Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 24.02.18 - klo:15:45
-
Elämme Suuren Paaston aikaa, johon hurskailla kuuluu paastoaminen. Kilvoittelu on minulle vaikeaa, tai ainakin luulin niin.
Rakastan kauneutta ympärilläni . Siitä nousi kysymys onko väärin arvostaa ja arvottaa kauniita esineitä ja vaatteita . Sitooko se minua johonkin mikä ei ole Jumalan mielen mukaista.
Tästä mm. keskustelin ystäväpapin kanssa. Hän kysyi voisinko luopua noista rakastamistani asioista. V o i s i n, olisin mielelläni antamassa niitä pois. Ne eivät siis minua sido.
Ymmärrän hyvin, että kaikki jää kuitenkin tänne, mitään emme saa mukaan kun kuoleman hetki koittaa.
Olen yrittänyt m u u t t a a luomisessa saamiani piirteitä. Se on Jumalan työn halventamista. Jumala ei luo mitään huonoa. Kaikki on Hänen jälkeensä hyvää, mikä on ominta meissä. Matkalla muuttuneet jutut ovat oman elämäni 'ansioita'. Niistä on päästävä jos Jumala niin osoittaa.
Luin kilvoituksesta ( asketismista) ortodokseilta. Siinä sanotaan esim:
Kristillisen asketismin pääsisällöksi muodostuivat hengelliset harjoitukset, erityisesti rukoileminen ja mietiskely sekä maailmasta vetäytyminen (omaisuudesta ja arvoasemista sekä yhteiskunnallisista suhteista luopuminen), luopuminen mukavuuksista ja ylellisyydestä (kylpeminen, silkkivaatteet, korut), sekä pidättäytyminen ruuasta (paasto) ja seksuaalisuuden harjoittamisesta (selibaatti).
Ylläolevasta löysin myös lohdutuksen huonolle kilvoittelulleni.
-
Tuli mieleen, että kun Jumala oli kaiken luonut, hän tuumasi ja sanoi katsellen kättensä töitä, että kaikki on sangen hyvää.
Mutta tuli turmelus syntiinlankeemuksessa ja Jumala teki "uuden suunnitelman" pelastaakseen ihmiset syntikuormien alta, eli hän lähetti oman Poikansa sovittamaan ihmiset Jumalan kanssa.
Koska Jumalaon pyhä niin tarvittiin sovittaja ihmisen ja Jumalan väliin, Välimies Jeesus Kristus joka toi valtavan armon ja anteeksi antamisen lahjan.
Laki on niin pyhä ja Jumalisen oikeudenmukainen, ettei sitä kukaan kykene täyttämään.
Jumala on siis Luoja.
Ja varmaan ihminenkin on "luova" ja "oivaltava"...eli löytää uusia asioita ja ne avautuvat ajan saatossa eri vaiheittain eri elämän osa-alueilta.
Sanotaan, että oivaltaminen on syvintä oppimista.
Ja varmaan luovuuskin on Jumalan ihmiselle antama lahja, miten se kenenkin kohdalla toteutuu on yksilöllistä mutta mm taiteissa ja musiikissa ja sanoituksissa, sävellyksissä, maalauksissa jne on uutta luovaa voimaa ja viisautta ja niidenkin kautta uskoisin että Jumala voi siunata ihmisiä.
Kilvoittelu saattaa olla sukua sanalla parannus ja siihen jos mihin tarvitaan Jumalan apua, Vapahtajan apua.
Paavali taisi todeta että on "hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja uskon pitänyt" ja että "olen kaikenlaisiin olohin oppinut tyytymään, elämään niin runsaudessa kuin niukkuudessa"
Kilparadallakin Paavali jotain mainitsi olevansa.
Toinen toisensa kunnioittamisessa sana sanoo että kilpailkaa (olisiko lähellä sanaa kilvoitelkaa)
Ja apostoli sanoo senkin, että olkaa helläsydämisiä veljiä kohtaan...- mallan oma lisäys: -olkaa helläsydämisiä siskoja kohtaan ja laajentaen kaikkia ihmisiä kohtaan.
Miten haluaisin itseäni kohdeltavan....saisin itse tehdä samoin, oppia tekemään samoin.
En ole tässä täydelliseksi tullut ja en varmaan elämäni aikana edes tulekaan, mutta jos pienin askelin noin kuitenkin.
Ja omastaan luopuminen voi varmaan olla rakkauden tekoja, pienemmässä tai suuremmassa kooosteessa ja konteksteissa.
