Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Pena - 06.02.22 - klo:07:26
-
Voi, kun minun mielestäni oli sekin sairas 20 vuodessa edistynyt äärettömän paljon ja paljon oppinut, korkeaa koulua käynyt, vaikka itsensä tietämättä, itselleen salatulla tavalla! Jos hän ei olisi niitä 20 vuotta kilvoitellut, niin ei hän olisi sitä oppinut, että hän on vielä samalla paikalla kuin alussakin. Ja jos meille näyttää asia Herran edessä siltä, että ettemme ole askeltakaan eteenpäin päässeet, niin missä tämä on opittu? Se ei ole ulkoa opittu läksy, siitä ei voi toinen toisellensa panna takausta, sitä ei opi kirjasta, vaan sen oppii yksin Pyhän Hengen koulussa. Ja kuinka monessa murheessa ja kiusauksessa Jumalan täytyykään meitä käyttää, ennenkuin Hän saa sen meille opetetuksi, kuinka monta kertaa täytyykään Hänen antaa meidän mennä kuoppaan ja sieltä taas nostaa, kuinka paljon nöyryyttää, kuinka paljon haavoittaa, kuinka monella tavalla höylätä ja tahkota meistä korkeita luulojamme, ristiinnaulita omaa minäämme, kuinka katkeraa itsensäkieltämistä opettaa, kuinka säälimättömällä tavalla riisua meitä alastomiksi syntisiksi, ottaa meiltä pois sen, minkä olemme ennen Jumalalta saaneet, pois herätysarmon, pois murhemielen, pois synnin painon, pois uskon, pois luottamuksen Herraan, pois rukouksen hengen, pois sananharjoituksen ja hartauden, pala palalta riisua pois sen, minkä me pitäisimme tarpeellisena ja aina vain painaa ja pitää meitä semmoisella nälällä kuin ensi askeleellakin, jolloin ihmsellä ei ole muuta hätää kuin tämä: "Voi, jos Herra suuresta laupeudestaan ottaisi minutkin parannuksen tielle!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Jos ihmisellä on matkansa lopulla tämä sama huokaus Herran puoleen: "Olen näin kauan Herran edessä haparoinut parannuksen tielle, mutta olen aina vain tien ohessa; voi, jos ottaisit, Herra, minunkin raukan elämän tielle", niin tiedättekö, millä kohdalla hän on? Hän on ryövärin kanssa sanomassa Herralle: Herra, muista minua, muista minua! Ja vaikka hänen täytyykin laskea kaikki kokemuksensa, kilvoituksensa, sotansa, vaivannäkönsä ja pitkän taipaleentekonsa kelvottomana Herran jalkain juureen, niin mitäpä hän muuta tarvitsee kuin kääntää silmänsä siitä seisovilta askeleiltaan Auttajaa kohden.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, jos tekin olette tämän oppineet ja tähän aina ja aina ahdistutte, voi, kuinka teillä silloin on korkea oppi Hänestä! Eihän silloin olla kaukana Kristuksesta, kun ollaan huutamassa Hänelle: "Muista minuakin!"
Väinö Malmivaara
-
Monta kertaa joutuu kilvoitteleva ihminen vastaamaan viholliselle tilastansa, kun ei siitä saa ollenkaan selvää, koetti mitä koetti, vaan se aina vain sotkeutuu yhä pimeämmäksi. Jos siitä saakin joskus jonkunverran selvää, on se sittenkin sellaista, mikä ei suinkaan ole omiansa mieltä virkistämään, vaan pikemminkin painaa epätoivoon, ettei tästä mitään tule. Siinä on saatana aina ääressä kakistamassa: "Sinä olet väärin lähtenyt, et ole oikeasta päästä lähtenyt, et ahtaasta portista, olet ollut liika väljällä koko elämäsi, et ole ikään oikeata herätystä saanut, isäsi ja äitisi ovat sinut vain vetäneet siihen harjoitukseen eikä Jumalan Henki, ja väkisellä ovat nekin sinua saaneet vetää. Sittenkuin olet tullut vähän vanhemmaksi, et ole ihmisten tähden kehdannut siteitä katkaista, mutta jumalanpelko ja rakkaus eivät olisi sinua siitä estäneet. Olet sitten venkaillut toinen jalka maailmassa, toinen Jumalassa, ollut ulkonaisesti jumalinen ja sisällisesti jumalaton, ulkonaisesti pyhä ja sisällisesti perkele, jostakusta synnistä vapaa, mutta salaa suosinut sydämessäsi moskaa ja törkyä. Maallista mieltä olet salannut jumalisuuden alla."
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja vihollinen on tiukka tekemään kysymyksiä: "Milloin olet todella kääntynyt, milloin olet sydämestä Kristusta seurannut, milloin ristiinnaulinnut lihasi, milloin todella rukoillut, milloin jokapäiväisessä elämässäsi Kristusta seurannut ja ristiä kantaen itsesi kieltänyt, milloin vilpittömällä mielellä Herralle antautunut?" Tätä eksaminaa* piisaa sitten vaikka kuinka pitkältä. Siihen ei kilvoittelevalla ihmisellä ole mitään muuta vastattavaa kuin että väärin on kaikki mennyt, väärin kaikki tehty, väärää on ollut kulkuni, väärää lähtö, väärää jatko, väärää lukemiseni, veisuuni, rukoukseni, väärää kilvoitus, väärää koko homma, en ole askeltakaan eteenpäin päässyt, vaan ulkokultaisella mielellä olen Kaikkivaltiasta puhutellut ja lähestynyt.
Vilhelmi Malmivaara
*examen - tutkinto
-
Varsin rohkeaa ja iskevää puhetta aikana , jolloin pyhitykseen pyrkivä kirkko piti näitä kysymyksiä ihmiselle tarpeellisena . Edelleenkin näitä vaaditaan jotta kuulija tuntisi piston sydämessään.
Unohtavat Kristuksen . Hän vapauttaa syntisen ' avaralle paikalle' josta näkee ja ymmärtää.
-
Tällaisessa tilassa on raskasta mennä Jumalan eteen ja viljellä Jumalan sanaa, äärettömän raskasta. Joka ainoa meistä tietää, kuinka paljon helpompaa olisi saada olla oikeana kristittynä Jumalan kasvojen edessä, näyttää Jumalalle oikeaa jumalisuutta ja itseänsä siten näytellen ja hyväillen sanoa: "Näin korkeaa on parannuksestani tullut, näin korkean todistuksen se on Jumalalta saanut!"
No, minkälainen tämä väärä tila nyt on? Kuulkaa, se on siitä hyvä tila, että siitä sopii lähestyä Herraa ja pyytää Häneltä: "Muista minua raukkaa, Herra! Tarvitsen sinun muistamistasi, sillä muuten jään tähän! Olen monta kertaa yrittänyt päästäkseni oikeaan, mutta uskon, ettei siitä enää mitään tule, vaikka tuhannen vuotta saisin elää, ei tämän parempaa." Siitä tilasta sopii pyytää ja rukoilla: "Etkö, Herra, aloita minussakin tehdä parannusta ja rupea vetämään minuakin elämän tielle? Etkö näkisi minuakin yhtä onnettomaksi kuin sitä puolikuollutta tien vieressä, rosvojen haavoittamaa raukkaa, jonka nostit juhtasi selkään säälivällä mielellä? Eikö, Herra, minussakin näkyisi yhtä paljon haavoja kuin hänessä?"
Vilhelmi Malmivaara
-
Malmivaaraa ei saisi lainata, kun hänessä oli liikaa pietismiä ja vielä oli viinan vastustaja.
-
Kyllä saa, ja pitääkin lainata Körttifoorumilla. Tämän päivän teksti on aikakautensa värittämä, hurskasteleva.
Eikö itsensä syntiseksi tunteva ja tietävä saa olla välillä jouten noin tuskallisista tunnoista. Voihan myös kiittää tyynistä päivistä- Eihän merelläkään aina myrskyä.
-
Kyllä saa, ja pitääkin lainata Körttifoorumilla. Tämän päivän teksti on aikakautensa värittämä, hurskasteleva.
Eikö itsensä syntiseksi tunteva ja tietävä saa olla välillä jouten noin tuskallisista tunnoista. Voihan myös kiittää tyynistä päivistä- Eihän merelläkään aina myrskyä.
Malmivaara on persona non grata körttifoorumilla. Mielestäni pitää valittaa, jos joku lainaa sitä. Pitää tasapuolisesti kohdella tekstejä, eikä sen mukaan kuka ne tänne laittaa.
-
Mutta olkoon nyt tilamme kuinka karvas tahansa, niin karvas se ei kuitenkaan ole, ettei siitä sopisi lähteä lääkärin luo, tästä paikasta. Oli tautimme mikä oli, ei se aina kumminkaan niin kovaa ole, ettei siitä sovi tohtorille valittaa, sille Mestarille, jonka kasvojen edessä me tälläkin hetkellä olemme. Voi, jos ystävät mekin Hänen etensä alistuisimme kuolemaan tai elämään! Siinä ei ikinä käy hullusti. Siinä joutuu vääräksi kaikki oma, väärintekijäksi väärintekijä. Siinä ei jää mitään muuta varaa kuin ryövärin lailla tunnustaa: Me olemme syystä tässä, sillä me saamme töittemme ansion jälkeen. Mutta jääpä siinä sittenkin sanomattoman paljon muuta, jää Jeesus Kristus, joka ei ole tehnyt mitään pahaa.
Mitähän, jos meilläkin olisi Hänestä osaa!
Vilhelmi Malmivaara
-
Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:
"Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen."
Sen jälkeen lue joko polviltasi tai seisaaltasi uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Jos haluat, lausu vielä seuraava pieni rukous:
"Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen."
Laulettuasi sitten ehkä vielä hartaudeksesi virren, esimerkiksi kymmenestä käskystä, mene iloisin mielin töihisi.
https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html#aamuinilloin
-
Silloin kristityn taistelu sujuu, kun hänen täytyy aina ja aina palata Kristuksen ristin juurelle, kun hänen on kerjäten matkaa tehtävä eikä pääse, vaikka kuinka koettaisi, omin voimin eteenpäin yhtään askelta, ei pääse korkealle eikä mihinkään päin, vaan pysyy aina vain kohdallansa. Silloin ovat asiat sellaiset, että ne ajavat takasin sinne ristin juurelle purkamaan siellä aina kuormansa, viemään sinne vaivansa, kun on usko sellainen, ettei niistä voi kukaan muu kirvoittaa kuin se vaivattujen turva, joka on syntsten tähden ristille koroitettuna. Silloin hänen tilansa edistyy, mutta aivan toisella tavalla kuin hän itse meinasi. Hän tulee päivä päivältä yhä enemmän nöyryytetyksi, riisutuksi omistansa ja tästä maailmasta, hänelle tehdään synti ja suruttomuus yhä katkerammaksi vaivain kokemisen kautta. Näin tulee hän yhä kiinteämmin ja kiinteämmin sidotuksi uskossa myös niihin kristityihin, jotka ennen pääsivät tuntemaan syvemmin Kristuksen mieltä ja sydäntä käydessään itse Kristuksen luona sitä oppimassa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin tulee hän yhä kiineämmin ja kiinteämmin sidotuksi uskossa myös niihin kristityihin, jotka ennen pääsivät tuntemaan syvemmin Kristuksen mieltä ja sydäntä käydessään itse Kristuksen luona sitä oppimassa.
Vilhelmi Malmivaara
Olet varmaan tullut tosi "kiinteämmin sidotuksi niihin," jotka ovat perehtyneet Malmivaaran joihinkin kirjoituksiin.
-
Olen käyttänyt tätä Vähä-katekismuksen aamuhartausta jo vuosikymmeniä, ja olen yhä niin paskiainen, etten kelpaa luterilaiselle kirkolle, vaikka istuisin kusiaispesässä. Rajan pitää olla jossakin.
Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:
"Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen."
Sen jälkeen lue joko polviltasi tai seisaaltasi uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Jos haluat, lausu vielä seuraava pieni rukous:
"Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen."
Laulettuasi sitten ehkä vielä hartaudeksesi virren, esimerkiksi kymmenestä käskystä, mene iloisin mielin töihisi.
-
Niin, annetaan, ystävät Herralle kunnia, vaikka tie ja matkanteko onkin sellaista, ettei se meidän mielestämme ollenkaan edisty eteenpäin! Herran vallassahan on viedä ja taluttaa meitä kuinka tahtoo ja milloin tahtoo ja minkä kautta tahtoo, ja Hän huolehtii meidän perille viennistämme, vaikka ei meille ollenkaan siltä näyttäisi.
Kuinka monta kertaa te kaikellaista kokiessanne jouduttekaan palaamaan takaisin veisaamaan näitä samoja vanhoja virsiä, lukemaan vanhoja kirjojanne, valittamaan vanhoja valituksianne, ja siinä on kuitenkin aina uutta joukossa!
Vilhelmi Malmivaara
-
Kuinka monta kertaa te kaikellaista kokiessanne jouduttekaan palaamaan takaisin veisaamaan näitä samoja vanhoja virsiä,
Vilhelmi Malmivaara
Iloksenne ei enää jouduta!
-
Kuinka monta kertaa te kaikellaista kokiessanne jouduttekaan ... valittamaan vanhoja valituksianne, ja siinä on kuitenkin aina uutta joukossa!
Vilhelmi Malmivaara
Iloksenne ei enää jouduta!
Viime sunnuntaina ... tänään on täällä Vuosaaren kirkossa kirkkopyhä klo 11, Tapiolan kirkossa seurat klo 16 ja Pappilan veisuut Vihdin pappilassa klo 17. https://www.h-y.fi/tapahtumakalenteri.html?alue=Helsinki-Uusimaa&z=asc&m=1 ... Viikin kirkon messussa saimme veisata myös Siionin virsiä, joita virsikirjassa on useita. Seurojen sijasta oli herättäjäjuhlainfoa, jota jakoivat juhlien pääsihteeri ja olikohan juhlatoimikunnan puheenjohtaja. Iltapäivällä olisi ollut jatkot Seuratuvalla Helsingissä, mutta vaimoni ei jaksanut. Saa nähdä, kuinka tänään? Voisinkohan mennä yksin, jos puolisoni ei halua.
Sopinee jorista tässä "Aamuhartaus" -ketjussa vielä vähän lisää omiani?
Tai antaa olla. Mitäpä tuosta. Mennyt on mennyttä. Nyt on nyt. Tuleva odottaa innolla oven kynnyksellä. Vielä on aikaa. Käyttäkäämme se Herran kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi.
Hädässä ystävä tutaan.
-
Sopinee jorista tässä "Aamuhartaus" -ketjussa vielä vähän lisää omiani?
Tai antaa olla. Mitäpä tuosta. Mennyt on mennyttä. Nyt on nyt. Tuleva odottaa innolla oven kynnyksellä. Vielä on aikaa. Käyttäkäämme se Herran kunniaksi ja lähimmäistemme parhaaksi.
Hädässä ystävä tutaan.
Elefantti körttien olohuoneessa on yhä nytkin ja tulevaisuudessa. Tuskin voi jatkaa mitään Herran kunniaksi kun on lähimäisenne kääntämät vanhat Siioninvirret niin rumalla tavalla hylätyt. Se on kaukana Herran kunniaksi eikä ilmeisesti tulevaisuuskaan sitä muuta. Jumalan siunaus on mennyt.
-
Kyllä meillä onkin kiittämisen syytä. Voi, voi, kuinka paljon merkillistä täällä näkeekään! Olen tehnyt juuri pitkän matkan ystävien parissa Savossa ja Keski-Pohjanmaalla. Kun on ollut muutamia vuosia sieltä poissa, kohtaa siellä nyt niin paljon sellaisia, jotka ovat jo kypsiä Herran aittaan korjattaviksi, toisten jo siirryttyä näiden vuosien kuluessa täältä sodasta ja taisteluista riemuun ja ikuiseen iloon, niin paljon sellaisia, joista muutamien vuosien kuluttua sanotaan: Nämä ovat niitä, jotka ovat tulleet suuresta vaivasta ja ovat valaisseet vaatteensa Karitsan veressä ja nyt löytäneet voiton Karitsan istuimen edessä, ja siellä he sitten kiittävät Herraa siitä armosta, että ovat päässeet perille ja näkevät lukemattomia, jotka Herra on saanut auttaa perille ennen heitä läpi kiusausten ja ahdistusten.
Vilhelmi Malmivaara
-
Voi, voi, kuinka paljon merkillistä täällä näkeekään!
Vilhelmi Malmivaara
Niinpä niin.
-
Ja kun nämä tällaiset rupesivat puhumaan asioistansa, niin siinä sai kuulla, kuinka monen syvän virran yli heidän on täytynyt matkan varrella kahlata, mutta kuitenkin pohja on aina jalkain alta löytynyt, kuinka Herra on pitänyt leukaa veden päällä, etteivät virrat ole saaneet upottaa, kuinka monessa helteessä on käytetty, mutta lieska ei kuitenkaan ole saanut polttaa kokonansa toivoa. Ja niin he ovat jaksaneet tähän hetkeen asti kilvoitella ja sotia.
Viljelmi Malmivaara
-
Jumalan kunniaksi Seppos on näin ilmoittanut:
Vs: Iltahartaus 11
« Vastaus #114 : eilen kello 20:26 »
jatkuu ilman vanhoja virsiä osassa 12
Ilmoita valvojille Kirjattu
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi
Körttifoorumi menee eteenpäin ja paranee koko ajan, kiitos Jumalalle ja Seppoksen hienoa sääntöjenmukaisesta valvonnasta. Nyt iltahartaudet ovat rauhoitettu vanhojen virsien riidoista ja ikävästä sanomasta. Surullinen körttikansa ja iloinen metallimusan kansa voivat mennä voitosta voittoon Jumalan valtakunnassa. Toivottavasti vanhojen virsien kielto pätee myös aamuhartauteen. Jos niin on, kiitoksen aihe on suuri.
-
Seppos ei suinkaan kieltänyt vanhoja virsiä. Pikemminkin hän valitti niiden käännösten poistamista.
Särkyköön mun sydämeni, surkeuttaan itkeköön!
Tulkoon tuska sielulleni, tomuun itsens' kätkeköön!
Saatana mun synneistäni tekee kanteen taivaassa.
