Suru ja katumus

[Leena]

pappi soittaa poliisin... ?

Noh, jos kaveri ei mene rauhassa vaan Avemarioista syntyy käteenkäyvä varteenotettava dialogi papin kai on pikku pakko.
En nyt mitenkään, mitenkään saa mieleeni mitään muuta mahdollista tilannetta jossa pappi soittaisi juuri, niin, poliisin...

Ehkä täällä keskustelemme reunaehdoista ennen kuin tulee tavaksi?

[Leena]

Juhannusyön ajatus: Niin pitkään kuin hoen että jos, ei ole varmaan kysymys katumuksesta. Se on manailua ja harmittelua ja siinä oma mieli taitaa etsiä syyllistä.  Välillä kyllä itsestäänkin. Tai selitystä. Jos ei...niin eihän näin olisi... jos se tyyppi ei niin enhän minä...jos en olisi saanut tyhmiä ohjeita niin...

Kun ei enää viitsi, vaan jäljellä on pelkkä kun, kun minä, saattaa olla kyseessä jokin jota voisi kutsua katumukseksi.
On merkillistä miten asia on kuin sillä kuitti.
Ei siihen pappia tarvittu.
Tarvittiin yksi rehellinen kun.
Voi pahus, Herra, kun minä.
Enkä tiedä voinko korjata.

mutta siihen oli aika tie tallattavaksi, kuukausimäärin tuota jossia.
Jos se sitten oli tarpeen, mutta oli se yhtä kidutusta.
Pääsisiköhän joskus nopeammin tuohon:
Kun minä.

[Pena]

Yleensä sanomme: - Enhän minä, mutta kun...

Se kai on sitä suruttomuutta?

[Leena]

Yleensä sanomme: - Enhän minä, mutta kun...

Se kai on sitä suruttomuutta?

Tiedä hänestä mutta ainakin tarpeeton itsevalittu taakka, ehkä. Voisi olla kevyempi kannettava se kun minä ja nyt kaikki on vellinä. Siinä on kyllä surua puserossa, mutta jokin merkillinen hilpeys mukana. Niinhän sinä, sinuthan tunnetaan, ylipäätään näin se menee, kyllä minä  sinut tunnen - sinä olet minun, kun sinut minun omakseni kastettiin, niin täytyy retuuttaa nyt mukana nähtävästi vaan... korjaamista voisit harjoitella...en ole koskaan kieltänyt sitä...