Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Leena - 19.11.22 - klo:06:47

Otsikko: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Leena - 19.11.22 - klo:06:47
Uneksin  olevani koiranpentu ja mieluiten rescuetapaus, jotta sisareni huomaisi että Leenakin on.   :kahvi: :kahvi:

Ehkä minusta tulee koiranpentu tai saan adoptiosisaren tai veljen.

Aion ihan itse ensimmäiseksi kysyä, haittaako jos poikkean edellyttäen että asun hotellissa, soitan läpi sisaren ja  veljen asemassa kasvaneet serkut Vainion perheestä ja lopetan pyytelyn, sillä minä en ole koira kuten ei neljä lastakaan. Kun kukaan ei tiedä mitä olen nyt tällä kertaa tehnyt väärin, kai tää johtuu siitä etten muuttanut Myllykoskelle.

Myllykoskella on idyllistä ja koirien kanssa olisi kiva poiketa kaffella --- nauroin ja suutuin kun jankutus jatkui ja käskin ottaa kahvin termariin
asumaan siellä jokirannassa  itse vuoden ilman kulkupeliä

(kun Jumala riisui ajokortoistakin ennen kuin  se ennätettiin myöntää kun olin hurauttaa kohtauksen saaneena rekan alle,  niin se herra kohtelee heitä jotka ainakin omasta mielestäni ovat ylpeitä ja kurituksen tarpeessa) 

ja tarvii särvintä ja lääkehoitoa vaikka äkkiämmin täältä kai pääsis ilman.   :kahvi: :kahvi:

Siis tulkohon sota/ ja  veriset vaatteet.

Meinaan selviytyä jos Luojani suo, ei yksikään täällä.   :kahvi: :kahvi: :kahvi:

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 19.11.22 - klo:08:19
Parhaiten unohtamalla itseni.Kun ajattelee mitä maailma on nykyisin, ovat omat kremppani peace of cake.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 19.11.22 - klo:14:25
Voimme vaikuttaa kaikkeen niin kamalaan varustautumalla vaikeisiin aikoihin. :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Leena - 19.11.22 - klo:20:41
Voimme vaikuttaa kaikkeen niin kamalaan varustautumalla vaikeisiin aikoihin. :eusa_pray:

Onnittelen, aiot siis selviytyä.  Olin joskus suorastaan varautumisen ruumiillistuma, jos käsitätte ollenkaan --- varauduin vaikeisiin aikoihin ja kuvittelin että vältän ne sillä lailla.  Onhän täällä saatu lukea listoja kuinka sitä ja miten tätä.

No, taaksepäin katsellen mikään ei mennyt yhdenkään varautumissuunnitelman mukaisesti. 

-----------------

Lopun perin pääsin toteen, etteihän tässä näihin varauduttu mitä tuli.  Dietricus Docens sitten, kun törmäiltiin silloin kun sain päähäni opiskella teologiaa,  kai vissiin opetti tästä jotakin. 

Hänen elämässään joks kaikki meni vituralleen.  Osasyy, ja ainut syy kuolemaan kieltämättä olivat natsit, mutta perehtyessäni hänen ainoaan säilyneeseen dosentuuriajan luentoonsa, kirjoihinsa. kelvollisiin biografioihin (ei niihin uskovaisten siirappeihin täydellisistä kristityistä tai aikamme marttyyreista) järkytyin ja itkin kai ensimmäisen kerran elämässäni mutta sitten niin, että piti niistää kylpypyyhkeeseen... 

Hän oli vapautumaisillaan. 
Hän oli saamaisillaan oikeudenkäynnin. 
Kierrettiin Buchenwaldit ja natsien päämajan kellarit.

Hitelr kukistui, Saksa vapautui. 

Canariksen vastarintaliike kaikkineen  oli jo hyvillään ja kiitollinen vapautumisestaan. Myös Docens. Kun pyysivät, piti ensin toisille joilla oli sama ajatus kun, vastarintamiehetkin varautuivat kaikkeen,  jumalanpalveluksen. 

Sitten pyydettiin naapuritaloon pitämään sama panttivangeille, ja kun hän oli aloittanut, kaksi siviilipukuista miestä saapuu:  Vanki Bonhoeffer, seuratkaa, ja tästä tiesi kaiken varautumisen, kaiken toivon turhaksi.   

