Unet täällä käyvät yhä hurjemmiksi, olisi Osmo saanut uneensa edes hevosen kulkuvälineeksi. Mutta hyvä(t) ihmiset, laittakaa vaan unianne ylös, vihkoihin ja joitakin myös tähän foorumiin. Joku vuoden 2007 uni saattaa jännästi olla ainakin osittain totta vuonna 2010. Unet ovat usein paitsi vapauttavia ja rentouttavia ( tosin painajaisiakin tulee muulloinkin kuin täydellä vatsalla nukkumaan mennessä ), myös ehkä enemmän kertovia kuin heti hoksaamme. Unet kertovat joko suoraan tai epäsuoraan. Kun luette Raamattua, tajuatte unen monitasoisen merkityksen. Ajatelkaapa myös miten moni keksintö, musiikkikappale, kirja ja vaikkapa myös jutun alku on unessa tullut. Unet ovat toisinaan totta, toisinaan ne vain ovat, mutta ihanaa on, jos voi nukkua, ja nähdä unta. On yö, ei se mitään, nukuin hetken jo loppuillasta, unia näin.