Keskustelu > Yleinen keskustelu

Tänään ja eilen

<< < (2/6) > >>

öppiäinen:
^ Säilytän eloperäistä jätettä jääkaapissa. Tai en kaikkea; kahvinporot menee ulkopuolellakin rasiassa, kunnes on kertynyt sen verran että vien kaiken biojätekeräykseen. Näitä yksinasumisen iloja, ettei kukaan moisesta minulle motkota.

Viisveisaaja:

--- Lainaus käyttäjältä: 007 - 23.12.23 - klo:02:13 ---Oli kiinnostavia keskusteluja yhden sähköins. kanssa. Olen nähnyt tyypin joskus ennenkin istumassa yksin pöydässä ja nyt hän tuli juttelemaan kanssani. Kysyi tietysti hommiani ja sanoin olevani pros.ins. eli kemian insinööri, mutta eläkkeellä. Siellä oli alkuillasta erittäin hyviä laulajia, joista arveltiin heidän olevan musiikkiopistosta, tai jostain vastaavasta. Sitten homma huononi. Keskustelukumppani paljastui olevansa lähtöisin Kiuruvedeltä, mutta vanhempansa olivat olleet vapaakirkkolaisia ja hän kuitenkin tiesi hyvin sen paikkakunnan vanhan körtti menneisyyden ja kyseli körttiläisyydestä. Sanoin, että sehän on hyvä juttu, Kristus hoitaa sinut taivaaseen ja antaa armon meillekin juopoille ja hän sanoi, että mukava asia on kuulla. Taisin sanoa myös, että älä vaan eksy körttifoorumille, koska siellä ihmiset on pääasiassa hulluja, jotka pitäisi toimittaa laitokseen hoitoon (niin kuin minutkin). Hyvä tyyppi, mutta valomerkki tuli ja piti lähteä työntämään rollaattoria hankien ja kinosten läpi urheasti. Ortodoksiystäväni poika on käymässä, joten hän ei viitsi lähteä mihinkään. Enpä soita musiikkia, koska kuulin sitä jo ihan tarpeeksi.

--- Lainaus päättyy ---

Täällä ainakin yksi pääosissa. Siis kun kirjoitit, että pääosin täällä kirjoittavat vain hullut, jotka tulisi saattaa hoitoon.
-Tein joskus jotain auttamisprojektia yhden psykiatrin vai olikohan vaan psykologi, no ainakin ollut isokenkäinen johtaja jossain hoitolaitoksessa.
Sen kanssa hengailin myös vapaa aikana useasti ja ihme kun ei mua passittanut tahdonvastaiseen hoitoon.
Hauskaahan meillä oli ja taisi kuitenkin meistä kahdesta olla se erikoisempi.

Joskus tapaa ties minkälaista tyyppiä ja sitten kun hän mainitsee tittelinsä voi tippua penkiltä hämmästyksestä.
Seurustelin kerran yhden naisen kanssa kun oli apulaisprofessori. Olihan se kiva, mutta enempi kiinnostavia ja tieteellisiä pohdintoja on mulla mun lapsuuden kaverini kanssa jolla lukihäiriö ja siksi yksi syy, niin ei koskaan pärjännyt koulussa.
-Hänen kanssaan välillä kvanttimekaaniikasta ihmetellään välillä ohjelmoi ja asentelee mun tietokoneelle juttuja ja antaa monelle sijoituksissa apuja.
Hän on kyllä kiehtovampaa keskustelu seuraa kuin apulaisprofessori.

Yksi herra Risto Kyröläinen on myös mies jossa ei ulkonäkö ja viisaus oikein kohtaa tai ulkonäkö pettää, no kai se pettää Einsteininkin kohdalla, jos vastaan olisi tullut, niin olisin varmaan kattonut mikähän kylähullu tossa on, tai Leonardo da Vinci.

