Hengellinen syöminen

[karjalaisenkyösti]

Tuolla luopumuskeskustelussa viitattiin hengelliseen ähkyyn.

Kun lapsi syö fyysistä ruokaa, hän kasvaa.

Entäs se hengellinen syöminen sitten?
Mitä lie,
mutta eiköhän siitä hengellisestä syömisestä se Hengen hedelmä kasva.
Tässä kuvaus kyseisestä hedelmästä:
"
Galatalaiskirje:
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
"

Hengellinen ähky mitä ilmeisimmin on sitä, että kaikki nuo ulottuvuudet taikka jokin näistä ulottuvuuksista on liiaksi kasvanut ihmisessä.
Jos ihminen on sitä mieltä, että jokin näistä ulottuvuuksista ei ole vielä täydellinen, niin väitteeni on, että kasvu on kesken ja ähkyllä peloittelu on vain tekosyy hyväksyä sitä, että hengellistä ravintoa ei olla vielä saatu riittävästi.

Hengellisen ähkyn pelon sijasta kannattaisi näkemyxeni mukaan ennemminkin ryhtyä etsimään hengellistä ruokaa, mikäli on viitteitä siitä, että hengellinen kasvu on kesken.

Jos jollakulla on kokemuksia hengellisestä ähkystä, mielelläni kuulisin tästä olotilasta enemmänkin?
Kuinka se ilmeni? Olitko liian hyvä ihminen, liian ystävällinen, liian iloinen tai mitä olit?

[Riitta-mummi]

Kirjoitin minkä kirjoitin. Omasta kokemuksestani kuten kaiken muunkin. Tunnen myös ihmisiä kuten minä jotka katsovat jokaisen askeleensa ja tekemisensä perään että mitä tästä taasen  Raamattukin sanoo.

Silloin kun en enää elänytkään minä,  vaan omavanhurskautettu uskovainen,aloin vähitellen epäillä opetusten ja oppimisteni oikeellisuutta. Vähitellen lopetettuani
itseni mittaamisen Raamatun ja toisten uskovien mitalla palasin ikäänkuin alkuun, pitäen vain Jumalan lupauksen rakkaudestaan , Jeesuksen sovitustyön kohdalleni ja rukouksen.

Luulen tuntevani Raamattua kohtalaisesti, mutta en enää pohdiskele sitä jatkuvasti vaan usein sieltä  nousevat eri elämäntilanteissa tarpeelliset muistutukset.

Hengellisissä tilaisuuksissa tuli käytyä montakin kertaa viikossa. Milloin minkäkin suunnan kakkua tai ruisleipää haukkaamassa.

Koen yksinomaan Jumalan johdatukseksi etten tarvitse enää käyttäytyä näin.
Olen saanut paljon enemmän kun olen odottajan ja armontarvitsijan  paikalla.

Toisaalta uskonelämäni kaikki muutokset katson juuri minua varten tarkoitetuksi.
Toiset vaeltavat tuttua tietä läpi elämän matkan, toiset etsivät aina uutta, toiset karsivat turhia rönsyjä, jotkut luovuttavat, jotkut luopuvat.

Minä en ole luopunut, ja heikoimpinä hetkinä pyydän: Pidä minusta kiinni.

[santtu-62]

Jos jollakulla on kokemuksia hengellisestä ähkystä, mielelläni kuulisin tästä olotilasta enemmänkin?

Ei minulla ole kokemuksia hengellisestä "ähkystä", mutta ole hieman seurannut ihmisten toimintaa hengellisissä (usko) käyttäytymisessä. Jollain tavalla ähky kuvaa minun mielestä yltäkylläisyyttä ja pahoinvointia.
Mistä tämä sitten johtuu?
Siitä että ihminen itse itsessään on ottanut uskonnon korvaamaan ja täydentämään tyhjiötä omassa ajattelu tai sosiaalisessa elämässään. Kuvittelemalla että minä itse itsestäni teen hyvän esim. kristityn. Ahmilla tietoa hengellisyydestä, esintymällä siinä sosiaalisessa hengellisessä ympäristössä hurskaana ihmisenä ja sitten tapahtuu ...pahoinvointi.
Eli kuka huijasi ketä.

