Saako tai pitääkö synnistä puhua?

[Peeco]

JAMPE valittaa (jossain aikaisemmassa viestissä):

Valitaan itse "Jumalan sana" oman käsityksen mukaan joka johtaa siihen että koko uskonnossa ei ole muuta kuin "rakkautta" ja kaiken hyväksymistä.  Synnistä ei ole puhetta, ei tuomiosta eikä armosta. On vain yleishumanistista "oikeudenmukaisuutta" ja "tasa-arvoisuutta" joka johtaa siihen että suupielistä valuu siirappi kun on niiiiiiiiiiiin herttaista ja rakastavaista...

Tykkään kovasti siitä, jos meitä elämän murjomia saarnanaiset ja -miehet lähestyvät hyväksyvällä ja rakkaudellisella mielellä. Nähdäkseni kuitenkin elämä on kovaa ja aika raadollistakin taistelua, jossa heikot sortuvat, syrjäytyvät ja hukkuvat  - ja useimmiten ihan meidän 'hyvien ihmisten' tekemisten ja tekemättä jättämisten takia. Tarvittaisiinko siinä vähän enemmänkin herättelyä?

Minulla ei ole viisautta sanoa asiasta oikeastaan mitään, mutta olen miettinyt eikö ennenkaikkea rakkaudettomuuden synnin sanominen synniksi ja konkreettinen osoittaminen eri muodoissaan olisikin meille tarpeellista ravistelua? Tai voisiko sitä jossain tilanteissa enemmän pyrkiä konkretisoimaan käytännön elämään?

Johtuuko sanan julistajien vaiteliaisuus synnistä ja sen vaikutuksista siitä, että meidän kirkossamme on vallalla yksisuuntainen viestinnän malli? Siksi ei uskalleta puhua, kun ajatellaan että se on sitten auktoriteettiasemasta tapahtuvaa tuomitsemista.

Eikö olisi hyödyllistä juuri seurakunnassa pyrkiä nostamaan keskustelua siitä miten toteutamme ja välitämme rakkautta juuri siinä yhteisössä, jossa elämme? Johtopäätösten tekemisen tulee tietysti jäädä jokaisen omalle vastuulle, mutta pitäisikö enemmän pyrkiä tähän keskusteluun.

(Mitä enemmän tätä pohdin niin sitä enemmän minusta alkaa tuntua, että juuri tätähän esim. Oulun herättäjäjuhlilla kuultiin ja tultiin siitä siunatuiksi!)

[malla]

 

1. Piet. 3:8
   
Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.

[seppos]

Saa ja pitää, mutta mieluummin omista kuin naapurien.

Edellisen virsikirjan aikaan oli kirkossa toivevirsi ilta. Mummo eihdotti virttä 440 "Jo vääryys vallan saapi..." Virsi veisattiin. Tilaisuuden päätyttyä kirkon ovella mummo tokaisi kirkkoherralle, että siinä oli naapurille.

[Leena]

Saa ja pitää, mutta mieluummin omista kuin naapurien.

Edellisen virsikirjan aikaan oli kirkossa toivevirsi ilta. Mummo eihdotti virttä 440 "Jo vääryys vallan saapi..." Virsi veisattiin. Tilaisuuden päätyttyä kirkon ovella mummo tokaisi kirkkoherralle, että siinä oli naapurille.

 

[malla]

Joh. 8:34
   
Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.

Joh. 16:

7 Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän.
8 Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
9 synnin, koska he eivät usko minuun;
10 vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11 ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

-Jumalan henki paljastaa synnin, tuomion ja vanhurskauden.
Niin ymmärrän noista Raamatun jakeista.

[Pena]

"Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä. (1. Joh. 1:8-10)"

Ihmisen syntisyydestä ja syntien anteeksi saamisesta puhuvat Raamatun kohdat jättävät ainakin minun mieleeni joitakin hankalia kysymyksiä. Tarkoittaako tässä 'puhdistaa kaikesta vääryydestä' myös oman erinomaisuuden harhakuvasta vapautumista? Joillekin se näyttäisi lupaavan, että syntinsä kerran anteeksi saanut ei enää vääryyksiä tekisikään. Minä en tohtisi tuudittautua sellaiseen.

