Mutta asiaan palatakseni: Mikä siis on se, mikä erottaa körttiläisyyden jostakin riviluterilaisuudesta? Kysyn jälleen, en "jostakin toisesta liikkeestä" tulevana hyökkäyksenä vaan vain koska en todellakaan tiedä.
Olen nyt yrittänyt vähän perehtyä körttiläisyyden historiaan, ja itsestäni näyttää samalta kuin oliko se nyt kaali-koista: Alku oli varsin pietistinen, edusti maailmasta luopumista varsin konkreettisesti, vetäytymistä sisäiseen hurskateen, jnka piti näkyä konkreettisesti pkeutumisessa ja naisten kampauksissa, jakas keskelle päätä, eikä nutturaa ilman letitystä ja niinpoispäin, mielten särkemistä lain saarnalla ja sitten lääkitsemistä "hunajanpisaroilla".
Itse hamnauduin tänne, koska minusta tämä edustaa aikuisinta ja rauhallisinta herätyskristillisyyttä - mutta siis, sitä. Itse asiaa en osaa toisaalta pahana pitää - onpahan foorumi jolla keskustella. Toisaalta pietismin perintö on aina ongelmallinen, sillä se jakaa ihmisiä ihmisten silmissä kahtia, ja moni joka tahtoisi puhua kristinskosta vcaikka ihan perusprofaanissa tilanteessa ei oikein rohkene. Kuitenkin tämä kuuluu kai kaikille, ei niin tai näin parannuksen tehneelle ja johonkin liikkeeseen liittyneelle ihmiselle vain. Parannkseen kyllä Raamatun sana heikkopäisen pelästyttää vähän äkkiä, ja siinä joskus sitä rippiäkin kaipaisi, kun vain saisi papit ymmärtämään että se on osa viranhoitoa eikä sitä hävetä tarvitse sen enempää kuin kastamista tai vihkimistäkään. Heillähän se vaitiolovelvollisuuskin on. Suunnan pitäisi olla oikea, vaikka tyylipisteitä ei jaettaisi --- siitä suunnasta vain se suurin sekamelska taitaa vallita.