Mihin kätken itseäni tässä tunnon vaivassa
Mihin sitten vaeltaisin, jos mun Jeesus hylkäisi?
Korpehen jos matkustaisin, Herra sieltä löytäisi.
Vaikka mereen uppoaisin, siell' ei sammuis tuleni.
Helvettiin jos vajoaisin, vasta alkais itkuni.
Kuulen kyllä vaivassani Herran äänen kutsuvan:
tule tänne, armostani otan armoon katuvan!
Muista valaa, minka vannoin, etten sois sun hukkuvan,
katso Kristusta, jonk' annoin käsiin kuolos kauhean!
Tiedän, että Isä olet, jos sen voisin uskoa,
loppuisivat tuskat, huolet, saisin tuntoon lepoa,
sitä aikaa halajaisin ikävällä suurella,
jolloin synnit anteeks saisin Poikas ristin juurella.
1893 Siionin virret 37 J. Hellman, 1-4
-
Seppos ei suinkaan kieltänyt vanhoja virsiä. Pikemminkin hän valitti niiden käännösten poistamista.
Särkyköön mun sydämeni, surkeuttaan itkeköön!
Tulkoon tuska sielulleni, tomuun itsens' kätkeköön!
Saatana mun synneistäni tekee kanteen taivaassa.
Mihin kätken itseäni tässä tunnon vaivassa
Mihin sitten vaeltaisin, jos mun Jeesus hylkäisi?
Korpehen jos matkustaisin, Herra sieltä löytäisi.
Vaikka mereen uppoaisin, siell' ei sammuis tuleni.
Helvettiin jos vajoaisin, vasta alkais itkuni.
Kuulen kyllä vaivassani Herran äänen kutsuvan:
tule tänne, armostani otan armoon katuvan!
Muista valaa, minka vannoin, etten sois sun hukkuvan,
katso Kristusta, jonk' annoin käsiin kuolos kauhean!
Tiedän, että Isä olet, jos sen voisin uskoa,
loppuisivat tuskat, huolet, saisin tuntoon lepoa,
sitä aikaa halajaisin ikävällä suurella,
jolloin synnit anteeks saisin Poikas ristin juurella.
1893 Siionin virret 37 J. Hellman, 1-4
Kyllä, hän sanoi "jatkuu ilman vanhoja virsiä." Sillä hän tarkoitti, että minä, juuri minä, lakkaisin "jankuttamasta" vanhoista virsistä ja että jatkossa niitä ei mainita eikä esitetä täällä. Tietysti, hän on voinut tarkoittaa, että kielto kohdistuu vain minuun. Silloin sinä saat tietysti kirjoittaa mitä haluat.
Konteksti kertoo totuuden. Seppoksen edellinen posti lainasi minua ja huomautti näin:
"Kukaan ei ole hyökännyt niitä vastaan ja lopeta jankutuksesi vihdoin."
Sen jälkeen, hän lupasi, että iltahartaus jatkuu ilman minun "jankutustani" vanhoista virsistä. Joten älä nyt jankunta, vaan iloitse siitä, ettei kukaan enää kirjoittele vanhoja virsiä.
-
Seppoksen edellinen posti lainasi minua ja huomautti näin:
"Kukaan ei ole hyökännyt niitä vastaan ja lopeta jankutuksesi vihdoin."
Juuri näin. Sinun toivotaan lopettavan jankutuksesi arvokkaiden virsikäännöstesi saamasta kohtelusta. Kukaan ei ole niitä vastaan hyökännyt. Mikään ei olisi hienompaa kuin lupa julkaista ne uudelleen näillä sivuilla.
-
Juuri näin. Sinun toivotaan lopettavan jankutuksesi arvokkaiden virsikäännöstesi saamasta kohtelusta. Kukaan ei ole niitä vastaan hyökännyt. Mikään ei olisi hienompaa kuin lupa julkaista ne uudelleen näillä sivuilla.
Kukaan ei ole millään tavalla osoittanut kiinnostusta julkaisemaan niitä missään muodossa. Ne käännettiin kauan sitten jo v. 2014. Ne eivät voi olla täällä siksi, että täällä niitä sanotaan kamaliksi ja kuvottaviksi eikä kukaan täällä silloin huomauttaa kirjoittajalle olevansa eri mieltä arvioinnin kanssa. Jos olisi kysymys debatista tai keskustelusta, se olisi eri asia. Mutta täällä ne ovat olleet esille vain vapaasti pilkattaviksi. Sitä en voi kääntäjänä sallia. Menneitä voi hyvin antaa anteeksi mutta olen vastuussa minkälaiseen tarkoitukseen annan niitä käyttää. Se, ettei myönnetä mitä on tapahtunut jo antaa ymmärtää, että se tapahtuisi edelleen.
-
Juuri näin. Sinun toivotaan lopettavan jankutuksesi arvokkaiden virsikäännöstesi saamasta kohtelusta. Kukaan ei ole niitä vastaan hyökännyt. Mikään ei olisi hienompaa kuin lupa julkaista ne uudelleen näillä sivuilla.
Körttifoorumi tietääkseni oli perustettu tiettyyn tarkoitukseen. En tunne "Liisaa," mutta sivullinen ilmoitti, että Liisa oli nimenomaan kalastellut juuri häntä tänne tuomaan esille näkemyksiään herännäisyydestä. Eräs aloitti kritiikkiä ja kun hän poistui, sivullinen julisti jatkavan samaa linjaa. Siis Körttifoorumin linja on alusta asti ollut se, ettei julkaista vanhoja virsiä täällä eikä asiallisesti keskustella niistä. Tämä on väärä paikka julkaistaa niitä eikä ole mitään muuta käyttöä niillä. Siksi ne sitten unohdetaan "kuoliaaksi" niin kuin täällä sanotaan.
Tietysti annan ne käyttöön, jos löytyy paikka, jossa ne voivat olla arvokkaasti.
Ei kukaan, jolla on yhteyksiä herännäisyyteen ole osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koko hommaan alusta asti. Ja miksi olisi? Se on historiallinen teksti. Alunperin ajattelin akateemista julkaisua, mutta jäin eläkkeelle eikä se enää kiinnostanut kehittää eteenpäin. Ajattelin jättää laajempaan yleisönkäyttöön, mutten löytänyt sopivaa paikkaa ja tämä osoittautui vääräksi.
-
Körttifoorumi tietääkseni oli perustettu tiettyyn tarkoitukseen. En tunne "Liisaa," mutta sivullinen ilmoitti, että Liisa oli nimenomaan kalastellut juuri häntä tänne tuomaan esille näkemyksiään herännäisyydestä. Eräs aloitti kritiikkiä ja kun hän poistui, sivullinen julisti jatkavan samaa linjaa. Siis Körttifoorumin linja on alusta asti ollut se, ettei julkaista vanhoja virsiä täällä eikä asiallisesti keskustella niistä. Tämä on väärä paikka julkaistaa niitä eikä ole mitään muuta käyttöä niillä. Siksi ne sitten unohdetaan "kuoliaaksi" niin kuin täällä sanotaan.
Tietysti annan ne käyttöön, jos löytyy paikka, jossa ne voivat olla arvokkaasti.
Ei se nyt ihan niin mennyt. Seurailin aikoinaan pitkään foorumia, mutta en kirjoittanut mitään. Sitten Liisa oli jotenkin saanut selville, että seurailen ja pyysi muistaakseni myös rekisteröitymään foorumille. Olisi pitänyt silloin kieltäytyä ja olisin kieltäytynytkin, jos olisin ollut selvänäkijä ja tiennyt, miksi tämä homma menee. Tämä jollain tavalla koukuttaa ja olen jopa rukoillut, että pääsisin pois körttifoorumilta. Se, kun ei ole kovin paljoa tekemistä, panee aina välillä katsomaan muitten kirjoituksia. Ne ihmiset, joita tapasinkin täällä Joensuussa ja muuallakin, ovat lähteneet pois. Kolme heistä on käynyt luonani muutaman kerran ja kaksi ollut yötäkin. Siis hippu, atanasia ja sadetta on tuttuja ihan face to face. Hienoja ihmisiä, mutta ihmisten elämän tilanteet kun muuttuu, niin ei silloin voi heitä olla vaatimassa takaisin kirjoittelemaan.
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Eikös se sananlasku niin mene.
-
Ei se nyt ihan niin mennyt. Seurailin aikoinaan pitkään foorumia, mutta en kirjoittanut mitään. Sitten Liisa oli jotenkin saanut selville, että seurailen ja pyysi muistaakseni myös rekisteröitymään foorumille. Olisi pitänyt silloin kieltäytyä ja olisin kieltäytynytkin, jos olisin ollut selvänäkijä ja tiennyt, miksi tämä homma menee. Tämä jollain tavalla koukuttaa ja olen jopa rukoillut, että pääsisin pois körttifoorumilta. Se, kun ei ole kovin paljoa tekemistä, panee aina välillä katsomaan muitten kirjoituksia. Ne ihmiset, joita tapasinkin täällä Joensuussa ja muuallakin, ovat lähteneet pois. Kolme heistä on käynyt luonani muutaman kerran ja kaksi ollut yötäkin. Siis hippu, atanasia ja sadetta on tuttuja ihan face to face. Hienoja ihmisiä, mutta ihmisten elämän tilanteet kun muuttuu, niin ei silloin voi heitä olla vaatimassa takaisin kirjoittelemaan.
Joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään. Eikös se sananlasku niin mene.
Totuus on mielenkiintoisempaa kuin olettamus. Kiitos tästä.
-
Siis Körttifoorumin linja on alusta asti ollut se, ettei julkaista vanhoja virsiä täällä eikä asiallisesti keskustella niistä.
Foorumi olisi mielellään pitänyt käännöksesi sivuillaan, mutta sinä halusit ne pois. Mitä asialliseen keskusteluun tulee, se ei käynnistynyt luultavasti sen vuoksi, että kielitaito ei kenelläkään riittänyt siihen. Virsirunouden kääntämisen vivahteiden arviointi ei ole tavallisen suomalaisen ulottuvilla.
-
Foorumi olisi mielellään pitänyt käännöksesi sivuillaan, mutta sinä halusit ne pois. Mitä asialliseen keskusteluun tulee, se ei käynnistynyt luultavasti sen vuoksi, että kielitaito ei kenelläkään riittänyt siihen. Virsirunouden kääntämisen vivahteiden arviointi ei ole tavallisen suomalaisen ulottuvilla.
Siksi olisi ollut aiheellista puuttua epäasialliseen keskusteluun ajoissa. Mutta oli tärkeämpi antaa kaikkien kukkien kukkia.
-
Mutta oli tärkeämpi antaa kaikkien kukkien kukkia.
Joidenkin kukkien kohdalla niihin puuttuminen vain lisäisi niiden rehottamista.
-
Kielitaito ei kenelläkään riittänyt siihen.
Kuusi vuotta meni ilman minkälaista huomiota enkä valittant. Keskustelun puute ei ollut ongelma. On uusi ajatus, että kohteliaisuus vaatii englanninkielentaitoa, mutta voi niinkin olla.
-
Oletko huomannut foorumilla kohteliaisuutta kenenkään muun kohdalla? Me suomalaiset emme taida osata olla netissä kohteliaita, 'päivää', 'ole hyvä', 'kiitos', 'anteeksi' ja 'näkemiin' kuuluvat tapaamisiin kasvotusten.
-
Oletko huomannut foorumilla kohteliaisuutta kenenkään muun kohdalla? Me suomalaiset emme taida osata olla netissä kohteliaita, 'päivää', 'ole hyvä', 'kiitos', 'anteeksi' ja 'näkemiin' kuuluvat tapaamisiin kasvotusten.
Olen monesti sanonut mitä olisi kohteliasta silloin kun joku sanoi jotakin negatiivista kääntäistyöstäni. Olisi ollut kohteliasta, että joku esittäisi vastauksena ajatuksen, että sellainen kommentti ei ole herännäisyyden hengessä tai muuta sillaista. Se ei milloinkaan tapahtunut. Sensijaan, aina jos olisi pienikin vihje, että joku muu musiikkilaji on kyseenalainen, oli aina joku, joka "kohteliaasti" oli eri mieltä.
Olen tarkkaan seurannut tätä ja huomannut sen täysin pitävän paikkansa. Olen itsekin monesti kokeillut ja tulos on aina ollut sama.
Se olisi tietysti myös ollut valvojan velvollisuus.
Suotta vastaan tähän, koska meillä oli yli vuoden aikaa neuvotella asiaa ja esitin juuri tätä monesti saamatta ymmärrystä. En ole vaatinut "hyvää päivää." Vaadin, että käännökseni nauttisi samasta kohtelusta kuin kaikki muut esitettävät asiat. Kun se ei saanut sitä, niin pyysin poistoa.
-
Vaadin, että käännökseni nauttisi samasta kohtelusta kuin kaikki muut esitettävät asiat. Kun se ei saanut sitä, niin pyysin poistoa.
Vakuutan, etteivät 'kaikki muut esitettävät asiat' ole saaneet sen kummempaa kohteliaisuutta osakseen. Ystävämme Viisveisaaja on usein piikitellyt minua pyrkimyksestäni opettavaisuuteen. Vaikka se on joskus sattunutkin, en ole manannut häntä maan rakoon. Kenties ne näpäykset ovat olleet minulle hyväksi.
-
Vakuutan, etteivät 'kaikki muut esitettävät asiat' ole saaneet sen kummempaa kohteliaisuutta osakseen. Ystävämme Viisveisaaja on usein piikitellyt minua pyrkimyksestäni opettavaisuuteen. Vaikka se on joskus sattunutkin, en ole manannut häntä maan rakoon. Kenties ne näpäykset ovat olleet minulle hyväksi.
Pienet henkilökohtaiset näpäykset ovat asia erikseen. Joskus minäkin pärjään "viisveisaajan" kanssa, joskus en. Ei ole kysymys pienistä henkilökohtaisista yhteentörmäyksistä, vaan siitä, ettei kukaan vastustanut kielteisiä posteja, jotka kohdistuivat Siioninvirsien käännöksiin. Täällä luullaan, että olen vaikea tai yliherkkä. Kysymys on aivan muusta. Niin kuin olen monesti todennut, jokainen vihje muuta musiikkia vastaan (hevi, Stingia yms) herättää ihmisiä olemaan eri mieltä ja osoittaa vastustustaan. Kukaan ei ole kertaakaan vastustanut Siionin virsien kritiikkiä. Tämä on se syy miksi ne eivät saa olla tässä. Seurasin hyvin tarkkaa yli vuoden ja tiedän mistä puhun. Sinä ja muut ette ole seuranneet ja pitävät asian vain tilaipäisinä henkilökohtaisina näpätyksinä. Pidän tällaisen välinpitämättömyyden ja vähättelyn vakavana. Muut eivät. Siinä on ero. Annoin yli vuoden aikaa, ja ymmärtämättömyys vain syveni sillä aikana eikä suuntaus ole vieläkään muuttunut.
Koska käännökset eivät saaneet sitä samaa suojausta kuin Sting ja Bruce Springsteen, ne eivät sovi tälle palstalle. On turha sanoa, että erehdyn. Olen se, joka seurasi asiaa. Kukaan muu ei. Kysymys ei ole miltä sinusta tuntuu. Kysymys on postien selvästä suuntauksesta. Se tunnustettiin kun Riitta sanoi, ettei kukko käskien laula ja kun Seppos sanoi antaa kaikkien kukkien kukkia. Tämä on suhtautuminen niihen posteihin, josta puhun. Kukaan muu ei ole tarvinnut kerjätä puolustusta lempimusiikkiin, ja kerjääminen ei missään vaiheessa antanut tuloksia. Foorumi tiivistyi siihen, ettei vaan nuhdellaan edes ystävällisellä sanalla Siionin virsien kritiikkiä. Tämä on ollut johdonmukainen suuntaus tähän asti.
Alan väsyä tähän kertakaikkiaan typerään ja itsepäiseen kieltäytymiseen myöntämästä mitä teette. Itsepäisesti kieltäydytte paheksumasta Siioninvirsien kritiikkiä ja samalla kieltäydytte myöntämästä, että niin teette. Se on ylimielisen loukkaavaa.
Olen tehnyt valtavan työn ja antanut sen vapaasti käyttöön. Sitä on sanottu arvottamaksi monella tavalla ja monelta taholta. Kukaan ei ole myöntänyt, että se on ollut mahdollisesti sopimatonta sellaista täällä esittää tai että on eri mieltä sellaisen kriitikon kanssa. Ei yksikään, vaikka pyysin ja rukoilin puolustusta sillä uhalla, että käännökset poistetaan. Ei kukko käskien laula. Se oli tärkeämpi periaate, kuin säilyttää käännökset täällä. Teitte jokainen päätöksen ja tämä on tulos. Ei voi muuta ajatella kuin että tämä oli väärä paikka panna niitä alunperin.
Mikäli luulette, että Malmivaaran työ oli Jumalan työtä, niin erehdyitte pakottamalla poistaa käännökset. Varoitin kuukausimäärin. Jokainen tiesi, että ne lähtee jos eivät löydä puolustelijoita. Teitte päätöksen. Se oli teidän päätöksenne. Älä sano, että minä halusin poistaa ne. Se johtuu teistä. Jos olivat arvokkaita, niin olisitte yhtä paljon puolustaneet niitä kuin puolustitte Stingiä, jota kukaan ei pienellä sanalla haukkunutkaan.
Saatte kaiken anteeksi, mutta teidän on ymmärrettävä mitä olette tehneet.
-
Mitä kaikkea kiitoksen ja ylistyksen syytä meillä olisikaan. Mutta meillä onnettomilla onkin sydän usein kova ja sillä aina vain vanhat vehkeensä ja juonensa. Monta kertaa näyttää siltä, ettei siitä raadosta lähde murentakaan irti, vaikka Herra kuinka sitä hakkaisi ja koettaisi murentaa. Nyt kuitenkin näyttää sydämen jää ainakin hetkeksi aikaa sulaneen, sillä ei virttä muuten tuommoisella voimalla ja hengellä voitaisi veisata.
Vilhelmi Malmivaara
Ota, Herra ylhäisin, kiitos suusta imeväisten!
Kiittää mykkä luontokin ihmetöistä ylimmäisen.
Eikö se, kuin nähdä saapi,
mitä taivas halajaapi?
