Tämä taannoinen skisma foorumilla sai minun kipuni kasvamaan toiseen potenssiin. Leena , ja usea muukin titää että kipu on usein oire jostakin koetusta 'kolauksesta'. Minun tapaus alkoi kirjaimellisesti muutama päivä yli kaksi viikkoa sitten putoamisella häntäluulleni. Eikä se edellisen päivä rollalla kaatuminen kai tilannetta ainakaan parantanut.
No, ne oli jo paranemassa, kun minun sieluni murtui kun valehtelijaksi mainittiin. Olen ollut jopa kovuuteen asti valehtelemista vastaan. Perhe sen tietää, ja muutkin.
Siitä kivut suuttuivat ja itse muutuin kiukkuiseksi. Matti sen tietää.
Minulle toinen inhottava piirre ihmisessä ahneuden ohella, on oman kunnian ottaminen vaikka väkisin.
Kaikki kunnia mielestäni mikä ihmistä kohtaa on Jumalan lahjaa.
Jarkuva rukoukseni on: Kristus, älä anna minun luulla olevani mitään itsessäni. Kaikki hyvä minussa on sinun heijastustasi.
...
Lista viiden vuoden takaisista ärsykkeistä pitää kohdallani yhä paikkansa. lisättynä tuossa yllä mainituilla.
Samalla olen huomannut etten olekaan ekstrovertti, vaan päinvastoin. Ja Matti on se joka enemmän haluaa seuraa ja tulla huomatuksi.
Leena ! Voiko näin käydä ?