Kirkon kynnys korkeammaksi?

[mt]

Sisäpiiriläisyyden voivat valitettavasti poistaa vain ulkopiiriläiset menemällä mukaan.

Voisiko ajatella tätä asiaa vähän vähemmän vakavasti? "Kotitorini" on Hakaniemen tori, mutta kun nyt en sinne pääse, olen ryhtynyt nykyisen olinpaikkani aktiivitorilaiseksi. Toriukon paperit ovat kyllä edelleen Hakaniemessä. Sikäli kun pääsen reissaamaan, käyn matkan varrella olevilla toreilla kahvittelemassa.

Ei kai se seurakuntaelämä saisi olla vaikeampaa.

Mt

[mies valaan vatsasta]

Sisäpiiriläisyyden voivat valitettavasti poistaa vain ulkopiiriläiset menemällä mukaan.

Voisiko ajatella tätä asiaa vähän vähemmän vakavasti? "Kotitorini" on Hakaniemen tori, mutta kun nyt en sinne pääse, olen ryhtynyt nykyisen olinpaikkani aktiivitorilaiseksi. Toriukon paperit ovat kyllä edelleen Hakaniemessä. Sikäli kun pääsen reissaamaan, käyn matkan varrella olevilla toreilla kahvittelemassa.

Ei kai se seurakuntaelämä saisi olla vaikeampaa.

Mt

Aika mukava vertaus.
Itsekin olen ensi syksynä opiskelija, jos Jumala suo, vieraalla paikkakunnalla.
Silloin jää kotiseurakunta taakse. Mietin varmasti kahteen kertaan, vaihdanko papereita uuteen kotikaupunkiin.

Tietyllä tapaa pelottava ajatus on, että ainut mahdollisuus kirkollisen työn piiriin voi olla Herättäjä-yhdistyksen kautta. Itselleni se on kuitenkin hengellinen koti, mutta kaikki muut eivät ole samassa tilanteessa. Eikö kansankirkko osaa järjestää kansalaisilleen hunajaa kaikilla maantieteellisillä alueillaan?

[Kummajainen]

Se vie hetken päästä mukaan ns. sisäpiiriin. Kohdallani on varmasti ainakin osittain kysymys laiskuudesta lähteä etsimään ihmisiä, ryhmiä ja yhteisöjä. On tällä(kin) paikkakunnalla sellaisia aktiviteetteja joihin mielelläni osallistun. En kuitenkaan koe, että olisin osa seurakuntaa samalla tavalla kuin siinä seurakunnassa, joka oli aikoinaan kotiseurakuntani. Sekin varmasti vaikuttaa, että täällä ei ole yhtään sukulaista tai pitkän linjan ystävää samassa seurakunnassa. "Alkuasukkailla" niitä on. Tavataan serkkuja, tätejä ja setiä jumalanpalveluksen jälkeen. Itse siinä sitten moikkalee kaikille kenen naama näyttää vähänkin tutulta. Ja kun on juureton olo, ei niin helposti kiinnity mihinkään. Ja tämä paikkakunta on kaikinpuolin sisäänpäin lämpiävä. Ei siis ihme, että seurakuntakin on.

Se, miksi paperit aikoinaan lähtivät kulkemaan mukanani, on kimurantti juttu. Ensinnäkin ajattelin pitkään, että seurakuntaan voi vain mennä. Että se olisi jotenkin standardihommeli kaikkialla. Ei se ole, koska ihmiset muodostavat seurakunnan.

Ihan muihin juttuihin pompaten... sitä olen monesti ihmetellyt, että miten miehet suostuvat liittymään kirkkoon häiden takia. Jos on tehnyt sen päätöksen, että kirkkoon ei kuulu, pitäisi päätöksessä pysyä. Jos se taas ei käy tulevalle vaimolle, voi parinvalinna onnistumista pohtia parikin kertaa. Eräässä tapauksessa mies kävi jopa rippikoulun (uskonnoton perhetausta), jotta tulevan vaimon toiveet täyttyivät. En malttanut olla sanomatta tälle miehelle, että sinähän se taidat melkoinen nössö olla, seisoisit periaatteidesi takana. No, erosi häiden jälkeen kirkosta, joten kai se sitten hänelle riitti. Tässä kohtaa vaimo tosin olisi voinut seisoa periaatteidensa takana ja vaatia pysymään kirkon jäsenenä. Ei tälle kirkko paljon voi mitään. Jos ihmiset näin haluavat toimia, sitä on vaikea rajoittaa. Rippikoulukin kun kuitenkin on aika iso vaiva yksien häiden takia.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...

[sadetta]

Puhut asiaa, Kummajainen. Olen itsekin useamman kerran muuttanut, ja seurakuntajutut jäi vähiin ja jopa väliin joskus pitkäksi aikaa. Mutta kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää!  Onneksi.

On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa. Uusissa ympyröissä joutuu vaan menemään ja ottamaan selvää, mikä käy päinsä ja mikä ei. Aikansa kun tunkee sekaan, niin ehkä löytyy joku vastaanottavainen.

Siinäpä itsellekin tehtävää ottaa vastaa uusi ihminen, oli sitten kyse seurakunnasta tai vaikka työpaikasta.

[Pirska]

Puhut asiaa, Kummajainen. Olen itsekin useamman kerran muuttanut, ja seurakuntajutut jäi vähiin ja jopa väliin joskus pitkäksi aikaa. Mutta kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää!  Onneksi.

On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa. Uusissa ympyröissä joutuu vaan menemään ja ottamaan selvää, mikä käy päinsä ja mikä ei. Aikansa kun tunkee sekaan, niin ehkä löytyy joku vastaanottavainen.

Siinäpä itsellekin tehtävää ottaa vastaa uusi ihminen, oli sitten kyse seurakunnasta tai vaikka työpaikasta.

"On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa."

Voi vitsi, tuosta tuli mieleeni seurakunta, jossa menin kirkkokuoroon. Koska olin nuori enkä seurustellut, niin niitä naittajia riitti ihan vaivaksi asti. "Kuuleppa kun tuo pappi sopisi sinulle oikein hyvin." Kyseinen pappi ei kiinnostanut minua pätkääkään ja luulenpa, että tunne oli molemminpuolinen. Vaivasi itseäkin tosi paljon, että eikö sitä sopivaa miestä nyt löydy. Ei siihen enää olisi kaivannut yhtään ulkopuolista "huolehtijaa". Olisivat vain hyväksyneet, että tuo on nyt sinkku ja sillä siisti.

Täytyy tunnustaa, että sitten kun menin seurakuntaan ja olin naimisissa, niin oli paljon helpompaa olla porukassa. Olin jo unohtanut, mutta nyt tuli mieleen kun aloin muistella.