Jospahan tässä vielä hetkisen turisen, kun kerran tänne piipahdin, eikä ole muuta akuuttia juuri nyt.
Ja kirjoitetaan uutta "tänään" juttua, kun meikämannen edellinen muuttui jo "eiliseksi"
Joo, oli aurinkoinen ja tuulinen leuto päivä.
Iltapäivällä käväisin kotimökillä, eipä ollut puhtia jatkaa haravointia, on paljon haravoitu syksen mittaan, että olkoon kevääseen loput rippeet.
Puista taas tippunut kuivia oksia tuulella, niitä vähän keräilin uudeksi aluksi polttopaikalle. En tiedä miten suotavaa nykyään tuollainen risujen polttokaan on,
mutta sitäpä vuosittain tehty siellä piilopirtissä, savu vaan näkyy naapuriin.
Sellainen uudistus mökillä tapahtunut että sähköntulo siirtynyt ilmajohdoista maakaapeliin.
Eipä siellä juuri sillä vaikutusta....haittana se että muuttolinnut ei pääse kerääntymään sähkölangalle tekemään matkasuunnitelmia....
hyötynä se että myrskyllä puu ei kaadu sähkölangoille ja aiheuta sähkökatkosta meikämannen varapakastimelle ja pilaa vaivalla poimittuja marjoja.
Soutuvenekin vielä siellä kotimökin maisemissa.
Tosin viime kesä meni etten kertaakaan käynyt soutelemassa, ehkä ensi kesänä, aika näyttää.
Kävin tänään tyhjentämässä veneestä ison kasan lehtiä, puista ei tipu enää uusia lehtiä, jospa pohjareikä pysyy auki loppusyksyn vesisateilla.
Jos vesi kertyy veneeseen niin keväällä on sitten iso jäämöhkäle rasitteena.
Naapuriveneessä näytti olevan hienot pressusysteemit peitteenä, siitä voisi ottaa tietysti mallia.
No juu, olkoon tämän päivän höpinät tässä, pian muuttuu nämäkin eiliseksi.
Hyvää viikonloppua ja Isänpäivää!