[Leena]

Keskimmäinen lauseista näyttää esittävän, että mikäli ihminen suorittaa ripittäytymisen, hän puhtaana pysyykin, niinkö?  Jostakin syystä olen lukenut tämän siten että se vain kertaisi tuon ensimmäisen, muttei lupaisi mitään pysyvää synninteon loppumista, kai olisi suuriarvoista jos se olisi mahdollista, sillä synnitön maailma olisi paratiisi.  Mutta huomenna sama lause on paikallaan...     Hän päinvastoin riitelisi Jumalan Sanan todistusta vastaan vedoten omaan kerralliseen tekoonsa, ja se tekisi koko kappaleen tyhjäksi hänen osaltaan.   Mitenhän tämä tulkittiin siellä missä tämä kirjoitettiin?  

Ne nyt kuitenkin sitä vakuuttavat, ja se lohduttaa ihmistä jonka on vaikeaa sietää itseään, ainakin...   ja kerran se on totta.  On kuin niissä katseltaisiin ihmistä ajan ulkopuolelta ja ihminen taitaa tarvita sitä lohdutusta pitkin matkaa.   Tai pääasiassa, että meitä puhdistetaan pitkin elämän matkaa vääryydestä.  Jumalalla on koko ajan harja ja saippua käsissään kun ihminen lähestyy... jotain niin...  koska onn ikävää olla likainen...   

[Jampe]

Minun mielestä synnistä saa ja PITÄÄ puhua, mutta ei yksilötasolla, sormella osoittaen vaan yleisellä tasolla ja meitä kaikkia koskien. Saakoon sitten piston sydämeensä kuka on saadakseen. Muutenkin ymmärtäisin asian sillä tavalla että se on Jumalan sana jonka on tehtävä tehtävänsä ja vaikutuksensa kunkin omassatunnossa eikä kenenkään saarnamiehen tai muun sanojan.

Siinä mennään vähän liian pitkälle että ruvetaan osoittelemaan syntejä yksilö-, tai ryhmätasolla. Se on ikäänkuin ei uskottaisi lainkaan että sana voi itsessään tehdä tehtävänsä, vaan lisäksi pitää yrittää ihmistekoisin konstein "boostata" tai varmistella että viesti meni perille.

Kaikki me olemme niin syntisiä etti yhdelläkään ole varaa osoitella toisten syntejä. Kaikkein valkeahampaisinkin saarnamies ja hartain pyhiä mumiseva nunna tai pitkäjalkainen kirkkoherra mustissaan on ilman ulkokuorta pelkkä läpimätä p-ska, täynnä syntiä, ilkeyttä ja sydämen pahuutta.

Mutta synnistä pitää puhua ja tuomiosta pitää puhua lyhentämättömänä. Ei myöskään pidä valikoida mistä synnistä pitää puhua, kaikista voidaan, mutta eritoten olisi mielestäni puhuttava syntiSYYDESTÄ että ohjauduttaisiin oikeammalle raiteelle syntikysymyksissä eikä ruvettaisi kuvittelemaan että on mahdollista ravistella enimmät synnit harteiltaan ja olla syyllinen vain "pikkusynteihin", kuten eräässä "Pikkusyntinen"-nimisessä valsissa Esko Rahkonen aikoinaan lauloi.

http://www.youtube.com/watch?v=x7q45Ym_sQ8

[Peeco]

Vakuutan, että en ollut katsonut edeltäkäsin tämän sunnuntain tekstiä: sieltä sitä tulee parannussaarnaa itseltään Jeesukselta: "Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.  ...Mitä te tästä sanotte." Jeesus näyttäisi kehottavan, että meidän pitäisi pohtia, mitä synti saa meissä aikaan. Miksi meille kyllä maistuu siivosyntisyys ja hurskaat puheet, mutta ei löydy halua mennä Isän viintarhaan töihin? Mitähän se voisi meidän kohdallamme tarkoittaa?

[Viisveisaaja]

  Mun mielestä synnistä ei pitäisi puhua, kun emme voi tietää edes mikä on synti.
Synti jos se on kaikki mikä pitää erossa jumalasta olisi ehkä paras määritelmä.

Minusta tulisi puhua armosta, anteeksisaamisesta ja antamisesta ja muusta mikä parantaa ja johtaa Jumalan etsimiseen.
Kaikenlainen moralismi ja synnistä paasaaminen ei oikein kuulu kyllä kristitylle.

Tietysti on lakeja ja moraalisia eettisiä käyttäytymiskoodeja ja niitä ei tule rikkoa ja niistä on tuomittava, mutta niistä paasaaminen ihmisille ei ole kovin rakentavaa.

Vanhana kaupparatsuna tiedän miten ihmisiä tulee käsitellä ja sen perusteella sanon, että ihmiset saa ottamaan pakkia monellakin tapaa, mutta se vaatii taitoa saada ihmistä tekemään jotain mitä haluaa.
Tulisi aina katsoa asioita asiakkaan näkökulmasta. Siinä olisi papeilla ja liian pitkiä jaarituksia puhuvilla oppimista.

[Jampe]

Totta on, että emme voi tietää mitä/mikä synti on. Mutta siksi meille on ilmoitettu mikä se on. Itse emme sitä voi ymmärtää ja siksi onkin väärin lähteä itse päättelemään, mikä "meidän mielestämme" on syntiä.

No mitä on ilmoitettu? Ensinnäkin 10 käskyn kaksi taulua, joista ensimmäisen taulun rikkojat rikkovat itse Jumalaa vastaan ja toisen taulun rikkojat rikkovat lähimmäistä vastaan ja siten myös Jumalaa. Kyllä Luther on nämä selvästi kaikki selittänyt niin ettei tarvitse olla epätietoisuudessa.

ja kommentiksi Viisveisaajalle:  Esitit varsin ymmärettäviä inhimillisiä, ihmisellis-näkemyksellisiä syitä miksi synnistä ei tulisi puhua, mutta kysyisinkin että miten voi synnintunto herätä jos synnistä ei kuulla mitään?  Ihmiseltä luonnostaan kun se ei onnistunut?

[tim1965]

1 Johanneksen kirjeessä on synnin määritelmä: se on laittomuus, lain rikkominen.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo epäuskoa synniksi. Päättelen tästä, että lain rikkominen (=dekalogi, joka kiteytyy rakkauden kaksoiskäskyyn ja kultaiseen sääntöönkin) ja epäusko ovat syntiä. Ja Luther on katekismuksessaan tosiaan hyvin määritellyt synnin niin kyllä minunkin mielestäni meillä on tietoa synnistä, ainakin tärkeimmiltä/riittävältä osin. Sen verran ainakin, että itsekukin saa tunnustaa - Pyhän Hengen sen meille näyttäessä - olevansa lainrikkoja ja olleensa epäuskoinen. Eikä ole tehnyt kanssaihmiselle sitä, mitä olisi halunnut itselleen tehtävän eikä ole rakastanut Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistä kuten itseään.

[malla]

Vapahtajan ansiosta on hyvä kertoa, ilosanomaa, että meidät syntiset tuntee ja armahtaa rakkaudellaan ja anteeksiannollaan Jeesus.
Se on minusta kaikkein keskeisin asia Raamatussa.

[PekkaV]

   Niin minustakin

[Jampe]

Jottei tulisi mitään joko-tai-asetelmaa, niin on hyvä muistaa että kristillisyydessä sekä lakia että evankeliumia on saarnattava molempia. Lakia synnintunnon heräämiseksi ja evankeliumia sielujen pelastukseksi. Molemmat on välttämättömiä ja jos jompikumpi jätetään pois, kyse ei enää ole kristillisyydestä vaan jostain home-made uskonnosta. Evankelisluterilainen usko tuntee ja tunnustaa molemmat, omalla paikallaan ja omassa tarkoituksessaan mutta Luther jo teroitti ankarasti ettei lakia ja evankeliumia saa sekoittaa keskenään.