Eiköhän ulko- ja sisälähetyksillä ole hiukka eroa. Yleistys on karkea kuten yleistykset aina ja taatusti löytyy miljoonaa "mutta entäs jos" tai "niinniin mutta kun" näkökantaa - toivon vain että intentio ymmärretään sinnepäin: Ulkolähetys vastaa kun "en ole ikinä kuullut" -- rakenteet toiminnalle on pystytettävä. Sisälähetys kai koettaa vastata rakenteiden puitteissa tai niiden ohi kun "en ole ikinä tullut ajatelleeksi"
Toisaalta maissa jossa valkoihoiset ovat tehneet katalimpia petoksiaan ja suorastaan rikoksia ihmisyyttä vastaan, kuten saalistaneet ihmisiä ja myyneet orjanostajille, niin etteivät kiinnisaaneet ole ikinä nähneet kotiaan ja omaisiaan enää, on rakkautta aivan varmasti tarvittu kaksin verroin, ehei, ei se ole edes riittänyt, on tarvittu aivan omaa luokkaansa olevaa rakkautta, jotta sanomaa on uskallettu edes jäädä kuulemaan.
..................................
Ajattelin tällä kertaa maata, jossa valtaosa väestöstä on jo saanut jonkin verran oman uskontokuntansa mukaista kouluopetusta, suorittanut rippikoulun ja seurannut joskuskin ristiäisiä, konfirmaatiota, avioliittoon vihkimistä tai hautaan siunaamista, ja jossa kyllä halutessaan saa hyvin helposti hankittua lisätietoja. Raamattu tiedetään, niitä saa kirjastoista, tv:ssa ja radiossa on sentään suht paljon ohjelmaa, kuten aamu- ja iltahartaudet, "pisara", jouluun liittyy "kauneimmat joululaulut" nyt ainakin, samoin aattohartaudet, joissa kirkot ovat täysiä.
Syntejäkin kai voi saarnata anteeksi vasta, kun ne ihmisen mieltä painavat ja pelottavat? Se tehdään kyllä messussa joka pyhä.
Yksityinen rippi on iso oma teemansa, josta täällä joskus keskusteltiin. Minähän nyt ajattelen - on asioita, joissa omatunto ei rauhoitu, ja sellaisia varten koko juttu onkin.
Toisinaan ei olisi pahasta, vaikka voisi samaa asiaa katsella eri puolita muutamia kertojakin, sillä nuo tahmeat takertelevat tahrat juuri ovat useimmiten aika sotkuja, ja toisinaan voi olla hyväksi saada miettiä sitäkin, kuinka korjata ja voisiko!
On toki totta, että tahmean tahraiseksi sitä silti jää, mutteihan se mikään ihannoitava tavoite ole - asiaintila ainoastaan. Ja ihanteellista on tietoisuus siitä, niin ei ole niin kärkäs käymään toistenkaan kimppuun täällä... Eikä niitten "kamarikeskustelujen" aikaa suinkaan tarvitse nähdä taaksejääneeksi. Eihän sen tarvitse mikään pakko olla. On kai semmoisia säikähteleväisiä, joiden vaellusta se helpottaa ja lohduttaa.
..................................................
..................................................
Mitä Grahamin tilaisuuksiin tulee - kesällä -75 olimme surakunnan nuorten bussiretkellä Brysselissä, jossa juuri nuo kokoukset olivat tärkein tapahtuma.
Meidän bussilastillisemme 2 muistaakseni, kyllä ryysäsivät sinne alas (oltiin jollakin stadionilla) - itse jäin ihmettelemään että näinkös piti, mutta kun muutkin, niin minä menin myös, jo monestiko uskoontulostani kertonut, aivan, niinkuin muutkin. Eikös se tarkoittanut jotakin "ratkaisun tekijöitä"? Joiden kohdalla tapahtuu nyt jotakin "ratkaisevaa" jonka jälkeen kaikki "muuttuu ratkaisevasti"? '
En hämmästy yhtään, kuullessani että joitakin olisi pyydetty "malliksi" tulemaan eteen/alas, "jotta ujommatkin uskaltavat kun näkevät toisia" jos nyt hyvin päin selitetään... toisaalta - nuo alttarikutsut, vapaan tahdonratkaisut sun muut johtavat pian pettymykseen, sillä mikään ei ehkä muutukaan.
Jumala näkee kyllä sinne penkkiinkin. "Jos ikävöit --- rukoilemme nyt yhdessä, sen aikana voit kertoa Jumalalle että kaipaat Hänen yhteyttään - Hän kyllä kuulee" olisi riittänyt? Täytyy myöntää--- tuo "uskoon tulo" --- "elävään uskoon tulo" on tuttua, kuin viikon jauhettu purkka, -- mutta mihin siinä lopulta tullaan?
........................................
Noh, miksi sitä ei voisi todeta, että eräitä käänteitä ihmisen aikuistumisessa tuleekin koskea hänen jumalasuhteensa muuttuminen ja kypsyminen, aivan, kuten hän muuttuu ja kypsyy (?) ihmissuhteissaan, ja oppii työtään. Miksei niistä jotakin sitten saisi nimittää vaikka uskoontuloksikin --- pulmallista vain on, jos nähdään tämän tapahtuman ja vielä kerrallisena jakavan ihmiset niihin vuohiin ja lampaisiin.
"Noin ajateltuna, minun kai sitten täytyy tulla uskoon päivittäin" totesi muuan varsin viisaaksi näkemäni ihminen - ei, ei Dosentti, mutta muuten viisas
............................................
Kun vielä ensi kertaa kuulin på andra inhemska että ihmisen ratkaisuvalta Jumalan suhteen olisi sidottu, menin aivan hölmistyneeksi. Alkuun oli outo juttu, mutta kuinka turvallinen! Elämäni tärkeintä asiaa tahtoo järkevämpi ja vakaampi ja pysyvämpi kuin koskaan voin olla.
...........................................
Mutta se rakkaus. 1 Kor 13 on tietty loistava avioliiton ohjeeksi, mutta kun sen aina tulee yhdistäneeksi "vain vihkikaavaan" onkin oikein ajateltava, mitä kaikkea muuta se merkitsee -- sellaiseksi sitä tuskin muuttuu millään alttarikutsuilla, eläväänuskoontuloilla, kai sitä vain "vähitellen muuttuu sen kuvan kaltaiseksi, jota katselee". Sitäkin merkitsee se simppeli ajatus Kristuksen seuraamisesta... Me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä..." mutta on vain helpommin sanottu kuin tehty.
