Hyvä esimerkki voisi olla ääliö joka esim. rukoilisi: "Oi Herra, anna minun särkyä..." (värisevällä äänellä)
tai: "Oi, anna meidän saada suuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuri nälkä sinun puoleesi..." (kiihkeällä äänellä)
Muuan pappi sanoi kerran että hän nyt vähän vanhana äijänä varoittaa: Katsokaa edes jossain mitassa ja määrässä, mitä niissä rukouksissanne pyydätte. Kun hänelle on jostakin karttunut kokemusta jotta tämä Jumala vastaa. Eli sen mukaan ne pyynnötkin
. Eli kuinkahan käy kun ruvetaan sitä särkymistä anelleen muuria pirstomaan tosi moukarilla. Voi olla vitsit vähissä - ja tosi tai kuvitelma niin melko varmasti seuraavana ollaan kitisemässä että mitäs sinä Jumala nyt tämmöisiä ikävyyksiä annat tapahtua.
Joskus muistelen juttua jossa sanottiin Jumalalta tulevan sen rukoksenkin - ja sitä on hyväksi knnella siinä tapauksessa kahta vertaa tarkemmin.
Väittäisin että jonkinmoista - ehkä sitten kuviteltua - vuorovaikutusta ihmisen ja hänen Luojansa välillä peräti olisi, ja vähän ihmettelen, mitä ylenpalttista kritiikin syytä sille nyt olisi. Kierkegaardin mukaan ihminen ei voi välttyä tulemasta melankoliseksi, jos hänet irrotetaan Luojastaan. Jos nyt jollakulla jossakin elämänvaiheessa jokin ylilyönti sattuu, niin on turhaa kieltää silloin vielä oikeutta siihen yhteyteen itseltään kokonaan. Ei siitä hyvä seuraa, siitäkään, nimittäin.
Epäilemättä ihmiset myös kehittelevät kausaaliketjuja, joissa ei ole kamalasti perää - että tuossa se Jumala niin ja tuossa se noin, vaikka lopulta tapahtuu vain sellaista mitä täällä nyt ihmisille tapahtuu. Onhan niitä sotia ja nälänhätiä ja sairauksia. Johan profeettakirjallisuuden synnystä (Raamattu) on selitetty että tekivät vähän jälkikäteen. Kun piti selittää pakkosiirtolaisuus, niin keksittiin sitten ne kaikki kansan synnit syyksi. Jumala oli polttanut lopulta kääminsä ja niin sitä mentiin hepankepan.
No comments.
Saatiinpa monta laadukasta tekstiä kuitenkin jälkipolvien ihmetellä.
Mutta pidän --noin pienenä teoreettisena mahdollisuutena --- , että jos ja kun henkilö pitää yhteyttä siihen Luojaansa, niin kun ne pahat päivät tulevat, ne jotka siis eivät miellytä, ne jostakin syystä on helpompi ottaa Jumalan antamina - niin hupsulta kuin tämä kuulostaakin. Miksi, on tietty vielä toinen asia, mutta sitä ei loppujen lopuksi tarvitakaan. Ei koko kysymystä. Vähemmällä rauhoittuu - ja katkeruus sulaa vähän, se kun ei auta. Ei - minusta Jumala ei välttämättä "anna parempaa tilalle" kuten on lohdulteltu. Mikä Hänet velvoittaa sellaiseen? Antoipa tämän. Näin tämä kyllä näyttää menevän, Jampe. Ja sitä emme loppujen lopksi tiedä, mitä Salliainen sittenkin itse salli!
Siitä runosta josta tuo minun alaviitteeni on, on jätetty meidän virsikirjastamme yksi säkeistö pois, ja se puhuu tästä:
Jos karvaan kalkin lasket huulillemme
ja tuska vuotaa yli laitojen
sen voimme silti rohkeasti juoda,
kädestäs rakkaasta me saimme sen.
