Juuri näin. Seikka on saletti! Mutta saisinpa 50-luvun takasin, koska silloinen elintaso riittäisi minulle vallan mainiosti ja siitäkin olisi vielä tinkimisen varaa. Tuolloin maassamme oli yksi auto jokaista 40 asukasta kohti. Maamme vaurastui huimaa vauhtia 60-luvulla, ja jos vertaamme vuoden 1959 Suomea vuoden 1969 Suomeen, tuntuu kuin tarkastelisi kahta aivan eri maata.
Suomessa viisipäiväinen työviikko tuli yleiseksi käytännöksi 1960-luvun lopulla, ja matkatoimistoyrittäjä Kalevi Keihäsen 1965 perustama matkatoimisto Keihäsmatkat Oy alkoi lennättää halvalla suomalaisia etelän auringon lomakohteisiin. Kaupat kuitenkin olivat tiukasti kiinni sunnuntaisin, kuin myös kapakat ja leffateatterit kirkollisina juhlapyhinä.
Viinakortilla rajoitettiin viinakaupassa viinan myyntiä vuoden 1970 loppuun asti, mutta vuoden 1969 alussa voimaan astunut keskiolutlaki antoi oikeuden myydä keskiolutta elintarvikeliikkeissä. Siitä lähtien keskiolut on pysynyt suomalaisten lempipäihteenä. Huvitilaisuuksista valtio peri huviveroa vuoteen 1981 asti, ja pelikorttivero oli käytössä vuoteen 1983 asti. Älkäämme siis korkeita mielitelkö, vaan tyytykäämme alhaisiin oloihin.
Lähteet
Suomen huima nousukiito 1960-luvulla: kuin uusi maa https://www.apu.fi/artikkelit/suomen-huima-nousukiito-1960-luvulla-kuin-uusi-maa
Keihäsmatkat https://fi.wikipedia.org/wiki/Keih%C3%A4smatkat
Viinakortti https://fi.wikipedia.org/wiki/Viinakortti
Huvivero https://fi.wikipedia.org/wiki/Huvivero
Pelikorttivero https://fi.wikipedia.org/wiki/Pelikorttivero
Varsinaiset Seiväsmatkat - Junnu Vainio https://www.youtube.com/watch?v=JnWL5pPPzGo
Hyvin kelpaisi, hyvin riittäisi. 60-luvulta vai ovat kirkkaimmat ja pysyvämmät muistoni. Kun koulun lauantaiopetus päättyi olin suorastaan pahoillani sillä kaipasin sitä struktuuria ja tekemistä jonka koulu tarjosi, ja lauantait olivat lyhyitä päiviä, jonne oli kasattu ns harrastusaineita. Taisin olla juuri sen ikäinen, että maailma enempi hämmensi, enkä ollenkaan osannut järjestää tekemistä ja pitkän viikonlopun jälkeen kouluunmeno tuntui vastahakoiselta -- ennätin saada unirytmini sekaisin, eikä minua kotona hemmoteltu, vaikka annettiin nukkua myöhempään lauantaina ja vielä myöhempään sunnuntaina -- niin teki koko perhe.
Pärjättiin kokonaan ilman autoa, kunnes isä osti käytetyn volkkarin ja se oli ylellisyyttä omassa sosieteetissani. Telkkarista tuli kerran viikossa ohjelma jonka saimme katsella .. tarjonta oli niukkaa, mutta tv meille ostettiin kun olin 6v ikäinen. Ulkomaanmatkoista ei edes uneksittu, ei osattu, ei tarvittu.
Suurin osa eli näin. Ystävilleni toivoisin asunnot jossa olisi kaupunkioloissa viemäröinti ja vesijohto. Eihän kenelläkään ollut omaa saunaa, kunnollisia pesutiloja ja se monen perheen hyyskä oli ikävä, se haisi.
Mutta ne joutuivat tekemään kotona työtä, pesemään rappukäytävää, hakemaan puita ja vettä ja käymään kaupassa ja siksi oli niin itsestäänselvyys että minun piti kanssa. Meillä oli riivatun hauskaa, jostain salaperäisestä syystä, tiedä mistä, mutta oli. .
Kylässä käytiin, vietiin kolme neilikkaa, juotiin kahvit ja syötiin pullapitkon viipaleita, sama jatkui opiskeluvuosina --- kaveripiirini kekkereiksi riitti tee, pannari ja mansikkahillo, joka olikin arvokkain satsaus.
-------------------------
Menneen haikailusta saa sanoa vaikka miten että aika kultaa muistot ja plaaplaa. Se ei ole totta. Jos nyt äkkiseltään sysättäisiin 50-60-luvulle, en tiedä millaista se olisi. Miksi silloin elämän yksinkertaisuus, sen näköjään tylsät rutiinit tarjosivat runsaasti vapausasteita, mielen vapautta, aikaa toisille ihmiselle, perheelle, suvulle, ystäville ilman vaatimusta miettiä mitä salaatteja tarjoaisi ja minkä viinin ostaisi kun kavereita tulisi kylään, kuinka ne suhtautuisi pannareihini ja teetarjoiluihin, en tiedä,
Miten rikkaita oltiin kun ei omistettu tätä kaikkea, sitä ajattelen. Osaisin elää ilman nettiä, älypuhelinta en edes tahdo. Osasin mainion hyvin tehdä väikkärin ilman nettihakuja, sairaala kustansi yhden tietokonehaun eli duuni alkoi kehittää ajattelua kun mietti sopivimpia hakusanoja.
En tiedä kuinka meidän käy ja välitän siitä, tänne jää ihmisiä minun jälkeeni, sellaisia joista välitän suuresti. Itse näen muutoksen päivittäin ikkunastani ja mietin minne muuttaisin.
Kuinka nyt suu pannaan, kun ekosysteemit eivät kestä jatkuvaa talouskasvua, jonka varaan markkinaliberalismi suuresti rakentaa? Olen kai minä ajatellut, ajattelin jo koulutyttönä, kai siksi, että näin varattomampia ihmisiä aivan alkuun, myöhemmin avarammin.
Ensi maininnat ilmastomuutoksesta muistan itse 70-luvulta, siis itse, ja reaktiot niihin.
Silloin kannettiin huolta saastumisesta, aivan oikein. Hyvä alku, vaan ei riittävä.
