Aamuhartaus 21

[Pena]

Tapasin menneellä viikolla vanhan koulutoverini junassa. Kun tuli hänen kanssansa puhe tästä opistosta, niin hän sanoi kyynelsilmin: "Mutta se laitos voi vielä saada aikaan suuren herätyksen!" Minuun tekivät syvän vaikutuksen ne sanat, että tämä laitos, tämä opisto voisi vielä saada aikaan suuren herätyksen. Oli ikäänkuin salainen ääni sisässäni olisi sanonut: "Mitähän, jos mekin vielä tämän kautta heräisimme!"

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Kävin nykyään oppimassa erästä sairasta. Hän oli terveenä ollessansa, niinkuin tavataan sanoa, suruton ihminen. Keskustellessamme kertoi hän kahden vuoden ajan olleensa hyvin raskaalla mielellä lastensa tähden. Hänen mieltänsä oli alati painanut murhe: "Miten minun sydämeni sulaisi, millä tavalla sen saisi särkymään Herran edessä?" Hän oli siis saman vaivan alla, minkä alaisina mekin useimmat lienemme, kyselemässä, miten heräisi ja saisi sydämensä sulamaan todella? Herra kyllä on kallis, Herran sana rakas, Herran Henki ikävöitävänä, Kristus rakas, mutta paljon, paljon puuttuu. Tämä tuntohan meillä on itsestämme.

Vilhelmi Malmivaara

[PekkaV]

   ^ Siis jatkuvaa kilvoittelua, pyytämistä, että osaisi paremmin seurata Kristusta.

[Pena]

Siis jatkuvaa kilvoittelua, pyytämistä, että osaisi paremmin seurata Kristusta.

Se näyttää todellakin olleen Vilhelmi Malmivaaran puheiden keskeisin sisältö. Ylistysvirrestä siirrytään joskus kilvoituksen karuuteen jo seuraavassa lauseessa.

[Leena]

Rakkaat terveiset Haukkavuoren kansakoululta


Tule kanssani, herra Jeesus,
tule, siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä, kun joutuu yö.

Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan!
Sua ilman en saata olla,
pysy luonani ainiaan.

[Pena]

Jumalan sana ei ole vielä päässyt oikein sydämeeni, en ole oikein särkynyt, ei ole sydämeni pohja murtunut, ei tuntoni pohja oikein pehmennyt. Ei ole Herrasta eroitettu tilani tullut minulle vielä oikein raskaaksi, eivätkä Jumalan vanhurskaat tuomiot vielä minulle oikein kirkastuneet. Ei ole turmeltunut, lihallinen mieleni tullut minulle vielä milloinkaan oikein inhottavaksi. Olen kyllä kallellansa Heraankin päin, mutta en ole kokonansa vielä koskaan kaatunut Herran käsiin, vaan olen aina koettanut pitää puoliani Herraa vastaan ja siinä onnistunutkin niin, etten ole päässyt elämässäni sitä värssyä edemmäksi, jossa virren veisaaja sanoo: "On mulla joskus halua Sun silmäis alla asua Kuin lapsi kotonansa, Vaan niinkuin köyhä syntinen En vielä taivu vaivainen Sun puolees kokonansa, Siis et voi täyttää haluas Ja antaa mulle armoas."

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Tämä jaettu mieli ja olo ja elämä, josta alati löytää itsensä, kun toinen silmä on katsomassa tämän maailman ja sen tarpeitten ja asiain puoleen, toinen Herraan päin, kun toinen jalka on maailmassa, toinen Jumalassa, ja kilvoitus puolinaista molemmilla jaloilla ontumista, tämä tila tekee olon raskaaksi, niin ettei jaksa jokapäiväisessä elämässänsä olla elävä ja palava sisällisen kilvoituksensa puolesta. Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun.

Vilhelmi Malmivaara

[Viisveisaaja]

Tämä jaettu mieli ja olo ja elämä, josta alati löytää itsensä, kun toinen silmä on katsomassa tämän maailman ja sen tarpeitten ja asiain puoleen, toinen Herraan päin, kun toinen jalka on maailmassa, toinen Jumalassa, ja kilvoitus puolinaista molemmilla jaloilla ontumista, tämä tila tekee olon raskaaksi, niin ettei jaksa jokapäiväisessä elämässänsä olla elävä ja palava sisällisen kilvoituksensa puolesta. Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun.

Vilhelmi Malmivaara

Jotenkin noin,

Mutta monia kun vaan, että maailmalliset työt ja siellä olo.
Kenellä ei ole jalka molemmissa maailmoissa?

[Pena]

"Semmoinen oli sen sairaan kuorma, semmoinen on teidän, semmoinen minun." Kenenpä ei olisi. Näin taisi olla Paavalillakin: "Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?"

