Istuin ort.jumalanpalvelun tv-kirkossa saarnan , joka oli ytimessä pysyvää, ja kaikin puolin hyvää, loppuun asti. Liturgiaankin syvennyin nyt sana-sanalta.
Sitten oli jo hypättävä hellan ääreen. Paisti ulos uunista, uunikasvikset tilalle. Salaatin valmistelin jääkaappiin ym silppuamista.
Sitten hönkäisin Kierkegaardin kimppuun siksi kunnen munakello taas hälyttää kyökkiin.
Kertasin eilen unisena lukemaani, ja löysin t o i s t o n - aarteen.
Tässä pari lausetta:
Ikuisuus i kangastele tulevaisuudessa, vaan leikkaa aikaa joka hetki.
Toivo on houkutteleva hedelmä, joka ei tyynnytä nälkää, m u i s t o on niukka käyttöraha, joka ei riitä mihinkään, mutta toisto on jokapäiväinen leipä, joka ravitsee ja siunaa.
T o i v o on kaunotar... muisto on miellyttävä vanha vaimo...toisto on rakas puoliso, johon ei koskaan kyllästy...
Toiston aarretta ortodoksit käyttävät liturgiassaan melkoisesti. Siunaako se ?