhuu. Suuret on puheet, mutta sisältö jälleen heikko.
Todellakaan en voi nyt itsekään väittää tietäväni, mutta kyllä nyt tuntuu, että m.k yleistät aika heikolla otannalla.
- Kumma juttu, jos oma palvelusaikasi oli noin vähäsisältöistä, eikä taisteluita vastaan tullut.
- Voi sitä upseeri tykätäkin työstään. Eikä sitä silti välttämättä ole idiootti. Persoonia on erilaisia, hommia on erilaisia. Tiedä sitten kuinka poikkeukselliseen porukkaan sinä törmäsit, ja miksi.
- Peruspalkkojen päälle tienaa käsittääkseni helposti aika hyvät lisät (mm. leirivuorokausista).
En kauheasti kommentoi, kun itse on yhden yön kasarmissa nukkunut ja senkin yli 40v.n iässä. Kelpoisuusluokalla C8b ei rauhan aikana joudu palvelukseen, mutta kompensaatioksi rivitalon seinänaapurina asuu Pertti Salminen kenr majuri ja sotakorkean rehtori, joten keskimäärin on ihan hyvin.
Minusta M.K:n asenne oli hiukan kypsymätön ja kuusi kuukautta lisää olisi tehnyt hyvää.
-
- Kumma juttu, jos oma palvelusaikasi oli noin vähäsisältöistä, eikä taisteluita vastaan tullut.
Itse voin vahvistaa tämän osan m.k.:n sanomisista todeksi, sillä kuljettajilla on joskus leireillä vähän tekemistä, heitä kun ei oikein viitsi taisteluvaiheeseenkaan ottaa, koska se saattaa kestää niin pitkään, että jokin "kuskikeikka" menee ohi. Lisäksi varosäännösten yms. nojalla joidenkin kuskien on oltava päivystämässä yms.
Nimimerkki: itsekin teka-/c-kuski
-
Mulle kaas tua armeija -74 ei ollu mikään autuus. Epäsotilaallisena luantehena tua herroottelu ja pokkuroonti ei sopinu mun kuasihin. Pari viikkoa ku olin ollu, fundeerasin, notta täältä pitää lähtiä kunnialla, lyhyymmällä kaavalla ja nii pyriin lääkintämiäheksi.
Tua armeijjan aivottumuus tekemises miähistö pualella on yhtä turhauttavaa, ku Vaalimaan rekkajonotus kuskiilla. Jos sotaherrat viäläki hälys makuuttaa miähiä märiäs mettäs tuntikausia, muka orottamas irästä tulevaa hyäkkäystä, nii kaikki on ku ennenki.. Leirien erellä sairaalahan oli aina tunkua. Kuumemittareita viriteltihin naputtamalla ja jokku söivät tupakkia kuumehen aikahansaamiseksi ym. Pahimmat lusmut paisutti raajojaan lyämällä niitä märiän rätin pehemustamalla kapulalla!
Siviilipalavelusmiästenkin olis paree tulla hyätyhommista armeijjahan huutamahan SARRJJAA! SARRJJAA! Seleviääsivät 13kk sijasta 6kk:lla. :D
-
Itse voin vahvistaa tämän osan m.k.:n sanomisista todeksi, sillä kuljettajilla on joskus leireillä vähän tekemistä, heitä kun ei oikein viitsi taisteluvaiheeseenkaan ottaa, koska se saattaa kestää niin pitkään, että jokin "kuskikeikka" menee ohi. Lisäksi varosäännösten yms. nojalla joidenkin kuskien on oltava päivystämässä yms. Nimimerkki: itsekin teka-/c-kuski
Olen sotilaalliselta koulutukseltani rannikkojääkäri. On pakko todeta, että joukko-osastossamme oli jatkuvia taisteluharjoituksia ja lisäksi maihinnousuesityksiä ulkomaisille sotilastarkkailijoille. Oli maihinnousuja mm. Hangon rannikolle, saariin, saarien valtauksia, mutta myös pitkiä polkupyörämarsseja maihinnousujen jälkeen. Sotilaskoulutus oli niin kovaa, että yleensä porukka ei jaksanut sotkuunkaan lähteä illalla palveluksen jälkeen. Alokasvaiheen jälkeen kunto oli niin hyvä, että RAUK ja RUK tuntuivat leikiltä. Tiedän myös, että Lapin rajajääkäreiden ja laskuvarjojääkäreiden koulutus on fyysisesti kovaa ja henkisesti rassaavaa.
Jos siis haluaa kovan sotilaskoulutuksen, siihen pitää pyytää ja useimmiten myös pyrkiä.