Voi, kuink' hitaat olemme huutamaan sua avuksemme,
vaikka joka päivä me rakkauttas nautitsemme!
Koeta, Herra, mitäs koetat,
kun vain sydämemme voitat!
Kallis ihmisystävä, jalkoihis me lankeamme!
Emme kiittää ymmärrä, kumminkin me soperramme.
Tunteissamme lempeyttäs
veisaamme sun ylistystäs.
Rakkautes siteillä sido yhteen sydämemme,
pidä meitä likellä aina toinen toisiamme,
pidä koossa joukkoamme,
estä epäluulojamme!
Kiitos, kun sun löysimme! Kiitos, että ruokit meitä!
Tue heikko toivomme, muista muita eksyneitä!
Kiitos, että kiittää saamme
niinkuin voimme Jumalaamme!
Loppuu heikko virtemme, armos loppua äl' anna!
Kiitos, että puutteemme taskin saimme etees panna!
Mihinkäs me menisimme,
kerjuuta jos häpeisimme?
Siionin virsi 136, Lars Nyberg
-
Mitä kaikkea kiitoksen ja ylistyksen syytä meillä olisikaan. Mutta meillä onnettomilla onkin sydän usein kova ja sillä aina vain vanhat vehkeensä ja juonensa. Monta kertaa näyttää siltä, ettei siitä raadosta lähde murentakaan irti, vaikka Herra kuinka sitä hakkaisi ja koettaisi murentaa. Nyt kuitenkin näyttää sydämen jää ainakin hetkeksi aikaa sulaneen, sillä ei virttä muuten tuommoisella voimalla ja hengellä voitaisi veisata.
Vilhelmi Malmivaara
Malmivaara taisi olla jonkunlainen profeetta, kun osasi kuvailla niin tarkkoin körttien kovasydämisen suhtautumisen virsiensä kääntämiseen. Olisi hyvä, jos loppuennustus toteutuisi myös, mutta se taitaa olla turha toivo. Kannattaisi jättää velloomiset ja keskittyä Vähä Katekiskuksen aamuhartauteen. Parempi nukkua kiltisti kirkonpenkillä kuin kehuskella tekoherätystä.
Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä ja lausu:
"Isän Jumalan ja Pojan ja Pyhän Hengen haltuun. Aamen."
Sen jälkeen lue joko polviltasi tai seisaaltasi uskontunnustus ja Isä meidän -rukous. Jos haluat, lausu vielä seuraava pieni rukous:
"Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni ja koko elämäni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen."
Laulettuasi sitten ehkä vielä hartaudeksesi virren, esimerkiksi kymmenestä käskystä, mene iloisin mielin töihisi.
-
Tuossa on pikkuinen sylilapsi. Voi, armas, kuinka se on hartaasti kuunnellut, kun Malkamäki on puhunut! Nauruun sen suu aina menee. Luuletteko sen mitään ymmärtäneen siitä puheesta? En tiedä, mutta hyvä sen on ainakin täällä olla, sillä yhä se vain nauraa.
On merkillistä, että Vapahtaja panee tuollaisen lapsen kristityn esikuvaksi. Hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskelleen ja sanoi: Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivaan valtakuntaan. Lapsi on annettu meille malliksi kristitystä, lapsi, joka on aivan samanlainen kuin Herra sanoo taivaan linnuista: Eivät ne kylvä eivätkä niitä eivätkä kokoa aittoihin, ja taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ei lapsella ole huolta siitä, miten täällä saisi tarpeensa, vaikka se onkin niin avuton, ettei itse kykene yhtään hankkimaan mitään. Sen osa on jo sen tänne tullessa hankittu, aivan sitä varten määrätty. Kun teidän kotiinne on pienokainen odotettavana, niin saatte olla varmat siitä, että sille on jo edeltäkäsin hankittu ruoka ja muut tarpeet, kaikki eväät, mitä se tarvitsee. Ja ne on hankittu juuri sen tuloksi.
Vilhelmi Malmivaara
-
Eikä lasta voi syrjäyttää silläkään, että sanoo: "Tuollaisella ei ole äänioikeutta." On sillä äänioikeus. Sillä on oikeus huutaa äidillensä. Siinä sen äänioikeus on, ja kyllä se myös muistaa sitä käyttää uskollisesti. Se saa huutaa päivät, saa huutaa yöt. Ja tällä äänellänsä, jota se käyttää, voi se saada aikaan niin paljon, että taivuttaa äidin kokonansa, aivan kuin itse tahtoo, puhdistamaan, pesemään, pyyhkimään, ruokkimaan itseänsä ja valvomaan vuoteensa ääressä.Se kokoaa paljon kuormaa äidin kannettavaksi näillä pikkutarpeillansa, mutta äidin täytyy sitä vain totella. - Semmoiseksi kristitynkin täytyy tulla. Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivaan valtakuntaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Eikä lasta voi syrjäyttää silläkään, että sanoo: "Tuollaisella ei ole äänioikeutta." On sillä äänioikeus. Sillä on oikeus huutaa äidillensä. Siinä sen äänioikeus on, ja kyllä se myös muistaa sitä käyttää uskollisesti. Se saa huutaa päivät, saa huutaa yöt. Ja tällä äänellänsä, jota se käyttää, voi se saada aikaan niin paljon, että taivuttaa äidin kokonansa, aivan kuin itse tahtoo, puhdistamaan, pesemään, pyyhkimään, ruokkimaan itseänsä ja valvomaan vuoteensa ääressä.Se kokoaa paljon kuormaa äidin kannettavaksi näillä pikkutarpeillansa, mutta äidin täytyy sitä vain totella. - Semmoiseksi kristitynkin täytyy tulla. Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivaan valtakuntaan.
Vilhelmi Malmivaara
Wilheljm kyllä ei ehkä lasten kanssa niin paljon, tai no en tiedä miestä, rauha muistolleen.
Lasta tulee hoivata ja hyysätä antaa olla.
Lasta ei voi syrjäyttää, mutta neuvoa voi missä rajoja ja mielellään jos itse mietin, niin rajat varsin laajalle.
-
Opetuslapsilla oli suuri valta, jonka olivat Herralta saaneet. Herra sanoi heille kerrankin: Älkää siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaat siitä, että nimenne ovat kirjoitetut taivaissa. Tottapa niiden sydän oli ylpistymisen vaarassa, että me olemme jotain, kun kykenemme henget voittamaan, ja tottapa niiden sydämessä oli alituinen kutku päästä maailman herroiksi, että Jumalan valtakunta saavuttaisi täällä kunniaa he kunniasijoja. Hehän kysyivät Herralta: Tälläkö ajalla sinä Israelille jälleen valtakunnan rakennat? Mutta Herra käänti heidän mielensä aivan toisaalle, kehoittaen heitä iloitsemaan enemmän siitä, että nimensä ovat elämän kirjaan kirjoitetut, kuin siitä vallasta, mitä heille täällä ulkonaisesti suodaan.
Vilhelmi Malmivaara
-
Aivan samalla tavalla käy jokaiselle Herran opetuslapselle tänäkin päivänä. Hänelle on pääasiana se, että nimi on Herran kirjaan kirjoitettu. Kaiken muun tekee Herra hänelle ala-arvoiseksi asiaksi, vaikka se itessänsä olisi paikallaan ja kylläkin tarpeellista.
Vilhelmi Malmivaara
-
Koettakaa nyt ajatella, kuinka suuri armo se on, että olette niinkuin kotonanne Jumalan sanan parissa, tämmöisissä seuroissa ja heränneitten joukossa ja joka paikassa, missä Jumalan sana on pyhittämässä oloja. Niinhän teille käy, että jos teidän täytyy mennä semmoiseen paikkaan, missä sille sanalle ollaan vieraita, missä ei ole yhtään ystävää eikä puhuta hengellisistä asioista, niin teidän tulee ennen pitkää paha olla ja joudutte vaikeaan vaivaan, sillä tuntonne sanoo: "Olen väärässä paikassa." Mutta jos taas pääsette Jumalan sanan harjoitukseen, niin te tunnette olevanne kotona, ja vaikka kuinka kauan siinä istuisitte, ei ole paha ollaksenne, eikä jää mitään kuormaa kannettavaksenne, niinkuin kaikesta muusta jää.
Vilhelmi Malmivaara
-
VK 271 Sun sanas, Herra kutsuu luokses meitä
https://www.youtube.com/watch?v=qasq_DjBpcs
Sun sanas, Herra, kutsuu luokses meitä,
kun käymme täällä kadotuksen teitä
ja teemme turhaan työtä raskasta,
vaan emme pääse synnin kuormasta.
2.
Lahjoitat hengellemme virvoituksen
ja lupaat meille rauhan, lohdutuksen,
kun kiusattuina luokses tulemme
ja tunnustamme oman tilamme.
3.
Tahtosi tiedän, kuulen varoituksen
ja sydämessä tunnen kutsumuksen.
Luoksesi, Herra, tulla tahtoisin,
kun tiesi vain nyt oikein tuntisin.
4.
Vaan miten sokeana nähdä voisi
ja tiekö eksyneelle tuttu oisi,
mitenkä rampa pääsee liikkumaan,
mitenkä kuollut nousee haudastaan?
5.
Kun sanot johtavasi tiellä taivaan
murheeseen, ristiin, kärsimiseen, vaivaan,
myös lupaat viedä kautta kuoleman
kunniaan minut, kruunun voittajan.
6.
Vaan minä raukka pelkään kuolemaani,
en suostu ristiin, sinun antamaasi,
kipuja, vaivoja vain pakenen,
en taivu koskaan alle murheitten.
7.
Ah ole, Jeesus, tienä eksyneelle,
virvoittajaksi tule väsyneelle
ja elämäksi mulle kuolleelle
ja totuudeksi valheen orjalle.
8.
Voimallas ryöstä saalis saatanalta
ja sydämestä särje synnin valta.
Tee rakkaammaksi mulle ristin tie,
se armon tuntemiseen minut vie.
Wilhelmi Malmivaara 1888. Virsikirjaan 1938. | Sävelmä: Toisinto Pohjanmaalta.
-
Koettakaa nyt pitää arvossa Herran sanaa, joka vielä on meille kallis! Koettakaa opettaa sitä lapsillenne, että nekin sitä rakastaisivat yli kaiken muun! Harrastakaa sitä, välittäkää se vain perintönä lastenlapsillennekin, olipa valta kellä oli! Silloin säilyy Herran lauma keskellä kaikkia ahdistuksia ja koetuksia.
Vilhelmi Malmivaara
-
Koetetaan. Herra auta ja armahda.
-
"Mitähän, jos mekin olisimme Jumalan viljavainiolla kypsytettävinä sittenkin, vaikka itselle näyttää aivan toiselta useimpina aikoina? Mitähän, jos me sittenkin olisimme Hänen hoitonsa alla valmistettavina hyviksi hedelmiksi iankaikkisuutta varten?" Ei suinkaan joukossamme ole ketään, joka ei joka ainoana aamuna lähtisi sillä mielellä päiväänsä elämään, että tämäkin päivä pitäisi saada niin kuljetuksi, ettei Jumalan Henki tulisi murheelliseksi tehdyksi. Tahallansa emme tahtoisi rikkoa Herraa vastaan. Ja jokaisella heränneellä ihmisellä, niin vanhemmilla kuin lapsillakin on sen kautta, mitä hänelle Jumalan tahdosta on lapsuudesta asti opetettu, aivan elävä teto siitä, että Hän rankaisee rikokset ja palkitsee hyvän. Tottapa meillä siis useimpana aamuna on jonkunlainen huokaus Jumalan puoleen, että Herra tämänkin päivän yli minua taluttaisi, niin ettei suuria kompastuksia tulisi, ja tottapa huudamme sitä lastemme ja perheväkemme tähden?
Vilhelmi Malmivaara
-
Tottapa pyydämme lähteä matkaa jatkamaan sillä mielellä, että kenties Herra nytkin auttaa minua pääsemään eteenpäin, niinkuin olen ajatellut? Mutta kuinkas käy? Ennen pitkää saakin nähdä kummakseen, että onkin joutunut tekemään sitä, mitä ei olisi tahtonut, on päästänyt suustansa sellaisen sanan, jota ei koskaan olisi tahtonut suustansa laskea, on antanut lentää sydämensä läpi sellaisen ajatuksen, niinkuin ammutun nuolen, milloin häjyydestä, milloin pikasuudesta syntyneen, että se saattaa panna vapisemaan kauhusta koko sielun. Ja näitä tämmöisiä kompastuksia tulee monesti pitkin päivää tuontuostakin Herran muistikirjaan merkittäviksi, omaantuntoon piirrettäviksi. Kun on iltaan päässyt, niin on karttunut velkaa entistä enemmän, ja se liitto, minkä aamulla teki, on tullut rikotuksi lankeemusten tähden. Sellaista se on.
Vilhelmi Malmivaara
-
SV 35 Jos niin kuin lapsi itkeä
1. Jos niin kuin lapsi itkeä
ja ikävöidä voisin,
jos uskollinen ystävä
sinulle, Jeesus, oisin,
niin armolapsi iloinen
tuntisin olevani,
Jumalani,
ja ääni kiitoksen
kaikuisi sielussani.
2. Armosi, Jeesus, kaikki on:
tie, sauva, lepo, suoja.
Se ravinto on verraton,
syvimmän toivon tuoja.
Päiväni tässä turvassa
elämään valon tuovat,
lohdun suovat,
vaan ilman sinua
ne varjon tielle luovat.
3. Kun levokseni sinut saan,
tuot rauhan elämääni,
en muualta saa milloinkaan
lohtua ikävääni.
Siis tule, rakas Herrani,
ja anna rauha syvä,
enentyvä.
Vain sinun luonasi
on mieli aina hyvä.
4. Jos kiellät rakkautesi,
niin mistä avun saisin?
Taas menettäisin toivoni
ja kaiken kadottaisin.
Siis vedä minut kokonaan
elämään seurassasi
voitostasi
ja kilvoittelemaan
turvissa kuolemasi.
5. Jos armoasi päiviini
ja siunausta saisin,
niin lähimmäisten parhaaksi
taas työni toimittaisin.
Kun sinulta saan neuvoja,
voin kasvaa viisaammaksi,
valvovaksi,
elämän matkalla
sinulle kunniaksi.
6. Kun lähdön tullen hätäilen
ja pelkään kuolemaani,
suo minun, suuren syntisen,
turvata auttajaani.
Myös viime hengenvedossa
suo toivo sinuun panna,
armo anna,
kätesi voimalla
taivaaseen, kotiin, kanna.
Paul Gerhardt Johann Arndtin rukouksen pohjalta, ruots. J. Kahl 1745, suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, H. Kivekäs 1971, L. Ravantti 2015
-
Ja kunpa sitä sitten pääsisikin tuollaisilla tavallisilla horjumisilla elämänsä läpi, näillä jokapäiväisillä puuttumisilla, joita siellä tulee vastaan, kiusoja ja horjumista! Mutta jospa tuleekin pahempia horjumisia. Entä jos on jälestä päin omallatunnolla sellaisia tekoja, joista ei ole muuta palkkaa odotettavana kuin helvetin kuuma kadotus, joihin on itsensä syössyt jumalattomuuden ja suruttoman elämänsä tahden, kun on katkaissut itsensä pois Herrasta lyhemmäksi tai pitemmäksi ajaksi, ja joutunut kauhean sisällisen kylmenemisen ja penseyden tilaan, takertunut maailmaan uudestansa, ristiinnaulinnut Kristuksen toistamiseen, tallannut testamentin veren jalkainsa alle tietäessään toisin ja tehdessään toisin ja polkiessaan jalkainsa alle Jumalan varoitukset. Silloin, kun nämä kaikki aukeavat tunnon eteen, joutuu ajattelemaan, että kunpa ei olisi sitä ja sitä syntiä muisteltavana, sitä ja sitä lankeemusta kärsittävänä, vaan kunpa saisi alkaa armonaikansa uudestansa, niin toisin tekisi, toisin valvoisi.
Vilhelmi Malmivaara
-
VK 278 Oi armon lähde ainoa
1.
Oi armon lähde ainoa,
aarteeni, auttajani,
armahda, Jeesus, minua
raskaassa tuskassani.
Syntini suuret vaivaavat,
ne tuntoani painavat.
Armahda kurjuuttani!
2.
Nyt kaikki suuret syntini
anteeksi, Jeesus, anna.
Ristillä maksoit velkani,
suo turva siihen panna.
Lohdutus haavoissasi suo
ja uusi toivo, mieli luo,
armolla nosta, kanna.
3.
Oi Herra, ovat syntini
raskaammat meren santaa,
ja velkani on suurempi
kuin minkä jaksan kantaa.
Sen alla maahan vaipuisin,
jos lohdutusta vaivoihin
en sanastasi saisi.
4.
Sanasi, Herra suloinen,
minulle turvan tuottaa.
Tuot valkeuteen jokaisen,
ken armoosi vain luottaa.
Ken surren katuu syntejään,
ei pelastusta hädässään
sinulta toivo suotta.
5.
Minua kurjaa, Herrani,
nyt armahda ja auta,
kun synti kalvaa mieltäni
ja leikkaa niin kuin rauta.
Puhdistit kerran Daavidin,
puhdista, pese minutkin,
suo rauha veres kautta.
6.
Polvistun, Herra, eteesi
mielellä haikealla.
Rukoilen sydämestäni
armoa tuskan alla.
Syntini peitä syyttävät
ja teot väärät, ilkeät
armolla avaralla.
7.
Pois ota kuorma vaikea
nimesi pyhän tähden.
Sieluuni rauha lahjoita
sen kaikki tuskat nähden.
Niin voimastasi iloitsen
ja tielle kuuliaisuuden
taas mielin uusin lähden.
8.
Hengellä armon vahvista
kantamaan ristiäni
ja haavoissasi puhdista,
uudista elämäni.
Suo voimaa kuolemastasi,
suo, että turvaan armoosi
myös täältä lähteissäni.
Bartholomäus Ringwaldt 1588. Ruots. 1648. Suom. virsikirjaan 1685. Uud. komitea 1937, Niilo Rauhala 1984. | Sävelmä: Saksassa 1562.