[Pena]

Tuo sairas raukka sanoi etsineensä pitkän aikaa sellaista kirjaa, joka osaisi oikein tutkia hänen sydämensä. Hän kertoi kuunnelleensa pappeja ja odottaneensa, mistä tulisi niin kova pappi, että kykenisi hänelle saarnassansa sanomaan siksi häjysti, että hänkin tulisi oikein itsensä tuntemaan ja näkemään surkean tilansa. Tätä hän oli tehnyt pari vuotta, mutta ei sellaista tullut. - Kuinka kauan lienemme me odottaneet sellaista kirjaa, sellaista saarnaa, joka meihin osuisi ja särkisi meidät.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

- Mutta kuulkaa, miten sitten kävi sille sairaalle! Eräänä iltana alkoi yhtäkkiä hänen pieni lapsensa, pieni tyttönsä toisessa huoneessa veisata: "Mun kanteleeni kauniimmin taivaassa kerran soi, siell' uusin äänin suloisin mun suuni laulaa voi", alkoi veisata tuota entisen körttivaimon Kreeta Haapasalon virttä. Sairas sanoi: "Minun sydämeni suli sitä kuunnellessani." Se lapsi oli semmoinen kova pappi, joka osasi sydämeen saarnallansa. Sen pienen tytön vieno laulu oli semmoinen kirja, joka särki isästä kovan sydämen jään.
Katsokaa, kuinka ihmeellisiä välikappaleita on elävällä Jumalalla! Ei mikään ota imiseen kovempaa kuin oman lapsensa ääni, kun se rupeaa todistamaan elävästä Jumalasta.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Täällä on läsnä se elävä Jumala ja se Jumalan sana, joka pudottaa kahleet orjan jaloista ja avaa hänelle oven vapauteen. Saa nähdä, eikö suruttomuuden vanki vielä herää ja ravista maailman kahleita jaloistansa pois. Totta te menette kaikki täältä tänä iltana kotiin siinä toivossa, että niin tapahtuu. Totta huomaatte, että sydän on jo taas vähän sulaneempi kuin on ollut ennen, että siitä on jo vähän jäätä kadonnut. Ja hyvähän on, kun edes hetkeksikään niin kävi, sillä tuleehan sitä siihen taas uudestansa.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Meillä on tavattoman suuri armo monessa, mutta yhdessä suhteessa muita suurempi. Tuo suhde on tänä iltana minun mielessäni pyörinyt ja tullut erittäin selväksi nyt näiden puheiden alla. Se on se, että saa muodostaa yhden perheen, Jumalan perheen, josta Jumalan sanassa puhutaan. Kuulkaa, minkätähden meitä ovat elähyttäneet tänä iltana niiden nuorukaisten puheet, jotka täällä ovat esiintyneet, ja niiden kirjoitukset, joita äskettäin tämän opiston* sanomalehdestä kuultiin? Aivan samasta syystä kuin isää ja äitiä ilahuttaa kuulla, että lapsensa, joka on ennen ollut mykkä, rupeaa sopertamaan ensimmäisiä sanojaan. Eihän mikään ole sen hupaisempaa esimerkiksi äidille kuin kuulla, että lapsensa rupeaa puhumaan ymmärrettävää kieltä. Ja isän ja äidin korva on niin kovin herkkä ymmärtämään lapsen ensimmäistä soperrusta. Vaikka lapsi ei saa monta tavua vielä lausutuksi, äännetyksi, niin on se esimerkiksi äidin korvalle aivan selvää kieltä., niin että äiti kykenee selvittämään, mitä lapsi tarkoittaa sanoa vieraallekin, jonka korva ei ole niin herkkä sitä käsittämään.

Vilhelmi Malmivaara

* Karhunmäen kansanopisto

[Pena]

Aivan samasta syystä on meidän niin hupaista tässä opistossa kuulla näiden nuorukaistenkin puheita , joita emme koskaan ennen ole olleet tilaisuudessa kuulemaan. Ne eivät ole ennen osanneet mitään puhua, mutta nyt on Jumala antanut niiden täällä oloaikanaan kasvaa sen verran, että ne rupeavat nyt puhumaan ymmärrettävää kieltä, sitä kieltä, jota isät ja äidit ovat ennen niitä puhuneet. Sentähden niin monen silmässä kiilsi äsken niiden puheita kuunnellessa.
Mutta siinä oli vielä toinenkin seikka, joka on tavattomasti lohdullinen, ja se on se, että me iloitsimme niistä aivan yhtäpaljon kuin olisimme iloinneet, jos kuulimme niitä omalta lapseltamme. Meidän sydämemme suli kuullessa ystäviemme lasten puhuvan, aivan niinkuin olisi sulanut, jos omat lapsemme sitä tekivät. Moni kysyi toiseltaan: "Kuka tuo oli, kenen poika, kenen tyttö? Kenenkä vanhempien lapsi oli tuon ja tuon kirjoituksen kirjoittanut?" Me iloitsimme niiden isien ja äitien puolesta, joiden lapsen Jumala on opettanut puhumaan ensimmäisiä sanoja ja soperruksia.

Vilhelmi Malmivaara

[Pena]

Mitä tämä osoittaa? Sen, ettei meidän tarvitse sanoa lapsiamme omiksi lapsiksemme yksin, sillä ne ovat koko ystäväpiirin omia, ne ovat kaikki yhteisiä Herrassa, Herran edessä. Teidän ei tarvitse yksin niitä kasvattaa, sillä kaikki ystävät ovat auttamassa teitä. Teidän ei tarvitse yksin iloita niistä, sillä ystävät teidän kanssanne yhdessä iloitsevat ja itkevät niiden tähden kyyneleitä Herran jaloissa. Ja toisaalta: Jos teille tulee murheita lapsistanne ja taistelua, teidän ei tarvitse yksin murheitanne kantaa, vaan kaikki ystävät kantavat niitä yhdessä teidän kanssanne. Tämä antaa paljon uutta toivoa, paljon uutta rohkeutta. Ja se on yksi tämän laitoksen* siunaus.

Vilhelmi Malmivaara

*kansanopisto