Tämä on loppu, hän sai sanottua salaa vankitoverille, toimittakaa tieto Canterburyn arkkipiispa Bellille ---  Englannin kautta oli ainoa toivo saada tieto välitetyksi omaisille --- Minulle uuden alku.

....................

Ei mihinkään taida pystyä varautumaan.  Maan matosista olemme lukeneet riittävästi typerää jaaritusta. Docens oli kaikkea muuta kuin ylpeä mies, viimeinen näky hänestä jäi vartijan muistiin, Flossenbûrgin keskitysleirin kuolemansellissä  hirttämistään odottaessaan tämä yhä nuori mies, kaikki unelmat murskana, tavattiin polviltaan, hartaasti rukoilemassa. 

Jumala toivoo, niin hän jokseenkin ajatteli meidän kohtaavan kaiken kristittyinä, rohkeasti, suoraselkäisinä.  Ainakin hän täytti viimeisen toivomuksensa:  Hän näytti vangitsijoilleen, kuinka kristitty kohtaa kuoleman.  Häntä ei tarvinnut raahata hirttolavalle, hän käveli sille itse, antoi pyövelin asettaa köyden kaulaansa ja kuoli nopeasti. 

Dietricus on erinomaista seuraa, kun purkaa varustuksiaan.  Ne murtuvat kaikissa tapauksissa, sillä elämää   e i   v o i   h a l l i t a. 

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 20.11.22 - klo:14:14
Olin joskus suorastaan varautumisen ruumiillistuma,
Tarkista, onko varautumisesi riittävällä tasollla  https://72tuntia.fi/   :icon_xmaslol:

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 20.11.22 - klo:16:40
Mitä sitten tehdään, kun se 73. tunti alkaa?
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Leena - 23.11.22 - klo:10:03
Käydään kaupoilla ja aloitetaan alusta    :repee2:   
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 28.11.22 - klo:14:55
Mitä sitten tehdään, kun se 73. tunti alkaa?
Pelastuslain mukaan viranomaiset varautuvat toimimaan kaikessa kamalassa vaikeassa ajassa. Muun muassa kunnat varautuvat poikkeusaikoihin ostamalla kenttäkeittimiä.  :icon_xmaslol:

Lähteet

Poikkeusolot
https://pelastustoimi.fi/pelastustoimi/varautuminen/poikkeusolot

Kunnat varautuvat poikkeusaikoihin – kenttäkeittimiä ostetaan kymmenillä tuhansilla euroilla
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7453a104-b80a-4683-869a-7c30809903cf
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Leena - 28.11.22 - klo:15:10
Ehdottaisin kuitenkin sitä lähikaupassa poikkeamista,  juuri sillä tunnilla.  Samalla voi vilkaista, ettei koltoa päässyt Disperin tai laastarit loppumaan, ja kurkkukipu saattaa tarttua vaikka jo ennen sitä kolmea täyttä vuorokautta.  Oireet puhkeavat itämisajan jälkeen ja joskinn se useastiu on lyhyempi niin saattaapi olla pitempikin. 

Kansalainen!  Tee velvollisuutesi, sillä jonoista tulee muutoin yltiöpitkiä. 

Käy kaupassa!  Muista reseptilääkkeesi, niistä ei kukaan huomauta ikinä missään!  Hanki erillinen hätädosetti! 

Muista mustaherukkamehu, mieleisesi nuhatippa ja kuumetta alentava, lapsiperheille lapsi erityishuomioiden. 

Liimaa varavirtalähteen läheisyyteen sen käyttöohje, hätänumero ja säilytä kännykkääsi aina käden ulottuvilla, mieluiten vyölaukussa, ellet omista, ompele tai virkkaa, ellet osaa, etsi lähin osaaja. 
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 09.12.22 - klo:21:25
Tämä auttaa, kun ei omavoimaisuus ja ymmärrys ei riitä.

Isä meidän
Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 10.12.22 - klo:13:56
Ehdottaisin kuitenkin sitä lähikaupassa poikkeamista,  juuri sillä tunnilla.  Samalla voi vilkaista, ettei koltoa päässyt Disperin tai laastarit loppumaan, ja kurkkukipu saattaa tarttua vaikka jo ennen sitä kolmea täyttä vuorokautta.  Oireet puhkeavat itämisajan jälkeen ja joskinn se useastiu on lyhyempi niin saattaapi olla pitempikin. 

Kansalainen!  Tee velvollisuutesi, sillä jonoista tulee muutoin yltiöpitkiä. 