Siksi pienet körttiseurat on parhaita, kun siellä on välillä ihan timangeja briljantteja puheita joltain maan hiljaiselta, mutta seurat joissa ties mitä kirkkoherraa ja uskontotieteilijää, niin voipi olla että puheet ihan puuta heinää.

Ihmisiä on kaikenlaisia ja kohtaamisia.

Riitta-mummi:
Eilen näin hienon dokumentin nepsy-tytöstä, Aidasta joka on kuin nero yhdeksänvuotiaan puheissaan.
Hän ajaa meillekin tuttua asiaa, erilaisena elämistä.  Koulussa on aivan eri tavoin vaikeuksia kuin tavis-nuorilla, mutta toisaalta elämässä on paljon hienoja hetkiä läheisten ihmisten seurassa. On opettajia jotka antautuvat tällaisten nuorten ohhjaamiseen. Tukijoukot ovat näille perheille hyvin tarpeelliset.

Tänään tapahtui 12-vuotiaan ampumisteot Vantaa Viertolan koulussa. Miksi ? Tätä kysytään nyt laajalti.

Poliisi tuntuu olevan pääosassa tiedotustilanteineen. Kuvissa poliisijoukot aseineen luovat kuvaa joita on nähty Jenkeistä.

Ennaltaehkäisy kiusaamisissa ja väkivaltaisuudessa on tärkeöö. Se alkaa kodeista.

Riitta-mummi:
Tänään eivät lapset leiki.  Lapsilla on äly-kavereita, luurit, ruudut ja muut mitä tällainen mummo ei tiedäkään.

Juuri taannoin tytär muisteli käydessään kuinka he leikkivät kaiket päivät koko talon sakki pihalla. Illalla ei tahtonut saada lapsia sisälle, läksynjen tekoon ja nukkumaan.

Itsekin olen leikkinyt ja muistellut niitä tällä foorumilla. Olin kuitenkin hyvin kirjan kanssa viihtyvä lapsi, ja vähän arkakin  olemaan pimeällä ulkosalla.

Leikeistä , kavereista  ja kirjoista opittiin paljon elämää varten.
Viihdeohjelmat eivätkä netissä pelaaminen anna samoja valiuksia. Tulos alkaa näkyä. Monien elämä on silkkaa sotaa tai valhetta.

Viisveisaaja:
Sitten meidän tai lapset katselevat älypuhelimista toisten kiusaamisia ja kopioivat niitä.

Toi lapsen ammunta oli aika pysäyttävä tapahtuma. Oli mitä luin huutanut, että mua ei kiusata ja ampunut.

Yleensä aamurukouksessani olen rukoillut, että kouluissa ei olisi kiusaamisia ja että jokaisella lapsella olisi hyvä kaveri. Kuuluu siihen litaniaa jonka rukoilen kun menen töihin.

Tänään tapasin töissä kohteliaan nuoren juuri tuollaisen 12 noin vuoptiaan, kun menin hänen kotiinsa töihin.
Ajatella että tuollaisessa herkässä iässä oleva voi niin kovasti olla kiusattu, että alkaa ammuskelemaan.

Nyt sitten kaikki kyselee miksi.
Minusta vihervassareiden hössöttelyn vuoksi.
Li Andersson kun ei suostunut siihen että häiriköt laitettaisiin omiin tarkkailuluokkiin, vaan että kaikkien on oltava samassa luokassa alkoi nuorten pahoinvointi.
Ne jotka haluasi opiskella ei voineet.

Jos häiriköt laitettaisiin omiin luokkiin, niin siellä ne kiusaajat yleensä kohtaa vielä pahemman kiusaajan ja alkavat ajatella. Ne isommat kiusaajat eivät olekkaan kilttejä joille voi tehdä mitä haluaa.
Ja ne kun haluaa opiskella voi opiskella.
Häiriköt kun oireilee ja hakee huomiota ja rakkautta omiin luokkiin!

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta