^
Jännää tarinaa. Onko niin, että lämpimässä oleva siili ei horrosta, vaan se elää "kaverinasi"? Ruokinta näyttäisi olevan kellosepän tarkkuuta vaativaa.
Juuri näin.
Tosin kyseessä on eri siili. Ne nitä liikkuu luonnossa ovat ns eurooppasiilejä tai eurooppalaissiilejä, ja niistä olen joskus maininnut, jos joku tapaa tienposkessa hyvin pienen, sen saa poimia mukaansa ja toimittaa lääkärille tai minulle, tulen hakemaan, sillä alle 800g siili menehtyy horrostaessaan siis kuolee nälkään, siksi niitä syötetään syksyllä niin lihottaen.
Afrikkalainen nelivarvassiili kesyyntyy ja kiintyy hoitajaansa vaihtelevasti, ne ovat kovasti yksilöitä. Alkuun Hugo sähisi minulle mutta vähitellen tuli mielellään syliin ja nyt se kiipeää vasemmalle olkapäälle painautuu kaulaa vasten ja erikoista kyllä, pitää lauluista. Se oppii sanojakin, luulen, sillä se asuu vitriinissä täällä meillä, semmoisessa suuressa, jossa sillä on monta kerrosta. Kun otan juoksupyörän pestäväksi se sähähtää, mutta rauhoittuu nykyään kokonaan,
kun sille sanoo että Leena tässä vain, tai laulaa kaappia siivoillessaan tutuinta laulua "Hugo paras siili on" .
Joku antaa siilinsä juosta vapaana, mutta se ei ole turvallista. Siili on utelias ja terävähampainen. Hugo on siitäkin erikoinen, ettei se tahdo lähteä vapaana tutkimaan maailmaa. Se pyrkii heti lattialta syliin, ja kerran kun eksyi, meni ihan piikkipalloksi. Meillä vain on tämä rytmiero, eli periaatteessa minä nukun yöt ja Hugo päivät. Me kohtaamme illalla mutta jos en itsekään nuku, seurailen sen puuhia. Enpä tiennyt että noita lemmikkisiilejä edes on, kuin vasta syksyllä.