Luokitus: Katumus ja rippi
-
Tuollainen kuorma on niitä kuumia helteen päiviä elämässä, jotka jouduttavat Jumalan viljan kypsymistä. Lankeemuksista jäi kova murhe sydämeen, raskas tuomio tuntoon, synkät muistot matkan varrelle. Niistä jäi enin itkettävää ja kaduttavaa ja ankarimmat syytökset omaantuntoon. No, minnekä ne panisi? Armahtajan jalkain juureen, sinne niiden kanssa joutuu. Hän kärsii sen, että syntinen käy tuomioitten kanssa Hänen eteensä. Tämä kyllä tuntuu olevan mahdotonta uskoa, mutta niin kuuluu kuitenkin olevan. Helpommin uskoo sen olevan mahdollista toisen kohdalla kuin omallansa, sillä ei tahdo uskaltaa sovittaa niin suurta armoa sellaiselle kuin itse on. Mutta kun kuulee tuollaista todistusta Herrasta, niin pääsee salaisesti toivomaan, että entä jos Herra ei sittenkään menettelisi minun kanssani oikeuden mukaan, vaan antaisi armonsa käydä tuomion sijasta, entä jos sittenkin olisi niihin raskaisiin päiviin kätkettynä salaiset Herran armotarkoitukset sitävarten, että niinä helteisinä päivinä kyllästyisin maailmaan ja tähän elämään ja omaan itseeni ja että minussa uudelleen syttyisi ikävä sinne, missä kaikki synnit ovat pyyhityt pois.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ukrainan kristityt toivovat meidänkin lukevan yhdessä heidän kanssaan psalmia 31.
Herraan minä turvaan
1 Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi. Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua. Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
2 Kuule minua, riennä avukseni! Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.
3 Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani. Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
4 Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni. Sinä olet minun turvani!
5 Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala.
6 Minä kavahdan niitä, joiden jumalana on turhuus ja harha. Minä luotan sinuun, Herra,
7 iloitsen ja riemuitsen sinun hyvyydestäsi. Sinä näet minun hätäni, tiedät kaiken tuskani.
8 Sinä et jätä minua vihollisten käsiin vaan avaat minulle ahdingosta tien.
9 Herra, ole minulle armollinen, olen hädässä. Silmäni ovat surun sumentamat, olen loppuun uupunut.
10 Elämäni kuluu murheessa, vuoteni katoavat huokaillessa. Voimani ehtyvät rikkomusteni tähden, luuni riutuvat.
11 Vihamieheni pitävät minua pilkkanaan, naapurit minua ivaavat, tuttavat karttavat. Kaikki, jotka tulevat kadulla vastaan, kiertävät minut kaukaa.
12 Minut on unohdettu kuin olisin kuollut, minut on hylätty kuin särkynyt ruukku.
13 Kuulen, kuinka ihmiset panettelevat minua. Kauhu saartaa minut, kun vihamieheni liittoutuvat minua vastaan ja punovat juonia henkeni menoksi.
14 Mutta minä turvaan sinuun, Herra, ja sanon: "Sinä olet minun Jumalani!"
15 Sinun kädessäsi ovat elämäni päivät. Älä jätä minua vihollisteni ja vainoojieni armoille!
16 Katso jälleen palvelijasi puoleen, sinä armollinen Jumala, auta minua.
17 Herra, sinua minä huudan avuksi, älä hylkää minua. Kohdatkoon onnettomuus jumalattomia! Vaienna heidät ja syökse tuonelaan.
18 Mykistykööt valheen puhujat, nuo, jotka röyhkeästi syyttävät viatonta ja halveksivat häntä kopein sanoin!
19 Kuinka suuri onkaan sinun hyvyytesi! Se on ehtymätön aarre niille, jotka sinua pelkäävät. Kaikkien nähden sinä annat apusi niille, jotka turvautuvat sinuun.
20 Sinä suljet heidät armosi suojiin, otat heidät turvaan majaasi. Sinne eivät ulotu ihmisten juonet, eivät syyttävät puheet.
21 Kiitetty olkoon Herra! Hän osoitti minulle ihmeellistä hyvyyttään, kun olin saarrettuna.
22 Hädissäni minä sanoin: "Minut on repäisty pois sinun luotasi!" Ja sinä kuulit rukoukseni, kun huusin sinua avuksi.
23 Rakastakaa Herraa, kaikki hänen palvelijansa! Herra suojelee uskollisiaan mutta rankaisee säälittä niitä, jotka uhmaten nousevat häntä vastaan.
24 Rohkaiskaa mielenne, olkaa lujat, kaikki te, jotka panette toivonne Herraan!
-
Jos saisi oman mielensä mukaan päivänsä kulutetuksi, niin ei siitä kypsymisestä tlisi mitään, mutta kypsymistä tapahtuu sen kautta, ettei pääsekään menemään sillä tavalla kuin itse soisi. Siinä on toista näkyvissä kuin piilossa, toiselta näyttää, vaikka toista todellisuudessa on. Näkyväinen elämä ei kyllä saa yhtään hyvää todistusta, mutta salattu elämä saa, se elämä, jonka Herra on sanallansa saanut synnyttää ja vaikuttaa. Monta kertaa näyttää siltäkin, ettei Herra jouda mitään muuta tekemäänkään kuin korjaamaan jälkiä meidän parannuksenteossamme, sillä alinomaa teemme toista kuin tehdä saisi ja sieltä jälkeenpäin jäleltäpäin näkyy toista kuin näkevänsä soisi. Kristityn elämässä käy nimittäin usein niinkuin kävi Kiuruvedellä eräälle kolmivuotiaalle ymmärtämättömälle lapselle, joka poimi raakoja pihlajanmarjoja tuumien mielessään, että ne ovat terveellistä ravintoa ja hyviä herkkuja. Äiti tuli hätään ja otti marjat lapselta pois. Mekin pidämme terveellisinä sellaisia herkkuja, jotka päältäpäin näyttävät hyviltä, mutta jos saisimme niitä syödä, niin me söisimme itsemme kuoliaiksi. Herra ennättää kuitenkin hätään. Senkin lapsen kädestä otti äiti karvaat marjat pois, eikä se siitä suuttunut eikä loukkaantunut, mutta päätti mennä etsimään parempia marjoja. Lapsi lähti muiden huomaamatta eräälle suurelle suolle, eksyi sinne ja katosi sille tielleen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Näinhän mekin teemme. Kun ei yksi keino onnistu, koetamme toista. Me päätämme: "Kun teen niin ja niin, valvon niin ja niin, kyllä epäusko katoaa ja kyllä silloin olen oikealla tiellä, kyllä Herra minuun mielistyy." Ja kumminkin menemme silloin vain yhä kauemmaksi poispäin kodista ja sen Isän hoidosta, jota tarvitsemme joka ainoa hetki. Sekin lapsi kulki nevaa niinkauan kuin jaksoi ja tuli letto eteen, Sillolin hän teki sen tyhmän teon, että meni lettoon, ettei päästäisi letosta häntä etsimään, ja painuikin sinne. Näin mekin teemme ymmärtämättömyydessämme. Semmoisia ne ovat meidänkin suojapaikkamme ja niissä me istumme ja itkemme.
No, mitä sille kadonneelle lapsellekaan olisi oikeampaa, kuin isä ja äiti olisivat arvelleet, että sen tarvitsisi saada kuritusta, sillä miksi piti niin tyhmästi tehdä. Mutta niin he eivät arvelleet, vaan niille tuli kova hätä ja ne kiirehtivät kylälle etsimään kadonnutta lastansa. Eivät ne muistaneet käydä siinä hädässä edes kotonansa katsomassa, vieläkö lapsi ehkä on siellä, vaan kovalla kiireellä he riensivät häntä etsimään. Kun he sitten monen vaivan kautta olivat hänet löytäneet iltahämärissä nevalta itkemässä kaukana kodista, niin ei heillä ollut yhtään kovaa sanaa lapsellensa sanottavana, vaan syli avattuna he olivat lastansa vastassa, kun tämä löydettiin.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, sehän oli nyt äärettömän turha matka lapsiraukalle, sillä olisihan hän ilman niitä marjojakin tullut toimeen. Mutta lapsi sai kuitenkin siitä sellaisen kypsymisen, ettei enää toista kertaa yksin lähtenyt nevalta marjoja etsimään. Ja tuskin isä ja äitikään enää jättävät lastaan niin valloilleen. Varmaan pitävät he nyt entistä tarkemmin huolta ja varmaan katsoo lapsikin aina, ennenkuin minnekään lähtee, ovatko isä ja äiti minua lähellä.
Missähän letossa lienemme me tänä hetkenä? Täällä eivät kyllä kiusaukset nyt meitä voita, sillä niiltä saa täällä nyt hyvän rauhan, mutta kotona on niiden vuoro. Missähän letossa siellä lienemme? Siellä ne ovat kohti käymässä, kun ollaan kaukana sanasta ja kaukana ystävistä.
Mutta mitäpä tietää, jos on täällä sittenkin vielä suurempi vaara kuin niissä kiusauksissa kotona? Sillä niin helposti kirja käteenkin nukahtaa. Tahi miten on?
Vilhelmi Malmivaara
-
On merkillistä, ettei yksikään osaa antaa täyttä arvoa Jumalan sanalle, jos on aina sen ääressä, eikä ystäville, jos saa aina olla niiden joukossa. Mutta kun joutuu olemaan jonkun aikaa niistä erossa ja pääsee sitten taas niiden seuraan ja saa kuulla virsiä, joita ne veisaavat, niin voi ääretöntä, kuinka ne virret ja ystävät tuntuvat silloin kalliilta! Tätä ei oppisi, jos joutuisi olemaan erossa heistä jonkun aikaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ihmettelin, niin kuin Dompate aikanaan, miksi minä viitsin "nuolla teidän perseitänne" koko ajan, kun on ilmiselvä, ettei Siionin virret teitä kiinnostaa, vaan vanha musa, klassinen musa, virret, hevi metalli, rokki, CCM, Hillsong, Sting, yms. Vanhat Siionin virret eivät ole olemassa enää edes kirjastoista tai antikvariaatteista. Herättäjä Yhdistyskään ei ole tippaakaan kiinnostunut niistä. Ne on poistettu joka paikasta ja lopultakin, kuten halusitte kun valitsitte poiston, sen sijaan, että niitä kohtelisi niin hyvin kuin Hillsong linkkejä. Olen tosi typerä, kun sanoma ei mene perille.
On kohtuutonta, että vanha humanisti ja stalinisti joutuu ajamaan Siionin virsien asiaa. Ilmeisesti on pakko perustaa Siionin virsien ystävät r.y., joka säilyttää, kääntää, ja julkaisee Malmivaaran vanhoja Siionin virsiä. Herännäisyys hylkäsi ne jo v. 1972 ja puolustaa homoja, lesboja, transsuja, juoppoja, aviorikkojia, jne. Siinä on aivan tarpeeksi tekemistä, niin ei ole ihme, ettei ole voimia puolustaa Siionin virsien kääntäjää, kun häntä julistetaan Körttifoorumilla ei toivotuksi heimolaiseksi perkeleen perseennuolijaksi kamalaksi kuvottavaksi. On paljon tärkeämpää tekemistä, kun on pakko ylistää Bruce Springsteenia, Lordeja, hevia muutenkin, A.C./D.C., vanhoja, klassikkoja, virsiä, ja vaikka mitä kaunista. Olisiko SV käännökseni kelvannut teille, jos olisin transsu tai jos olisin marssinut Helsingin kaduilla Pride kulkueessa kikkeli juuri ja juuri peitettynä nahka- ja ketjuasulla? Luulenpa niin. Mutta kun olen ei toivottu heimolainen, ja olette kiinnostuneet vain intiaanien nenien pituudesta Hitlerin tyyliin, niin tietenkään oli häpeällistä julkaistaa tänne kiellettyjä Siionin virsiä.
-
Tuolla tavalla Herra menettelee kristityn kuljetuksessa. Hänen täytyy "lyödä ja tukea, riisua ja pukea, tyhjentää tyhjäks', alentaa köyhäks'", että saisi sitten sen tyhjän ja köyhän koroittaa. Tämä kaikki on tarpeellista kristitylle.
No, miltä nyt sitten mahtaakaan tuntua se, kun kerran saamme sanoa iäksi hyvästit murheille ja taisteluille ja vaihtaa tämän elämän itkun ja vaivan iankaikkiseen iloon ja siitä aina nauttia!
Vilhelmi Malmivaara
-
Kutsun todistajiksi kuusi hiljaiset vuodet 2014-20, että olin teihin ja Herättäjä-Yhdistykseen aivan tyytyväinen, kun käännökseni sai olla täällä rauhassa niin, että kiinnostuneet saivat lukea sitä. Olen kyllä tyhjä ja yksin. En luota teihin helvetin kipinän verran. Etsin kaksi ihmistä, jotka suostuvat perustamaan Siionin virsien ystävät r.y., laitan kotisivun, joka säilyttää Malmivaaran vanhoja Siionin virsiä, kääntää ja julkaisee niitä, ja jätän teidät isänne hoitoon. En osaa jättää tätä asiaa, vaikka kuinka rimpuilen. On kohtuutonta, että ihminen, jota kukaan järkevä ei pystyisi sanomaan edes kristityksi, joka ei ole kelvannut Suomen kirkollekaan, eikä mihinkään muuhun uskonnolliseen ryhmään, joutuu vanhana näkemään tällaista vaivaa. Jos voimat riittävät ja aika, niin yritän vielä kääntää edelleen. En ole pyytänyt rahaa, asemaa, kultajalustetta, kunniaa eikä sitä muuta, jota nyt en muista teidän väittävän, vaan sitä rauhaa, joka oli. Se ei ole minulle suotu. Hampaat kirskuen ja sisulla olen teitä kestänyt ja sisulla ja hampaat kirskuen menen eteenpäin. On mulla tarpeeksi tekemistä irokeesiraamatun kanssa mutten ole osannut jättää Siionin virsiä, ei millään vihallakaan.
-
Ehkä Siionin virret voisi tänne palauttaa takaisin.
-
Ehkä Siionin virret voisi tänne palauttaa takaisin.
Herättäjä-Yhdistys ei tue sitä ajatusta. Ylläpitokaan ei tue sitä ajatusta. En voi luottaa ylläpitoon, että säännöt, joita ei voitu seurata aikaisemmin, yhtäkkiä seurataan. Ensimmäinen kerta, kun joku sanoo niitä kuvottaviksi eikä ylläpito reagoi eikä kukaan muu edes ystävällisesti puutu asiaan sanomalla, onko tämä tosiaan mitä haluat sanoa siitä valtavasta työstä, jonka joku on tehnyt, niin minä vastaan niillä p- ja v-sanoilla, joita olen oppinut käyttämään tällä foorumilla. Enkä saisi niitä pois enää toistamiseen. Ne jäisivät tänne jokaisen haukuttaviksi, kenenkään puolusteltaviksi. On minulla vastuuta siitä, miten niihin suhtaudutaan. Ilmeisesti olen ainoa, joka tuntee vastuuta.
-
Kun Jumalan Pyhä Henki kuljettaa ihmistä, pääsee hän noiden virsien kautta puhumaan tilastansa Herralle. Hän löytää sieltä aina sellaisen virren, jossa sanotaan aivan tarkalleen, millä kohdalla hän Herran edessä sillä hetkellä on. Kun kokoontuu suuri joukko ystäviä, joille tällaiset kokemukset ovat yhteisiä, ja he pääsevät yksimielisesti Herran edessä virren avulla puhumaan tilastansa, niin että toisen ja kolmannen kokemus vastaa siihen samalla tavalla, niin siihen veisuuseen tulee sellainen merkillisen elävä henki, että se tempaa mukaansa nekin, jotka ovat synnin tähden kiusattuja poispäin hengellisistä asioista.
Vilhelmi Malmivaara
-
On niin omituista saada tavata esim. sairasvuoteella olevaa herännyttä ihmistä ja nähdä, kuinka Jumala on sille opettanut kaikki salaisuudet, kirkastanut koko armonsa salaisuuden, niin että ehdottomasti tulee mieleen apostolin sana: Te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa. Teillä on voitelu Pyhältä Hengeltä ja te tiedätte kaiken. Siinä on Jumala itse opettanut ihmistä eikä siihen tahdo tohtia sanoa yhtään sanaa lisää, ettei sotkisi Herran käsialoja ja Herran töitä. No, eihän kyllä semmoinen ihminen, joka Herran käsissä kypsyy iäisyyttä varten, pääse mitenkään kiusoista, vaan sillä on niitä lakkaamatta. Mutta ne kiusatkin ovat pyhitettyjä merkillisellä tavalla.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tulin juuri erään sairaan ystävän luota ja oli omituista nähdä jo sen ulkomuotoa. Tauti oli lyönyt siihen hyvin surkean ulkonäön, mutta Herran työ loisti kirkastuneista kasvoista. Se makasi siellä sängyssänsä suu naurussa ja silmät itkussa. Kyynelet juoksivat poskille, mutta su oli naurussa. Paavali sanoo: niinkuin murheelliset, mutta kuitenkin aina iloiset, niinkuin köyhät, mutta kuitenkin monia rikkaaksi tekeväiset, niinkuin ne, joilla ei mitään ole, mutta joiden kuitenkin kaikki omat ovat. Siinä on samalla kertaa naurua ja itkua, iloa ja murhetta sekaisin, itkua omalta puolelta, naurua Herran puolelta; suu naurussa kun katse kääntyy Armahtajaan päin, silmä itkussa, kun jotuu ajattelemaan itseänsä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Eikä Herra sano suotta: Minä olin sairas ja te kävitte minua oppimassa. Tämänkin sairaan katta Hän antoi opetusta. Tämä ystävä kiitti Herran suurta armoa siinä, että Herra on antanut meille niin erinomaisia kirjoja. Hän luetteli sellaisia: "Silmäys armon valtakuntaan", "Parannuksen harjoitus", ja ennen kaikkea Scriverin "Sielun aarre". Niiden kautta hän sanoi Herran toimittaneen ihmeellisiä asioita. Ja kun hän oli noita kirjoja vuoden pituisen sairautensa aikana pitänyt tovereinansa, oli hän käsittänyt sellaisen luottamuksen Herraan, ettei Herra häntä jätä. Samalla oli hänellä pelkona se, ettei kuolema häntä peloita, - niinkuin senkin raadon pitäisi vielä peloittaa, niinkuin ei se olisi jo ilman pelkoakin kyllin kovaa, niinkuin kristityn pitäisi vielä sitäkin peljätä, vaikka Herra on kuoleman vallan kristityn kohdalla voittanut. Hänellä oli vielä kiusana sekin, että hän on ehkä liika luottava, että hänen on liika hyvä olla, vaikka pitäisi olla enemmän synnin surua, niinkuin veisasitte äsken virrestä, syvempää murhetta, - ikäänkuin nyt pitäisi olla vielä hirveämpiä tuskia täällä, vaikka niitä on yllinkyllin joka ainoalla valvovalla ihmisellä, mutta sittenkin liha ja veri velkoo niitä vain vielä enemmän. Mitä niillä tekisi? Ei niistä tuskista sinänsä parane, mutta se on Herran armokäsi, joka parantaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Jouduin sen sairaan vuoteen ääressä taas kiittämään Herraa siitä, että te, ystävät, olette saaneet äärettömän suuren armon, kun saatte vielä kuolinvuoteellannekin käydä sellaista koulua, jossa syvemmin ja syvemmin päästään tuntemaan Herran armoa, jossa itsensä kokonaan hyljäten saadaan Herraan sellainen luottamus, ettei siinä enää tarvitse peljätä kuolemaa eikä mitään sellaista, minkä Herra on armossaan pois ottanut, jossa kiusoilla ei ole enää mitään valtaa, mutta päästään jo tällä puolella kuoleman virtaa hiukan katselemaan sitä sanomatonta kirkkautta, mikä toisella puolella kokonansa selkenee.
