Keskustelu > Seuratupa

Uskon Empirismi

(1/20) > >>

seppos:
Tänäinen Hesari 1.6.2006 kirjoittaa kirja-arvoistelun Pokin kirjasta Uskon Empirismi, jossa väitetään  mielenkiintoisia. Kirjan mukaan vain Luther ja körtit ovat ymmärtäneet kirkkoisä Agustinuksen oikein.  

Suurin osa tekstistä käsittelee evankelikalismia, joka on amerikkalaisen uskon perussuunta. Siinä pyritään saamaan varmuus pelastumisesta jo täällä. Toisaalta pelastusvarmuus on hittituote, kun uskoa markkinoidaan. Epävarmuutta ja armon varassa roikkumista on paljon vaikeampi myydä.

Sanokaa teologit jotakin viisasta tähän, kun minä näen vain nämä kaupalliset aspektit. Uskonto on Amerikassa business.  Minua ei ole koskaan niin suututtanut  kuin kuunnellessani yhtenä päivänä aikoinaan Helsingin stadionilla amerikan ykkössaarnaajaa Billy Grahamia. Hän kertoi kaksi tarinaa valehdellen ne omaan perheeseensä ja minä olin lukenut ne viikoa aikaisemmin mökin puuceen kirjaston suuresta kokoelmasta vanhoja Valitut Palat lehtiä. Surkeat puheenkirjoittajat hänellä ja surkea moraali miehellä. Se siitä.

Pena:
Billyä en ole kuullut kovin katalaksi moitittavan. Lähinnä hän on mielessäni Yhdysvaltojen valtiojohdon suosikkisaarnaaja. Kylmän sodan aikana siihen asemaan pääsi neuvostovastaisuudella. Myöhemmin hän taisi onnistuneesti päästä liiallisesta oikeistolaismaineesta irti. Tuo Valitut Palat -juttu on varmaan tosi ja kertoo, että Billy on kuitenkin samaa maata kolleegojensa kautta, taitavampi ja varovaisempi vain.
Yksi evankelikaalien markkinatempuista on hankalien teologisten kysymysten välttäminen ja opin siivoaminen kaikille käyväksi. Sakramenteista ei siis sanota mitään. Uskonratkaisusta saadaan niin houkutteleva tuote, että jotkut kiertävät kampanjasta toiseen antamassa elämänsä Kristukselle yhä uudestaan, kun se on niin upea kokemus. Kirkon tutkimuslaitos teki Helsinkimissiossa huolellisen tuntuista tutkimusta, josta joskus laskin, miten pienelle ryhmälle loppujen lopuksi julistettiin jotain, mihin he eivät millään tavalla jo olleet sidoksissa. Tuhannet kuulijat olivat valmiiksi seurakuntien aktiivijäseniä eri kirkkokunnista.

Markus:
Pelastusvarmuus on kyllä tuotteistettu ja tavaramerkitetty Amerikassa, mutta kyllä senkin juuret käsitteenä ovat vanhalla mantereella ja reformaatiossa asti. Epävarmuuden kanssa pelaamisen juuret taas ovat kyllä kauempana katolisuudessa, jossa sitä on käytetty tehokkaasti niin hyvässä kuin sitten lyömäaseenakin. Pelastusepävarmuuden kirkollinen väärinkäyttö osana muita pöhöttyneitä väärinkäytöksiä sai Lutherin naulaamat teesit antiteesikseen.

Pääosan 1900-lukua eläneen Josef Pieperin katolilainen pyhiinvaellusajatus (jonka hän nyysi Akvinolaiselta) taas kuulostaa körttiläiseen korvaan kivalta: Ihminen on maailmassa tien päällä, matkalla täyttymykseen. Että olisi matkalla jonnekin, täytyy kyllä olla jokin käsitys määränpäästä. Tästä käsityksestä Pieper käyttää nimitystä toivo.
Toivottomuutta on hänen mukaansa kahta sorttia: epätoivo ja hötkyily. Epätoivo ei tässä kohtaa tarkoita tunnetta vaan toivon tietoista ja totaalista hylkäämistä turhana. Kun ei ole toivoa, ei ole päämäärää, eikä ole enää matkalla.
Hötkyily - sanavalinta minun, englanniksi käytettiin sanaa presupposition - taas on se toinen ääripää. Pelastus on jo saavutettu. Olemme jo täyttymyksen tilassa. Ja jos on kerran jo täyttymyksen tilassa niin mihinkäs sitä sitten enää matkata. Myö leiriyvyttään tähän. Ja juhlakaffit porisemaan. Pieperin mukaan tämä jälkimmäinen kuuluu reformaation perillisten helmasynteihin.

Jos pelastusvarmuus käsitteenä vahvistaa toivoa tulevasta ("Pääsen perille koska Kristus on puolestani kuollut ja ylösnoussut. Tämä on varma"), niin hyvä niin. Siinä ei ole oman uskon varmuus noussut mitenkään pelastavaksi tekijäksi ja matka on kesken. Sen sijaan jos pelastusvarmuudesta tulee peruste hötkyilyn kautta tapahtuvalle toivon hylkäämiselle, niin vähemmän hyvä.
Isäukkoni muotoili joskus ajatuksen terveellisestä pelastusvarmuudesta sellaiseen asuun että pelastus on varma, vaikka minä en olisikaan. Siinä on tilaa niin körttiläiselle epävarmuudelle kuin väkevämmällekin uskolle. Ja oikeastaan näin sanottuna siihenkään ei voi suhtautua kuin toivon kautta. "Minulla on toivo siitä, että pelastus on omaa uskoani varmempi" alkaa hiljalleen jo kuulostaa körttiläisittäinkin allekirjoitettavalta lausumalta?

Pena:
Presupposition on suomeksi yleensä edellytys, mutta ymmärrän ajatuksen. Kirkastusvuorellakin opetuslapset rupesivat puuhaamaan majoittumista, mutta vaellusta vain piti jatkaa.

Markus:
Jeh. Edellytys-sanan käytöstä ei ehkä välittyisi se, mitä Pieper tarkoitti. Jos nyt olen ymmärtänyt mitä Pieper tarkoitt. ;) Jos sanaa pilkkoo (pre-suppose), pääsee jonkinlaiseen esi- tai ennaltaolettamiseen. Se taas tuntuu sopivan paremmin tuohon Pieperin malliin.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu