Lainaan Wikipediaa:
Empirismin mukaan tieteelliset teoriat ovat objektiivisia, kokeellisesti testattavia ja ennustavia - ne ennustavat kokeen tulokset siten, että tulokset voidaan tarkastaa ja mahdollisesti todistaa vääriksi. ---
Tiede ei koskaan tuota absoluuttista tietoa, koska todistettu tieteellinen teoria on aina avoinna hylkäämiselle jos ristiriitaisia havaintoja löydetään.
Nykyinen käsitys maailmankaikkeuden ja elämän synnystä perustuu siis tutkimustuloksiin, joihin ovat päätyneet asiaan parhaiten perehtyneet tutkijat. Jos luotamme ylipäätään tieteelliseen metodiin tiedonhankkimisen välineenä, miksi emme luottaisi siihen, että paleontologit ja astrofyysikot osaavat hommansa - luotammehan siihenkin, että kirurgit, siltainsinöörit ja lääketeollisuuden kemistit osaavat. Eikä se luottamus voi perustua joka kerta siihen, että olisi itse tutkinut asian (vaikkapa jonkin lääkkeen toimivuuden), varsinkaan, jos oma koulutus ja ymmärrys ei riitä.
Vaikuttaa siltä, että kristikunnassa on kahdenlaista käsitystä ihmisen paikasta maailmassa. Perinteisempi on hierarkkinen näkemys: Jumala on ylhäällä taivaassa. Alhaalla on luomakunta, jossa pyramidimaisesti alhaalta ylöspäin sijaitsevat eloton luonto, kasvit, eläimet, ihmiset ja kaiken huipulla kristityt, jotka ovat kaikkein lähimpänä Jumalaa, melkein jo taivaassa. Toisessa mallissa Jumala on ylhäällä taivaassa ja luomakunta alhaalla maan päällä, ihminen ja muut samaa sukua, pienellä paikalla ihmettelemässä Jumalan suuria tekoja. Minulle jälkimmäinen malli on aina ollut itsestään selvä, en ole kokenut minkäänlaisena loukkauksena sitä, että olen sukua muulle luomakunnalle, päin vastoin. Ensimmäinen malli on minulle henkilökohtaisesti loukkaavampi: ajatus siitä, että pelkkä luotu olisi jotenkin toisten luotujen yläpuolella, varsinkin kun tällä mallilla usein oikeutetaan luonnon hyväksikäyttö.
Varsinkin viime aikoina olen tuntenut suurta yhteenkuuluvuutta muun luomakunnan kanssa, kun odottelen jälkeläistäni syntyväksi lähiviikkoina. Koko tila, tämä prosessi on tavattoman fyysinen ja eläimellinen. Tunnen sisaruutta varsinkin muiden nisäkkäiden kanssa, suunnatonta ihmettelyä siitä, miten hienovaraista rakentumista tämä kaikki on, ja miten sen vaiheet eivät ole oleellisilta osiltaan muuttuneet miljooniin vuosiin. Kuuluminen pitkään elämän ketjuun on huikaisevaa, mykistävää. Jumala on nähnyt hyväksi, että elämä syntyy ja jatkuu näin. Näin se on mennyt meitä ennen ja näin se menee sitten, kun ihmiskunnasta ei ole jäljellä kuin tähtipölyä. Mitä väkeä tänne sitten syntyykään meidän jälkeemme. Tänne tai muualle.