Herättelen tällaisen kysymyksen, että millaista se uskonnollisuus oikein on tai millaista sen "pitäisi" olla?
Itsellä on taustaa vähän vauhdikkaammistakin piireistä, -ainakin körttiläisyyteen verrattuna. En mitenkään kaipaa sitä aikaa, mutta olen usein mietiskellyt että itse erkaannuin noista piireistä pääasiassa siksi, että koko usko alkoi tuntua kovin itsetehdyltä. Sitä siis "piti pitää yllä" lukemalla Raamattua, rukoilemalla, käymällä hengellisissä tilaisuuksissa, ajattelemalla uskovaisia asioita, veljeilemällä muitten "uskovaisten" kanssa jne. Sama ajatus löytyy oikeastaan ihan kaikesta uskonnollisuudesta, -ei vain vauhtiporukoista vaan myös kansankirkon piirissä olevista rauhallisemmistakin porukoista että kyllä se usko sammuu/hiipuu/katoaa jos ei lue koskaan Raamattua, rukoile, käy kirkossa jne. Tämän sanon siksi ettei nyt aleta selittämään että "vain niissä ääriporukoissa"... -en minä tarkoita mitään ääriporukoita vaan yritän sanoa että ihan sama ajatuspohja on KAIKISSA/KAIKESSA uskonnollisuudessa!
Jos ajatellaan käsitettä "Jumala minun elämässä" tai vaikkapa "Evankeliumin merkitys omassa elämässäni", niin kyllä minusta on aika löysällä pohjalla koko homma jos rukoilemisen-, seuroissa käymisen-, tai tällaisten asioiden puuttumisen seurauksena Jumalakin poistuu elämästä tai ei enää ole osallinen evankeliumista! Vai mitäpä tuumaatte?
Voiko sii ihminen, joka ei millään tavalla ylläpidä uskonnollisuutta, -olla uskonnollinen? Jos se on sitä että asian tullessa jostain syystä esille, ajatuksiin tai vaikkapa kysyttäessä mieltää uskovansa ja luottavansa evankeliumiin?
Loppujen lopuksihan kaikki tämän yli menevä on pelkästään omatekoista toimintaa, omaehtoisuutta, itseaktiivisuutta, pyrkimistä! Näin minä väitän. Turhaa, hyödytöntä ja ei-kenenkään-käskemää. Ymmärrän kyllä sen että jos on tarve mennä esim. seuroihin mutta voi olla niinkin että se on ulkoa päin opittu käsitys että kristillisyyttä pitää "toteuttaa" näin. Näinhän yleensä mielletään että seuroissa ja kirkossa käydään, luetaan Raamattua, rukoillaan, kyläillään, mennään kesäjuhlille jne. jne. Ollaan jotain -läisiä, -laisia tai -loisia.
Mutta missä niin sanotaan? Minusta vaikuttaa siltä että kaikki tuo on juuri sitä omatekoista tai ihmisten yhdessä-tekoista self-made-uskontoa.
Jos jollakin on tähän valmis patenttivastaus (esim. "älkää jättäkö omaa seurakunnankokoustanne"), niin please; -älä viitsi edes tuoda sitä julki! (tiedetään jo)
Ja siltä varalta että joku sattuu olemaan NIIN yksinkertainen että luulee minun tällä sanovan, ettei seuroissa saa/tulisi käydä ja ettei uskontoa saisi harjoittaakin jotenkin, niin pitäköön mieluummin mölyt mahassaan koska sitähän en sano.