-
Vaan kun ei meillä muutkaan taisteluharjoituksissa tehneet muuta kuin käppäilivät metsässä, vailla viholliskosketuksia. Kuskitkin muuten varmasti olisivat mukana, mutta kun jätkät käppäsee sen 20 kilsaa, niin ehkei enää toista takaisin autolle... Kuudella lisäkuukaudella olisi sitten saanut johtajakoulutuksen taikka rekkakortin, kummallakaan ei kyllä ole mitään virkaa. Olisipahan toisenkin puolen vuoden tienestit menettänyt, nyt meni itseltä varmaan reilu kymppitonni tienaamatta. Otten huomioon, että tämän puolen vuoden aikana en katso oppineeni maanpuolustuksessa tarvittavia taitoja juuri ollenkaan, minun kohdallani meni tämä puolikin vuotta aivan hukkaan.
Mielestäni olisi ollut suhteellisen mukavaa, ehkä jopa opettavaistakin, JOS jotakin olisi tapahtunut edes jollakin leirillä, mutta kun ei niin ei. Varmasti jossakin muualla paremmin, mutta JPr:ssä näin, kehuvat vielä pohjoisen maanpuolustusalueen parhaaksi yksiköksi, pelottaakin sitten ajatella mitä ne muut ovat, ja sitäkin enemmän, mihin joudutaan jos näin koulutettuja joukkoja tositilanteessa johonkin tarvitaan. Mitä itse näin, niin motivaatio aika heikkoa, ja tekeminen muutenkin vähän sen oloista ettei olla oikein maltettu viimeiseen asti suunnitella jollakin portaalla, tai sitten ongelmia on suunnitelmien toteuttamisessa.
Myöskin mielestäni on kummallista, että mikäli sitten kritisoit armeijassa annettavaa koulutusta, niin siellä olisi ehdottomasti kannattanut olla 6 kuukautta lisää, ja asenne on kypsymätön. Enkä kyllä oikein ymmärrä, miten naapurissa asuva leijonakauluksinen henkilö kompensoi armeijan käymättömyyttä, mutta jos siltä tuntuu, niin OK mulle. Itse en kyllä opinnon-ohjauksesta tiedä sen enempää, vaikka vastapäätä asuukin opo...
-
m.k: Kerrotko vielä maallikkokielellä missä siis palvelit, ja missä hommissa, aselaji, yksikkö jne. Alkoi kiinnostaa niin, että tekee mieli kysäistä tilanteesta vielä KaiPr:n upseeriveljeltä (RUK:n ja Kadettikoulun käyneeltä, nyt kapteenilta).
-
Sodankylän Jääkäriprikaati, 1. Jääkärikomppanian 2. joukkueen 2. ryhmän telakuorma-auton kuljettaja... Ihmettelivät oikein alikersantitkin tuota meidän loppusotaa, kun ei oikein mitään tapahtunut sen käveleskelyn ohella, heillä itsellään kun oli välisodassa ollut tilanne päällä koko ajan, ja mm. sissit tulleet häiritsemään ruokailua. Kysyhän Liisa toki, ja ilmoittele tännekin! Jospa tuolla jotkut olisivat jotain tehneetkin, ainakin Kajaanin pioneereilla näkyi jotain tekemistä olevan myös taisteluvaiheessa, tai ainakin siihen malliin siinä meidän ohi käppäilivät yhtenä päivänä rojujensa kanssa.
Kuskithan nyt pääsevät oikeastaan aina vähällä, taisteluharjoitus on vähän niinku VMTL, C- ja E-kuskeilla oikeastaan koko armeija P-kautta lukuunottamatta on aikalailla lepikeissi...
-
m.k: Kerrotko vielä maallikkokielellä missä siis palvelit, ja missä hommissa, aselaji, yksikkö jne. Alkoi kiinnostaa niin, että tekee mieli kysäistä tilanteesta vielä KaiPr:n upseeriveljeltä (RUK:n ja Kadettikoulun käyneeltä, nyt kapteenilta).
Missä tuolla KaiPr:ssä veljesi on homissa? Itse nimittäin kävin intin Kainuun Prikaatissa Pohjois-Suomen Viestipataljoonassa 2. Viestikomppaniassa (P-kausi) ja Esikuntakomppaniassa (E- ja J-kaudet). Ajattelin vain, että olenko tavannut häntä.
-
Tykistössä on veli. Kysäisin. Tuolla loppuleirillä ei hän ollut, niin ei sen tilanteesta osannut sanoa. Mutta muuten. Ihmetteli viholliskosketuksen olemattomuutta. Sanoi näin voivan tapahtua, jos ei henkilö osallistu taisteluharjoituksiin esim. sairastuvalla olon vuoksi. Ja jos on aiemmat harjoitukset pääasiassa sairastuvalla viettänyt, ei loppuleirilläkään voida kovaan paikkaan laittaa. Ei kuulemma tosiaan ole tapana tuo vähyys, vaan ainakin heillä meininki on kovasti eri. Varsinkin tuo esimiesporukka joutuu loppuleirit vetämään tunnin parin vuorokausiunilla, eli ei jää odotteluun aikaa. Kuulemma jääkäriprikaatien telakuorma-auton kuljettajilla tuota löysäilyä saattaa enemmän näkyä. Kuskien kun on nukuttava lain määräämät ajat ja siksi heillä saattaa taistelut jäädä vähiin. Eikä voi heitä käskeä taisteluihin mukaan tosiaan siksikään, että muulla porukalla jos kasvaakin kävelymatka 2x15-20 km:iin, tulee vastaan ruokaongelmat; porukka alkaa nurista nälkää, kun perillä takaisin ollaan iltapäivän sijaan vasta illalla.
Tämänsuuntaista.
-
Hei, m.k., älä välitä!
Oon samaa mieltä ja myyräpartio > muut.
Ja kyllä, kaikilla tapaamillani skappareilla on ollut jotain vakavia pään alueen vammoja. Paitsi ehkä yksikkömme kapteenilla. Tuossa tapauksessa vain lieviä.
-
Hei, m.k., älä välitä!
Oon samaa mieltä ja myyräpartio > muut.
Ja kyllä, kaikilla tapaamillani skappareilla on ollut jotain vakavia pään alueen vammoja. Paitsi ehkä yksikkömme kapteenilla. Tuossa tapauksessa vain lieviä.
Sorry nyt vaan, mutta tuo on täyttä puppua. Ja niin kai oli tarkoituskin.
-
Samassa hommassa meillä kaikki oli, ei kyselty että onko sairastuvalla oltu tai otettu asiaa huomioon. Jos oli sinkomieheksi koulutettu, niin sinkomiehenä oli.
Nukkua sai yöunet vasta tuolla viimeisessä harjoituksessa, kun tuli autohallilta käsky. Silti saatoin joskus, jos ei pidempää siirtymistä ollut edessä, ottaa keskelläkin yötä kipinä/vartiovuoroa, että saa muutkin nukkua. Kuuden tunnin jatkuva lepo piti yöllä saada ja laittaa ajopäiväkirjaan jokainen ajo/tauko ylös että voi näyttää jos joku kyselee, ei kyselty. Aikaisemmin ei tosiaankaan nukuttu, vaikka olisi joskus tarvettakin ollut (kaksi kertaa tuli ojassa käytyä kun nukahti, jokainen joka on bankulla ajanut niin tietää että siihen meteliin ja ajo-ominaisuuksiin ei äkkiä nukahda...).
Siksihän siellä taisteluissa ei mukana ollakkaan, että tulisi lyhyt kävelymatka muille. Tuli vaan mieleen, että mitäs jos sen 20 kilsan sijaan olisikin vaikka 2x10 kilsaa, ja kuskitkin mukana? Ei sillä että olisi haitannut tuo käppäilyn puute, saipahan nukkua päivälläkin, ja ehti sentään syödä jotain, iltaruuan ja aamupalan aikaan oli aina hoppua ettei oikein ehtinyt, laitoin aina sitten evästä völijyyn että sai syödä jotakin. Metvurstia kotoa mukaan, voita, juustoa ja leipää sai kun otti jaettavasta ja jos ei ollut niin haki huollosta joltakin tutulta...
Mutta. Ohi on, ja tyytyväinen tilanteeseen, kun ei tartte enää lähteä takaisin!
-
Viime kevät Kajaanissa.
Pioneerina suojelumiehenä 6kk. Sinänsä loistavaa homma, että pääsin tuonne minne halusinkin värisokeudesta (pioneeriksi) ja puuttuvasta miehistötehtävästä (aloittivat suojelumieskoulutuksen kajaanissa) huolimatta.
Ei ollut helppoa. Ennakkoluulot olivat suuret eivätkä kaukainen sijainti ja "inttileskeys" helpottaneet asiaa. Erityisen suurena vastakohtana pidän sitä, että sain syksyn tehdä täysin sitä mitä halusin ja kahlata korviani myöten unelmissani ja kevät olikin sitten täysin päin vastainen.
Eniten rasitti se että astumaviasta johtuvaa b-miesluokitusta ei noteerattu ollenkaan. Vasta kun ei pysynyt pystyssä myönnettiin lievennyksiä ja silloin kun jotenkin vielä hoippui, niin teki sen sosiaalisesta paineesta/vastuun tunnosta, ettei muille lankeaisi enemmän tehtävää/vähemmän unitunteja.
Raskauttavaa oli myös se, etten osannut ottaa rennosti, vaan huumori loppui aina puolessa välissä. Muut neuvoivat viisaasti että pitäisi "PItäisi pistää paska kiertämään". Mutta minusta toisilla työn teettäminen ja toisille "ilkeilystä" nauttiminen ei toiminut ollenkaan. En siis saanut siitä perinteisestä kaikkien keskeisestä hattuluista mielihyvää.