Huijaanko siis minä itseäni uskon, toivon ja rakkauden hyvyyteen. Eli omalla piilokuvitelmalla, mikä on johtanut siihen että kuvittelen olevani erityisessä asemassa kristittynä ihmisenä suhteessa muuhun maailmaan.
Toisin sanoen olenko mahdollisesti minä lähtenyt autosuggestiota tekemään itse itseni kanssa.

Pidä minusta kiinni.

Uskon että se riitää, Riitta-mummi ...meille kaikille, ilman omia "suuria tekoja".

[karjalaisenkyösti]

Eräissä minulle hyvin tutuissa piireissä minusta monesti näytti ja tuntui, että erilaisia psyykenmaailman (tai jopa fyysisen maailman) ilmiöitä pidettiin hengenmaailman ilmiöinä.

Jos psyyken ongelmia yritetään ratkaista fyysiselle olemukselle tarkoitetuilla lääkkeillä, jotain on vinossa.
Sama päinvastoin.
Väitän, että jos hengenelämän ongelmia yritetään ratkaista psyyken- taikka vaikka päänsärkyläääkkeillä, avun löytyminen noista lääkkeistä on kovin epätodennäköistä, oikeastaan mahdotonta.
Pitää siis olla oikeaan maailmaan tarkoitetut lääkkeet. Kun näin on, on jotain mahdollisuuksia, että lääkkeet tehoavat.

Riitta, onko mahdollista, että ne asiat, joita pidit hengellisinä asioina, monesti oikeasti pitäisikin luokitella luokkiin "fyysisen maailman asiat" taikka "psyyken maailman asiat"?

Käden esim. tärinä uskonnolisissa tilaisuuksissakin on selvä fyysinen ilmiö.
Syvä haltioituminen/liikutus esim, ehtoollisen yhteydessä on mielestäni selvä psyykenmaailman hieno kokemus.
Toki eri psyyken/fysiikan ilmiöissä voi olla mukana myös sitä hengellistä (ikäänkuin piilossa), vaan myönnän, että nuo hengelliset ulottuvuudet ovat minulle tuntemattomampia asioita. Psyyke ja fysiikka ovat varsin tuttuja.

Kristuksen tarjoamaa sovitusta ajatellessa joskus minäkin koen lyhytaikaisia valtaviakin psyykenmaailman hienoja tuntemuksia. Joskus tuo psyykenmaailma tuntuu vaikuttavan jollain tavalla myös tähän fyysiseenkin olemukseeni, joskin ei kovin järisyttävästi yleensäkään. Psyykellä ja fysiikalla tuntuu olevan jonkinlainen yhteys keskenään:vaikuttavat toisiinsa. Vaan onko hengellisellä mitään yhteyttä psyyken/fysiikan välillä, on minulle arvoitus. Voi olla yhteys, voi olla olemattakin.

[karjalaisenkyösti]

JAtkan vielä.
Selvää siis on, että jos psyykettä hoidetaan fyysisen olemuksen lääkkeillä ja päinvastoin, seuraa helposti suuriakin ongelmia.
Hengenmaailman asioita suuremmiten tuntematta silti väitän, että jos psyyken taikka fysiikan ilmiöitä kuvitellaan hengenmaailman ilmiöiksi, tulee kaikenlaisia ähkyjä sekä ongelmia.

Mainittakoon vielä, että nämä pohdintani perustuvat ihmiskäsitykseen, jossa ihmisen uskotaan olevan   ruumis, sielu sekä henki ja ainakin ruumiilla ja sielulla on jonkinlainen kommunikointikanava keskenään.

[Salis]

Edellä olevien puheenvuorojen jälkeen on pakko kysyä, voiko hengellisesti syödä paitsi öylätin?

[Leena]

Itse teema, Köpi, on minusta hurja arvokas ja melkein jo oman ketjunsa ansainnut, kun luin tuon mitä kirjoitat fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä. Tosin saattaa hyvin olla että vain minusta, joten...

Mutta vaikka pysyttäisiin hengellisellä alueella:  Onko sellainen kokemus täysin vieras, että ihminen yrittää kaikin keinoin lihottaa ja kypsyttää niitä hedelmiä omassa aikataulussaan?