Tällaista koulua oli tällä sairaalla käytetty. Mutta toisille annetaan toisellainenkin kehitys tällä taipaleella, sillä ei kaikilla ole yhtä keveää. Toisten täytyy kestää kovaa kilvoitusta loppuun asti ja kokea raskasta sotaa kiusoja vastaan. Mutta koulu on kuitenkin sama ja Mestari sama ja voitto on varma molemmilla.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, ei meillä ole, ystävät, tälläkään kertaa muuta varaa, kuin työntyä nytkin Herran eteen. Hän kärsii niin mielellänsä sen, että anomme: "Sodi, Herra, nytkin vielä puolestamme, sillä tiedäthän Sinä, mihin me raukat kykenemme!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuo nuori kansa on niin kaunista, kun sitä katselee, ainakin minun silmissäni. Jos se tietäisi sen itse, niin ei se ikinä maailman puoleen silmiänsä kääntäisi. Siinä on säilynyt niin paljon Jumalan kuvaa, ja se kuva on vasta kaunista, missä se säilyy, Jumalan ja Kristuksen kuva. Maailma ei mitään muuta tee, jos se rupeaa miellyttämään, kuin turhentaa ja rumentaa Jumalan kuvan, rumentaa ruumiillisesti ja hengellisesti. Se muuttaa ihmisen heti niin hirveän ruman näköiseksi, kun vain saa hänet käsiinsä. Kohta kun se pääsee käsiksi Herran omaan, painaa se siihen heti vierasta leimaansa ja himmentää kohta Jumalan kuvaa. Sentähden, lapsiraukat, välttäkää tuota vaaraa ja pitäkää vaatteenne puhtaina ja säilyttäkää se, mitä olette Jumalalta saaneet! Vaikka teidän pitäisi siinä käydä kuinka kovaa sotaa tahansa, niin kyllä kannattaa. Muistakaa tämä, lapsikullat!
Vilhelmi Malmivaara
-
Uskonnollisessakin elämässä opitaan vähän päivässä, enemmän vuodessa. Joka ainoa päivä opitaan lisää ja lisää Jumalan sanasta. Jumalan sanasta selviää pala toisensa perästä. Siitä on esim. lukenut jonkun kohdan kymmenen vuotta sitten eikä ole sitä ymmärtänyt, kun on ollut toisella kohdalla, mutta kun sitten on joutunut toisellaiseen tilaan, toisellaisiin vaivoihin, niin silloin yhtäkkiä aukenee sama Raamatun kohta tai joku virren värsy tai joku ennen kuultu opetus aivan selvänä, ja huomaa, että kas, tuossa se nyt on, näin se näkyykin olevan. Ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän näkee olevan vielä oppimista jäljellä. Käy niinkuin kirkkoisä sanoo ehtoollisesta: "Joka kerta, kun on ehtoollista nauttinut, saa sieltä ravintoa itselleen, mutta entistä suuremmalla nälällä jää odottamaan seuraavaa kertaa." On tullut näkemään yhä selvemmin oppimattomuutensa ja osaamattomuutensa, joten mitä enemmän todella oppii, sitä selvemmin kirkastuu juuri tämä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämmöistä koulunkäyntiä on uskonharjoitus. Se on aina ikäänkuin "aan puustaavien" opettelemista Jumalan sanasta. Ja sitä harjoitusta riittää koko elämän ajan eikä sitten lopultakaan auta muuta kuin sanoa Paavalin tavalla: Ei niin, että minä sen jo käsittänyt olen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Niin käy Jumalan lapsen. Kun hän joutuu itse mielestään tyhmäksi, silloin vasta voi hänessä tapahtua Jumalasta syntyminen. Kaikkein ensimmäinen huomio ihmisellä, jonka Jumala on saanut vedetyksi sanaansa, on se, että hän näkee oman tyhmyytensä, ymmärtämättömyytensä. Jumala ei kuitenkaan paiskaa häntä menemään, vaan rupeaa hoitamaan ja pukemaan ja käskee halajamaan teveellistä sananrieskamaitoa, että hän sen kautta kasvaisi. Jumala on lähettänyt oman Poikansa tänne esikuvaksemme, ja Hänestä sanotaan, että Hän kasvoi viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä. Ei Hänkään ollut alussa viisas, mutta vähitellen hän varttui ja varttui, kasvoi ja vahvistui viisaudessa. Samoin on Jumalan lapsen laita tässä maailmassa. Mitä enemmän sen ymmärrys varttuu ja Henki sitä valistaa, sitä enemmän aukenee sille oma tyhmyytensä nähtäväksi, mutta samalla saa se suuren, salatun viisauden, mikä kätkeytyy oman tyhmyytensä tuntemiseen.
Vilhelmi Malmivaara
-
No, eikö tämä ole nyt äärettömän hupaista meidän tietää, kun mekin niin tuiki vähän ymmärrämme? Eikö sydämemme iloitse, jos edes joku pikku murunenkin putoaa nälkäiseen poveemme ja eikö nouse kiitos Herralle siitä, ettei tarvitse jäädä sanasta aivan osattomaksi? Meillä on Isä, joka pitää huolen siitä, että Hänen lapsensa kasvaa, ja Hän hankkii sille mitä se kunakin hetkenä ja päivänä tarvitsee. Tänäkin iltana Hän taas antaa, mitä tarpeelliseksi näkee. Jos joskus saamme mielestämme aivan liian vähän, niin Herra tietää, ettemme enempää tarvitse, tai jos jäämme mielestämme aivan osattomaksi, olemme kuitenkin saaneet juuri sen osan, minkä Herra sillä kertaa antaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Hupaisaa on myös ajatella, että silloin, kun löytää itsensä alimmalta penkiltä, onkin todellisuudessa Herran käsissä. Eikös silloin joudu ihmettelemään: "Voi, kun oli hyvä, että Herra painoi minutkin alas osaamattomuuteni tuntoon."
Vilhelmi Malmivaara
-
Pitääkö sitten aina olla epäuskon käsissä? Ei, mutta kyllä siinä tunnossa, että minä en mitään usko, ellei Herra auta, en mitään osaa, en mitään ymmärrä, en usko omaa enkä muiden viisautta, en huuhaile muualle kuin Herraa kohti, sillä mikään muu ei minulle auttajaksi kelpaa kuin Herra ja ne, jotka ovat Herran hengen täyttämiä. Tässä tunnossa on uskonelämää. Mutta siihen päästäkseen täytyy ihmisen omalta puoleltaan olla aivan tyhjän. Sen tyhjyyden täyttää sitten Herra sanansa aarteilla.
Vilhelmi Malmivaara
-
Seuroissa käynnillä on merkillinen vaikutus ihmiseen, joka niissä käy. Kun siellä on Jumalan elävän sanan vaikutuksen alla, alkaa siitä sanasta käydä kohti elävä voima. Ihmisestä rupeaa tuntumaan siltä, että puhuja tarkoittaa puheellansa juuri minua. Puheet menevät omaantuntoon ja sieluun, virret käyvät kohti, ne koskevat likeltä ja säpsähdyttävät, leikkaavat niinkuin veitsi sydäntä, ja ihminen tulee väkistenkin temmatuksi kuin Jumalan kasvojen eteen, jossa ei ollut tottunut ennen olemaan. Jos tuli seuroihin ensi kertaa siinä mielessä, että saisi uteliaisuuttansa tyydyttää, niin ei pääsekään enää toiste siinä mielessä seuroihin, vaan joutuu tekemisiin Jumalan elävän sanan kanssa. Ei se ole enää sellaista sananviljelemistä, joka kotia tullessa unohtuu, vaan siitä jää tekemistä kotiinkin. Jää pyörimään mieleen: "Mitähän Herra tuolla ja tuolla tarkoitti?"
Vilhelmi Malmivaara
-
Ajatus alkaa vähitellen kiintymään siihen asiaan, josta puhuttiin, täytyy ruveta katselemaan, onko meillä hengellisiä kirjoja, ja jos on, niitä pitää ruveta etsimään esille piilopaikoistansa, ja ellei niitä ennestään ole, tekee niitä niin mieli, että täytyy ruveta niitä ostamaan. Alkaa ruveta punnitsemaan mielessänsä sanoja, joita kuuli seuroissa puhuttavan, virsiä, joita kuuli siellä veisattavan, ja mieli rupeaa tekemään uudestansa seuroihin, jos tietää niitä olevan jossakin, eikä saa rauhaa kotona, täytyy lähteä vain niihin. Ja minkätähden? Sentähden, että tunto sitoo Herraan, että on Herra, joka sanoo: "Lähde nyt taas sinne uudestansa!" Siltä ääneltä ei saa rauhaa ennenkuin sen vaatimusta tottelee.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ihmisellä, jonka tila on tällainen, on sydän jo jonkun verran särkynyt. Ja kun hän jatkaa tätä harjoitusta, niin sana pääsee yhä syvemmälle. Tuolla tavalla kerta kerralta sydän pehmenee, kunnekka sana lyö sen rikki kokonansa. Rupeaa tulemaan paha olo; rupeaa ajatteluttamaan itsestänsä, mikä tästä tulee; rupeaa painamaan mieltä raskaammin kuin ikään ennen; rupeaa askartelemaan ajatus niissä asioissa, joita ennen oli pilkannut ja joille oli nauranut. Kotoväki alkaa sanoa: "Mikä tuolle nyt on tullut, kun se on toisenlainen kuin ennen? Siinä on nyt jotain vikaa." Ei tahdo saada rauhaa missään, ei yöllä unta silmäänsä; ei huvita mikään, mikä ennen huvitti, eikä tahdo millään päästä irti siitä asiasta, mikä tuntoon painui sanasta. Ja kun vaiva on suuri, täytyy sitä itkeä, mutta tehdä sitäkin salaa, niin ettei kukaan näkisi, kun ei jaksa vaivastansa vielä muille puhua. Mutta mahdotonta sen on kauan salassa pysyä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuolla tavalla Herra koettaa kesytellä vähitellen sitä ihmistä, johon sana on koskenut, koettaa jakaa ikäänkuin makeisia toisen toisensa perästä syntisraukalle, joka on maailman jaloissa niinkuin metsistynyt eläin eksyksissä paimenelta. Sillä tavalla Herra kaivaa perustaa uudelle huoneellensa ihmisen sielussa. Esimerkiksi rippikoulua käydessä alkaa sana käydä kohti, rupeaa opettajan puhe miellyttämään, siitä käymään ihmeellistä vetoa, niin että tekee mieli ruveta kulkemaan sananviljelypaikoissa. Silloin herää ajatus: "Voi toki, jos Herra saisi minussakin syntymään jotakin muutosta!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Anteeksi kun sekoan aihealueeseen.
- Olen opetellut aamurukousta ja se juttu menee näin.
Isä meidän pitkän kaavan mukaan.
Vaikka kaavat kai ei kuulu uskontoon, vaan vaatturille.
No on ne metodistit niillähän on kaavoja enempikin, siksi kait se metodi sana alussa.
Jaarittelenpas taas.
Siis niinku.
Isä meidän joka olet taivaassa.
Pyhitetty olkoon nimesi.- Lutterin tapaan kirjoitan, siis kuten hän selitteli katekismuksen.
Sen mitä pyhäkouluissa tankataan.
Öö siis Isä miedän joka olet taivaissa pyhitetty olkoon nimesi.
- Se tarkoittaa.
Isä olkoon nimesi Pyhä. Anna ihmisille Herran pelkoa ja arkuttakin, että oikealla tavalla pelkäisimme ja kunnioittasimme sinua ja eläisimme herran pelossa.
Anna meille jokapäiväinen leipämme, tai tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipä.
- Se tarkoittaa.
Isä näet kaikki nälkäiset maailmassa. Anna leipä ja juoma kaikista köyhimille. Anna leipä afrikkalaisille, ukrainan lapsille ja Euroopassa ja Amerikassa rikkaissa maissakin oleville nälkäisille ja puutteen omaisille.
Anna leipä vähäisimmille. opeta myös meidät jakamaan omistamme, että kaikilla olisi syödä ja juoda. Poista maailman nälkä. Siunaa rikkaita. Bill Gates, Warren Buffet ja muut ja vaikuta, että he rikkauksistaan antavat.
Anna meidän syntimme anteeksi.
-Se tarkoittaa,
Anna meille anteeksi, kun sanoi teoin ja laiminlyönnein rikomme sinua vastaa. Kiitos että olet kuollut syntiemme edestä golgatan keskimmäisellä ristillä ja kokenut kauhean kuoleman hakattuna ja runneltuna ja sinun veressäsi saamme synnit anteeksi. Kiitos Jeesus siitä ja opeta meitä näkemään uhrisi ja saamaan sen aikaan, että emme syntiä tekisi.
Kiitos että otit pois maailman synnin.
Ja anna anteeksi niille jotka meitä vastaan on rikkoneet.
Se tarkoittaa-
Herra meitä vastaan rikotaan joskus tietoisesti tahallaan, joskus vahingossa ja joskus vaan tulee väärin käsityksiä.
Anna meille voima antaa anteeksi meitä vastaan rikkoneille, että meistä ei tule pahoja ja kaunaisia ja ilkeitä ihmisiä, vaan rakastavia ja anteeksi antavia ja iloisia ihmisiä.
Älä saata meitä kiusaukseen.
- se tarkoittaa.
Herra kiusauksia tulee televisiosta, joidenkin ihmisten kautta ja ties mistä. Varjele ettemme ainakaan lankea kiusauksiin.
Herra varjele, että me emme saata ketään kiusaukseen. Kiusaukseen öö vaikka varastamaan yhtymään pahan puhumiseen tai muuhun.
Päästä meidät pahasta.
Se tarkoittaa
- Kirjoitettu on, vastustakaa pahaa niin se teistä pakenee.
Anna voima ja tahto vastustaa pahaa, pahoja tapoja ja vaikuta jotta itse vastustaisimme myös pahaa, kuten lopettaisimme tupakan polton tai minä juopottelun tai joku jonkun muun. Auta, että vastustaisimme pahaa.
Sinun on voima, kunnia ja valta aina ja ikuisesti.
Aamen !
-
Siinä käy niinkuin kävi eräälle Kauhavan miehelle, johon sana alkoi käydä käsiksi. Se mies päätti mielessänsä: "En minä rupea sanalle sen suurempaa arvoa antamaan kuin ennenkään; käyn kirkossa ja ehtoollisella, mutta muuten elän niinkuin ennenkin. Kyllä sitä ennättää niitä asioita ajatella sitten vanhempanakin." Mutta kun Herra otti miehen kiinni oikein kovaa, niin ei auttanut vastustaminen, vaan täytyi ruveta tottelemaan, lähteä liikkeelle ja muuttaa koko suunta toiseksi kuin ennen oli. Tämän miehen tavalla ihminen päättelee aina kääntymättömässä mielessään. Hän aikoo vasta vanhalla iällä ruveta Herraa seuraamaan ja muuttua toisenmieliseksi, ei tahdo tehdä sitä kohta, vaan siirtää sen aina tuonnemmaksi, sanoen itsellensä: "Nyt olen vielä liika nuori, en minä vielä jaksa Herraa tunnustaa, ei siitä nyt vielä mitään tule, sitten vasta." Ja niin siirtyy ratkaisun teko vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen, kunnes tulee kuolema. Sitten vasta antaisi itsensä Herralle, kun on ensin koko ikänsä maailmalle elänyt mitä uskollisimmalla tavalla, ja Jumalan pitäisi olla valmis ottamaan vastaan sitten tuo vanha hylkykalu. Mutta se ihminen, jonka Herra on saanut taivutetuksi puolellensa, alkaakin painaa päätänsä Herran jalkain juureen, siellä itkemään itseänsä ja suruttomuuttansa, kun on väärin tehnyt, väärin elänyt, aivan väärää tietä kulkenut.
Vilhelmi Malmivaara
-
Herra, joka tämän työn on alkanut ja perustuksen sille laskenut, jatkaa myöskin sitä. Herra vaikuttaa sekä tahtomisen että toimituksen oman hyvän suosionsa mukaan. Meidän ei tarvitse ajatella, miten sitä osaisi tehdä parannusta, miten uskoa, sillä Herra tekee kaikki, mitä tehdä pitää. Hän, joka on hyvän työn alkanut, on sen päättäväkin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mutta nyt on, ystävä, tänä iltana ja aina, kun sanan ääressä oilemme, kysymys siitä, antaudutko Herralle nyt heti, vai vieläkö viivyttelet. Entä jos on nyt viimeinen kutsu sulle, entä jos elät nyt viimeistä iltaasi, entä jos olet viimeistä kertaa sanan ääressä. Kuka takaa, ettei niin ole? Saako Herra nyt sinut, voittaako Hän sinut, otatko nyt Herralta kihlat, tohditko näytellä Hänen kihlojansa maailmalle ja kotiväellesi vai kovetatko nytkin sydämesi kivikovaksi Herran vetämistä vastaan? Voi ihmisraukat, on niin vaarallista leikkiä, jos katsomme ylön Herran kutsumisen! Meidän pitäisi saada sanotuksi itsellemme: "Nyt tai ei sitten enää koskaan voi Kristus saada minulta kunniaa, nyt joutuin! Minä olen kyllin kauan jo Häntä vastustanut ja pilkannut, liika kauan Hänen ruumistansa haavoittanut ja suruttomuudellani ja uusilla synneilläni kymmenkertaisesti kuormaa Hänelle lisännyt."
