Jees, nuoruus, ja psyykkaus. Ja se hiukan pelottaa että psyykkaajat ovat useimmiten jo ihka aikuisia ...
Omaa mennyttä nuoruuttani ainakin inhoan, aika paljolti juuri näiden uskonnollisten hapuilujen vuoksi. Emootiot jylläävät, joskus ihan vereslihalle. Tässä yhteydessä tulee mieleen tilaisuus jossa olin - kääk! - en edes enää kovin nuorena, vaan about 30v. Tulin siellä jollain tavalla liikutetuksi ja menin eteenkin juttelemaan sielunhoitajien kanssa (olin jo muutenkin ns. aktiivinen ev.lut.).
Tilaisuuden loputtua vielä tunnevyöryssäni ostin kirjapöydältä luettavaa. En nyt sitten uskalla julkisesti kertoa, kenen kirjoittama (ei suomalainen) kirja, mutta vapisevin käsin sitä myöhemmissä vaiheissa välillä tavailin. Tapauksesta on yli 20v, ja kuinka ollakaan, eilen tuo pikkupokkari sattui taas käsiini. Tämän voisi varmaan liittää "positiivisten asioiden ketjuun": selailin opusta, ja olen justiin tällä hetkellä onnellinen että saatoin ihan tasapainoisesti, pelkäämättä ja hyvällä omallatunnolla, kiitollisena!! todeta itselleni nyt että voi h.... mitä mahtipontista soopaa! Tuli muualta ilmi että juuri tämän lähteen vaikuttimet ovatkin olleet hivenen arveluttavia.
Että on hyvä olla, kun uskalsin kyseenalaistaa!!