En oikein mistään.
Olin aika vääränlainen armeijaan. Eihän siellä kellään kivaa ole, mutta en osannut leikkiä mukana. Monesti oli vähällä, että olisin katkaisut koko leikin.
Uutta opin:
- Kenkien lankkaus on todellakin niiden hyväksi
Onnellinen olen, että palvelus on nyt ohi ja että suhde kesti sen yli (näin ei tilastollisesti monella ole), mutta toivon vielä, että painajaiset loppuisivat.
-
Vois kait sitä itsekin kirjotella taas pitkästä aikaa. Löytyi kerran ketju josta jotain voi ihan oikeastikin sanoa. Tuntuu nimittäin siltä, että aika pimennossa on tullut elettyä siitä lähtien, kun viime heinäkuussa palvelukseen astuin.
Itse taidan olla aika outo tapaus, kun ei tuo armeija ole vielä kovinkaan usein ihan oikeasti tympinyt. Haminassa on tietenkin ollut välillä todella kettumaista, mutta jälkeen päin RUK:kin tuntuu hienolta kokemukselta ja kun se vihdoin viime torstaina loppui niin taisi siinä jopa silmät hieman kostua. Sieltä sai nimittäin hyviä ystäviä, jotka toivottavasti ovat sitä vielä pitkään. Olo oli vähän niinkuin riparin jälkeen.
Tuntuu siltä, että on tuo ensimmäinen puoli vuotta mennyt suhteellisen nopeasti. Vielä en ole alkanut aamujakaan laskemaan. Taidan tässäkin suhteessa olla hieman erikoinen ainakin sen perusteella, kuinka monessa erinäisessä paikassa erinäisiä TJ-lukuja näkyy raapustettuna.
Omasta mielestäni johtajakoulutuksesta on ollut paljonkin hyötyä. Esimerkiksi stressin hallintaa ja päättäväisyttä on ainakin itselle karttunut.
Ja valvomisharjoittelua tulevia heriksiä varten. :wink:
Omista palveluspaikoista sen verran, että P-kauden ja AUK:n olin 2. Viestikomppaniassa Kainuun Prikaatissa, RUK:n Viestikomppaniassa ja nyt johtajakauden palvelen Esikuntakomppaniassa myöskin KaiPr:ssa.
Itseä ei ainakaan ole harmittanut tienestien menetys. Kun opiskelupaikkakin on tiedossa, niin ajattelin aika lailla palveluksen alusta asti, että kun armeija kerran on käytävä (siviilipalvelus ei oikein jostain syystä ollut milloinkaan todellinen vaihtoehto). niin käydään sitten kunnolla.
-
Itseä ei ainakaan ole harmittanut tienestien menetys. Kun opiskelupaikkakin on tiedossa, niin ajattelin aika lailla palveluksen alusta asti, että kun armeija kerran on käytävä (siviilipalvelus ei oikein jostain syystä ollut milloinkaan todellinen vaihtoehto). niin käydään sitten kunnolla.
Hieno homma, että nuoret ajattelevat noin Jos olen oikein ymmärtänyt, suomalaiset ovat maailman puolustustahtoisinta kansaa. Kovat kokemukset on ehkä tuoneet ymmärrystä siitä, kuin tärkeätä maan puolustaminen on pieninkin voimavaroin.
-
Niinno. Ennemmin tässä tienailen sen reilun tonnin kuussa kuin kitkuttelen noilla intin päivärahoilla... Jos viihtyy niin mikäs siinä. Vaan voi sen armeijan kunnolla käydä puolessakin vuodessa, kyllä siellä on aivan järjettömän särmää porukkaa miehistössäkin. Ja suurin osa saa miehistökoulutuksen... Toki myös töhöjä on joukossa, mutta kun nyt muistelen niin eipä nyt kaikki alikessut ja koksutaan niin nohevaa porukkaa loppupeleissä olleet.
Stressin hallintaa saa kyllä ihan puolessakin vuodessa kerättyä, sen verran v-käyrä nousee ja pitää silti itsensä hillitä. Kerran tosin loppusodassa paloi sen verran päre että viittävailla mukiloin yhden alikersantin, vaan jätimpä sitten välistä. Selkäsaunaa kyllä olis vailla ollut, niin lapsellinen kaveri ettei kyllä tule heti toista mieleen... Onneksi suurin osa porukasta oli silti oikeinkin mukavaa, ja hyviäkin muistoja iltaisilta leirinuotioilta toki on!
-
varusmiespalvelun suoritin 17-18 vuotiaana vapaaehtoisena jääkärijoukoissa.reservin pakollisissa ( nykyään on vapaaehtoisiakin yms koulutuksia jne) kertausharjoituksissa olen ollut kolmesti.
