Elina Lepomäki on pelottava.
Ja nykyisin Valtonen. Näkisin hänet ihan mielelläni kokoomuksen puheenjohtajana.
"Syrjäytymisen ehkäiseminen on prioriteettini numero yksi."
"Siirretään harrastusmahdollisuuksia entistä enemmän koulujen iltapäivään. Koulutuntien jälkeen syödään välipala ja harrastusryhmät alkavat. Alakoululaisten riittävän aikainen nukkumaanmeno ei jää myöhäisistä harrastuksista kiinni. Kaikki lapset ovat mukana eivätkä harrastukset ole pelkästään vanhempien aktiivisuuden varassa."
”Faktoista on vaikea olla eri mieltä, kuten siitä että 70 prosenttia tulonsiirroista menee hyväosaisille. Sitä systeemiä voitaisiin virtaviivaistaa ilman, että tuloerot kasvaisivat.”
Tuo viimeinen on hänen kommenttinsa vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontulan vuonna 2016 julkaisemaan Luokkalaki-pamflettiin. Mielenkiintoista onkin, että nämä kaksi näennäisesti ihan vastakkaisten äärilaitojen ajattelijaa ovat myös innostuneet toistensa ideoista ja löytäneet niistä paljon yhteistä.
"
Poistetaan kaikki yritystuet – myös ympäristölle haitalliset – ja korvataan ne edullisella omistamisen verotuksella, joka mahdollistaa nykyistä paremmin myös palveluelinkeinojen – jakamis- ja alustatalouden – pyörittämisen Suomesta käsin."
Ja kyllä voisin kannattaa myös hänen näkemyksiään yritysverotuksesta siltä osin, että nykyinen verotuskäytäntö kannustaa firmoja investoimaan laitteisiin ja seiniin, sen sijaan että investoitaisiin aineettomaan pääomaan. Itse asiassa jälkimmäisten investointien vähäisyys on yksi Suomen talousongelmien juurisyitä.
On hänellä kyllä sokeatkin pisteensä:
"LASKETAAN VEROJA siten, että yhä useampi perhe voi käyttää arjen kiireissä palveluita. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Jaksetaan paremmin."
Tulitko ajatelleeksi, että kaikken vähävaraisimpia perheitä tuo ei auta? Pienimmistä palkoista menee niin vähän veroa jo nyt, että veronalennuksilla ei palveluita paljon ostella. Samahan se on kotitalousvähennyksissä, ovat verovaroin maksettu tuki varakkaiden remonteille, kun joku köyhä vanhus ei pysty hankkimaan välttämättömiäkään kotipalveluita.
(Lainausten lähteet:
https://elinavaltonen.fi/ ,
https://www.hs.fi/kulttuuri/kirja-arvostelu/art-2000002926048.html)