Vilhelmi Malmivaara
-
Mitä te nyt olette tekemässä? Tokko huomaatte sitä itsekään?
Te olette ottamassa Kristusta alas ristiltä ja hoitamassa Häntä hautaan. Tämä työ, jota nyt olette tekemässä, on niin korkeaa työtä. Vaikka ette varmaankaan ole sitä siksi huomanneet ja uskoneet, niin sitä se kumminkin on. Täällä olollanne, veisuullanne ja tänne kokoontumisellanne te tavoittelette Kristuksen ruumista käsiinne. Minun ei ole ollenkaan vaikeata uskoa, että teillä on halua kätkeä Kristus sydäntenne hautaan, sillä ne, joilla ei sitä halua ole, eivät ole tänne tulleet, vaan ovat muissa harrastuksissaan tänäkin hetkenä.
Vilhelmi Malmivaara pitkänäperjantaina 1909
-
Me teemme usein tämän maallisen matkamme vaivat monta kertaa raskaammiksi kuin ne oikeastaan ovatkaan siten, että salaamme itseltämme sen, mikä on lohdutuksen puolta Jumalan sanassa. Tätä lohdutusta emme tahdo päästä emmekä pyrkiä käsittämään ollessamme vedettyinä Herran kasvojen eteen. Me ihmettelemme esim. sitä, kuinka Herran opetuslapset hautasivat Herran ruumiin ja kuinka he siinä tekivät hyvän työn, miten heillä oli rohkeutta ja voimaa niin tehdessään, mutta me emme pääse huomaamaan, että meillä on myös sitä yhtä paljon ja että teemme yhtä kallista työtä kuin hekin. Ei niiden miesraukkain tila häävi ollut, kun menivät korkeaa työtänsä Herralle tekemään. Ei niillä juutalaisten pelon vuoksi ollut siihen tarvittavaa rohkeutta itsestänsä, vaan vasta sitten kun heille annettiin uskon rohkeutta, uskalsivat he vastoin pelkoansa astua esille. Siihen asti he olivat olleet pelkureita ja lähteneet pakoon, mutta nyt oli Herra antanut heille uskoa, jonka voimasta he saivat rohkeutta. Niinhän oli käynyt Nikodeemuksellekin ennen. Hän oli kerrankin tullut yöllä Jeesuksen luo, kun ei päivällä uskaltanut juutalaisten pelon tähden. Ei ollut opetuslapsillakaan ennen sitä rohkeutta, mitä heillä oli nyt, kun tulivat ottamaan Jeesuksen ruumista alas ristiltä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Minkälainen mahtoi sinä hetkenä olla opetuslasten mieliala? Olen ajatellut, että kyllä heitä mahtoi painaa raskaana kysmys, mitä nyt tulee neuvoksi. Kaikki tilaisuus parannuksentekoon ja uskon harjoitukseen näytti nyt loppuneen. Ennen oli tuo suu puhunut heille elämän sanoja, nyt ei mitään. Ennen olivat he saaneet Häntä kuunnella, nyt ei ollut enää siihen tilaisuutta. Ennen Herra oli tehnyt väkeviä tekoja, nyt ei voinut enää niitä nähdä. Ennen he olivat saaneet puhutella Herraa, nyt oli kaikki yhteys Häneen katkennut.
Mutta miten olisi opetuslapsille käynytkään, jos kaiken tämän nähdessänsä antoivat sijaa mielelle, mikä heihin näinä aikoina pyrki, ettei Jeesus ollutkaan mistään kotoisin? Me luulimme Hänet siksi, jonka piti Israelin lunastaman, puhelivat Emmaukseen matkalla olevat kaksi ystävystä epätoivon heihin pyrkiessä. Jos he olisivat antaneet tälle mielelle valtaa, olisivat he nääntyneet. Mutta sinäkin aikana pitivät he mahdollisena, että Herra elää vielä ja auttaa eteenpäin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tässä on meille kallis opetus. Kristityn elämä on täällä taipaleen tekoa. Hän on tänäpäivänä tällä kohdalla taipaletta, huomenna toisella ja jokainen silmänräpäys mennään eteenpäin. On kauhea valhe, kun ihminen, joka on Jumalan kutsumuksesta tullut osalliseks, sanoo, ettei hän ole mihinkään päässyt. Kenenkään meistä ei sovi Jumalan armoa niin halpana pitää. Jos vain ei eteenpäin mennä, niin ollaan kuolleita, sillä edistymättömyys on kuolema. Niin kauan kuin on elämää, on edistymistäkin. Missä ei ole edistymistä, sinne on kuolema tullut ja siellä ovat siteet elämään iäksi katrkenneet, mutta missä on vähänkään elämän merkkiä jäljellä, siellä on vielä elämää, elämä ei ole siellä vielä kokonaan katkennut. Tätä on turha toiseksi väittää. Herra oli olemassa silloinkin, kun Hän makasi haudassa aivan kuin kuolleena. Hän oli opetuslapsille Sama Herra vielä silloinkin, vaikka heillä ei ollut mitään tuntoa siitä itsessänsä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kun lapsi syntyy maailmaan, mitä sillä tehdään täällä? Sillä ei ole muuta virkaa kuin tuottaa vaivaa äidilleen, huolimatta siitä, että se on sittenkin täysi ihminen. Sillä on silmät, korvat kädet, suu, kaikki ruumiin jäsenet niinkuin aikuisellakin, mutta sen jaloilla ei tee mitään, sen käsillä ei tee mitään, se panee vain tuottamallaan vaivalla vanhempainsa voimat koetukseen. Mutta se on sittenkin täydellinen ihminen. Samalla tavalla kun syntinen tulee Kristuksen osallisuuteen, kun näin tapahtuu hänelle sulasta armosta, syntyy siinä silloin täysi uusi ihminen. Ja vaikka Herra, josta hän elämää saa, kuljettaa häntä milloin minkinlaisten kipujen alla, ristin alla ja puutosten alla, niin on Herra hänessä tekemässä voimallista työtänsä kaikissa vaiheissa, on sama Herra Jeesus Krisrtus eilen tänään ja iankaikkisesti. Eikä tämä yhtään riipu siitä, mitä me tunnemme, minkälaiselta meistä tuntuu, vaan se riippuu sanasta.
Vilhelmi Malmivaara
-
Sentähden saa ja täytyy meidän tunnustaa, kun kerran yritämme sitä Herraa totella ja kun meillä on se mieli olevinaan, että kyllä mnun pitää Herrassa pysyä ja Hänen lähellänsä olla, saa tunnustaa, että Herra elää vielä ja vie minuakin raukkaa eteenpäin. Ja sen Herran hoidossa parantuu ihminen joka ainoa silmänräpäys. Herra vie kohti kirkkautta elämän tiellä, vaikka vie milloin ilojen kautta, milloin murheitten kautta, milloin kunnian, milloin häpeän kautta. Herra vie milloin ristin jurelle katselemaan kamppailevaa Kristusta, milloin kuljettaa synkän pimeän läpi, jossa Häntä on katsottava vain uskon silmillä, ja sydän on täynnä pelkoa siitä, pääsenkö koskaan perille. Mutta sittenkin on vain toivottava, että jospa pääsisin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ei tahdo malttaa olla ajattelematta Herran ystävien tilaa tänä aikana. Kuinkahan moni niistä ennätti sanoa: "Ei nyt enää mikään auta, nyt on otetu Herra meiltä pois" - niinkuin Maria sanoi sellä yrttitarhassa: Ovat ottaneet Herrani pois enkä tiedä, mihin ovat panneet hänet. "En löydä, missä Hän on, maailma minulta vei Herrani, maailma vei minun Vapahtajani, synti vei auttajani, sydämen kovuus vei Herrani, enkä minä tiedä, mihin sen voiman kätkivät, ja mitä tekisin, miten alkaisin, että minä uudestaan pääsisin Herran pariin? Nyt ei tule enää mistään mitään, nyt on turha yrittää enää ja vaivata itseään, sillä ei tästä pääse nyt enää yhtään eteenpäin, nyt on Jumalan viha ja maailman kiukku kääntynyt meitä kohti."
Mutta varmaan oli siellä joukossa myöskin joku, joka rohkaisi toisia ja sanoi: "Painetaan vain eteenpäin vieläkin, toivotaan vieläkin, taistellaan vieläkin, etsitään ystäviä, koetetaan olla niiden parissa tänä kovana aikana! Entä jos tästä vielä tulisi uusi päivä, entä jos aikki vielä kirkastuu!"
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä toivo ylläpiti opetuslapsissa uskoa siitä, että Herra ei petä sanaansa, minkä Hän on ennen puhunut heille. Vaikka heidän silmänsä ei Häntä nähnyt, oli sydämen pohjalle kuitenkin kätkettynä usko näkymättömään Herraan. Opetuslapset muistivat, että herra oli luvannut nousta lös kuolleista, ja tämä Hänen sanansa piti heidän sielussaan yllä toivoa, että jos Herra vielä armonsa näyttäisi, että jos tätä pimeyttä ei enää kestäkään kauan meidän elämässämme.
Vilhelmi Malmivaara
-
Meidän ei saisi siis jäädä seisomaan epäuskon alle, joka yrittää tehdä kaikkea mahdottomaksi ja on tuossa vierellämme aina tyrkyttämässä: "Heitä kaikki pois, sillä huolesi menee hukkaan etkä sinä apua mistään saa!" Meidän pitäisi päinvastoin koettaa kehoitella itseämme ja toisiamme: "Ei jätetä toivoa pois, vaan koetetaan vain vieläkin odottaa! Ollaan hiljaa nämä muutamat hetket, mitkä Herra on kateissa! Nyt kyllä näyttää avuttomalta, mutta meillä on sittenkin Herra ja kyllä Hän auttaa. Meillä on nyt pimeää, mutta kyllä siitä vielä päivä valkenee."
Vilhelmi Malmivaara
-
Monella meistä, varsinkin nuoremmilla, on paljon tekemistä sisällisessä ihmisessämme siitä, olemmeko koskaan saaneet mitään osaa elävästä Jumalasta, olemmeko koskaan heränneet, olemmeko koskaan uudestisyntyneet, olemmeko koskaan saaneet syntiämme anteeksi, olemmeko koskaa tulleet vanhurskaiksi tehdyiksi Jumalan edessä.
Tähän löydämme tavallisesti vastauksen: "Ei sitä ole tapahtunut minulle, minä olen siitä aivan osaton." Mutta voi, kuinka hitaita me olemme uskomaan Herran sanaa, vaikka meidän tarvitsisi muistaa siitä nyt vastauksena näihin sydämemme kysymyksin vain tämän: Minä olen kastettu.
Vilhelmi Malmivaara
-
Me olemme kaikki kastetuita. Tässä seuraväessä ei ole yhtään ainoaa, jota ei olisi kastettu. Ja katekismuksesta meille on opetetu, että kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, vapahtaa kuolemasta ja perkeleestä ja antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset.
Minkälaisia me silloin olimme, kun meidät kastettiin? Minkälainen oli nyt tuo lapsukainen, joka äsken täällä kastettiin? Minä en nähnyt sitä, mutta olen nähnyt paljon sellaisia lapsukaisia, jotka nukkuvat koko kasteen ajan ja ainoastaan silloin avaavat vähän silmiänsä, kun kylmää vettä pannaan pään päälle. Nukkuessaan ne syntyvät uudestaan ja savat nukkuessaankin syntinsä anteeksi Kristuksessa. Ne tulevat nukkuessaan vanhurskaiksi tehdyiksi. Eikö se ole ihmeellinen asia? Eiän niissä luulisi olevan mitään, joka Jumalaa miellyttää. Ne ovat tuoneet tänne maailmaan perintönä isältänsä ja äidiltänsä turmeluksen ja ilkeyden. Vaikka eivät olekaan vielä ennättäneet panna sitä käytännössä harjoitukseen, on se kuitenkin jo niissä. Mutta sieltä Herra löytää ne, synnyinsijoiltansa, turmeluksen orjuudesta, vihanalaisesta tilasta, ja tulee armollansa ja laupeudellansa Kristuksessa niitä vastaan ja korjaa ne saastaisina syliinsä, armosyliinsä, ja merkitsee ne omalla merkillänsä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä armo on tapahtunut kaikille meille. Mitäkö hyötyä siitä sitten on? Voi, kuinka äärettömän paljon sille, joka saa olla heränneiden vanhempien kasvatettavana, heränneiden asumassa kodissa, missä Herrassa elävä äiti ruokkii häntä rinnoistansa ja missä Herrassa elävä isä pitää hänestä huolen, missä hän saa aivan pienestä alkaen imeä Herran sanasta siunausta ja voimaa itsellensä ja missä Herran seurakunta on sitten vastaan ottamassa häntä heti, kun hän äidin tai isän sylissä tai niiden taluttamana pääsee seurapaikkaan tai kirkkoon! Kun herännyt isä ja äiti vievät lapsensa Kristukselle kastetilaisuudessa, niin he tuovat sen pian myös Kristuksen morsiamen eli seurakunnan hoitoon jokapäiväisessä elämässä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tämä armo on tapahtunut kaikille meille. Mitäkö hyötyä siitä sitten on? Voi, kuinka äärettömän paljon sille, joka saa olla heränneiden vanhempien kasvatettavana, heränneiden asumassa kodissa, missä Herrassa elävä äiti ruokkii häntä rinnoistansa ja missä Herrassa elävä isä pitää hänestä huolen, missä hän saa aivan pienestä alkaen imeä Herran sanasta siunausta ja voimaa itsellensä ja missä Herran seurakunta on sitten vastaan ottamassa häntä heti, kun hän äidin tai isän sylissä tai niiden taluttamana pääsee seurapaikkaan tai kirkkoon! Kun herännyt isä ja äiti vievät lapsensa Kristukselle kastetilaisuudessa, niin he tuovat sen pian myös Kristuksen morsiamen eli seurakunnan hoitoon jokapäiväisessä elämässä.
Vilhelmi Malmivaara
Kumma kun kukaan ei sano mitään näihin penan juttuihin, tai siis lainaamiin juttuihin.
Onkohan se körttien parissa, kun Wilhelmi on kirjoittanut, niin se on jumalan sanaa?
Eihän se niin mene.
öö vaikka nyt toi viimeinen, jos mun kaverini kun sosiopaatti ja pitää aina saada viimeinensana, kuten mc jo arthur täällä kirjoitteli, niin sellaisten sosiopaattien kanssa ei kannata väitellä, mutta esimerkiksi pena, kun on hyväsydäminen ja vihaa ketään, niin minusta oinee voida sanoa vastaankin, joskus olen vähän aräh, siis sanonutkin.
mitähän, vaikka toi viimeisin kirjoitus, niin minusta aika lahkolaisesti ajateltua, vai miten muut näkee ?
-
Siinä suhteessa ovat monet heränneiden lapset onnellisessa asemassa maailmassa, että saavat pysyä pitkältä kasteen armossa ja luultavasti ovat niitä hurskaita ihmisiä, jotka eivät ole koskaan täydellisesti rikkoneet kasteenliittoansa. Niiden keskuudessa ei kyllä ole yhtään sellaista, joka ei olisi joutunut kiusatuksi liittonsa rikkomiseen ja joka ei olisi yrittänyt mennä jonkun askeleen maailmankin mukana, mutta eivät he sittenkään ole jaksaneet mennä niin pitkälle, että omatunto olisi päässyt nukkumaan. He ovat ennenpitkää huomanneet, mitä nyt perkele tarkoittaa ja mitä maailma, ja ovat saaneet kiusojensa tähden itkua ja pahan omantunnon, mikä on ollut ajamassa heitä takaisin sen Herran eteen, jonka kanssa liittonsa tekivät. Ja kuulkaa, ei Herra ikään herätä uudestaan sellaista, joka ei ole päässyt nukkumaan: Ei Herra turhaan työtä tee, vaan ainoastaan välttämättömän tarpeellista. Kun omatunto valvoo, ei sitä sillöin uudestaan herätetä, vaan Jumala herättää uudestaan ainoastaan niitä ihmisiä, jotka ovat käyneet tuhlaajapojan rapakoissa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mitähän, vaikka toi viimeisin kirjoitus, niin minusta aika lahkolaisesti ajateltua, vai miten muut näkee ?
Lainaan tässä puhetta Lapuan Hellanmaalla vuonna 1920 pidetyissä ristiäisseuroissa. Vilhelmi Malmivaaran kuulijat ovat siis heränneitä. Siitä tuo 'lahkolaisuus' nousee.
-
No, nyt kaipaavat kuitenkin Herrassa kasvatetutkin ihmiset itsestänsä: "En minä ole ikään oikein herännyt, en oikein uudestisyntynyt, en oikein kääntynyt." Tämä kaikki on heille kuitenkin tapahtunut kasteessa. Silloin he heräsivät, silloin uudestisyntyivät, silloin kääntyivät, silloin tulivat Kristuksen perillisiksi ja Hänen vanhurskaudellaan puetuiksi. Ja siitä asti on Jumala heitä ominansa pitänyt ja pitänyt niin, että maailma ja synti eivät ole voittaneet, vaan ovat he vieläkin kokottamassa samaa Herraa kohden, joka heidät pienokaisina sai syliinsä ja risti omalla merkillänsä.
Vilhelmi Malmivara
-
Näin on, ystävät, meillä heränneiden lapsilla kasteessamme sellainen muistosäädös, joka on pikkuisina ollessamme annettu lakkariimme ja jota aina ja aina saa katsoa, kun epäilys ja uskottomuus rupeavat vaivaamaan, saa katsoa muistaen: "Täällähän minulla on povessani Herran itsensä kirjoittama pantti siitä, että Hän on minut korjannut."