Käy kaupassa!  Muista reseptilääkkeesi, niistä ei kukaan huomauta ikinä missään!  Hanki erillinen hätädosetti! 

Muista mustaherukkamehu, mieleisesi nuhatippa ja kuumetta alentava, lapsiperheille lapsi erityishuomioiden. 

Liimaa varavirtalähteen läheisyyteen sen käyttöohje, hätänumero ja säilytä kännykkääsi aina käden ulottuvilla, mieluiten vyölaukussa, ellet omista, ompele tai virkkaa, ellet osaa, etsi lähin osaaja.
Entäpä, jos vihollinen iskee sähkönsiirtojärjestelmiin ja tietoliikenneyhteyksiin, jolloin ruuan valmistaminen hankaloituu, jääkaappi ja pakastin sulavat, vessa ei vedä, hanasta ei tule vettä tai se on saastunut, netti ei toimi, lämmitys ei toimi, julkinen liikenne on pysähtynyt, kaupat sulkevat ovensa tai niistä loppuu tavara, autoa ei pysty tankkaamaan, lääkkeitä on hankalaa saada tai ne loppuvat apteekista, maksukortit eivät toimi ja niin edelleen? :icon_xmaseek:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 10.12.22 - klo:16:44

Eihän tämä enää ole mikään 'entäpä jos'. Näinhän vihollinen on Ukrainassa toiminut. Meidän on siis ystävinä toimittava ukrainalaisten tukemiseksi niillä keinoilla ja varoilla, joita meillä on.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 10.12.22 - klo:18:26
Eihän tämä enää ole mikään 'entäpä jos'. Näinhän vihollinen on Ukrainassa toiminut. Meidän on siis ystävinä toimittava ukrainalaisten tukemiseksi niillä keinoilla ja varoilla, joita meillä on.
Microsoft varoittaa, että Venäjän organisoimat kyberhyökkäykset jatkuvat läpi talven, ja niitä kohdistetaan niin Ukrainan infrastruktuuriin kuin eurooppalaisiin Nato-maihinkin. Microsoftin mukaan Euroopan tulisi varautua useisiin Venäjän kyberhyökkäysrintamiin talven kuluessa. :icon_xmaseek:

Lähde

Microsoft varoittaa: Näin Venäjä iskee Nato-maihin talvella
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/microsoft-varoittaa-nain-venaja-iskee-nato-maihin-talvella/4c200399-b346-4a00-9195-7c2237806d40
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 11.12.22 - klo:15:18
Tämä auttaa, kun ei omavoimaisuus ja ymmärrys ei riitä.
Aamen! Körttiläinen omavoimattomuus ja ymmärtämättömyys ovat kokonaan Jumalan työtä.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.12.22 - klo:16:11
Sinäkö naurat Jumalan töille  ?                   :'(
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 11.12.22 - klo:18:45
Nimim. luterilaisen motiivi kirjoitella körttifoorumiin on ivata ja pilkata kaikkea körttiläisyyteen kuuluvaa.
Tämän foorumin jäsenet ovat myös tulilinjalla vaikka monet meistä on vain etsijöitä omassa hengellisyydessään.
En ymmärrä, että mistä tälläinen tarve trollata körttiläisyyttä on syntynyt, mutta tuskin se on Pyhän Hengen johdatusta.

Luterilaisen pilkkakirves ei minuun juuri osu eikä tunnu missään, mutta siitä on huoli, että miten on hänen oma hengellinen tilansa, kun hän usein liittää pilkkatekstiinsä Jumalan ja Kristuksen?
Luterilainen: "Ylipaimenemme Jeesus Kristus ottaa yksin uskosta ja yksin armosta ystäväkansan taivaalliseen sikalaumaan!"

2.Käsky:  Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 11.12.22 - klo:19:20
Kiitos Mörtti kun taas tartuit tähän ongelmaan. Olen samaa tehnyt sekä foorumilla että oman pääni ja sydämeni sisällä.

Olisiko niin, että kateus  on yksi syy.
Väärä varmuus kaikessa toinen.
Adventistin käännytystyö kolman.
Perusuomalaisten vaalityö ja trollaus.
Lapualaisuus sen omituisimmissa muodoissa.

Avoimella foorumilla mellastavat milloin minkäkinlaiset 'henget'. Tämä on ainakin sitkeää sorttia, ja muka huumorintajuista.

