Kirjoittaja Aihe: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14  (Luettu 19227 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #105 : 30.11.21 - klo:10:36 »
Juhani Forsberg,


 wikipedia:

Toiminnastaan Porvoon kirkkoyhteisön ja anglikaanisen kirkon hyväksi kuningatar Elisabet II kutsui Juhani Forsbergin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan kunniajäseneksi (Member of the Order of the British Empire, MBE) 2003.lähde?[1][2][3]

Suomen evankelisluterilaisen kirkon nykyisessä, vuonna 1986 käyttöön otetussa virsikirjassa on kaksi Forsbergin vuosina 1967-1968 kirjoittamaa virttä. Tiellä ken vaeltaa, joka tunnetaan myös nimellä Adventtilaulu[4], on nyt virsi nro 15, ja Nouskaamme vuorelle korkeimmalle virsi nro 515. Forsberg kirjoitti molemmat virret Israelissa oppimiinsa sävelmiin, joita hän luuli sikäläisiksi kansanlauluiksi. Myöhemmin on kuitenkin ilmennyt, että Adventtilauluun otetun melodian oli säveltänyt Yossif Hadar.[5] Vuonna 2015 ilmestyneessä Virsikirjan lisävihkossa on yksi Forsbergin suomentama virsi, ruotsalaisen virsirunoilijan Anders Frostensonin virsi "Vinden ser vi inte", virsi 946 En voi nähdä tuulta.[6].

Sotilasarvoltaan Forsberg on vänrikki. Juhani Forsbergin puoliso on kirkkoherra (emerita) Silja Forsberg, ja heillä on kaksi lasta.

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21729
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #106 : 30.11.21 - klo:10:42 »
Joo, tuttu nimi minullekin.
Lähinnä "Nuoren seurakunnan veisujen" kautta.
Nykyisin punakantinen kirja 5 vuoden välein ilmestynyt.
Mulla tallessa aikaisemmat 1-8 vihkoset, joista yksi on
Juhani Forsbergin toimittama.

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10388
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #107 : 02.12.21 - klo:07:35 »

   Händelin Messiasoratorio

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa PekkaV

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 10388
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #108 : 03.12.21 - klo:04:35 »

      AURINKOLAULU     
               
1.  Oi kiitos, sa Luojani armollinen                   
    joka hetkestä, jonka ma elin,                     
    kun annoit sa ruumihin tervehen           
    ja syömmen mi sykähteli;                   
    kun annoit sa tervettä kättä kaks,                   
    kaks silmää sieluni ikkunaks,             
    ja hengen herkän ja avoimen                   
    joka tuutia tuulosen. 
 
2.  Sua kiitän mä Luojani armollinen,
    kun annoit sa kodin hyvän, 
    soit äidin niin hellän ja herttaisen
    ja taaton niin tarmoa syvän; 
    kun annoit sa myös pari ystävää
    ja ne hyvää, en pyydä ma enempää,
    ja annoit sa armahan isäinmaan,
    jota kyntää ja rakastaa.
   
3.  Ja kiitospa vihdoin viimeinen,
    kun laulun lahjan sa annoit,
    kun riemut ja murheet lapsosen
    näin sävelten siivillä kannoit,
    sen sulta, sulta ma yksin sain
    ja sulle siitä mä vastaan vain
    ja leiviskästäni tilin teen,
    miten käytin mä kanteleen.

 Sanat Eino Leino (1878 – 1926), runosta Hymyilevä Apollo
Sävel Oskar Merikanto (1868 – 1924)


https://www.vahvike.fi/sites/default/files/laulujen_sanat/Aurinkolaulu_Oi_kiitos_sa_Luojani_armollinen.pdf

https://www.youtube.com/watch?v=pBr9qGSYl1g

Tervetuloa talkoisiin Vaasaan! Herättäjäjuhlat rakennetaan yhdessä toimien. Juhlien onnistumiseksi tarvitsemme n. 1000 talkoolaista eri tehtäviin. Sellaisia ovat muun muassa juhla-alueen rakentaminen ja purkaminen, kahvioiden ja grillien toiminta, liiken ...

https://herattajajuhlat.fi/talkoot2024

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #109 : 03.12.21 - klo:06:40 »
ADESTE FIDELES - FISCHER HELENE

https://www.youtube.com/watch?v=waLkQpVQMYc
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #110 : 03.12.21 - klo:20:37 »

The Best Christmas Song I've Ever Heard.


https://www.youtube.com/watch?v=v5mdybeyLVc
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #111 : 04.12.21 - klo:20:15 »
Tämän soittimen ääni sopii minulle illalla.

https://www.youtube.com/watch?v=4fkKaxmcYa8&list=RDGMEM8h-ASY4B42jYeBhBnqb3-wVM4fkKaxmcYa8&start_radio=1

Tämä ääni myös.

https://www.youtube.com/watch?v=76W1i_yTMxY&list=RDGMEM8h-
ASY4B42jYeBhBnqb3-wVM4fkKaxmcYa8&index=2

Hyvää yötä !
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22043
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #112 : 04.12.21 - klo:20:36 »
Kappale ei taida ihan sopia tähän vaikka klassikko onkin. Laitoin linkin lähinnä mieleisen soittimen vuoksi. Kouluopetus on pilannut nokkahuilun maineen. Hyvä nokkahuiluyhtye on suloinen. https://www.youtube.com/watch?v=gweE4LfQdr0

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21729
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #113 : 05.12.21 - klo:17:32 »
Tänään tulin miettineeksi että nyt korona-aikana mulla on ollut neljä laulua mitkä
aina välillä pyörineet mielessäni, välillä linkkiä kuunnellen, välillä lauleskellen.

Tässä yksi

https://www.youtube.com/watch?v=tj8sMBPzswI

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #114 : 20.12.21 - klo:21:31 »
Torelli- Christmas Concerto in G Minor (Concerto a Quattro Per Il Santissimo Natale) Op. 8 no. 6


https://www.youtube.com/watch?v=feoBPmZdlSg


Hyvää yötä !   :059:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #115 : 29.12.21 - klo:09:56 »
Oi Herra, ilo suuri


Oi Herra, ilo suuri, Siionin virsi 140 (HNK) · Herännäisnuorten kuoro · Seuratuvan virsikuoro · Veisuuveljet · Tanskassa · Toisinto Etelä-Pohjanmaalta · Hanna-Maria Hapuli · Taina Sulkanen · Samuli Korkalainen


https://www.youtube.com/watch?v=msNg6vnb3jk&list=RDMM&index=17
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33724
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #116 : 30.12.21 - klo:20:23 »
Soi virteni kiitosta Herran, Juha Tapio

https://www.youtube.com/watch?v=y_h6QecV1hQ

Hyvää yötä !    :059:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #117 : 31.12.21 - klo:04:25 »
Soi virteni kiitosta Herran, Juha Tapio

https://www.youtube.com/watch?v=y_h6QecV1hQ

Hyvää yötä !    :059:
Jaa, kännökseni on lopulta poistettu! Hienoa!
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #118 : 31.12.21 - klo:07:29 »
Jaa, kännökseni on lopulta poistettu! Hienoa!

Tämä on kyllä takaisku Siionin virsille, joiden leviämistä meidän tulisi edistää.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 22043
Vs: Klassinen musiikki, hengelliset laulut ja virret, osa 14
« Vastaus #119 : 31.12.21 - klo:08:12 »
Tämä on kyllä takaisku Siionin virsille, joiden leviämistä meidän tulisi edistää.

Niin on. Siinä ei mielestäni ole mitään hienoa, että taitavan työn arvokas tulos on onnettomien väärinkäsitysten vuoksi poistettu julkisuudesta.