- Joskus tuntui kuin olisi eksynyt sakeaan sumuun vieraassa kaupungissa. Minulla on sellainen vähän harvinaisempi neurologinen sairaus, aivojen tyvivaltimot menevät tukkoon, ja hoitava lääkäri hoiti sitä sinänsä ns lege artis, sillä muusta ei tiedetty. Ei siitäkään että se hänen "käypä hoitonsa" vie hengen...Jotenkin tiesin sen. Varasin uutta ja utta aikaa, selitin ja selitin ja kerran kävelin tuskastuneena kotiin: JOS täällä olisi toinenkin lääkäri Jos asuisin Hesassa nyt JOS niin ja JOS näin kunnes yhtäkkiä pysähdyin, ja mieleeni jysähti: Mutta eihän ole mitään JOSssia. KUN. Minä kuolen, KUN, vaikka ympärillä olisi maailman etevimpien spesialistien kaarti.
- Se oli aika käsittämätön kokemus; en pelkää kuolemaa. En tämän kokemuksen jälkeen. No, uutta tietoa tuli ja juttu korjattiin ja henki säilyi, mutta vaikka se oli kamalaa en antaisi kokemusta pois. Se oli käsittämättömällä tavalla huojentavaa. En edes yritä uskotella itselleni että ymmärtäisin. Monta toivotonta vuotta täysin ymmällä, luulisi että sen antaisi pois, mutta ei. Ei nyt enää.
Aihe: Sairaana eteen päin (Luettu 3288 kertaa)