Tai sitten hän on kovin yksinäinen ja etsii täältä ymmärtäjää. Karjalaisenkyösti osoitti armoa, ja loi omia tulkintojaan. Niistä ei kuitenkaan käynyt ilmi tunsivatko nämä toisensa.

Avoimella foorumilla saa olla myös avomielinen. 
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 12.12.22 - klo:07:57
Kyöstillä lienee taustastaan johtuen kyky sietää nimimerkki 'luterilaisen' käyttämää kaanaankieltä. Minusta kuitenkin tuntuu, ettei hänkään nähnyt sen sanaston läpi viestien todellista tarkoitusta. Näemmekö mekään? Arvailumme on kuitenkin yhdensuuntaista. Jaan huolen.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 12.12.22 - klo:13:42
Arvailumme on kuitenkin yhdensuuntaista. Jaan huolen.
Aamen! Väärä huoli ja arvailu jakaa mieltä repien kahteen suuntaan.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 12.12.22 - klo:14:04
"Ylipaimenemme Jeesus Kristus ottaa yksin uskosta ja yksin armosta ystäväkansan taivaalliseen sikalaumaan!"
Porsaita Äidin Oomme Kaikki https://www.youtube.com/watch?v=omZ3aGXBo0Y  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 12.12.22 - klo:16:21
Porsaita äidin oomme kaikki.

Emme ole vaan Isän lampaita. https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=lammas+oon+m%C3%A4+jeesuksen+youtube#fpstate=ive&vld=cid:b863d4f3,vid:PsfAW_OAfSI
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 15.12.22 - klo:13:02
Ystävällisyys, positiivisuus ja rauhanomainen suhtautuminen ihmisiin ja elämään on kaiken harmonian hyvä perusta.

Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:37–39.)
Tämän käskyn rikkominen on pelottavankin helppoa ja sitä sitten säikähtää ja katuu myöhemmin (onneksi).

Lapsuudesta muistan äidin kertoneen eräästä hänen tuttavapiirissään olleesta ihmisestä, joka jostain syystä oli kovin "myrkyllinen" suustaan, valehteli ja puhui ihmisistä kaikkea pahaa. Myöhemmin kauhistutti, kun kuulin tuon ihmisen saaneen suusyövän ja kuolleen sen seurauksena.

Se ei ole koskaan pelottanut, että sanoo oman rehellisen mielipiteensä asiasta kuin asiasta, kunhan sen esittää toisia kunnioittaen.

Mitään pyhimyksiä me ihmiset emme tule koskaan olemaan.  "Joulun viettäminen auttaa meitä pitämään lupauksemme muistaa aina Herra ja Hänen lahjansa meille. Ja tuo muistaminen saa meissä aikaan halun antaa lahjoja."
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: sadetta - 15.12.22 - klo:21:13
Miten voin vaikuttaa kamalaan ja kamaluuteen?

Kuinka kauas voin vaikuttaa, mistä aloittaa? Mikä on itseä lähinnä ja saatavilla olevaa, mihin vaikuttaa? Ainakin omaan tekemiseen ja ajatuksiin suhteessa pahaan, ikävään, kauheaan, piinaavaan, uhkaavaan, jäytävään, tuhoavaan. Kieriskelläkö siinä, juuttua siihen, vai suuntautua löytämään ja etsimään reitti ulos. Voiko synkeässä ja pahassa olla jotain hyvää. Voiko negatiivisesta kehkeytyä jotain pienempää tai suurempaa positiivista. Mikä on riittävän hyvää, vaikka ympärillä on pahaa ja pahuutta.

Noin yleismaailmallisesti viime aikoina on ollut pandemiaa, koronaa, koronaa, sotaa, sotaa, Natoa ja lisää Natoa. Mitä jos sulkee radion ja tv:n, jättää uutisten seuraamisen vähemmälle ja keskittyy muihin asioihin. Tekemään jotain lähempänä olevaa kauhistelun ja pelkäämisen sijaan.

Kamalaa on sekin, että kaikki tuutit huutaa hyvin pitkälti yhtä totuutta, joten on kiinnostavaa katsella muualle ja hakea muita näkemyksiä, että onko niitä. Ja on, niin koronasta, sodasta kuin Natostakin. Mikä on sitten totuus asioista? The truth is out there. Ehkä kenelle mikäkin. Ehkä jokin on absoluuttista, tai melkein, tai suhteellista. Miten kukin perustelee asian itselleen, mihin uskoo ja miksi.

Kamalaa on, jos vapaata keskustelua vaikkapa edellä mainituista asioista ei sallita, ja eri mieltä olevat halutaan vaientaa, leimata rasisteiksi, foliohatuiksi, vankilaan tai kuolemaan joutaviksi, ja eriävät näkemykset ovat automaattisesti disinformaatiota, misinformaatiota, valhetta ja muuta kauhistuttavaa. Ja pelottavaa.

Jottei luisuta puolihuomaamatta totalitarismiin, keskustelu pitää sallia, ja eriävien mielipiteiden ja näkemysten ja kokemusten ja tutkimustulosten pitää olla vapaasti esitettävissä.

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 16.12.22 - klo:14:32
Miten voin vaikuttaa kamalaan ja kamaluuteen?
Körttiläinen vaikuttaminen kamalaan ja kamaluuteen on kokonaan Jumalan työtä.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 16.12.22 - klo:16:44
Körttiläinen vaikuttaminen kamalaan ja kamaluuteen on kokonaan Jumalan työtä.

Nimimerkki luterilaisen tapa arvioida körttiläisyyttä taas ei taida olla pienimmässäkään määrin Jumalan työtä.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 16.12.22 - klo:16:57
Nimimerkki luterilaisen tapa arvioida körttiläisyyttä taas ei taida olla pienimmässäkään määrin Jumalan työtä.
Aralla tunnolla vaeltava tietää, miten kaikki on Jumalan työtä armon vilahduksessa toivon ja elämän ilon todellisuudessa.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 17.12.22 - klo:07:31
Aralla tunnolla vaeltava tietää, miten kaikki on Jumalan työtä armon vilahduksessa toivon ja elämän ilon todellisuudessa.

Aralla tunnolla vaeltava kokee kipeästi myös Jumalan vastustajan todellisuuden.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 17.12.22 - klo:08:15
Aralla tunnolla ollaan Jumalan edessä. Aralla tunnolla oleva ei siitä edes mainitse.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 18.12.22 - klo:14:37
Aralla tunnolla ollaan Jumalan edessä. Aralla tunnolla oleva ei siitä edes mainitse.
Aamen! Jumalan edessä tosinöyrä maan matonen ei mainitse arkaa tuntoan ymmärtäen körttiläisen aran tunnon olevan kokonaan Jumalan työtä.  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 18.12.22 - klo:20:33
Aamen! Jumalan edessä tosinöyrä maan matonen ei mainitse arkaa tuntoan ymmärtäen körttiläisen aran tunnon olevan kokonaan Jumalan työtä.

Korskea luterilainen sen sijaan jatkaa sanatulvaansa luullen, että häntä hänen monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 18.12.22 - klo:21:51
Korskea luterilainen sen sijaan jatkaa sanatulvaansa luullen, että häntä hänen monisanaisuutensa tähden kuullaan.
Herraa hyvää kiittäkää! Herättäjä - Yhdistyksen valtakunnallinen kuoro https://www.youtube.com/watch?v=SkLyMxt9YMM  :icon_xmaslol:
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 23.02.24 - klo:12:43
Suurin on rakkaus

 1. kirje korinttolaisille.
"Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa."

Rajaton usko profeettaan, diktaattoriin, poliitikkoon ym. ei juuri koskaan ole hyväksi, kun alistamme samalla itsemme toisen ihmisen valtaan ja hyväksikäytettäväksi. Ihminen on aina ihminen ja Jumala on Herramme.

"Minä David, Johannes Kastajan poika, Jumalan tahdosta maan päälle syntynyt ja Jumalan tahdon täyttävä" https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009628974.html

Nyt tämä lahkojohtaja sai tuomion teoista, jotka eivät olleetkaan Jumalan tahdon täyttämistä.
"Helsingin käräjäoikeus oli tuominnut opettajana, profeettana ja parantajana esiintyneen miehen neljästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahden vuoden yhteiseen vankeusrangaistukseen."

Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: öppiäinen - 23.02.24 - klo:13:46
Mitä sitten tehdään, kun se 73. tunti alkaa?

Ehkä rohkeasti soittaisin naapurin ovikelloa, ja miettisimme, miten pärjätä yhdessä tästä eteenpäin?

