Ja oikeastaan; -miksi pohtia edes mitä "eroa" kristityllä on ei-kristittyyn? Mitä hyötyä sellaisesta tiedosta on ja kenelle? Jos jotain eroa on, niin olkoon se mieluummin Jumalan kuin meidän tiedossamme. Tässäkin pätee että tieto lisää tuskaa, jos me tiedämme mikä on ero, on seuraava askel että ruvetaan jakamaan (tämän eron) perusteella kanssaihmisiä hyviin ja mätiin kaloihin, niinkuin nyt jo tehdäänkin.
Mietin vähän samaa tässä. Ja toisekseen: Kenessä "muissa"? Bonhoefferin
ekklesiologiassa... no jääköön nyt. Mutta se on niin huippua niin huippua!
Itseäni kun enempi kiinnostaa historia, niin siellä voi tietty tarkastella koko käsitteen muotoutumista ja käyttöarvoa, hyötyä tai suoranaista haittaa. On paljon kiinnostavaa; Kansallissosialistit esim. esiintyivät nimen omaan kristillisenä puolueena, joka kamppaili pahaa bolshevismia ja sen sisältämää ateismia vastaan. Yhtä rumaa jälkeä katutappeluissa saivat natsit kuin kommunistitkin aikaan, kun keskenään kärhämöivät.
Miksi tuo ei ole kysymys jonka voi itselleen esittää, parempi jos ei toisille. Pidän siitä siikkarista, joka pyytää: Kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella, suo tahtos tekijäks mun tulla, sun nuhteitasdi totella...
Nimi nyt on kun virallisena numerona kartoitan kristittyjen lukua, mutta no, tuossa nyt pyydetään sitten vähän enemmän, eli että minusta tulisi joskus Jumalan tahdon tekijä... se taas kai tarkoittaa, että edes joskus jollekin toiselle jotakin hänen tarvitsemaansa tekisin... kuten tarvitsen toisilta toisinaan apua. Taas kerran: Olisi täällä vähän helpompi itse kunkin elää. Dosentti
nyt on tässä lujana, että uskova seuraa, ja seuraaja uskoo. Mutta kuka viitsii tuota mittailla kenestäkään, en tiedä. Itse kullakin lienee omissa laiminlyönneissään tarpeeksi. Hiusten halkomista loputtomiin jatkuessaan.
Pidän kai siksikin, että äitini veisaili sitä niin vuoroon toisen kanssa : Ah, herää, sydämeni, että molempiin kiinnyin hyvin pikkuisena jo.
