Karjalaisenkyösti, sinun ekumeenisuutesi ulottuu näköjään ortodoksienkin suuntaan; kuvissa näkyi Jeesuksen rukous ja pääsiäistropari. Hyvä!
Olen saanut paljon vaikutteita myös ortodoksikirkon piiristä.
Eräässä elämäni vaiheessa kävin heidän tilaisuuksissaan kovin paljon.
Eräänkin pääsiäisen aikoina Uuden Valamon luostarissa olleena laskeskelin, että tuon vierailun (noin viikko) tuli seisoskeltua kirkossa Jumalanpalveluksissa noin 24 tuntia.
Eräs Raamattu, jota käytän, on Uudenmaailman käännös, joka on siis jehovantodistajien käännös.
Niin monissa uskonnillisissa paikoissa ja liemissä keitettynä en nykyään enää juurikaan ahdistu mistää ulkonaisista uskontoon liittyvistä piirteistä: päällä seisominen, tärinät yms. (menestysteologinen ääripää), en siitä, jos kysellään, olenko uskossa, enkä myös körttimeiningistä, jossa itsekukin on niin kovin huono ja vajavainen, että.
Muslimienkaan rukoushetki ei ahdista.
Periaatteessa ei olisi mitään estettä siteerata Koraania (tai muuta pyhänä pidettävää kirjaa) näyteikkunalla, kunhan teksti on Raamatun kanssa linjoissa. Lähden siitä, että Raamattu on Jumalan Sanaa. Tuli se Jumalan sana sitten mistä tuutista (vaikka Koraanista) tahansa, ei se siitä muuksi muutu. Vaan, muiden uskontojen kirjojen tekstien esittelyssä on toki omat vaaransa, joten kovin helposti en siihen lähde, vaikka niisssä olisikin kopioita Raamatusta.
Monia maallisia uskonnon harjoittamismuotoja siis hyväksyn.
Vanhurskauttamisopissa olen kovin suvaitsematon: edustan Paavalilais-Lutherilaista vanhurskauttamisteologiaa, jota myös Paavo ja seppä Matti Högman edustivat.
Tiedostan samalla myös sen, että vain harva löytää oikean taivaan tien.
Samalla toivon, että minä olisin yksi niistä kovin kovin harvoista, jotka sen joskus löytävät.
Liekö niin, että suurin osa uskovaisuuden piirissä olevista luulee taivaan tiellä olevansa, vaikka ei olekaan?
En tiedä vastausta tuohon kysymykseen.
