Lapsuudessa pääsiäisen seudun vietto oli perheessämme - äidin johdolla - aikaavievempää ja hiljentyvämpää kuin joulunvietto. Palmusunnuntaina kyllä virvottiin mummot - suklaamunan sain sitten pääsiäisenä. Hiljaisella viikolla käytiin joka ilta kirkossa, alkuviikosta oli konsertteja, kiirastorstai-iltana piiiitkä ehtoollinen, pitkäperjantaina mustiin puettu kirkko eikä urkuja, lankalauantaina vasta otettiin tiput ja puput ja ikkunassa lentävä noita esille, pyhinä käytiin kirkossa ja syötiin hyvin.
Meillä siis vietettiin ensin ristille päättyvä karsimys ja sitten ylösnousemuksen juhlaa. En siis oikein osaa Keski-Euroopassakaan yhtyä ilojuhlaan ennen pääsiäistä, vaikka toisaalta kadehdin iloista juhlaa siellä.
Yhdyn Öppiäisen ajatukseen, että synkkään suomalaiseen mentaliteettiin pitkäperjantain kärsimys sopii paremmin kuin pääsiäisen valoisa ylösnousemus. Olen myös sitä mieltä, että tästä voisi pikkuhiljaa kasvaa pois, ylenpalttinen synkistelyyn jämähtäminen ei ole hyväksi.
Vierailin kerran Bolzanon yliopistossa, jossa dekaani P.A. kertoi bolzanolaisten kokoontuvan sankoin joukoin jouluaattona torille juomaan kuohuviiniä - samaan aikaan kuin meillä Suomessa mennään hautuumalle. Harras tunnelma sopii meille.