Meillä on tavattoman suuri armo monessa, mutta yhdessä suhteessa muita suurempi. Tuo suhde on tänä iltana minun mielessäni pyörinyt ja tullut erittäin selväksi nyt näiden puheiden alla. Se on se, että saa muodostaa yhden perheen, Jumalan perheen, josta Jumalan sanassa puhutaan. Kuulkaa, minkätähden meitä ovat elähyttäneet tänä iltana niiden nuorukaisten puheet, jotka täällä ovat esiintyneet, ja niiden kirjoitukset, joita äskettäin tämän opiston* sanomalehdestä kuultiin? Aivan samasta syystä kuin isää ja äitiä ilahuttaa kuulla, että lapsensa, joka on ennen ollut mykkä, rupeaa sopertamaan ensimmäisiä sanojaan. Eihän mikään ole sen hupaisempaa esimerkiksi äidille kuin kuulla, että lapsensa rupeaa puhumaan ymmärrettävää kieltä. Ja isän ja äidin korva on niin kovin herkkä ymmärtämään lapsen ensimmäistä soperrusta. Vaikka lapsi ei saa monta tavua vielä lausutuksi, äännetyksi, niin on se esimerkiksi äidin korvalle aivan selvää kieltä., niin että äiti kykenee selvittämään, mitä lapsi tarkoittaa sanoa vieraallekin, jonka korva ei ole niin herkkä sitä käsittämään.
Vilhelmi Malmivaara
* Karhunmäen kansanopisto