Jotenkin näen sen, että herätyskristillisyydessä on sellainen vaara, että jotenkin siitä kokemuksesta tulee joku mittari ja sitä vaaditaan sitten muiltakin.
Siis herätyskristillisyyden hengellistä kokemusta.
Jos sellaista aina vaan tavoitellaan ja sellaisia kokemuksia markkinoidaan, niin millaista uskonnollista elämää sellainen on ?
Ei ainakaan kovin levolliselta vaikuta.
Herännäisyys tänään on aika kivalla tolalla, jos multa kysyttäisiin.
Kaikissa muissa porukoissa vain riidellään ja petytään ja ties mitä.
No kyllä körttienkin parissa sitä on, mutta ei samassa mittakaavassa.
Jokaisen liikkeen sisällä myös riidellään koska ihmiset ovat vajavaisia ja rajoittuneita, ei meidän tarvitse mennä tätä pientä keskusteluryhmää kauemmaksi.
Elämykset, kokemukset, suuret tunteet. Ajattelen, ettei minulla ole oikeutta kieltää niitä keneltäkään. Olen pahoillani jos olen niistä joskus napauttanut, oman herransa edessähän jokainen seisoo tai kaatuu.
Se mitä opetetaan tavoittelemisen arvoiseksi on eri juttu. Kaikkea sellaista, mihin vajavainen ihmisymmärrys ei riitä, on käsitettävästi myös vaikeata pukea sanoiksi. Jokin hahmotelma on sekin yritys kuvata "sielullinen" ja " hengellinen" kokoontuminen, sisäinen elämä ja arvokkaaksi nähty. Takuulla jokainen on nämä kuullut, mutta kun nyt mietin. Sanat eivät kuvaa osuvasti ehkä mitään, mutta niitä tarvitaan ymmärryksen etsinnässä.
------------------
"Sielullinen" kristinusko perustuu tunne-elämän kiihottamiseen. Sellaiisesta ajattelin joskus äärimmäisyyksiä nähdessäni että ihminen tarvitsee ja kaipaa rauhoittumista enemmän, apua sisäisen levon löytämiselle kuin tunteiden liikuttelulle. Kuitenkaan tämä ei voi olla koko totuus. Ajattelen ihmissuhteita, liittyyhän niihinkin tunteita. Kuinka siis siihen, mitä koemme Jumalan edessä ei liittyisi? Ei tunne-elämää saa kieltää eikä voimakkaasti kokevaa tuomita --- jos kohta ei sellaistakaan, joka ikävöi syvästi juuri sitä tunteiden hyrskyn tyyntymistä omassa mielessään. Sehän saattaa elämän mittaan vaihdellakin.
-------------------
Herättäjän toiminnasta puuttuvat hallelujahuudot ja "aamenet" kesken seurojen. Ei kohoteta käsiä, ennemmin polvistutaan kerta vuodessa. Ei tulla tiedustelemaan onko sisar uskomassa eikä tarvitse piinaantua selvittämällä kellonlyönnilleen uskoontuloansa. Ei " todisteta" omaelämäkerrallisin katkelmin kuinka Jeesus kutsui " vaikka ei siihen mitään tunteita liittynyt" . Tämähän on tuttua ja tämän tähden mukaantulon kynnys on kai useimpien kokemuksrn mukaan tosi matala.
------------------
Sitä toisinaan ajattelen tietääkö kukaan tästä mitään. Mehän emme kerro? Siis siitä, että pääsylippua ei edellytetä, sitä uskossaoloa eikä kimppuun käydä. Tosinhan sain köniini tehokkaasti kun ns. yritin, " saat kuule pitää körttisi saat uskoa etten lähde mihinkään" tuli tekstiviestinä.
Syyttelen kyllä toisia " hyvää päivää - kirvesvartta" vastauksista, mutta mikäs vastaus tuo oli, kun kysytään, auttaaks toi usko sua jotenkin ja vastaan että lähdes kaveriksi Herättäjäjuhlille, enkö minä loukannut, ties kuinka syvästi siinä ensin? Eikö tuo ihminen ollut muuta vailla? Kuuntelijaa? Mihin sinä ajattelet noin tarkemmin sitä apua saatavan? Minkähän aran ja epäröivän etsinnän tallasin, ja tuo toinen haki vain sanoja? Näistä on riivatun vaikeata puhua. Muutapas uudenvärisen hetätysliikkeen tai vaikka erikielisen aktiivisen seurakuntaelämän alueelle, sinä jo käytät väärää ilmausta ja köniin tulee. Tein itse siis tasan saman virheen, varmasti.
------------------
Hyvää on, entä kyky jakaa. Tällä hetkellä askarruttaa vähän onko kykyä kertoa tai edes vastata kyselijälle, kykyä kuunnella ja selittää, että mikäli kaipaat turvallisen ympäristön perehtyä kristinuskoon niin tuonne voisi tulla vilkaisemaan.
Muuan seuroissa nuori nainen kertoi kuinka vastasi, kun kysyttiin onko tämä herätysliike. Ei, vaan seuraliike. Ymmärsiköhän kysyjä tuota vastausta? Tällä joukolla on oma slanginsa joka ei yleiskielellä yrittävälle tasan hetikään avaudu. Se on mielestäni ongelmallista.
----------------
Tänään mietin, mikä siinä " heräämisessä" on jo lähes. vaarallista. Poliittisesta havahtumisesta käytetään sanantapaista nimitystä, " valveutuminen" . Tietysti kummankin takaa saattaa löytyä silkkaa aivopesua, mutta myös siihen havahtumista, tämä on jotakin joka koskee minua. En osaa sanoa kuinka he " kuulevat ellei ole julistajaa" .
En osaa nähdä itseäni kadulla jakelemassa traktaatteja. Aina voi puhua ihmisistä Jumalalle jos on hukassa, kuinka siis puhua Jumalasta ihmisille viisaasti. Vai ajatellako ettei se minulle kuulu, opetusvirkaan kutsutut ovat erikseen.
Hätäisesti uskaltaa Raamattuun viitata, sitä mietin. Ei sen tarvitse hurki iseen mennä, joka hutkii, hutkii sitten Siionin Virsillä koska tykkää hutkia. Mitä eroa?
---------------------
No, joskus tulee näitä miettimispäiviä. Koettakaatten kestää.
Itse pidän siitä että saan olla koko lailla rauhassa. Ei herännäisyyden kesken hyökätä