Kun on saanut kokea kokonaisvaltaisen armahduksen ja anteeksi saamisen siitä olisi ja on varmaan hyvä alkaa askeltamaan "kilvoitellen" siten kuin se itse kullekin avautuu.
Ja lähimmäisenrakkaus ja sen kaltaiset asiat.
Paastoamaan en voi alkaa, on sellaisia perussairauksia nykyään (diabetes ja kilpirauhasen vajaatoiminta, joihin lääke) ja muutenkin olen ollut kehno paastoaja.
Mutta voihan sen paaston jaajentaa vaikka laupeuden ja rakkauden ja ilon paastoksi...vesipaaston sijaan.
Tai etten syö muutamaan viikkoon suklaata tai salmiakkia, ehkä.
Paastosta sanassa sanotaan, ettei tee sitä ihmisten silmissä niinkään vaan "salassa" kuten rukouksestakin sanotaan että "kun sinä rukoilet, niin mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile siellä salassa Jumalaasi ja joka salassa näkee rukouksesi, voi hän "maksaa" sinulle julkisesti" (eli voi tulla vastaus rukouksiin vaikkei ole koskaan julksesti rukoillut, ihmissilmäin nähden.
Jumala on sydänten ja aivoitusten tuntija tulkitsija ja tulkki.
Hän tuntee jopa huokaustemme sisällön.
---
Taisin taas kerran laajentaa kirjoitukseni niin ettei kukaan jaksa paneutua ja lukea.
Mutta mietintöjäni purin tähän juuri Riitan avaamaan ketjuun.
Mielenkiintoinen aihe, joka varmaan poikii erilaisia vastauksia.
Ja sitä toivonkin.
Taivaan Isän siunaamaa paaston aikaa teille / meille kaikille.
-
Saisin varmaan joskus paastota liioista sanoista. :icon_redface:
Mutta, en vielä ole siinä osannut tehdä parannusta.
-
Mitähän tuo kilvoittelu oikein on?
Hampaat irvessä taistelua lakihenkisyyden vaatimusten ja odotusten paineissa,
niin Jumalan edessä, kuin ihmisten edessä?
Jumala kyllä meitä rakastaa, on lahjoittanut pelastuksen Jeesuksessa, se vaan kateissa
välillä ja taistelemme ja yritämme...ja taas yritämme...omin voimin eteenpäin...
Niin, ihmisten edessä oleminen ja kilvoittelu saattaa olla enemmän pimeässä olemista...
ei edes pilkahda valoa siten kuin Jumala meille kirkastaa.
Vai onko kilvoittelu sitä että haluamme levätä Jeesuksen ristin juurella!
Meille on ympärillemme ja itseemmekin annettu paljon hyviä asioita, joista saamme
kiitollisina iloita...ei kaikki mukava ole pahaa ja syntiä...luulisin niin...
Voi tietysti moni asia ja esine muuttua kyllä esteeksikin, synniksi, kiinnittää mielemme
liiaksi maallisiin....
Emme ota mitään mukaamme...mutta pitääkö meidän ruveta esim täytettyämme 60 vuotta
niin sen jälkeen ottaa suunta pienenemiseen, luopumiseen, tutkia mikä on turhaa
ja pyrkiä mahdollisimman monista asioista eroon...etteivät jää perikunnan harmiksi...
Jaa'a...minulla on myös tietysti kaikenlaista...rakkaita harrastuksia...esineitä...
pitäisikö niistä ruveta luopumaan...kyseenalaistaa...kysyä mitä niillä teen?
On mm. palkallisia harrastuksia, mitkä vie aikaa pois joltain muulta asialta...
On kaikenlaista kertynyt...MMM-kirjoja vuosikymmenien ajalta...CD-levyjä iso läjä...
retkeilykarttoja iso läjä...nuottikirjoja ja vihkoja iso läjä...
Voin kysyä....teenkö niillä mitään?
Vielä on haaveitakin....vaikka Hurtigruten risteilystä olen jo luopunut...
Mutta on kasa kirjoja, joita en ole vielä lukenut....on ihan korkkaamaton mato-onkikin...
------------------
No, ehkä tähän aiheeseen olisi pitänyt paneutua paremmin.... :icon_sad: :icon_redface:
-
Kilvoittelukin tapahtuu mielestäni armosta ja anteeksi annosta käsin.
Siten kuin sitten tapahtuukin, miten kenelläkin.
Ajattelen, ettei se ole "pakkopullaa"
Vaikka olen yksineläjä, en oikein taida ymmärtää selibaattia.
Siis jos on puoliso...kai hetkeksi aikaa voi valita pidättäytymisen tuollakin alueella, mutta jos sen venyttää kamalan pitkäksi ajanjaksoksi, olisiko siitä silloin kenties enemmän haittaa ja haittavaikutuksia suhteeseen kuin hyötyä.
*Kädet ylhäällä* - siis en ole asiantuntija juuri tällä alueella, mutta noin tuli mieleeni.
-
Tosin voihan olla mm sairauksia jotka vaikuttavat juuri tuohon elämän alueeseen.
Mutta muulloinhan se asia ja sukupuolisuus on mielestäni Jumalan luoma asia ihmisessä ja parhaimmillaan varmaan oikein hieno asia joka antaa pontta muuhun elämiseen.
Kuin puutarhan hoitamista, metaforisesti ilmaisten.
Hieno asia josta voi kyllä saada kamalankin asian jos siihen liittyy valtataistelua ja toisen alistamista.
Yhteinen hyvä parhaimmillaan.
-
Mutta mikä on toisella hyvä ja oikein, voi toinen kokea asian erilailla.
Mutta aviopuolisoilla varmaan keskinäinen kilvoittelu ja kunnioittamisen oppiminen melko ydinasia ja ymmärrän ettei sekään ole itsestäänselvyys eikä synny pakottamalla vaan keskinäisessä "kasvamisessa" ja joskus se kasvu on sitä, että tavallaan itsessään vähenee ja pienenee ja asettaa toisen tarpeet avioliitossakin omiensa edelle.
Terv. malla....varsinainen "asiantuntija" joka ei elä avioliitossa eikä missään muussakaan liitossa.
Mutta fundeerasin hiukan lisää.
Sallinette ajatukseni.
-
Kiitos, hyviä ajatuksia.
Sairauksien kanssa eletään, kiitetään siitä mitä on.
-
Minusta kilvoittelussa ei ole yrittämisen ja pyrkimisen 'makua'. Ne ovat oman pyhittäytymisen tunnuspiirteitä, omia tekoja. Juuri omista teoista Paavo Ruotsalainen meitä varoitti, ollaksemme nöyrästi etsimässä Jumalan tahdon tietä, alatietä, jossa tiemestari on Jeesus.
Pyhittäytyminen ei ole sama kuin kilvoitus.
-
Pyhittyminen voisi olla ehkä sitä "Kristuksen sisällisen tuntemisen" tiellä olemista.
Niin ajattelisin.
Että oppii hänestä enemmän ja jotain alkaa käsittämään hänen mielenlaadustaan ja armostaan.
Että se on kaiken kattavaa ja täysin lahjaa.
-
Entä autuas ? Se ei tarkoittane ainoastaan onnellisuutta ?
-
Joku on mulle joskus sanonut että autuas tarkoittaisi ikionnellista, ajati onnellista, onnea joka kestää ja aina maan päältä Jeesuksen kautta perille Taivaan kotiin.
Ajatelen, että sen on synnyttänyt ihmisessä vapahtaja ja hänen hyvyytensä ja laupeutensa.
Itse ihminen ei sitä(kään) kykene puristamaan, sekinjos mikä on lahjaa ylhäältä, Valkeuksien isältä jossa ei ole vaihteen varjoa.
Hyvää yötä.
Jatkanemme taas kunhan ajatus on hiukan "kirkkaammillaan" kuin näin illalla.
Olen iltauninen ja aamun virkku.
-
Kilvoittelu saattaa olla sukua sanalla parannus ja siihen jos mihin tarvitaan Jumalan apua, Vapahtajan apua.
Paavali taisi todeta että on "hyvän kilvoituksen kilvoitellut ja uskon pitänyt" ja että "olen kaikenlaisiin olohin oppinut tyytymään, elämään niin runsaudessa kuin niukkuudessa"
Kait se on niin, että kilvoittelu on jatkuvaa parannuksen tekoa.
Jonas Laguksen mukaan parannuksen teko on jatkuvaa Jeesuksen puoleen kääntymistä ja siinä jokahetkistä pyytämistä, että saisi voimaa tahtoa ja halua jokahetkiseen Jeesuksen puoleen kääntymiseen, eli parannukseen.
Varsinkin kun epäilykset, epäusko tai suruttomuus vaivaa, on tällainen parannuksen teko äärimmäisen tuskallista ja hankalaa.
Laguksen mukaan ei pidä keskittyä kovin suuressa määrin itsensä katselemiseen, vaan jatkuvaan ed. mainitunlaiseen paranuksen tekoon, eli elämiseen Elämän Leivästä.
Jonas Laguksen tekstejä lukiessani tulee mieleen lakkaamaton rukous "Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minua syntistä", tai vaikkapa vain "Jeesus auta, Jeesus auta ........".
Laguksen mukaan usko ilmenee ihmisessä juuri paranuksen tekona, eli sellaisena elämänä, jossa koko ajan kurkotetaan mieli Kristuksen puoleen ja kun huomataan, että ollaan ajauduttu pois tuosta parannuksen tekemisestä niin ei sitä jäädä suremaan vaan heti heittäydytään jälleen tuohon parannuksen tekoon.
Kun ihminen huomaa ajautuneensa pois parannuksen tekemisestä, niin Laguksen mukaan tuo huomio on Jumalan kutsu parannukseen.
-
Halu parannuksen tekoon tulee Jumalalta, joten se on se osoite, josta sitä pyydetään.
Jos Jumala lahjoittaa ihmiselle Jumalan mielenmukaisen murheen, esim. suuren synnin tunnon, voivat nuo lahjat olla osatekijäinä siihen, että ihminen lähtee tuolle parannuksen tielle, jota edellisessä viestissäni kuvasin.
Kun sitten synnin tunto katoaa (tai mikä se sitten onkaan se ihmisen pistin, jonka hän on lahjaksi saanut), arvattavasti parannuksen tekeminenkin jää pois ja muut asiat täyttävät elämän.
Suosittelen kirjaa
Jonas Lagus, Evankeliumin ääni.
Se on eräs harvoista lempikirjoistani.
-
Näin se on minunkin mielestä, kuten karjalaisenkyöstinkin nykyään. :023:
Mitä mieltä olette sellaisesta kun yksi ystävä sanoi oikein kaipaavansa ' synnin-saarnaa'. Tarkoittaen kai sitä, että pappi sanoo synnit synniksi.
Minä, kuten kyöstikin, koen kuulevani sen sisäisenä äänenä itse Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Sama on myös rukouksemme, silloin kun ei muuta osaa sanoa, niin Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä. Ja tämä ainakin kolmeen kertaan.
Ei niin etteikö Jumala kuulisi ilman sanojan, mutta itseni näin nöyräksi Herran edessä tehden.
-
Menin rikki pari vuotta sitten. Tuli maailman ajatukset mieleen "kun kunnia menee, niin mainehan siinä kasvaa", mutta mittari ei ole sama. Olen siis murhehuoneessa istuva isä.
-
(http://hyvejohtajuus.fi/wp-content/uploads/2009/07/ruusu_kuolema_tyopaikalla-225x300.jpg)
-
Mitä mieltä olette sellaisesta kun yksi ystävä sanoi oikein kaipaavansa ' synnin-saarnaa'. Tarkoittaen kai sitä, että pappi sanoo synnit synniksi.
Minä, kuten kyöstikin, koen kuulevani sen sisäisenä äänenä itse Herralta Jeesukselta Kristukselta.
Tuota synnistä puhuvasta Herran Jeesuksen Kristuksen sisäisestä äänestä voisi käyttää myös termiä: Pyhän Hengen puhe.
Raamatun mukaan Hänen päätehtävänsä ihmiskunnan keskellä onkin muistuttaa maailmaa sen synnistä ja ohjata ihmistä Jeesuksen luo.
Jollakin tapaa tuo Pyhän Hengen puhe ymmärtääkseni ei ole irrallaan ihmisen ulkoapäin tulevasta tiedosta, jota saamme Raamatusta, toisen ihmisen puheen kautta tai itse sitä lukemalla.
Ymmärtääkseni luterilainen tapa tulkita Raamattua on sellainen, että Jumala löytyy ihmisen ulkopuolelta. Omasta sisimmästä ei Jumalaa löydy, eikä Jumalaa sieltä pidä etsiäkään. Jumala kuitenkin puhuu ihmisen sisimpään.
Toki Raamatussa myös on mainintoja siitä, että Jumala tulee asumaan omiin lapsiinsa.
Tästäkin asiasta on vaikea kovin tyhjentävästi puhua, on tämäkin niin moniulotteinen asia.
Minun sisäiset ääneni ovat pääsin olleet hyvin epäilyttäviä ja kun monien niiden viestien sisältöjä on tarkistettu/selvitetty, niin eivät ole olleet todellisuuden kanssa missään tekemisissä.
Mutta, kaikki eivät ole, kuten minä.
Sama on myös rukouksemme, silloin kun ei muuta osaa sanoa, niin Jeesuksen rukous: Herra Jeesus Kristus Jumalan poika armahda minua syntistä. Ja tämä ainakin kolmeen kertaan.
Näinpä. Vaikea sitä on monesti kovin selkeästi sanoiksi pukea kaikki se, mitä oikeasti tarvitsee.
Sellainen ajatus minulla tuosta rukouksesta on myös, että kun synnin kauheuden tietoisuus tai helvetin pelko tai jokin muu Jumalan mielen mukainen murhe on ihmiselle lahjoitettu, niin voi olla jopa vaikeaa jättää tuon rukouksen rukoileminen kolmeen kertaan. Tuolloin tuo rukous - tai joku muunnelma tuosta rukouksesta - toistuu satoja tai tuhansia kertoja päivässä.
Sitten, kun tuo murhe otetaan pois, rukous harvenee tai jää kokonaan pois ja mielen täyttää monet muut hyvät, mutta
ei-kristilliset asiat. Tätä tilaa mm. Jonas Lagus kutsuu suruttomuuden tilaksi.
Laguksen mukaan suru, vaino, murheet ja vastoinkäymiset ovat ystäviä, jotka auttavat ihmistä kulkemaan kaitaa tietä.
-
Kiitos, saan lukea ja pyytää ymmärrystä, sitä Herra on luvannut antaa, pitää huolta! :eusa_pray:
-
Riitta mainitsi ystävästään, joka kaipaa enemmän saarnaa synnistä.
Nykyään tuollainen saarna ei ole muodissa. Luultavasti saarnaaja ottaa kovan riskin, jos siitä kovin syvällisesti ryhtyy saarnaamaan.
Itseäni häiritsee se, että oman syntisyyteni kokeminen ja tiedostamiseni on kovin lapsen kengissä.
Välillä huomaan ajattelevani omaa hyvyyttäni ja perustelujakin sille olen löytävinäni.
Viime torstaina hätkähdin Kauniaisten Raamattuopistolla olevassa aamuhartaudessa synnintunnustuksen lukemisen yhteydessä, kun sisimpäni voimakkaasti todisti, että en minä monelta osin ole tehnyt noita asioita, joita tuossa synnintunnustuksessa mainitaan. En ole kovinkaan suuri syntinen.
Miten petollinen ja epäluotettavan valheellinen ihmisen sisikunta ja sen viestit voivatkaan olla!
Minun kaltaisilleni ihmisille kunnon synnin saarna, jossa synti selkeästi saarnataan synniksi, olisi hyvin terveellistä.
Haluaisin kuulla enemmän tuollaisia saarnoja.
Minulle käy myös hyvin se, jos kohtaisin jonkun traktaattien jakajan, joka saarnaisi minut syntiseksi.
Tuollaisia saarnoja kohtaan liian harvoin ja jos kohtaan, taitavat olla vain pään silitystä.
-
Haluaisin minäkin ola tuossa Mallan 1944:lle antamassa ruusussa mukana. Olen lukenut 1944:n riipaisevia tekstejä syvää surua tuottavasta asiasta.
-
Kyösti, minulle sopii, että annamme sen yhdessä ja yhteistuumin.
Murhehuoneessa oleminen on surua ja tuskaa täynnä, vielä aikojenkin päästä, ajoittain murtavana läsnä ja isänä ja äitinä lapsi ei koskaan unohdu sydämeltä.
-
Samoin minä haluan yhtyä Mallan antamaan ruusuun veljelle! :eusa_pray:
Olen vuosikymmenet itseäni puolustellut ja selityksiä löytynyt...
siksi kai olen jämähtänyt tähän missä olen...
Herra minua armahtakoon, antakoon anteeksi...olen hiljaisen kuulijan ja lukijan paikalla...
Käyttäköön Herra minua, saakoon virittää antamansa lahjat palaviksi...
Mikähän se Kari Haapalan laulu onkaan...syntisen rukous...tai jotain sinne päin...
voisin yrittää etsiä linkin...Benkkukin sen tänne linkittänyt...Herra on suuri virittäjä...
virittää minutkin...olen pahasti epävireessä välillä...
Näen kuitenkin sen että Jumala on minut luonut, olen ainutlaatuinen suuri ihme...
eikä minulla ole lupaa pitää halpana Jumalan luomistyötä!!!
Kääääk! Halleluja! Kiitos Herralle!
:109: :109: :109:
-
Kyösti, minulle sopii, että annamme sen yhdessä ja yhteistuumin.
Murhehuoneessa oleminen on surua ja tuskaa täynnä, vielä aikojenkin päästä, ajoittain murtavana läsnä ja isänä ja äitinä lapsi ei koskaan unohdu sydämeltä.
Hienoa, kiitos.
Kaikki, joilla on lapsia, jollain tavalla kokevat jonkinlaista raastoa mielensä maailmassa asian johdosta.
Toki ilman lapsiakin sen voi kokea, mutta omat lapset jotenkin tuovat voimakkaan lisäsävyn asiaan.
Todella hyvä asia on se, että 1944 on pystynyt jakamaan tuota kuormaa täällä.
-
Niin.
-
Näen kuitenkin sen että Jumala on minut luonut, olen ainutlaatuinen suuri ihme...
Tämä on myös eräs ehdottoman tärkeä ja luovuttamaton palanen ihmisenä olemisessa.
-
Kahta samanlaista ihmistä ei ole.
Jokainen on persoonallisuus, persoona.
Ja uskon, että jokaisella on oma tehtävänsä täällä ajassa.
Ja vn, ojennamme siis kolmisin tuon ruusun vaikkei se surua helpota, mutta kun en muuta oikein osannut, niin laitoin ruusun.
-
Kiitos!!! :109: :eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
-
Ja mustavalkoisena.
Joskus elämä on ikään kuin aivan mustavalkoista.
Toisinaan taas näkee kaikki sateenkaaren kauniit värit.
Koko taiteilijan paletin värejä ja kuin kesäisen kukkaniityn väriloistossaan ja kauneudessaan vaan toisinaan elämä kuorii ja jää ikään kuin ainoastaan musta ja valkoinen.
-
Tuli mieleen...jospa olisin kylmä tai palava....musta tai valkoinen...
En saisi olla penseä...tasaisen harmaa...mikään ei silloin puhuttele...kosketa...
-
Vn, tuohan on hyvä rukous! Lagus ainakin olisi sitä mieltä.
-
:eusa_pray:
-
Kiitos Teille kirjoittajat, pääsin läpi, vaikka niin hämärsi. :039: iloinen hymiö on minulle niin rakas.
-
https://www.youtube.com/watch?v=AIp_7cv-z1Q
Tässä se lupaamani Kari Haapalan laulu...nimi onkin "Rauhattoman rukous"
https://www.youtube.com/watch?v=9XiHMoOzIdc
Toinen vielä samasta....
Anteeksi....jatkan, jatkan vaan...nyt nämä laulut käy kohti lujaa!
https://www.youtube.com/watch?v=iTC2jOmpWC8
https://www.youtube.com/watch?v=Y18dT3NW18E
Tuossa siis kaksi Karin messulaulua....sanat nousee syvältä rohkeasti kohti Herraa!
Vielä riemullista vaellusta Jeesuksen kutsua seuraten Hänen avaamallaan TIELLÄ!
https://www.youtube.com/watch?v=vX_2aaXVmq8
-
Kilvoittelu on jatkuvaa taistelua maailmaa ja omaa lihaamme vastaan. Jos lihamme saa hetkellisen hyvän olon tunteen esim. hengellisestä musiikista, mutta ymmärrys ei ota omaa osaansa kuulemastaan, on minusta sellainen kilvoittelu turhaa. Eikä se edes ansaitse kilvoittelun nimeä, vaan on tunnelmointia.
Ihmisten apu ei vie eteenpäin parannukseen pyrkivää. Tosi parannus tehdään totuudessa, joskus 'verissäpäin' saatanaa vastustaen.
Vain Ristin mies on apuna taistelussa syntiä vastaan.
-
No näinhän asia tietenkin on kun kunnolla voisin minäkin miettiä ja syventyä asioihin.
En tule miettineeksi missä ketjussa kirjoitan, ja mitä kirjoitan.
-
Jos väsyn ja näännyn,
luo ystävän käännyn,
hän hoitaa, kun jaksaa en voi.
SV152
https://www.h-y.fi/siionit/on-laupeus-sanomaton.html
-
Siionin virret ovatkin hyviä kilvoittelijan oppaita ja ojentajia. Niissä ei hempeillä. Ystävyys on kuuntelemista ja läsnäoloa. Sen toteuttaminen on vaikeaa somen välityksellä, tarvitaan läheisyys face to face. Ainakin minä tarvitsen.
On yleistä körttiystävyyttä, ja on harvinaisempaa sydänystävyyttä. Parasta on jos sydänystävä on myös lapsuudenystävä.
-
Tässä taas kirjoitan, vaikka eilen väninäni takaa olin varma, että ei sitten muuta. Itsesäälissäni olin aivan maassa. Mutta meille on annettu tulevaisuus ja toivo, että parempiakin päiviä on edessäpäin. Murhehuoneessa istumiseen kuuluu mielestäni sellainen tunne, että "Sotajoukkojen Jumala" ei soturilleen halua vastata, vaan pidättää armonvilaustaan. Pitää vain jaksaa istua ja pyytää, että jotakin ilmenisi edessäpäin. Onko siinä minulla mitään kilvoittelun kanssa tekemistä? Jos olet maassa, niin olet. Mutta näkyypä olevan, että kun saat yön nukkua ja päivän puuhata harvenneiden omaistesi kanssa "tärkeitä"hommia, niin synkkyydestä valoon ponnahdat kuin ongen koho. Riemullinen asia ja kiitettävänä pidettävä.
Että jospa sittenkin kirjoittelen ja itseäni kehun sekä lapsellisia levyjäni soittelen. Olettehan minut aina maan kamaralle osanneet lempeällä :003: :017: tavalla pystyneet suistamaan. :039:
-
Kiitos veli, haastoitpa minutkin hetki kirjoittamaan, kun huomasin että olet tänne
avoimesti tuntojasi kirjoittanut.
Tuskinpa osaan mitään järkevää ja viisasta naputella, kunhan turisen...
Ollaan kilvoitteluketjussa...minulta jotenkin hukkui ajatus kilvoittelun sisällöstä...
ja varsinkin siitä onko kilvoittelu tuloksellista vai ei, ja miten sitä mitataan.
Tunteet mulla vaan ailahtelee laidasta laitaan, sen mukana häpeä ja oman arvon tunto...
tai itsetuntemus...tai tyytyväisyys ja tyytyminen...vähän vaihtelee...
Mutta sitä yritän oppia että usko Jumalaan ei ole tunteistani kiinni, vaan se on pysyvää,
jotain sellaista että Jeesus on minussa, minä Jeesuksessa...ja Jumala on minut luonut
ainutlaatuiseksi immeiseksi, ja Jumala hyväksyy minut Jeesuksen läpi katsottuna...
ja samanlaiseen hyväksyntään saan itsekin pyrkiä! :109: :eusa_angel: :039:
-
Samanlaisia kokemuksia
-
Tarkennan omaa näkemystäni kilvoittelusta. Se ei mielestäni ole samaa kuin lähimmäisyys. Läheisiä tarvitsemme kaikki maalliselle matkallemme, ettemme olisi yksin.
Kilvoittelu ja parannuksen tekeminen tapahtuu yksin. Se on luodun ja Jumalan välinen juttu.
Yksinäisyydestä kirjoittaa V.A. Koskenniemi:
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet
ihmisen, kaltaises -- vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyyneles itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
-
Synnintunto ja kilvoittelu on hyvästä, syyllisyydentunto ei:
Kaikkiin kiusauksiimme, saatanan hyökkäyksiin ja valituksiimme on syynä itsevanhurskautemme ja omahyväisyytemme.
Niitä Jumala ajaa takaa salliessaan saatanan hyökätä kimpuumme, niin kuin Laaban ajoi takaa Jaakobia kotijumaliensa tähden.
Ne on sinulta riistettävä, olitpa miten vastahakoinen tahansa. Ne estävät Kristuksen pääsemästä sisälle, ja syyllisyys ei häviä, ennen kuin Kristus tulee sisälle.
Missä on syyllisyyttä, siellä on sydän kova. Sen takia suuri syyllisyys todistaa vain vähän, jos ensinkään, Kristuksesta.
Kun synnintunto on herännyt, varo ettet rauhoita sitä muulla kuin Kristuksen verellä, sillä muuten sinä paadut.
Tee Kristus rauhaksesi, Ef.2:14, älä velvollisuuksiesi täyttämistä, kyyneleitä, tai muuta sellaista . Sinä voit ajaa Kristuksen luotasi yhtä hyvin hyvillä teoillasi kuin synneilläsi.
Thomas Wilcox, Kallis hunajan pisara
-
Näköjänsä "suksistani on mennyt pito ja luisto, kaiken lisäksi on kovin hämärää". Voinen vain kyyköttää Ristin suuntaan.
-
Kontimalla eteenpäin ! Olen kokenut että silläkin pelillä pääsee. Ristin juurella on
vaivatulla se paras paikka. Aikanaan ...
-
:039:
Äitini tapaa sanoa, että jos ei jalat kanna niin sitten kontataan.
Se voi olla ajallinen ajatus, mutta voi siihen sisällyttää myös hengellisen vertauskuvan.
-
:eusa_pray: No näinpä on välillä.....Jeesus meitä kantaakin, ja jää vain
yhdet jalanjäljet hiekkaan...elämämme polulle...
Hyvä teksti Hunajanpisarasta...mikähän sivu...
Tai hyvä on lukea tietysti koko kirjanen läpi.
Siunausta ja voimia kaikille foorumiystäville! :eusa_angel: :039:
-
Eilen illalla tajusin kirkaana hetkenäni, että ehkä kaikkein laupiaimmat ja armahtavimmat ihmiset mulla eri elämäntilanteissa ovat olleet juuri körttejä.
Se ajatus toi suuren ilon.
Koin, että juuri tietyissä elämäntilanteissa, joissa olen eniten tarvinnut laupeutta ja käsittämätöntä Jumalan hyvyyttä on välittynyt muutaman armollisen körttiläisen ihmisen kautta.
Siitä on taas jaksanut alkaa taittaa matkaa eteen päin, vaikka polvet ruvella, mutta olo on silloin ollut kuin olisi Kristuksen kohdannut, kuin onkin, sillä Kristuksen sisällinen tunteminen, sen voi aistia joistakin henkilöistä sekeästi.
Sydämellinen kiitos heille ja teille.
Ns alatiellä kulkeminen on lähimmäisen rakkautta parhaimmillaan.
Arjen kohtaamisia, joissa on välittynyt mýös ihmishyvyys kuin samalla Jumalan hyvyys.
-
vn:lle, Alkaa sivulta 21 kirjassa jonka HY on v 2008 painattanut.
-
Kiitos! :039:
-
Voiko penseys olla siunaus? No ei ainakaan Raamatun mukaan. Toisalta kun katsoo länsimaita ja Suomea niin kyllä aika penseitä ollaan,tai suvaitsevaisia, olisko se paempi kuvaus tahtotilasta. Täälä saa mikä tahansa uskontokunta touhuta mitä tahansa ja me hymistellään. En tarkoita että pitäisi lähteä tappolinjalle niinkuin budhalaiset ja muslimit esim Si Lankassa, mutta sitä varoittavaa ääntä ei tahdo kuulua tai sitä ei haluta kuulla, korkeintaan rasistin leima lyödään. Missä joustaminen loppuu?
Näissä "penseissä" maissa on kuitenkin ollut hyvä ja turvallinen elää, on ollut siunaus mukana, muuttuuko ajat?
Ajatus on raakile, mutta heräsi lehteä lukiessani, en hirttäydy tähän mutta kun tekin olette "penseitä" niin ette tekään hirtä minua :).
-
Tällainen kai "ajan henki" on.....
Sana rististä on hullutusta...
Kls laulaa...vielä täällä on meitä...
Jeesus antoi meille lähetyskäskyn...
Monin paikoin Suomeenkin rukoillaan herätystä...
Jumala vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen...
Jumala antaa meille voiman ja rakkauden...
Onko meillä kuulevat korvat ja näkevät silmät...
Olemmeko omalla paikallamme muurinaukossa...
Näitä samoja ajatuksia toistelen...en itse pysty parempia ajatuksia keksimään...
Näissäkin on olemista ja tekemistä...
:eusa_pray: :eusa_pray: :eusa_pray:
-
Sana rististä on hullutusta.
Aika kiehtova totuus.
Nykyään sana rististä käsitetään jotenkin, että Jeesus voitti ristillä sairaudet ja köyhyydet ja epäonnistumiset ja muut ja risti tuo menestystä ja hyvää elämää vailla sairauksia.
Sana rististä taitanee olla hullutusta muillekkin kuin pakanoille.
Itte näen ristin hullutuksen jotenkin erilailla.