"maanpuolustusmitalli" marraskuussa 2003 ja "vapaaehtoisen maanpuolustustyön ansiomitalli" huhtikuussa 2007.
isävainaa oli suojeluskuntalainen sekä talvi-ja jatkosodan rintaveteraani.
jumala siunatkoon suomen puolustusvoimia.
-
Ja kyllä, kaikilla tapaamillani skappareilla on ollut jotain vakavia pään alueen vammoja.
Olen samaa mieltä ja sama levy on jäänyt soimaan vielä eläkepäivillekin.
ps. kantakuppiloissa näitä sotasankareita tapaa puhumassa (sensuroitu).
-
Nuori mies purnaa ihan turhaan. Armeijassa on kysymys isänmaamme puolustamisesta.
Aamen! Armeija on elinehto maamme itsenäisyyden turvaamiseksi. Armeija on ihmisen elämän parasta aikaa, koska armeija-aika on vain kerran elämässä. :eusa_pray:
Palvelin isänmaata ratsuväessä parhaaseen A- kuntoisuusluokkaan kuuluvana varusmiehenä vuonna 1978 Uudenmaan Rakuunapataljoonassa (UudRakP ). Sotilasarvoni on rakuuna, ja olen koulutettu kiväärimies polkupyörällä nopeasti liikkuvaksi etulinjan soturiksi. Rakuunalla oli oltava fyysinen kunto, ja koulutus myös pst, tela- ja jalkaväkimiinojen asentamiseen sekä lähetti- ja viestintätehtäviin. Reservissä palvelin isänmaata kertausharjoituksissa. Ratsuväki on myyttinen aselaji. :eusa_pray:
Ratsuväki – myyttinen aselaji https://maavoimat.fi/-/ratsuvaki-myyttinen-aselaji
Suomalaisen Ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa https://www.youtube.com/watch?v=psH6TQL1u7A Kuvassa esitetään Uudenmaan Rakuunarytmentin sotilasta.
-
Kokkolaa puolustettiin, tämä on hyvä katsoa.
https://www.youtube.com/watch?v=me8U2LtNVlw
-
Lueskelin läpi tämän otsakkeen alle kirjoitetut jutut. Aina niistä jotakin 'kostuu'.
Miesten alueelle en nyt enää katso armeijan pelkästään kuuluvat, naisetkin haluavat, ja myöskin jo otetaan armeijaan. Onpa eräs nainen jo upseeriksi asti ylennyt. ISn mukaan.
Olen kertonut, että minulla oli Lotta-äiti ja sota-sotilaspoliisi-isä. Itse menin Hennalan sotilaskotisisareksi työkaverin pyynnöstä. Salme oli majurin puoliso. Koko perhe oli Israelissa Golanilla rauhaa turvaamassa ja sieltä palatessaan ystävystyimme.
Oli vuori 1983 kun liityin hengelliseen jaostoon. En siis ole munkkeja paistanut enkä soppatykillä päivystänyt, mutta katsoin että osuuteni tein kutsumukseni mukaan tässä tehtävässä.
Jaoston pj oli viisas, käytännönläheinen ja topakka rva K. Marola. Marola oli se talo josta Lahden palon kerrotaan alkaneen 19.6.1877.
Jaoimme vala-tilaisuudessa ja varusmies-jumalanpalveluksessa 'tasku-aseita', Uutta testamenttia ja Sotilaan virsikirjaa.
Järjestimme ja osallistuimme varusmiesten kasteisiin ja konfirmaatioihin. Olen monen sotilaan kummitäti.
Järjestimme rippijuhlat, joissa monilla oli omaisia ja ystäviä ( tyttöja )läsnä.
Kirkkohäät mielessä monet pojat kävivät nämä sakramentit läpi, kun morsio niin toivoi.
Sotilaspastori niissä puhui ja musiikkia järjestettiin ja virsiä veisattiin.Täytekakkukahvit kuuluivat asiaan.
Uuden testamentin lahjoittivat Gideon-veljet.
Heidän kokouksiaan kahvitimme sotilaskodin tiloissa. Siellä tutustuin muutamiin kivoihin uskoviin miehiin.
Paikkakunnan papisto kokoontui myös Sotkussa, ja me tarjoilimme.
Astmani pahennuttua en enää voinut
jatkaa. Muistot ovat mielessä, vaikka Hennalan varuskunta on edesmennyt, samoin kuin vanha venäläisten kirkoksi rakennettu sotilaskotikin. Siinä taitaa olla ravintola nykyään.
---
Veljeni suoritti armeijan Lappeenrannassa, syntymäkaupungissaan. Tykistö se ilm.oli
Matti kävi Kauhavan lentosotakoulussa lentomekaanikoksi.
Ex-vävy oli laivastossa ja toinen oli sivari, työssä sairaalassa.
Pikku-ukoista vanhempi palveli Santahaminassa Kaartin jääkärinä ja suoritti siellä kuorma-autokortit. Siitä on ollut siviilissä hyötyä.
Nuorempi astuu tammikuussa myös Santahaminaan.
Sitten on toisen tyttären poika joka palveli Ruotuväki-lehdessä terveytensä takia.
Sieltä urkeni työ-ura.
Kaksi pienitä poikaa ja kolme tyttöä on kasvamassa. Miten he valitsevat jää nähtäväksi.
http://www.lahdensotilaskoti.fi/lahden_sotilaskotiyhdistys/historia
-
Kiitos, että jaksoit kirjoittaa "vihreät sisaret ulos". Harva tietää paljon, enimmäkseen munkki ja kahvi asian.
-
Ole hyvä, veli-Veneheitto ! Tiedän sinun tietävän.
Lisään vielä sisar-illat, joissa oli ohjelmaa , mutta ei mitään viihtellistä, vaan isänmaallista tai aiheen-mukaista esittelijöineen.
Historian mukaan oli ollut myös joulujuhlia, mutta ei minun aikanani. Jotkut jaoston sisaret kävivät myös Hälvälässä sotku-auton mukana, mutta minä en jaksanut.
Tiesin jo mukaan lupauduttuani mikä jaksamiseni oli, kodin työn ja luottamustoimien jälkeen.
Vanhempi tytär oli silloin juuri Israelissa volunteerina ja nuorempi opiskeli ensin Kajaanissa, sitten Jyväskylässä.
Vihreä sisar Kajaanissa meidän tyttären ensi-majoittikin kun vieraan kaupungin majoitus-tarjonta oli alkusyksyllä nolla.
-
Kokkolaa puolustettiin, tämä on hyvä katsoa.
https://www.youtube.com/watch?v=me8U2LtNVlw
"Halkokarin kahakka Kokkolassa
Kuinka monen kouluaikana aikoinaan lauleltiin "Ja se Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa. Kun kolmella sadalla laivalla seilas engelsmanni Suomemme rannoilla......?
Enpä silloin alakouluaikana tullut ajatelleeksikaan, että sota liippasi niinkin läheltä...
Oolannin sodan taistelut olivat nimittäin osa Krimin sotaa, jota käytiin 1853-1856. Krimin sota puhkesi, kun Venäjä painosti Osmaneja (eli pääasiassa turkkilaisia) ortodoksien hyväksi katolilaisia vastaan. Iso-Britannia puolestaan pyrki pitämän Venäjän laivaston pois Välimereltä, ja ranskalainen Napoleon III halusi palauttaa Ranskan arvovallan takaisin. Kyseessä oli siis pääasiassa taistelu Mustanmeren herruudesta.
Suomi kuului Oolannin sodan aikana Venäjään ja hallitsijana tällöin oli Nikolai I. Ja koska Suomi kuului Venäjään, yritti brittiläis-ranskalainen laivasto tuhota myös Suomen rannikon linnoituksia, laivoja sekä varastoja.
Ensin laivaston kohteeksi joutui Oulu, sitten Raahe. Oli vuosi 1854. Kokkolassa saatiin vihiä tulevasta ja paikallinen mahtimies Anders Donner ehdotti, että hyökkäykseen vastattaisiin asevoimin. Vihollisiin varauduttiinkin tekemällä hämäysrakennelmia lankuista rannan tuntumaan Halkokarin tervamakasiinien väliin. Donner myös kustansi sillan rakentamisen Suntinsuun yli. Lisäksi kultaseppä J. N. Chorin lähetettiin hakemaan pari venäläistä komppaniaa Vaasasta avuksi von Wendtin johdolla. Merellä sopivasti riehunut myrsky hidastutti vihollisen saapumista.
Uuden sillan vasemmalle puolelle asettuivat reservijoukot ja makasiiniaittojen suojiin meni noin sadan miehen vahvuinen vapaa sotaväki yhdessä venäläisten komppanioiden ja tykkien kanssa. Kruununvouti Johan Holmin aloitteesta rakennettiin myös optinen lennätin, jolla saatiin tietoa vihollisen liikkeistä.
Illansuussa 7.6.1854 kaksi englantilaista fregattia, Vulture ja Odin, laskivat Kokkolan edustalle, lähelle Trullevia, yhdeksän maihinnousualusta eli laivavenettä tai barkassia, joista osa oli varustettu kanuunoin. Veneet olivat 16- tai 20-airoisia ja niissä oli yhteensä 17 upseeria ja 180 miestä.
Yksi barkasseista rantautui neuvottelemaan neuvottelulipun suojissa kauppaneuvos Donnerin, pormestari Roosin, Otto robert Kynzellin sekä O.A.Forsbergin ja ja tulkkeina toimineiden kapteeni Österbergin ja Wallinin luokse laivasillalle. Brittineuvottelijat, luutnantti Wise ja luutnantti Burton, vaativat sataman laivojen ja muun omaisuuden, kuten tervan, ruudin, köysistön, ym. polttamista tai luovuttamista englantilaisten haltuun. Kyseessä oli siis sotakieltotavara.
Kokkolalaismiehet vastasivat vaatimuksiin umpikierosti ja englantilaiset olisivat halunneet jatkaa matkaa Suntin salmea pitkin kohti kaupunkia. Kokkolalaisten evättyä moisen vaatimuksen, kääntyi englantilainen upseeri omiin miehiinsä päin sanoen: "Olemme saaneet röyhkeän vastauksen pojat. Tässä näyttää syntyvän taistelu".
Samana kesäkuun iltana klo. 23 englantilaisten laivaveneet järjestäytyivät hyökkäykseen soutamalla yhden barkasseista Mustankarin ja Halkokarin väiseen lahteen. Samanaikaisesti Halkokarin makasiinien väliin piiloutuneet venäläiset joukot ja kokkolalaiset vapaaehtoiset avasivat tulen. Lautavarustus poistettiin nyt kiireesti ja luodikot sekä pari tykkiä lauloivat. Ensimmäinen tykinlaukaus osui veneen kylkeen ja Matts Kankkonen ampui luodin veneen päällikön, luutnantti Edward Carringtonin otsaan. Laukaustenvaihtoa kesti noin 45 minuuttia, jonka jälkeen englantilaiset perääntyivät.
Kolme englantilaisbarkassia vaurioitui pahoin. Yhden näistä barkasseista suomalaiset ottivat sotasaaliiksi, kun se jäi kiinni vanhaan laivahylkyyn. Sitä säilytetään yhä Kokkolassa Englanninpuistossa olevassa vajassa. Veneessä oli yhteensä 22 miestä, joista kuusi oli kuollut. Kaiken kaikkiaan kuoli yhdeksän englantilaista. Heidät haudattiin Kokkolaan Marian hautausmaalle. Viime kesän Vanhan Kaupungin kierroksella opas kertoi että tähän asti Iso-Britannian suurlähetystö on vuosittain muistanut tässä taistelussa menehtyneitä englantilaissotilaita antamalla pienen hoitoavustuksen Opas kertoi, että tämä vuosi (2011) on ensimmäinen, kun kuningatar Elisabethiltä kumppaneineen ei avustusta ole kuulunut...
Tykkiveneen valtaajina mainetta niittivät perämies Johan Dahlin, kauppias Lassander sekä talollinen Matts Kankkonen, joka tunnettiin myös taitavana hylkeenpyyntäjänä.Näille kolmelle miehelle myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalit tunnustukseksi urhoollisuudesta. Keisari muisti myös Anders Donneria kunniamerkillä ja kultaisella rasialla, joka oli jalokivin koristeltu. Näiden lisäksi Aleksanteri II maalautti Donnerista ja Kankkosesta muotokuvat, jotka edelleen ovat silloisen keisarillisen palatsin, nykyisen presidentinlinnan keltaisessa salissa Helsingissä.
Halkokarin kahakka sai aikaan suuren kohun Venäjällä, koska se oli harvoja Venäjän voittoja Krimin sodan aikana. Aleksanteri II valittiin valtaan kahdeksan kuukautta Halkokarin kahakan jälkeen ja Donner kutsuttiin myös kruunajaisiin. Kunniatervervehdyksessä keisari syleili ja suuteli Donneria sekä oli hyvin vaikuttunut tapahtumasta.
Odinin laivalääkäri Edward Cree kertoo myöhemmin päiväkirjassaan: "Emme aavistaneet, että Suomalaiset olivat varautuneet torjumaan hyökkäyksemme. Myöhemmin kuulimme, että paikalle oli tuotu kaksi venäläistä jalkaväkirykmenttiä sekä tykistöä. Meidän aseemme olivat lataamattomina, kun makasiinien välistä yhtäkkiä kaadettiin lauta-aidat ja puolustajat avasivat tulen. Kaksi kenttätykkiä liittyi tulitukseen. Saadakseen aseensa ladatuiksi veneemme perääntyivät ja vastasivat kohta tuleen. Vulturen tykkivene, jossa oli 20 miestä sai osuman..."