Kuinka tämä on mahdollista? - Siellä Jumalan sanassa on niin paljon sellaista, jota me emme ymmärrä, mutta joka sittenkin on totta. Me pääsemme ymmärtämään sen suuren työn, minkä Jumala kasteessamme teki, sitten vasta, kun vajaa lakkaa ja silmämme täydellisesti kirkastuvat. Nyt on vain pääasia se, että me olemme oksina liitetyt Herraan, viinipuuhun Jeesukseen.
Vilhelmi Malmivaara
-
Toivottavasti, mun aamuni on tälläinen huomenna, eikä hirmuneen darra,
https://www.youtube.com/watch?v=dhxQKyX2qpk
-
Minusta on kauneinta täällä maailmassa sellainen ihminen, joka on Herran käden alla kypsynyt iankaikkiseen elämään.
Kaikella sillä, mitä Jumala luonnossa kasvattaa ja kehittää, on kasvu- ja kehitysaikansa, on lapsuutensa, nuoruutensa, miehuutensa ja vanhuutensa aika. Vanhuuden aika on samalla kypsymisen aikaa, sillä silloin on kasvi täyttänyt tehtävänsä, kun se on kypsynyt korjattavaksi talteen kypsänä hedelmänä. Silloin on Jumalan työkin ihmisessä ihanimmillaan, kun se on kypsynyt hedelmäksi, jonka Herra voi korjata aittaansa, kun Hän on saanut kypsytetyksi maailmassa taivasta varten.
Vilhelmi Malmivaara
-
Jumalan armotyö on ihanaa aina. Ihanaa on siinä armotyössä lapsuuden aika, se aika, jolloin Jumala saa ruveta tekemään ihmisessä armotyötänsä, saa hänet käsiinsä ja pääsee vähitellen herättämään tuntoa, vähitellen aukaisemaan tunnon silmiä raolleen, jolloin Jumala saa ihmistä vähitellen ruveta painamaan rintaansa vasten, vähitellen vedättämään tuttavuuteensa. Silloin ovat opeteltavina ensi askeleet elämän tielle päin. Kun lapsi joutuu esimerkiksi rippikoulussa Jumalan herättävän Hengen koskettamaksi, alkaa Jumala vähitellen taivutella ja vedättää sitä puoleensa sulasta armosta, ja herätyksen Hengestä osaa saanut nuori antautuu Herran kannettavaksi niinkuin lapsi äitinsä käsivarsille. Kyllä se on silloin kaunis!
Vilhelmi Malmivaara
-
Ehkä Jumalan mahdollisuudet( Hänelle kaikki n mahdollista ) ovat tätä nykymenoa ajatellen voineet kaventua.
Ennen lapsi kasvoi äidin helmoissa, perheen ja suvun vaikutuksille alttiina.
Nyt lapset, yleensä, ohjataan ja viedään jo ennen kuin ovat käveleviä hoitoon. Hoitotädit päivähoitopaikoissa on koulutettu aktivoimaan pienokaiset omatoimisiksi.
Kohta kaksivuotiaat näpräävät kännyköidensä pelejä. He askartelevat ja leikkivät ohjatusti. kävelevät kiltisti huomioliiveissään. Äiti ja omat olot jäävät iltapuhteeseen. Silloin tuijotetaan tv-ruutua.
Jos äitikään ei ole uskosta osallinen, eikä nykykoulussa mitään Jeesuksesta kerrota, voi kaveripiirin vaikutus olla suurempi kuin arvataankaan.
Tässä meillä mummoilla ja paapoilla on tehtävä. Muutamin rakkain sanoin, lasta sylkytellen tai nukuttaen, kertoa rakastavasta Taivaan Isästä ja Pojastaan Jeesuksesta, joka antaa kaikki pahat tekomme anteeksi kun sitä Häneltä pyydämme.
Olen omieni kanssa saanut todeta että rakkasti kylvetty siemen on alkanut itämään.
Tämä on hyvä eväs lapsen myöhempiä päiviä ajatellen.
mummollisesti R-m :056:
-
Ja kaunis on Herran työ nuoruuden aikanakin, kun ihminen on kokonansa jaksanut kääntää selkänsä maailmalle ja lähteä tepastelemaan ensi askeleitansa elävän Herran seurassa pelkäämättä mitään vaivoja ja pilkkaa, joita osaksi tulee, kun on parannuksenasia niin likinen, että siitä on puhumista vanhoille ja nuorille, kun esteet eivät mitään merkitse hänen lähtiessään kirkkoon ja seuroihin suurella ilolla eivätkä askeleet paljon paina, kun on sydän täynnä Herran synnyttämää iloa siitä, että on saanut kuormansa kaataa ja kyynelensä vuodattaa Herran jalkoihin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tule kanssani, herra Jeesus,
tule, siunaa päivän työ
tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä, kun joutuu yö.
Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan
sua ilman en saata olla
pysy luonani ainiaan.
-
Tule kanssani, herra Jeesus,
tule, siunaa päivän työ
tule illoin ja aamuin varhain
tule vielä, kun joutuu yö.
Tule askele askeleelta
minun kanssani kulkemaan
sua ilman en saata olla
pysy luonani ainiaan.
Oi kun mua siunaa, kun muutkin laittaa aamuhartauksiaa ja penan valta murtuu, vaikka sitäkään en toivo, hällä sydän paikallaan ja iso, mutta pikkasen mättää open ja oikaisujen pakko, mut hän on pena.
leena ihana, Herrame siunausta minäkin pyydän aamusin, mutta ensin armoa että osaisin antaa anteeksi mulle kuten itse olen saanut anteeksi, eli noin 99,9 % mun viime laskelmien mukaan, että en tulisi kaunaiseksi tai ilkeäksi, vaan osain antaa anteeksi, kun tulee väärin käsityksdiöä ja riitaa ja jotkut ihan tahallaan tekee väärin muakin kohtaan, mutta että antaisin anteeksi ja en muutuisi ilkeäksi ja kaunaiseksi ihmiseksi.
Mitähän taas kirjoittelen ?
-
Ja kaunis on sellaisen ihmisen miehuudenkin aika. Siinä kestetään eteen tulevat kiusat ja vaivat ja monenlaiset murheet. Siinä kilvoitellaan Herrassa, tuuli tai tuiskusi. Siinä kasvatetaan Herralle lapsensa, hoidetaan Herralle huoneväkensä, kaadetaan Herralle kaikki kuormansa, olivatpa ne mitä lajia tahansa, ja niin mennään miehevästi eteenpäin. Kaunista on sellaisen näkeminen.
Mutta kyllä on sittenkin kaikkein kauneinta se kypsynyt vanhuudenaika. Silloin on valkenemassa korsi, kuivumassa helpeet, kellastunut tähkä painumassa alaspäin kohti maata. Voi, kuinka se on kaunista katsella! Ei isäntä ikään muulloin peltojansa niin hyvillä mielin katsele kuin silloin, vaikka laiho onkin rumimmillaan ulkonaisesti.
Vilhelmi Malmivaara
-
Aivan samoin on laita hengellisessäkin suhteessa. Siinäkin on vanhuudenaikansa, jolloin Herran työ alkaa olla kypsää ihmisessä, jossa Hän saa työtänsä tehdä. Silloin ei tahdo jalka enää toisen edelle kantaa, ei pääse enää niinkuin ennen liikkumaan mihin tahtoo, tahtoo jäädä muista jälkeen. Näkö rupeaa vähenemään, kuulo loppumaan, ymmärrys heikkenemään. Päivä rupeaa laskemaan ja ilta tulee. Pää muuttuu harmaaksi, ruumis vapisee, ei näe lukea, ei jaksa veisata, ei tahdo jaksaa vaivaantuneita polviansa notkistaa Herran eteen, ei pääse menemään enää niinkuin ennen on päässyt, on ulkonaisesti hyvin viheliäisen ja vaivaisen näköinen, joten pintapuolisesti ajatellen voisi kysellä, että mitähän Herra tuotakin täällä vielä pitää, kun näyttää siltä, että se on vain täällä muiden vaivoina.
Mutta ulkonaisesta kulumisesta huolimatta on kilvoittelevassa ihmisessä Herran työ silloin kaikkein ihanimmillaan. Siinä on silloin Herralle kypsynyttä viljaa, joka on kypsytetty syvissä elämän kokemuksissa ja suurissa vaivoissa, kiusoissa ja ahdistuksissa. Sellaisesta ihmisestä ei koskaan tarvitse nähdä, että hän menisi tuulien mukana ja horjuisi niiden vietävänä. Ei hän katso puolellakaan silmällä enää maailmaan päin, ei hänen mielensä tee sinne. Jos nuorempi menee häneltä kysymään jotakin neuvoa, niin sieltä saa kypsyneen neuvon. Ja vaikka tällainen vanhus olisi jo aivan kelvoton tälle elämälle, on hänen seurassaan olo kuitenkin aina suureksi rakennukseksi. Luulen, että Jumala päästää ainakin muutamia tällaiseen korkeaan ikään, minkä Hän on hyväksi ajatellut, jopa 80 vuoteen, sitävarten, että me saisimme nähdä niissä Herran ihanan käsialan, vaikkakin hyvin rötöisessä kuoressa.
Vilhelmi Malmivaara
-
^ Kiitos!
-
^ Kiitos!
Minusta aika mahdoton tuo ylä yläpuolella oleva näkemys vanhuksesta, varsinkin seurakunnan keskelä?
-
Minusta aika mahdoton tuo ylä yläpuolella oleva näkemys vanhuksesta, varsinkin seurakunnan keskelä?
Yllä oleva on seurapuheesta 80-vuotispäivänä vuonna 1915. Moni asia on aikanamme toisin.
-
Minusta aika mahdoton tuo yläpuolella oleva näkemys vanhuksesta, varsinkin seurakunnan keskelä?
^ ^ ^ ^ Oleellinen pitää edelleen paikkansa. Ihana teksti!
-
^ ^ ^ ^ Oleellinen pitää edelleen paikkansa. Ihana teksti!
Mitähän tapahtui 1915, varmaan joku ajattelija mietti asian syvemmin ?
Josko näette pointin noin, niin vastaan en sano ainakaan voimakkaasti, pikkaisebn kyllä. Olette rakkaita, vaikka en samaa mieltä aina ihan kaikesta suurimmasta osasta kyllä, ja en tajua kaikkea kuten te.
-
Kyllä voin todistaa, että ne muutamat uskovat vanhukset joiden lähellä olen elänyt, ovat hyvin pitkälti noin kuten W.M kirjoittaa. Toisaalta tiedän myös heitä joille maallinen on yhä vanhanakin kovin ( liian ) rakasta.
Täytyy ottaa huomioon tuon ajan tyyli kirjoittaa. Silloin oli yleistä että käytettiin
kovin hurskasta kuvailua, kuitenkin totuudessa pysyen. Kuolleista ei ainakaan pahaa puhuttu, ei vaikka olisi ollut aihettakin.
Omat isoäitini, mummo ja mamma , sekä Liisa-neiti elivät tyynen rauhallisesti viimeiset aikansa vaikka olisi ollut paljonkin aihetta valittaa.
Molemmat isoäidit menettivät kotinsa Karjalassa, ja Karjalan kaikkineen. Lasten asioissakin olisi ollut syytä murehtimiseen. En siitä kuitenkaan tiennyt. Mummo oli kuulema ahkera rukoilija. Mamma oli niin hiljainen, ettei paljoa puhellut, mutta hymy oli aina huulilla.
Liisa-neiti oli monen ihmisen ahkera esirukoilija. Hän sai elää 102-vuotiaaksi ja järjissään viimeiselle viikolle, rauhallisesti Jeesustaan odottaen.
Oman kasvunsa jokainen kasvaa, hitaan tai nopean. Toivottavasti jokainen ainakin hiukan kohti loppuaan. Viimeiselläkin hetkellä voidaan passi antaa käteen ja portti avata.
" Muista Luojaasi nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat ! " on jonkin verran pelottava lause, mutta olisin suonut sen tapahtuvat itselleni jo lapsena.
-
Tuollaisesta kypsyydestä puhuu tuokin virsi*, mikä juuri veisattiin: "Jos ijällen suot pituutta, Että tulen heikoks, vanhaks, Niin älä hyljää minua, vaan korjaa, Isä armas." Siinä sai vanhus taas laskea huolensa Herran kannettavaksi, muisti, kuinka Herra on häntä lapsuudesta asti hoitanut ja vetänyt, sai pyytää Herraa pitämään hänestä huolta vielä vanhuutensakin päivinä.
Vilhelmi Malmivaara
*Vanha Virsikirja no 63
http://koraali.fi/1701/063.html
-
On olemassa jotain kypsyyttä siinäkin vanhuksessa, joka meitä on tänä päivänä koonnut, kun olemme tulleet muistamaan vanhaa ystäväämme hänen 80-vuotispäivänään. Muistan viidenkymmenen vuoden ajalta, kuinka tämän vanhuksen koti on aina ollut ystäville auki. Hän asuu nyt minunkin muistoni aikana seitsemännestätoista paikassa ja olen niissä jokaisessa käynyt. Ovet ovat niihin olleet aina auki yöllä ja päivällä. Minä ainakin olen huomaavinani hänessä kypsyyttä siinäkin, että herännyt kansa on ollut ja on hänelle rakas. Eihän se ole lihan ja veren työtä sekään, sillä ei sitä kansaa ole niinkään helppo rakastaa. Ken sitä jaksaa tehdä, hänessä täytyy olla samaa hapatusta itsessäänkin, mitä niissäkin on. Ihmisellä saattaa kyllä olla jumalisuutta ja jumalisuuden harrastusta, mutta astua sinne samaan kuoppaan, missä heränneet rukat ovat, sitä ei hevillä tee kukaan, jolle oma kunnia on rakas, sillä vaikeaa on kutista sieltä kuopasta heidän kanssaan Herran puoleen suurten puutosten ja heikkouksien alta.
Vilhelmi Malmivaara
-
Mieleni on kitollinen Herraa kohtaan, kun saan sanoa tämän tästä vanhasta äitini ystävästä. Niitä tuskin enää muita onkaan, sillä ne ovat menneet pois. Olen saanut monta hyvää neuvoa ystäviltäni, mutta tämän vanhuksen herätyksensä aikana antama neuvo on erikoisesti painunut mieleeni. Olin käymässä silloin Savosta Lapualla ja minussa oli halu mielenmuutokseen vasta herännyt. Vietin yötäni tämän vanhuksen majassa. Hän valmisti minulle savolaisen olkisen sängynsijan yövuoteeksi ja pahoitteli, ettei hänellä ollut pehmeämpää vieraalle antaa. Minä sanoin: "Liika hyvä on tämäkin." Mutta tämä mummo vastasi siihen: "Kyllä piru ja maailma pitää huolen siitä, että maailma tulee sinulle vieraaksi, vaikka minä kuinka koettaisin sinulle vuodetta pehmittää." - Siinäkin oli kypsyyttä tässä ystävän palvelevassa mielessä, joka koetti keventää toiselta kuormaa, mitä piru ja maailma aina kannettavaksi panee, koetti keventää sillä tavalla kuin saattoi. Siitä syystä minä nyt jo tohtisin vähän kehahtaakin ja todistaa, että kyllä piru ja maailma pitävät huolen siitäkin, ettei tämä kehuminen pääse vahingoittamaan, varsinkin, kun siinä on näkyvissä Herran työtä eikä omaa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tuskin me voimme arvata, minkälaista on sen ihmisen kilvoitus, jonka Jumala on asettanut isäksi kansallensa. Apostoli sanoo: Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää. Kasvattajilla tarkoitetaan raamatussa niitä, jotka puhuvat kansalle Kristuksen suulla, mutta isillä niitä, jotka kantavat sitä Herran sydämelle. Vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää, lausuu apostoli sentähden ja lisää itsestänsä: Minähän teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa.
Vilhelmi Malmivaara
-
Ja sen olemme oppineet sodista, sodan tuhoista, ihmisten kärsimyksistä, Oettajien opetuksista että
EMME ole oppineet mitään.
-
Luulen syrjästä päin olevan hyvin vaikeata käsittää sen ihmisen tilaa, jonka täytyy olla isänä ja johtajana, vaikeata käsittää sitä kuormaa, jota hänen täytyy kantaa. Jos me sen ymmärtäisimme ja käsittäisimme, niin koettaisimme kaikki henkemme edestä sitä keventää, sillä niin raskas se todella on. Sellaisessa asemassa oleva ihminen ei jouda piittaamaan oman sielunsa asiasta paljon mitään, ja se on hänelle yhtenä raskaana kuormana jo sekin. Hänen täytyy alinomaa elää muiden hyväksi ja pitää muista huolta. Hänen asemansa on kuin Johannes Kastajan, joka sanoi itseänsä Yljän ystäväksi, sai aina iloa siitä, että kuuli Yljän äänen, kun Ylkä morsiantansa puhutteli, mutta ei päässyt itse koskaan Hänen morsiamekseen omasta mielestänsä. Kun ihmisiä heräsi ja tuli hänen luoksensa korpeen, täytyi hänen viitata heille Kristusta, antaa niin ystävien mennä Hänen luokseen ja jäädä itse korpeen. Hän ei saanut lähteä Kristuksessa hekumoimaan niinkuin toiset, vaan hänen täytyi vain neuvoa muita ja ja kieltää se hekuma itseltänsä, alinomaa ajaa muiden asiaa, aina puhua muille, aina uhrata oma asiansa, aina ratkoa muiden siteitä, aina itkeä itkevien kanssa, aina kärsiä tuskaa sydämessänsä muiden lankeemusten tähden, aina vapista toisten tähden, huolehtien, miten sen ja sen käy, miten se ja se niissä vaaroissa ja vaivoissa kestää, ja alinomaa pitää omana syynänsä vahingoita, mitä toisille tulee, syytellen itseänsä: "Kun olisin aikanansa paremmin varoittanut ja valvonut, niin tuo ja tuokin vahinko olisi vältetty."
