Sekoiltuani nyt tarpeeksi ajattelin, ajateltuani loppuun yhden asian, sen joka tapauksessa mainita.
Kukin olkoon mitä on, mutta olisi hyvä muistaa antaa nuoren olla rauhassa molemmin päin --- eli ei saisi edellyttää liian nopeaa määritelmää siitä, onko homo, bi vai hetero vai mikä. Kukaanhan ei niin tee, mutta jatkuva puhe pakottaa kyllä tarkkailemaan itseään. Olen hyvilläni siitä etten juuri nyt ole nuori.
Moni tyttö kokee ensimmäiset heräävät, hapuilevat eroottiset tunteensa vielä siten että on enintään ymmällään, ja ne suuntautuvat, ei niinkään harvoin, niihin joiden kanssa on kivointa ollut siihen saakka - ja pojat ovat olleet vain kiusaamassa - eli lyhyesti, suhde toiseen tyttöön saattaa erotisoitua. Se väistyy itsestään kun väkevämpi tunne astuu esille, eli pojat näyttävätkin mielenkiintoisilta... Jos pidetään mahdotonta elämää ja jauhetaan loputtomiin näitä homojuttuja, nuori olettaa jo odotetusti että jaahas, minä olen bi, tai jotain muuta ylen eksoottista... eli jotenkin unelmoin ajasta, jolloin nuori, saakoon kaikin puolin tuen, mutta kuulkoon välillä elämänopastusta muussakin. Rauhoittaa kasvua sekin.
Eli älkää häiritkö sitä rakkautta ennenkuin se itsekään haluaa... ja osaa itse sanoa mitä haluaa. Sitä' minä toivoisin. Nyt on puhuttu. Olisi tämän tontin aika taas olla myös jotakin intiimiä jota ei koko ajan kiehuteta kuin maitokattilaa. Jatkuva puhe saa toisinaan ihmisen myös tarkkailemaan itseään ja pitämään jotakin normaalia kehitysvaihetta pysyvänä ominaisuutena. Vähän kuin ikinä, milloin keksitään joku poikkeusepidemia toiselta puolelta maapalloa; kohta on kaikilla oireita. En lopultakaan tiedä missä on riittävän ja järkevän avoimen opastuksen määrä, ja kuuluuko se todella joka medialle. Hyvä terveysoppiopetus ja kouluterveydenhuolto saisi hoitaa hommaa ja muiden aikuisten taattava se kasvurauha.
Mi
