Keskustelu > Raamattupiirit

Raamattupiiri, 1. Korinttolaiskirje 4. luku

(1/6) > >>

vn:
Viikolle 10.10. - 16.10.16

http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/

Riitta-mummi:
Minulle ovat Uuden testamentin evankeliumit ja kirjeet antoisampia kuin VT. Tosin viisautta sieltä voi ammentaa, mutta näissä kaikuu Kristuksen ääni joko suoraan tai siten , kuten Paavalillakin, Hengen antamana.
---
1. Kor  4,  1  - 13;

 Meitä on siis pidettävä Kristuksen palvelijoina, joiden huostaan on uskottu Jumalan salaisuudet. 2 Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. 3 Mutta minulle on yhdentekevää, ryhdyttekö te tai jokin ihmisten tuomioistuin minua tutkimaan. En itsekään ryhdy tutkimaan itseäni. 4 Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. 5 Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.

6 Veljet, olen käyttänyt itsestäni ja Apolloksesta tällaista vertauskuvaa teidän takianne, jotta meistä oppisitte ymmärtämään sanat: "Tyytykää siihen mitä on kirjoitettu." Älkää siis mahtaillen asettuko yhden puolelle toista vastaan. 7 Kuka antaa sinulle erikoisaseman? Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi? 8 Te olette näköjään jo kylläisiä, teistä on tullut rikkaita, olette päässeet kuninkaiksi -- toisin kuin me. Kunpa olisittekin kuninkaita, niin että mekin saisimme kuninkaina hallita teidän kanssanne! 9 Jumala näyttää asettaneen meidät apostolit vihoviimeisiksi: olemme kuin kuolemaantuomitut areenalla, koko maailman katseltavina, enkelien ja ihmisten. 10 Me olemme hulluja Kristuksen tähden, te viisaita Kristuksessa. Me olemme heikkoja, te voimakkaita; teitä kunnioitetaan, meitä halveksitaan. 11 Yhä edelleen me kärsimme nälkää ja janoa ja kuljemme puolialastomina, meitä pahoinpidellään, me vaellamme paikasta toiseen 12 ja hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. 13 Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. Tähän päivään saakka olemme olleet koko maailman kaatopaikka, ihmiskunnan pohjasakkaa.

---

Ensin Paavali piirtää kuvaa Jumalan työtoverin vaatimuksista ja piirteistä. Kysyn itseltäni; Vastaanko tähän millään tavoin.
Samalla hän kertoo itsensä tutkimisesta. On kummallinen paradoksi kun toisaalla kehoitetaan hyvään itsetuntoon, ja nyt hän sanoo ettei ryhdy tutkimaan itseään.

Tuomarimme on Herra. Se on ymmärrettävä tosiasia.

Sitten hän puhuu lahjoista. Niistä ei pidä ylpeillä.
Apostolit hän mainitsee vihoviimeisiksi, pohjasakaksi. J lopuksi hän luo ' Kahden maan kansalaisen muotokuvan'. Toisaalta kunniaa, toisalta halveksuntaa saavana. Nälkäisenä, mutta samalla kylläisenä.

" Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää! "



malla:
Niinpä niin...

1. Kor. 4:9

Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten,

10 me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja.

11 Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina,

12 me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme; meitä vainotaan, mutta me kestämme;

13 meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti.
-----------

Apostolit vihomiimeisiä....silti tavallaan ensimmäisiä....vihattuja ja vainottuja...aivan samoin kuin profeetat.

Mark. 6:4

Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan".

Ap. t. 7:52

Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet,
---------

-Nyt toin vain Sanan paikkoja joita mieleeni muistui.
-Mutta paljon asiaa sisältäviä lauseita, jakeita Jumalan Sanasta.

vn:

3. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni,
4. sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.

15. Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.

20. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.
-----------------------------------------------------
Muutaman jakeen tähän otin esille 4:stä luvusta.
Jotain hajanaisia ajatuksiani, pari kohtaa noissa jakeissa käy kohti itseäni aika lujaa.

Meillä ihmisillä ei ole tuomiovaltaa, se on vain Herralla.
Silti ihmiset herkästi tuomitsevat, varsinkin Jumalan palvelijoita, jakeiden 3-4 perusteella.
Paavali kertoo että hän ei välitä tästä ihmisten tuomiosta.
Hän on vahva siinä uskossa ja tiedossa että vain Herra tuomitsee.
Kyllähän ihmisiltä tullut pilkka, tuomio, halveksunta, arvostelu silti pahalta tuntuu...
Paavali sanoo "En minä itsekään tuomitse itseäni".....niinpä...näin on vn!!

Jakeessa 15 puhutaan isästä.
Tämä aihe on vaan itselleni akuutti, olen aloittanut lukemaan kirjaa "Isän kaipuu".
Vasta alussa olen, siinäkin jo valtavasti koskettavaa tekstiä, mikä ei ollut omalle isälleni
ominaista, eikä minuunkaan oikein istu...mutta Taivaalliseen Isään kyllä! Hän on Abba, Isi!
Ainoa täydellinen Isä!
Haluan uskoa, se mikä minusta isänä, Herran omana lapsena, puuttuu...Herra itse korjaa ja
täydentää sen mikä tarpeen on. Saan elää anteeksiantamuksessa, armahdettuna syntisenä,
rakastettuna, hyväksyttynä...tällaisena kuin olen, ainutlaatuinen, Jumalan luoma persoona.

Jae 20, Jumalan valtakunta on voimassa, ymmärrän että Pyhän Hengen voimassa.
Saamme tätä Hengen voimaa itsellemme pyytää!
Voimavaikutukset ovat monet!

karjalaisenkyösti:
Jae 1: "Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina."

Nuo Jumalan salaisuudet jotenkin kiehtovat minua. "Salaisuus" taitaa olla viittaus Jeesukseen.

Jae 5: "Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta. "

Tämäkin voisi olla pidemmän pohdinnan aihe. Pidän varsin mahdottomana sitä, että tässä kuitenkaan kehoitetaan välinpitämättömyyteen tai vääryden hiljaiseen hyväksymiseen. Kyllä ihmisen pitää olla suoraselkäinen ja osata tuomita, kun aihetta on. Toki se ei ole helppoa.
Jos vaikka kadulla joku ryöstää jonkun ja en tuomitse tekoa tai tekijää on sekin jonkinlainen tuomio: "tekosi on sallittu". Ja tällainen tuomiohan on ehdottoman väärä.
Tässä asiassa itsepetos on salakavala: kuvittelen, että en tuomitse ja käytännössä annankin väärän tuomion, eli että tuomitsen silti, mutta tuomitsen väärin.


Jae 6: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on"

Ei ole helppoa tätä viisautta toteuttaa ja kuitenkin jo oman ja toisten hyvinvoinnin kannalta on tähän syytä pyrkiä.

Jakeesta 9 voi päätellä, että ihmisten elämä on ikäänkuin suuri näytelmä, jota ainakin enkelit seuraavat, ehkä välillä suurenkin jännityksen vallassa. Voihan olla niin, että niin hyvät kuin pahat henkiolennot seuraavat tätä näytelmää jännittyineinä siitä, että kuinka tässä käy. Tai ehkä moni heistä tietää lopputuloksen, mutta ei ehkä sitä, että kuinka siihen lopputulokseen oikein viodaan päätyä.
"Näytelmä" päättyy Jumalan täydelliseen voittoon ja pahan täydelliseen häviöön.

Jae 12:  " ... Meitä herjataan, mutta me siunaamme... "
Jae 13. "Meistä puhutaan pahaa, mutta me puhumme hyvää. ..."

Tuossa puhuttiin apostoleista.
Entäs me?
Kun luetaan monia tekstejämme tällä foorumilla tai ihmisten tekstejä muilla foorumeilla, voidaan meistä tavallisista ihmisitä sanoa usein näin:
"Meitä herjataan, mutta me herjaamme takaisin" tai "Meistä puhutaan pahaa, mutta mekin puhumme pahaa toisista."


20: "Jumalan valtakunta ei ilmene puheina vaan voimana."

Millä tavoin ilmenee voimana?
Kyseessä tietysti on Jumalan voima, mutta miten tämä käytännössä ilmenee?

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

Siirry pois tekstitilasta