Vilhelmi Malmivaara
-
Näin täytyy hänen tehdä tiliä saatanalle kaikkien ihmisten asioista oman laiminlyöntinsä tähden. On kiellettävä itseltä kaikki se mukavuus, mistä toiset saavat luopua, jos tahtovat, olisi oltava aina valmiina lähtemään seuroihin, aina valmiina puhuttelemaan vaivattuja ja sairaita, ja tiedättekö, millä tunnolla tekemään sitä? Mahdotonna, aivan mahdotonna! Täytyy lähteä kotoansa häveten seuroihin, tulla häveten seuratupaan, itseänsä häveten, pusertaa vapistusten alta joka ikinen sana, minkä suustansa saa ulos, ja häveten itseänsä lähteä jälleen seroista pois, valitellen, mitä hyötyä oli taas tästäkään reisusta kenellekään, jahkaisten monta kertaa: "Olin hullu, kun tähän virkaan rupesin! Mikä minua tähän pakoitti?" Täytyy olla sitten aina valmiina, vaikka kuinka ryvettynyt ihminen tulisi vastaan, sitä puhdistamaan ja pesemään, ja jos se on niin ryvettänyt itsensä, että sen häpeä näkyy kaikille ihmisille, niin täytyy koettaa peittää sitä raukkaa omalla kunniallansa, astua sen puolesta kaikkien kantanastoja vastaan, ruveta itse samaan lätäkköön, mistä sen löysi. Ei sekään hyvin helppoa ole.
Vilhelmi Malmivaara
-
Kaikesta tästä huolimatta täytyy sitten vielä pitää aivan luonnollisena asiana sitä, että kaikki tarkkaavat kiikari kädessä, minkälainen sinä itse olet, ja täytyy vain ottaa vastaan tuolta yhden, toiselta toisen arvostelun, nuhdesanan sieltä, toisen täältä, kuormaksi entisen lisäksi. Vaikka jo olisi kyllin painoa omassa sydämessä, itsensä moittimista Herran ja ihmisten edessä, niin aina vain lisää ja lisää täytyy ottaa muilta. Sanomaton on myöskin se kipu, minkä sydän joutuu kärsimään, kun ystävillä näyttää olevan kiusausten ajat, kun Herran työ näyttää katoavan. Tämän tuskan käsittää, kun muistaa, miten ääretöntä iloa sydän saisi siitä, jos pikkuisenkaan sieltä talven alta nuorta nurmea näkyisi. Täytyy vapista heränneiden lasten tähden ja peljätä, kuinka niiden käy, pysyvätkö ne Herrassa vai viekö ne maailma, täytyy olla sanomattomissa kivuissa, kun näkee ne kevytmielisinä, täytyy koettaa juosta niiden jäljessä itkien, niitä rukoilla, niitä kantaa ja tehdä tätä sillä tunnolla, että nyt kaatui tuo, nyt kaatui tämä, nyt voitti saatana sen, nyt sen, ja saada siitäkin tunnolle kanne: "Sekin oli sinun syysi."
Vilhelmi Malmivaara
-
Semmoinen, ystävät, on isän virka. Taneli-vainajan hautajaisissa sanoi siitä Logren-vainaja: "Se on miehen reikä, mutta koiran virka." Näiden sanojen lausumisesta on kulunut 31 vuotta*, ja sen ajan on tämän talon isäntä sitä virkaa hoitanut näillä seuduilla. Eikö ole ihmeellistä, että Herra on tukenut häntä tähän asti, 70 vuotta niin kalliin, niin raskaan kuorman alla! Kun tämän sanomme, niin tämä on Herran ylistämistä, sillä sitä nyt tahdomme tehdä, eikä ihmisen. Ja kaikkein vähimmin pyytääkin omaa kiitostaan se, joka tällaisen kuorman alle on joutunut.
Vilhelmi Malmivaara
*Puhe on pidetty 1914 Juho Malkamäen (1844-1928) 70-vuotispäivillä. Arvi Logren (1823-1883) oli seudun herännäisjohtaja ennen häntä.
-
Meillä ei ole mitään lahjaa annettavana tämän päivän sankarille, mutta tiedättekö, mikä olisi suurin lahja hänelle? Se olisi särkynyt sydän. Jos hän näkisi meissä sitä, niin jäisi hän toivomaan, että nyt on Herra voitolla.
Vilhelmi Malmivaara
-
Meillä ei ole mitään lahjaa annettavana tämän päivän sankarille, mutta tiedättekö, mikä olisi suurin lahja hänelle? Se olisi särkynyt sydän. Jos hän näkisi meissä sitä, niin jäisi hän toivomaan, että nyt on Herra voitolla.
Vilhelmi Malmivaara
Mieluummin "avoin" kun "särkynyt". Rikkinäinen sydän ei pumppaa. Avoinkin kyllä vuotaa. Avoinkin voi olla särkynyt. Ei kuitenkaan niin ilmeisesti. "Lämmin sydän".
-
Mieluummin "avoin" kun "särkynyt". Rikkinäinen sydän ei pumppaa. Avoinkin kyllä vuotaa. Avoinkin voi olla särkynyt. Ei kuitenkaan niin ilmeisesti. "Lämmin sydän".
Tuota sanontaa minäkin pohdin. Malmivaara viitannee paatuneen ihmisen kovasydämisyyden särkymiseen lempeydeksi.
-
Kaikesta tästä huolimatta täytyy sitten vielä pitää aivan luonnollisena asiana sitä, että kaikki tarkkaavat kiikari kädessä, minkälainen sinä itse olet, ja täytyy vain ottaa vastaan tuolta yhden, toiselta toisen arvostelun, nuhdesanan sieltä, toisen täältä, kuormaksi entisen lisäksi. Vaikka jo olisi kyllin painoa omassa sydämessä, itsensä moittimista Herran ja ihmisten edessä, niin aina vain lisää ja lisää täytyy ottaa muilta. Sanomaton on myöskin se kipu, minkä sydän joutuu kärsimään, kun ystävillä näyttää olevan kiusausten ajat, kun Herran työ näyttää katoavan. Tämän tuskan käsittää, kun muistaa, miten ääretöntä iloa sydän saisi siitä, jos pikkuisenkaan sieltä talven alta nuorta nurmea näkyisi. Täytyy vapista heränneiden lasten tähden ja peljätä, kuinka niiden käy, pysyvätkö ne Herrassa vai viekö ne maailma, täytyy olla sanomattomissa kivuissa, kun näkee ne kevytmielisinä, täytyy koettaa juosta niiden jäljessä itkien, niitä rukoilla, niitä kantaa ja tehdä tätä sillä tunnolla, että nyt kaatui tuo, nyt kaatui tämä, nyt voitti saatana sen, nyt sen, ja saada siitäkin tunnolle kanne: "Sekin oli sinun syysi."
Vilhelmi Malmivaara
Muistaaksi Martti Lutteri myös mietti samaa mytologiaa muiden vaateet mistä ne kumpuaa ja
Miksi ?
-
Muistaaksi Martti Lutteri myös mietti samaa mytologiaa muiden vaateet mistä ne kumpuaa ja Miksi ?
Hän oli taatusti samanlaisessa hengellisen isän virassa kuin Juho Malkamäki tai Vilhelmi Malmivaara. Hän tunsi varmasti myös omasta itsestä ja ympäriltä tulevat syytökset; asennoitui ehkä kuitenkin toisella tavalla kuin Lapuan körtit.
-
Sen päivän kun näkisi, penasta tulee kyselevä :)
-
Kun herää kysymys, on hyvä tietää, mistä vastauksia voi hakea. Kun tietää, on sitten se vastaus haettava. Ei nykyisin tarvitse jäädä sormi suussa hämmästelemään.
-
Elämäntien kulkemista on koko kristityn matka tämän elämän läpi. Joka ainoan kutsutun ihmisen matka on sitä. Ja kutsutuita ihmisiä ovat kaikki ne, jotka Jumala on saanut maailmasta vetää tykönsä, sekä ne, jotka ovat heränneiden isien ja äitien kasvatuksen kautta varjellut. Joka ainoan sellaisen ihmisen elämä on parannuksen tekoa. Siinä ei ole parannuksentekoa se, että hän täällä puuhaisi asioitansa jollekin määrätylle kannalle tai sitä tai tätä hommaa epäjumaloisi tahi sillä taikka tällä tavalla valvoisi elämäänsä, vaan parannuksentekoa on koko hänen elämänsä aina siitä hetkestä asti, jolloin Jumala sai hänet käsiinsä. Sitä on hänen joka ikinen askeleensa pitkin matkaa siitä asti kuin Jumala hänet sai kutsuvalle armollensa kuuliaiseksi. Niin kauan kuin hänen matkansa kestää, on siinä joka ikinen askel parannuksentekoa. Vaikka kuinkakin näyttäisi siltä, että nyt mennään vain taakse päin, niin eteenpäin matka kuitenkin kuluu. Jokainen sellainenkin askel, joka näyttää vain seisomiselta yhdessä paikassa, ja jokainen taka-askelkin, minkä sillä tiellä ottaa, on parannuksentekoa. Siinä on parannuksentekoa joka ainoa nouseminen, joka ainoa kaatuminen, joka ainoa murhe, joka ainoa ilo, joka ainoa sota, joka ainoa voitto. Tulipa siinä sitten sitä tai tätä, se on parannuksentekoa kaikki sen ihmisen kohdalla, jos kerran Jumalan sana paikkansa pitää. Ja sehän pysyy iankaikkisesti.
VClhelmi Malmivaara
-
Opetuslasten elämä oli yhtämittaista parannuksentekoa siitä hetkestä asti, jona Jumala sai Johanneksen saarnan kautta niiden omattunnot heräämään, niiden kuoleman hetkeen asti. Samoin on joka ainoan meidänkin elämämme, jotka olemme koettaneet ruveta seuraamaan Herran kutsumusta, parannuksentekoa siihen hetkeen asti, jolloin saamme laskea matkasauvamme kädestämme ja ummistaa silmämme viimeiseen uneen. Ei se niin ole, että toisena päivänä teemme parannusta, toisena ei, että toisena päivänä olisimme likempänä Jumalaa, toisena kauempana. Jos niin olisi, silloin katkeaisi parannuksentekomme ja me möisimme itsemme maailmalle ja menisimme sen puolelle.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tulipa kristityn elämästä sitten mitä kokemuksia hyvänsä, ne ovat kaikki tarkoitettuja hänen parannuksekseen. Täällä oli äsken puhetta mielialasta, mitä opetuslapsilla oli niinä aikoina, mitkä meillä ovat nyt elettävinä, pitkäperjantain ja pääsiäisen välisenä aikana. Se onkin ihmeellistä, kun sitä ajattelemaan joutuu. Heistä näytti nyt kaikki menneen murskaksi, kaikki toiveet ja suunnitelmat. Onko sitten ihmettä, että heillä oli mieli, mikä oli, seisoessaan Golgatan ristin juurella ja nähdessään, mitä tapahtui Herralle, kun eivät kyenneet edes suutansa avaamaan Hänen puolestansa, puhumattakaan siitä, että olisivat jotakin tehneet Hänen hyväksensä. Voi, voi, kuinka kipeää heihin varmaan otti kaiken sen näkeminen, aivan kuin meihin ottaisi, jos meidän täytyisi joutua näkemään sellaisessa tilassa opettaja, jonka suun kautta Herra on meidät herättänyt uuteen elämään ja joka on meille totuutta kirkastanut, jos meidän täytyisi nähdä häntä ristin puussa verisesti rääkättävän! Tottapa opetuslapset ajattelivat: "Voi, kunpa voisin edes vähän lievittää Herran tuskia, mutta en kykene tekemään mitään, sillä minulta on riistetty kaikki, kaikki! Voi, kun minä olen tämmöinen ja tämmöinen, voi, kun täytyy tällaista kokea!" Ja kun he näkivät, että Herra heitti henkensä, voi kuinka tärkeää he olisivatkaan ottaneet Hänet ristiltä alas ja tehneet Hänelle viimeisen palveluksen, mutta eivät tohtineet. Silloinkin he tekivät parannusta, mutta tekivät sitä murhemielin ja aivan ummen edessä. Tästä olisi meillä paljon opittavaa. He rakastivat silloinkin Herraa yhtä elävästi kuin parempina aikoina, vaikka rakkaus oli silloin murheella peitettyä.
Vilhelmi Malmivaara
-
Minkälaista lienee, ystävät, tänä pitkänäperjantaina ollut meillä, teillä ja minulla? Ei suinkaan meillä liene hääviä ollut. Huonoa se on ollut aina, nyt niinkuin ennenkin. Mutta jotain olemme sittenkin oppineet nytkin ja niin, ystäväraukat, saamme toivoa, että pääsemme eteenpäin, vaikka näin seisomalla ja taaksepäin menemällä, niin kumminkin eteenpäin nytkin. Ja entäs sitten, jos meillekin vielä kerran aukenisi kirkkaus!
Vilhelmi Malmivaara
-
Niin, minä meinasin tuoda esille tänä iltana sitä, että Herra teettää meillä aina sellaista parannusta, millaisella kohdalla Hän meitä kulloinkin pitää, yhdellä kertaa yhdenlaista, toisella kertaa toisenlaista. Ja olipa kohta mikä oli, aina siinä huomaa, että tämä on nyt minulla parannuksentekoa, huomaa ja joutuu tarkkaamaan, mitähän Herra nyt minulle tässä ilmoittaa, mitähän pimeää Hän tässä aukaisee, mitähän taas tälläkin tarkoittaa. Ja, ystävät, erinomainen asia olisi, jos muistaisimme sen, ettei pidä tahallansa kerätä kiviä kuorman päälle, ei kuolinvuoteellensa, sillä ne kaikki tulevat silloin kärsittäviksi ja kovan kilvoituksen kautta anteeksi saataviksi. Voi, voi, kun se kilvoitus on kovaa monta kertaa!
Vilhelmi Malmivaara
-
Parannuksen koulu on semmoista, että Jumala sovittaa jokaiselle kutsutulle ihmiselle siinä niin kuumia ahdistuksen aikoja, että niissä tulee jo ikäänkuin puhdistetuksi ja kirkastetuksi. Jumala tuo niissä esiin juuri sen, mitä Hän kunakin päivänä tahtoo. Tämä koulu olisi meille helpompaa, jos olisimme toisenlaista ainesta
Vaivoissa täytyi Jumalan käyttää tätäkin vainajaa, mutta niinpä hän kirkastuikin Jumalan käsissä kuin rautaharkko kirkastuu taitavan sepän käsissä. Tiedättehän, miten seppä menettelee raudan kanssa. Hänen täytyy pitää sitä milloin kuumassa ahjossa, milloin pistää kylmään veteen, milloin lyödä kovasti vasarallaan, milloin käyttää yhtä asetta, milloin toista. Toisinaan singahtaa rauta sepän kädestä niin kauas, että päättelemme: "Nyt se meni!" Mutta seppä on äärettömän virkku etsimään sen jälleen esille.
Vilhelmi Malmivaara
-
Tässä Malmivaara antaa ymmärtää, että ahdistus tulee yksinomaan Jumalalta.
Kuitenkaan lääkärit eivätkä psykologit puhu ahdistuvalle potilaalle sanaakaan Jumalasta. Että se onkin Jumalan koulua.
Onko ahdistusta siis kahdenlaista ? Jumalan sallimaa, kouluttavaa ahdistusta ja lääketieteen nimeämää ahdistusneuroosia jota hoidetaan terapioin ja lääkkein ?
-
Mahtaako Malmivaara tarkoittaa ahdistuksella samaa kuin lääketiede? Hän taisi sisällyttää sanaan monenlaisia huolia ja vaikeuksia.
(Korjasin taas yhden lyöntivirheen.)
-
En osannut eritellä. Kiitos taas , molemmista.
-
Näin taitavan Mestarin kädessä mekin olemme. Toisinaan käy Hänen koulussansa niinkin, kuin kävi tälle vainajalle, jonka hautajaismuistoa nyt vietämme, että Herran kirkkaus näkyi hänelle välähdykseltä jo vähän ennen kuolemaansa. Niin kävi sentähden, että hän oli jo saanut itseensä sen kirkkauden, mikä Herran omilla on perillä. Mutta kun näin käy, silloin on mestarin siirrettävä taisteleva matkamies nopeasti tästä maailmasta iankaikkiseen elämään ja autuuteen. Niin kauan kestää pimeyttä ja yötä kuin tehdään taivalta, mutta kun Herran kirkkaus rupeaa näkymään, silloin päästään taisteliusta pian kotin.
Vilhelmi Malmivaara
-
Vilhelomi ?
Onko hänellä tällainen 'taiteilijanimi ' ? Vai onko sattunut lyöntivirhe :003:
-
Kiitos, Riitta-mummi! Välillä näinkin päin.
-
Usein kulutetaan nuoruudenaika turhuuteen ja eletään suurissa toiveissa, turhissa toiveissa, ja sitten vasta, kun vanhuudenpäivät rupeavat painamaan, alkaa mieleen muistua kuolema. Kun luonnon järjestys jo näyttää, että nyt täytyy elämän iltapuolen joutua käsiin, niin silloin ei saa enää estetyksi, vaan väkiselläkin rupeaa muistumaan mieleen, että lähtö tulee nyt joka ikinen päivä lähemmäksi. Kun sittenkin herää aamusella terveenä ja saa illalla jälleen laskeutua terveenä vuoteelleen, niin alkaa ikäänkuin ihmetellä, että on vielä täällä. Silloin tulee mieleen: "Kuinka kauan minua täällä pidetään, kuinka kauan kestävät elämäni päivät?" Tämän muiston mukana joutuu sitten väkisinkin ajattelemaan: "Mitä minä olen tehnyt, mitä hyödyttänyt elämälläni? Mitä hyötyä siitä on ollut itselleni, mitä muille ihmisille? Mitä jätän jälkeeni täältä lähteissäni?" Ja eikö ole äärettömän katkeraa, kun täytyy vastata tähän arvellen: "Ei mitään sellaista, mitä olisi pitänyt tehdä. Minun olisi ollut tehtävä se ja se, mutta olen kuluttanut armon päivät vain vähemmän tarpeellisissa. Jumala kyllä suuntasi jo aivan pienestä lapsuudestani alkaen minulle tien heränneen isän ja äidin kautta osoittaen: 'Mene nyt tuonne, tee tuota, ota tuo elämäsi kalleimmaksi tehtäväksi', ja minulla oli aikomus totella ja tehdä niin, mutta ei siitä ole mitään tullut."
Vilhelmi Malmivaara
-
Jatkuu osassa 21