Jos tunnelmat briteillä olivatkin maassa, olivat ne kokkolalaisilla korkealla. Annikki Wiirilinna kertoo Tehtailija T. Pohjanpalon kertoneen Vartio-lehdessä perintätietoon pohjautuvana kuvauksen voitonjuhlista:
Vangit seurasivat erittäin alakuloisen näköisinä kovan vartioston ympäröiminä, ja tuojat sekä heihin liittyneet Pikiruukilta tulleet naiset ja muu väestö kiljuivat ja huusivat kuin intiaanit. Hurraahuutojen kaikuessa kulkue pysähtyi torille ja vangit sijoitettiin putkahuoneisiin. Viinisaaveja kauhat partaalla kannettiin torille, että voittajat sekä yleisö saisivat virkistystä. Olihan asia yhteinen, kaupungin maine ja kunnia vaativat perinpohjaista juhlimista. Ryssät, pääasiassa kahakoita joivat kuin pakanat, sanoi kertojani, eivätkä pariin vuorokauteen kyenneet edes hevostaan hoivaamaan, vaan muut saivat huolehtia niiden ruokinnasta. Koko kaupunki ylimmästä alimpaan vietti juhlaa. Se oli sotahumun voittojuhlaa, jonka vertaista ei aikaisemmin ole ollut. Kertoja sanoi, että jos engelsmanni seuraavana päivänä olisi tullut noutamaan menetettyä sotavenettään ja vankejaan pois niin se vähällä vaivalla olisi voinut tapahtua."
Vaikka yllä olevassa kuvauksessa kerrotaan vankien olleen alakuloisia, löytyy joistakin lähteistä jopa maininta, että vangiksi joutuneiden kohtelu oli poikkeuksellista. Heidät tuotiin kaupunkiin,ja voitonjuhlissa heitä kestittiin parhailla ruuilla ja juomilla. Tanssin alettua englantilaiset upseerit pyörittivät kilvan Kokkolan kaunottaria tanssilattialla. Näin kertoo Kälviän nimismiehen tytär Lucina Hagman muistelmissaan.
Yksitoista vankia lähetettiin parin päivän kuluttua Helsinkiin, jossa heidät vaihdettiin suomalaisiin ja venäläisiin vankeihin, jotka englantilaiset olivat vanginneet. Helsingistä vangit lähetettiin Pietariin. Loput haavoittuneet jäivät vielä kuukauden ajaksi Kokkolaan parantelemaan haavojaan. Kokkolasta heidät kuskattiin Ilmajoen sotasairaalaan. Syksyllä vangit vietiin Turkuun, josta heidät luovutettiin takaisin Englantiin.
Aluksi barkassia ja muita sotasaaliita säilytettiin makasiinissa Katariinan kalmiston lähettyvillä. Myöhemmin vanhasta tervatorista Suntin varrella tehtiin puisto, jonka perustamisen yhteydessä rakennettiin venevaja barkassille puistoon. Puistolle annettiinkin nimeksi Englanninpuisto. Barkassia säilytetään edelleen tässä venevajassa, vaikka englantilaiset olisivatkin olleet myöhemminkin halukkaita lunastamaan barkassinsa..."
Lähde
Halkokarin kahakka Kokkolassa
http://kokkolakarleby.blogspot.com/2011/10/halkokarin-kahakka-kokkolassa.html
KUN KOKKOLA VOITTI BRITANNIAN LAIVASTON TAISTELUSSA - Halkokarin kahakka 1854 oli osa laajaa krimin sotaa. Kahakassa kokkolalaiset hylkeenpyytäjät vaasan tarkk'ampujapataljoonan avustuksella estivät brittien maihinnousun.
https://www.youtube.com/watch?v=NVhkDKHrHMU
-
Kiitän Sinua, kun paljastit kaikille, mitä itse halusin esittää. Erinomaista työskentelyä!
-
Wikipediasta löytyy tietoa mainituista fregateista hakusanoilla HMS Vulture ja HMS Odin. Samannimisiä aluksia on ollut muitakin, joten kannattaa poimia 1840-luvun alukset.
-
Sähköinen viestintä alkoi Suomessa Krimin sodan 1854-55 kestäessä, kun ensimmäinen lennätinyhteys Helsinkiin valmistui vuonna 1855. Kenttälennätin ja -vilkku sekä puhelin tulivat vähitellen sotaväen välineiksi.
Jääkärieversti, sähköinsinööri Arthur Reinhold Saarmaan (ent. Stenholm; 23. syyskuuta 1892 Tuusula – 31. tammikuuta 1971 Helsinki) kuului siihen pieneen jääkäriupseerien joukkoon, jonka tehtäväksi lankesi maamme viestiaselajin perustaminen ja kehittäminen itsenäisyytemme ensimmäisinä vuosikymmeninä.
Hänen merkittävä roolinsa maamme radiotoiminnan uranuurtajana, useiden viestijoukkojen komentajana sekä sota-ajan yhtymien viestitoimintojen johtotehtävissä antoivat hänelle aikanaan arvonimen "viestiaselajin grand old man".
Lähteet
Uudenmaan Viestikilta-Viestiaselajin synty ja kehitys http://uudenmaanviestikilta.fi/viestiala/viestiaselajin-synty-ja-kehitys/
Arthur Saarmaa https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Saarmaa
-
Poistin luterilaisen asiattoman letkautksen ja Riitta-mummin vastineen, joka toki oli asiallinen.
-
:018:
-
^
:018: