Yhteenkään uussuomalaiseen harrastukseen en ole osallistunut, ja metsässä pelkään eksyväni! Ja jos on kovin louhikkoista niin lisäksi taittavani nilkkani. Olen kaupunkisuomalainen.
Minun Suomeani taitaa olla kirjastolaitos ja se, että luotetaan enemmän yhteiskunnan instituutioihin kuin omiin sukulaisiin. Ei voi lapseton luottaa siihen, että kyllä hänet vanhana sitten veljen tyttären miniä hoitaa.
Tässä menen minä kahtiahalki, mutta siivotessani löysin ikivanhan joulukalenterin ja ihmettelemään miksi tämmösen säästin. Siinä oli kaupunkikuva. Tosin kuvasi lähinnä barokkityyliin pykättyä saksalaistyylistä torinäkymää eli etäällä se vielä oli esimerkiksi Itä-Pasilasta, muttei mitään sinisiä hankia ja sauhuavia pirttejä. Samoin näköjään olin säästänyt semmoisen joulukortin ja johduin miettimään aivan samoin.
Jos elää valtaosan elämästään kaupungissa pääsemättä metsiin ne jäävät kaukaisemmiksi kuin toivoisikaan. Jokin " metsä kirkkoni olla saa " on monelle silmäntekevälle erinomainen excuse kun pyytävät puhujaksi ja jotainhan sitä pitäis. Sitten loruillaan hölynpölyjä tyyliä tämä, vaikka juuri heille kristinusko merkitsee kai jos jotakin niin tätä: kenelle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan. "Oikeamielisyyttä minä tahdon enkä uhria... Vie pois minun edestäni virttesi pauhu, minä en tahdo kuulla sinun harppujesi helinää, mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro (Amoksen kirja muistista vapaasti soveltaen).
Mutta pitkälle toista kymmentä vietin neljäsosan vuotta maaseudulla, josiin ihan viljelymaisemassa niin talousmetsien tuntumassa ja jälkensä jätti sekin, ja siellä olin onnellisin. Totta kai nytkin olisin landella. Ei vain ole minne mennä. Lapsuuden kesäkodin tulevaisuus enon kuoltua on epävarma, se kai myydään, hän sen aikanaan halusi lunastaa ja vain äitini pani hanttiin.... Eikä siellä tosin ole kylällä enää kauppaakaan, siitä on tullut paremman väen kakkoskotikaukio.
Metsää ja vielä eläinsuojelumetsää olisi se pikkuinen tontti jolle isä uudisraivasi mökin mutta sen käsitän, ettemme me nyt ole tervetulleita vaikka täysin toisin on ollut. Se on heidän, vain heidän eikä kenenkään muun, ja siellä taitavat elää heidän kahdenkeskiset raivaajamuistonsa. Ei elämää ihmisen mittatikulla mitata mutta ennakoitavaa on, että heistä toinen on lähtövuorossa.
Yhden vuoden haluaisin elää siellä, jos mahdollista. Tahtoisin seurailla eläinten puuhia ja kiikaroida lintuja. Minulla on, mutta ne on vanhuksilla koska he kiikaroivat mielellään ja tuntevatkin erityisesti merilintuja paljon.
Tousinaan olen miettinyt mökin vuokraamista Tammiosta. Mutkikasta ja tarvittaisiin tähän joku. Lapsi 3 ja Vävykand saivat siltä puolelta edullisemman tarjouksen, siis downtownista, hyvä heille.