Mietin tässä yhtä ja toista. Tarkoitatko "syömisellä" -Raamatun lukemista? Sitä annosta voisi hieman lisätäkin. -Rukoilemista? Samat - mutta kun se jo on käsittämätöntä - on kuin aina ei pystyisi.  Jumalanpalveluksia? Niistä saa aina jotakin tai no, useimmiten. Mutta siinä vaiheessa kun sisäinen pakko vaatii tulisella hiilihangolla uhaten johonkin näistä, on saatettu jo nielaista muutama torajyvä riusleivän seassa... Hengellistä kirjallisuutta?  Nyt liikutaan alueella, jolla ravinto saattaa olla mitä tahansa ja pahimmoillaan silkkaa myrkkyä.  -Sellaisiin kristinuskon vaikuttajiin tutustumista, jotka ovat antaneet uskonsa tähden uhrin - ilman muuta heidän omiin teksteihinsä tutustuen, muu ei kannata? No jälleen,  voisi nostaa annosta kaiketi turvallisesti.

Mutta onko mahdollista, että tarttuu joko epäterveelliseen ravintoon, tai keskittyy siinä määrin itsensä hengelliseen ravitsemiseen, että lähimmäisen tarpeet jäävät jo huomaamatta? Maksaa  (äh, no) vaikkapa nyt viisisataa euroa muutamasta retriitistä - no ihan takuulla (?) hedelmät saavat ravintoa, luetaanhan sitä siellä viimeistään sitten Raamattua (!) ja siihen saa ohjaustakin  --  ja sillä rahalla Kirkon Ulkomaanavun katastrofiapu saisi lievitettyä inhimillistä kärsimystä jo koko lailla paljon - eipä vain pälkähtäisi päähänikään paiskata selllaista  summaa toisten auttamiseen!


Tämä ei saisi olla itsepetosta - niinkuin ei mikään. Ei tämän taa sovi mennä vikisemään että kyllä minä Herra, mutta kun en uskalla nielaista siinä pelossa että leipä on myrkyllistä...en minä voi Raamattua lukea kun ei ole kommentaareja tai muuta yhtä pöhköä...

Saakohan tästä nyt selvää... minä mietin, miksi jokin Riitan kirjoittamassa vain tuntui aika todelta! Ja itse jäin pysähdytetyksi sitä mietittyäni tähän: En voi ottaa mitään, ellei ylhäältä anneta, vaikka yrittäisin kuinka! Ortodoksit joita tunnen käyttävät joskus sellaista ilmausta kuin "ylenintoisuus" - tai sitten se on itäkoillinen ilmaus. Voiko henbgellisessä hotkimisessa mennä ylenintoisuuden puolelle - ja mitä siitä seuraa?  Ainakin Riitta tärskäytti johonkin joka oli kyllä siten sanottu, että pakotti miettimään!

[Jampe]

Tämän ketjun aiheeseen:

"Luenko minä? Syönkö minä? Teenkö minä? Rukoilenko minä? Kasvanko minä? minäminäminä."

-ei helv...  menee liian monimutkaiseksi.

[Leena]

Tämän ketjun aiheeseen:

"Luenko minä? Syönkö minä? Teenkö minä? Rukoilenko minä? Kasvanko minä? minäminäminä."

-ei helv...  menee liian monimutkaiseksi.

Sais enempi tullakin ylhäältä ja armosta mikä on tullakseen?

[Jampe]

Sais enempi tullakin ylhäältä ja armosta mikä on tullakseen?

Kaikki tulee mikä on tarkoitettukin tulevaksi.  Miksi pitää murehtia muusta? Kysytään nyt näin päin.

[Leena]

Kaikki tulee mikä on tarkoitettukin tulevaksi.  Miksi pitää murehtia muusta? Kysytään nyt näin päin.

Joskus on puhuttu sellaisesta kuin "sanan nälkä" tai "hengen nälkä". Mitä lienevät ja mistä lähtöisin.  Riitta on joskus maininnut liikkuneensa aika monella taholla, ja tekisikin mieli mietittyäni joskus kysyä vaikka keneltä saman kokeneelta, onko lopulta ollut tästä ja vain tästä kysymys. Eli sitkeä sissi tiellänsä, hellittämätön ja sisukas nälkäinen etsijä, joka ei ole luovuttanut ennen kuin on sille nälälle löytänyt ravinnon.  Ja tutkinut ja maistanut onko Herra hyvä missä sitten on ollutkin menossa.

Miksi ihmiset, muuten, hankkiutuvat vaikka herättäjäjuhlille, paitsi tuttuja tapaamaan?  
Seurakuntatoiminta tarjoaa paljon sosiaalista menoa ja tarjoaa uusia tuttavia ja ystäviäkin, mutta etsitäänkö sieltä ensisijaisesti niitä?

Luulen kyllä että nälkä tulee todella ja ihan itsekseen - viimeistään kun elämä asettaa jonkin uuden ns toden eteen, olkoon oma tai läheisen sairas tai sen paheneminen, ja lopulta kuolema. Ihmisen kaipaus saada Jumalan armo, ymmärrys ja lohdutus on sitä luokka että sitä kai usein verrataan nälkään, se on sen verran kiihkeää, vaikka janoon sitä kyllä äkkiämmin kuollaan.

Lähtiköhän keskustelu liikkeelle siitä, voiko sitä syödä peräti liikaa. Sitten yritettiin vähän selvittää, mitä se tässä yhteydessä olisi.  Syöminen ja ravinto,  ja kuinka siitä sitten ähkyn saa, jos saa.
Onhan tuossa jo tietysti aika monta kysymystä.

[Jampe]

Joskus on puhuttu sellaisesta kuin "sanan nälkä" tai "hengen nälkä". Mitä lienevät ja mistä lähtöisin. 

Ihmisten omaa keksintöä. En muista Raamatusta tuollaista velvoitetta nähneeni. Sitäpaitsi minusta koko käsite sotii vastaan Raamatun omaa sanaa: "joka juo tästä lähteestä, se ei enää ikinä janoa".  Päinvastoin; -ihminen jolle mikään ei ole kyllin, joka aina etsii uutta eikä tyydy ja ymmärrä sen todellista arvoa mikä jo annettu on, onko hän koskaan edes käynyt vielä sillä lähteellä? Siinähän piti olla kyllin?

Miksi ihmiset, muuten, hankkiutuvat vaikka herättäjäjuhlille, paitsi tuttuja tapaamaan? 
Seurakuntatoiminta tarjoaa paljon sosiaalista menoa ja tarjoaa uusia tuttavia ja ystäviäkin, mutta etsitäänkö sieltä ensisijaisesti niitä?

No kyllä luulisin, että niihin hakeudutaan etupäässä niiden tarjoaman yhteisöllisyyden eli sosiaalisen annin vuoksi. Lisäksi hirveän moni mieltää uskomisen siten, että pitää olla touhuamassa jotain yhdessä muiden samanhankisten kanssa, eli väärin. Toki joukossa on niitäkin jotka toivovat kuulevansa Jumalan sanaa.


No joka tapauksessa siis esim. tämä ketju menee aivan liian pitkälle, samoin kuin yleensäkin koko aihe yksityiskohtien pohtimisessa. Riittää kun elää normaalia elämää ilman moisia pähkylöimisiä!  Kuten sanoit; -elämä tuo sitten eteen tilanteita joissa  voi tulla mainittuja "oireita" mutta se on sen ajan murhe eikä niitä auta koulumaisesti ruotia ja pohtia päätään kipeäksi että olenko nyt "syönyt liikaa vai liian vähän".

Halonhakkuu auttaa saamaan ajatukset pois turhanpäiväisiä pakertelemasta ja on paljon parempaa jumalanpalvelusta. Varsinkin jos niitä puita talvella tarvitaan lämmittämiseen. 

[hippiäinen]

Minä yritän jotain vastata, vaikka ajatus on vähän takkuaa...