En oikein tiedä, mihin oloihin nuo varautumisohjeet on tarkoitettu. Minä ainakaan ruokaa en tarvitsisi moneen viikkoon, sen verran kulkee vararengasta mukana. Ulkona on puuta ja Suomessa vettä, jota keitellä. Jos hätä tulee, niin peseytyminen on turhanaikaista, pl. ehkä pidätyskyvyttömien kakkapyllyt ja jotkut ihotautiset. Sitä radiota kannattaisi jonkun kyllä kuunnella, ja lääkkeet olla niillä jotka tarvitsee. Minulla olisi parasetamolia jakaa naapureillekin. Muutenkin yhteistyö ja koordinointi minusta olisivat se, mitä tarvitaan, eikä se mitä kukin kotitalous tekee itse.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.02.24 - klo:14:42
Pelkäämpä ettemme me kaksi vaivaista ilman muiden apua selviäisi hengissä. jos Venäjä vyöryy länteen.

Jos kuitenkin vertaa Gazan ihmisparkojen oloihin, ei kannata huolestua. Israel on jättänyt palestiinalaiset Herran haltuun. Niin täytyy meidänkin sitten tehdä.

En yhtään tiedä millaiset meillä on väestönsuojelun mahdollisuudet. On vain talon kellari jossa nyt on säilytystilaa asukkaisen romppeille.
On kuulema väestönsuojiakin kaupungissa, mutta niistä ei julkisesti huudella. Tiedän kyllä pari. Sinne on sitten suunnattava jos käsky käy
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 23.02.24 - klo:15:09
Jos kuitenkin vertaa Gazan ihmisparkojen oloihin, ei kannata huolestua. Israel on jättänyt palestiinalaiset Herran haltuun. Niin täytyy meidänkin sitten tehdä.

Sota ja tuho loppuu heti, kun Hamas ymmärtää lopettaa taistelun.
Hamas tietää, että soluttautumalla siviilien joukkoon tulee tuhoa.
Se tietää myös, että on tietynlaisia tahoja ja ihmisiä, jotka ryhtyvät ajamaan sen tavoitteita ja tahtoa.
Hamasin tahto on, että sitä ei tuhota vaan että se saa kylvää tuhoa ympäriinsä.

Hamasin satojen kilometrien maanalaiset käytävät ovat uutistietojen mukaan hyvin varusteltuja. Kalliiksi ovat tulleet.
Mistä arvelette heidän saaneen rahat käytäviensä rakentamiseen?
Miksi rahoja ei ole käytetty vaikkapa gazan terveydenhuollon kohentamiseen?

Hamasilla on myös käsitys, että terroristijärjestö saa kannatusta maailmalla joiltakin tahoilta, jos se hajaantuu siviilien sekaan ja ampuu sieltä.

Hamas kaiketikin tiesi, että ihmisuhreja tulee valtavasti, kun hyökkäystä suuunnittelivat.
Sitä se ei näy ymmärtävän, että kun sota loppuu, niin aika pian julkinen mielipide unohtaa ne kaikki täysin turhat kuolemat, jotka se on saanut aikaan. Eikä taida sitäkään ymmärtää, että sen loppu näyttää olevan ovella.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Riitta-mummi - 23.02.24 - klo:16:09
Tiedetäänkö yleisesti näistä tunneleista Israelin maan alla ? Tuntuu uskomattomalta että maa jonka sotataito on yleisesti tiedossa ei ole pystynyt estämään tunneleiden rakentamista.

Mistä tietosi ovat ?

Onko kaiken takan Irak, Iran, Afganistan, Egypti vaiko arabimaiden liittouma ?

Miksi USA on tukenut sekä Israelia että ollut rintamassa muiden länsimaiden kanssa ISIS tä  vastaan ?

Sekavaa asennoitumista minusta, mutta eihän minulta olekaan mielipidettä kysytty ! :003: :003: :003:
Jos kysytään niin sanon: Tyhmät, lopettakaa heti sotiminen ja alkakaa korjata raunioita !!!
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 23.02.24 - klo:19:50
Olisihan se hienoa, jos Hamas lopettaisi sotatoimet, mutta Israelkin toteuttaa uskollisesti Hammurabin lakia,
joka luotiin Babyloniassa noin 1760 eaa. eikä Raamatun kymmentä käskyä. Kymmenen käskyä ovat juutalaisen ja kristillisen Raamatun mukaan Jumalan ihmiselle Mooseksen välityksellä Siinainvuorella antamat käskyt.
Tuo järjetön sota Gazassa muistuttaa kyllä enemmän kansanmurhaa kuin Hamasin terroristijahtia.
Putinin Venäjän "natsijahti" Ukrainassa on ehkä myös rohkaissut Israelia täystuhon tielle, jossa kaupungit tuhotaan asuinkelvottomiksi raunioiksi.

Isolla Arskalla hieno kannanotto vihalle: https://www.youtube.com/watch?v=XYn5t0tuuAk
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: öppiäinen - 24.02.24 - klo:15:29
Sota ja tuho loppuu heti, kun Hamas ymmärtää lopettaa taistelun.

Loppuuko silloin myös siirtokuntien perustaminen palestiinalaisten maille? No joo, eihän Hamas kahden valtion mallia tunnusta. Mutta jos siirtokunnat eivät suoranaisesti sotaa edusta, niin valloitusta kuitenkin.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 25.02.24 - klo:09:24
Miksi rahoja ei ole käytetty vaikkapa Gazan terveydenhuollon kohentamiseen?

Uutisissa on näytetty Israelin tuhoamia sairaaloita. Niihin on aikoinaan selvästi käytetty rahaa. Gazan terveydenhuolto on nyt raunioina. Sen on maksanut Israel.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Mörtti-57 - 03.03.24 - klo:12:36
Kari Uusikylän kannanotto Gazan kamaluuteen. Kari Uusikylä olisi hyvä seurapuhuja syntymäkaupunkinsa Vaasan herättäjäjuhlilla.

HELVETTI ON TUOTU MAAN PÄÄLLE
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken kertoi, että hänen sydämensä särkyy Gazan tapahtuminen takia. Olipa romanttinen ilmaus, kun Yhdysvallat ei ole juuri pannut tikkua ristiin ”sodan” lopettamiseksi. Puheilla ei ole ollut katetta. Maa on valinnut puolensa.
On makuasia, sanommeko sota, kansanmurha, joukkomurha tai teurastus. Katsomalla päivittäin suoraa lähetystä kansainvälisillä kanavilla voi valita itselleen sopivan sanan. On 30 000 kuollutta, kymmeniä tuhansia haavoittuneita. Media kertoo kuka on terroristi, kuka uljas soturi.
**
Iso lauma pikkupoikia tunkee kattiloineen sopanjakajan ympärillä, laihassa sopassa ui yksi tai kaksi palaa, ns. sattumaa. Poikien ilme on epätoivoinen, kauhistunut.
Ylhäältä otettu kuva näytti satoja ihmisiä, avustusrekan ympärillä, hamuamassa jauhosäkkejä. Alkoi tulitus, joka tappoi yli sata nälkään nääntyvää. Satoja haavoittui. Teurastajien virallisen selityksen mukaan he jäivät rekkojen alle…
Talot ja sairaalat ja koulut on pommitettu romukasoiksi. Kodeistaan paenneilla perheillä ei ole ruokaa, ei vettä, ei saniteettitiloja, ei lääkkeitä, ei suojaa.  Lapset kuolevat ripuliin tai nälkään, kun valioyksilöt estävät ruokaa, vettä ja lääkkeitä tuovien avustusjärjestöjen  kuljetukset.
**
Tappamisen lopettamisen avaimet ovat olleet jo kauan Yhdysvaltojen käsissä. Ulkoministerin sydän on särkynyt, presidentti hiippailee kameroiden eteen mutisemaan loitsujaan ja tuleva presidentti tuskin tietää missä maanosassa Gaza sijaitsee.
**
Jumala, Jehova, Allah….Millaisen Jumalan kuva Sinä haluat olla,  tai olet? Et kai Perkeleen? Olisiko Tursas, Piru ja Kratti valintasi? Olisiko kolmikossa meille uusi kolmiyhteinen jumala. Näiden suomalaisten ikijumalien avulla oma taloutesi olisi kunnossa ja sodat voitettaisiin. Olisiko muulla mitään väliä? Tuskinpa vain.
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: Pena - 03.03.24 - klo:17:47
Jumala, Jehova, Allah….Millaisen Jumalan kuva Sinä haluat olla,  tai olet?

Voisinpa olla edes vähän Jeesuksen kuva!
Otsikko: Vs: Miten voin itse vaikuttaa kaikkeen niin niin kamalaan
Kirjoitti: luterilainen - 05.03.24 - klo:11:36
Voisinpa olla edes vähän Jeesuksen kuva!
Jeesus auttaa sinua työssäsi.  :eusa_pray: