En nyt tiedä miksi pitäisi saada ihmiset synnintuntoon tai kokemaan itsensä huonoksi ja syntiseksi ja sitä kautta armon omistamiseen tai johonkin.
Onhan niinkin tapahtunut monelle ja moni on jotenkin jäänyt siihen, että tulee olla synnintuntoinen.
Itsekkin olen siinä uskossa.
Kuitenkin, minusta toi ei nyt ole ihan oikeaa evankeliumin sanomaa tai opetusta tai tarkoitusta.
Minusta ihmisen tulee etsiä Jumalaa, mutta ei sen takia, että saisi aina vaan synnit anteeksi ja taas anteeksi ja taas.
Kyllä lähimmäisen hädän tunnistaminen ja konkreettinen auttaminenkin on yksi.
Eli minusta Armo on suurempi kuin synnit.
Minusta armoa enempi ja vähempi lakia, jos ollenkaan. Kyllähän ihmiset tunnoissaan tietävät olevansa huonoja.
Miksi ei voisi olla vierelläkulkijana ja auttaa ihmisiä ongelmissa myös hengellisissä ja ohjata rukoiluun ja Jumalalta avun pyytämiseen ilman, että tulisi tulla joksikin ja tehdä jotakin ja jos et tunne syntejäsi, niin apuakaan ei tule.
En oikein tunnista tota oppia, että vain synnintunnon kautta voi lähestyä Jumalaa ja olla herännyt.
Luin Köpin tekstin, sillä erotuksella etten sen luettuani ollenkaan katso erehtyneeni. Se oli hyvä, luja kuvaus lujasta ikävästä, toivon etten tulkitse väärin ja siis jos, käy Kyösti kimppuun ja sano että äläs Leena tulkitse minua äläkä lue rivien välistä semmoisia mitä siellä ei ole. '
Sitten tuli kohdalle 5-veisaajan hyvä, luja teksti jossa mikä merkillistä, ei lukenut yhtään riviä tai riviväliä minkä olisin saanut asetettua ristiriitaan Köpin lujan tekstin kanssa. Nämä' veljekset kuin ilvekset onnistuivat täydentämään niin toinen toistaan.
...............
Svenskatalandejen joukossa kohtasin papin, präst, joka minusta oli absoluutioaddikti. kyttäsi aina uutta ja taas uutta mahdollisuutta saada se ihminen tunnustamaan syntejään. Siis vaikka mieheltä olisi kysynyt, onko tuo kello oikea Rolex. Tai onko se ajamassa kohti Karjaata Karis, jotta saisi kyydin, lift. Sen ihmisen kautta lähestyttiin Jumalaa näin, genom rippi, bikt, ja tietysti, siihen kun tottui niin yksi lysti --- kunnes oltiin kohdalla, jolla oma rehellisyys pakotti sanomaan että tuo on määrätynlaista Herran armon väärinkäyttöä tuokin. Että ei, tällä kertaa en tehnyt syntiä, en hukannut sitä keittiöluuttua , en rikkonut Folkhögskolanin pölynimuria. Että voin pyytää anteeksi jos se tekee hänet onnelliseksi, mutta Jumalaa ei tähän peliin sotketa. Sitten taas toisella kertaa. Että synninpäästöä saatetaan väärinkäyttää myös.
Ehkä joku muistaa Samuli Korkalaisen puheet Jaakobista ja Jaakobin siunausaddiktiosta, heissä oli hieman samaa.
.......................
En tiedä, onko kukaan koskaan kokenut itsessään kuin syvää, mustaa pimeyttä joka uhkaa niellä kaiken. Joka tuntuu väkevämmältä Jumalaa.
Sen virran nielevyys on siten hankala, ettei sen suuntaa käännä tietoisuus omasta oikeassaolosta niin vähimmässä määrin. Sillä näin on: Erehtyy sitä minne hyvänsä, tämähän lukee jo ovessa. Ortodoksisen kirkon kohdalla asia on selvä ja he esittävät vastakysymyksen: Miksi he nimittäisivät itseään vääräoppiseksi kirkoksi?
Ettei oven takana välttämättä mitään tai ketään asu, on hankala pulma.
............................
On aika, niin arvelen enkä tähän ketään pakota enkä edes houkuttele, mitä se minuun kuuluu, mutta 5-veisaaja, tähän ei kukaan voi toista ihmistä työntää, siitä olen jotenkin varma. Ajattelen sitä synnintunnustajapappia jonka touhuaminen mebni niin yli hilseen, että tein kuten hän tahtoi koska se oli pienimmän riesan tie, kunnes tosiaan tilanne meni absurdiksi. Ihminen tarvitsee armoa, joka ei kuulu pastorin rutiineihin.
Sinä kirjoitit minulle että Jeesus rakastaa minua ja pillahdin itkuun. Ne sanat tulivat hyvin syvältä ja osuivat niin, niin syvälle, etten ikinä niitä unohda. Pena kannatteli minua jolloinkin Oulun herättäjäjuhlien aikaan, nyt sinä, niin etten minä voine sanoa körttejä täysin rakkaudettomiksi --- ja tämä rakkaus, se on Jumalasta.
..........................
Työn aika on aina ihmisen kohdalla, ehkä niin että voimien mukaan. Aika on itkeä ja aika hypellä. Aika viskellä kiviä ja a i k a k e r ä t ä k i v e t.
Ehkä minä nyt kerään kivet, kun en enää ole niin syvästi eopätoivoinen.
...............................
Mikään ei ole ihmiselle mahdottomampaa kuin armon vastaanottaminen, mikäli hän on halki elämänsä ajatellut olevansa kelpaamatron kaikkeen. Ja tiedän jo, kuka tämän luettuaan rientäen kiirehtää selitrtämään kuinka kyse on ylpeydestä. Kun ilmoitin sille synnintunnustuspapille, etten tällä kertaa tunnusta yhtään mitään, sain kuulla yhtäsamaa, eikä hän suostunut harkitsemaan vaihtoehtoja.
Ihminen tekee aivan aina pelastuksesta itselleen elämää suuremman ongelman, ja säännöllisesti Jumalaa paljon suuremman. Joka ikisestä kirjoituksesta saisi osoitettua miten se vie takuulla niihin turhien töitten tekemiseen --- väärin on lukea, väärin auttaa ihmisiä, väärin julistaa armoa, väärin itkeä itseään ja lapsiaan.
Tätä se on, koko elämä.