Minä ainakin tunnen ihan suht tiuhaan Sanan ja hengen nälkää ja se tunne saa mut taapertamaan Sanan kuuloon. On se eri asia kuulla sitä kuin pelkästään vaikkapa itse tutkia ja lueskella. Ja kaipaan ja tarvitsen ehtoollista, on jotenkin tunkkainen olo jos en pääse ehtoollispöytään 'säännöllisesti'. Kaipaan myös seurakuntayhteyttä, joskus sitä puolituttua joka nakottaa kirkon penkin toisessa päässä. Se onkin jännä juttu, se et millasta yhteyttä toiseen/toisiin voi kokea vaikkei vaihtais sanaakaan eikä katsettakaan toisen kanssa. Toki voi hymyillä, vaikka nyökätä tervehdyksen, vaihtaa muutaman sanan, toivottaa hyvää päivän tai illan jatkoa tai riittää siihen kontaktiin pelkkä katsekin. Olen minä 'reissuillani' tutustunutkin uusiin ihmisiin, joskin viihdyn kirkossa ja muissa tilaisuuksissa oikein hyvin yksinkin. Saa istuskella tai hengailla ihan oman mielen mukaan, kuunnella ja kirjoitella, laulella ja vaikkapa itkeskellä ja yhtälailla naureskella.

En minä ainakaan minnekään tilaisuuteen tai juhlille mene (pelkästään) tuttuja/ystäviä tapaamaan, mutta tapaan siinä sivussa.

Minua on 'arvosteltu' siitä että käyn niin usein kirkossa, seuroissa tai muissa jutskissa. En vaan ymmärrä miksi siitä kannetaan huolta?  Olen mielestäni hyvinkin tasapainoinen suhteessani näissä tilaisuuksissa käymiseen, myös ystävieni ja läheisteni mielestä 
Yleensä nämä kommentit ovatkin tulleet 'ei-uskovilta' tai sitten sellaisilta 'uskovilta', jotka eivät itse käy juuri missään. Joille ei ehtoollisella eikä etenkään srk-yhteydellä ole juurikaan merkitystä.

[Leena]

Minua on 'arvosteltu' siitä että käyn niin usein kirkossa, seuroissa tai muissa jutskissa. En vaan ymmärrä miksi siitä kannetaan huolta?  Olen mielestäni hyvinkin tasapainoinen suhteessani näissä tilaisuuksissa käymiseen, myös ystävieni ja läheisteni mielestä 
Yleensä nämä kommentit ovatkin tulleet 'ei-uskovilta' tai sitten sellaisilta 'uskovilta', jotka eivät itse käy juuri missään. Joille ei ehtoollisella eikä etenkään srk-yhteydellä ole juurikaan merkitystä.

Älä sure hei! Dietrich Bonhoefferia ei nuorena olisi sitten millään päästetty kirkkoon, kun se oli sinne menollaan ihan joka sunnuntai...ja kun se vielä änkesi sinne Ehtoolliselle.
Ei semmoinen nyt oikein...kulttuurikoti sentään, ja lapsia kovasti koetettu tavoille opettaa   . Mikä lienee nälkä sitäkin riivasi.

[Jampe]

Pointti on siinä, että ihminen pakonomaisesti yrittää boostata jumalasuhdetta jotenkin. Yksi on hokea mantranomaisesti rukouksia, yksi touhuta mahdollisimman paljon, yksi keino on myös tämä nälkiminen. Todellisuudessa meistä yhdelläkään ei ole mitään "suoraa yhteyttä" taivaaseen. On vain Sana ja Sakramentit. (mikä sinänsä on kauhean lohdullista, sillä siinä ihmisen ei tarvitse kurottaa mihinkään, vaan taivaasta kurotetaan alas ihmiseen asti). Se on kaikille sama, sama evankeliumi, sama Sana ja samat Sakramentit ja kyllä ne riittävät kaikkeen mitä elämään ja hengellisyyteen tulee.

Kaikki mikä menee tästä edemmäksi tai yli, on omaa mielikuvitusta ja toiveajattelua.  Ja: -jos jollain jotain (todellista) muutakin olisi, sellaisia ihmisiä on harvassa (korkeintaan yksi miljardista biljoonasta), -niin hän ymmärtää olla kokemuksistaan hiljaa eikä pidä sitä tavallisena tienä.