Kuinka puhut Jumalalle?

[Leena]

Tämä tulee uutena ketjuna, koska en muista, missä tästä keskusteltiin - pelastusvarmuusketjussako, joka täyttyi?
Päänsärky herätti,  joten kysynpä nyt asiaa joka silloin jäi kesken ajattelemisen.  Joku nimimerkki otti kantaa siihen, että ihmisen ja Jumalan välillä olisi "suhde". Tietenkin sanan kaikki konnotaatiot ja nykyiset sävyt ovat tässä vilistäneet mielessä - ja muistan nuo parin vuosikymmenen takaiset "Juttelen Jeesukselle" - kirjaset, jotka ärsyttivät jo nimellään niin että hyllyynpä kaupassa jäivät.  Niillä oli vähän kuin kosiskeleva, ikävällä tavalla populistinen ote.  No. Saattoi olla vain omaa rajoittuneisuutta.

Mutta kuinka te sitten Jumalalle puhutte? Ette ole varmuuden vuoksi välilöissä - jotta ette tule olleiksi epäkunnioittavia ja turhan tuttavallisia? Jeesus opetti rukoilemaan - ja käytti Isästä varsin läheistä nimitystä, kuten muukin UT. - Polvistutte (ei paha): "Kunnioittava Herra. Rohkenemme vaivata..." - Vain kirkossa? - Vain Siionin virsissä, veisatessanne? Ette kerro huolianne - omia ja toisten? Ette pahoittele sitä että on vaikka vaikeaa antaa anteeksi tai mitä se nyt kulloinkin on?

En pääse siitä, että JOS Jumala EI haluaisi mitään kontaktia ihmiseen, rukoileminen kyllä olisi selkeästi kielletty - eikä päinvastoin opetettu meille. Sen verran ajattelen voitavan Raamattuun luottaa. Oliko se nyt Nehemia - hänhän puhui kuninkaalle hyvin kunnioittavasti, ja paras taisi ollakin, mtta Jumala sai jo vähän suorempaa tekstiä kuullakseen?  Enkä pääse siitä, että ellemme me vaivaudu tottumaankin siihen että meillä on tässä ainoalaatuinen --sanokaamme kontakti --ja yhteys ja lupa "kaikessaa saattaa" kaikki Jumalalle  - niin miten maailmassa toimitaan?  Vertaiseksi tullut Jumalan poika tuli vertaiseksi - eläväksi ystäväksi ja myös kärsimystoveriksi jokaiselle, jolla on huolia, syyllisyyttä jota ei toiselle aina voi kertoa  tai muuta asiaa. Jollekin terveysaseman vuodeosastolla viruvalle siinä saattaa ollakin sitten ikävä kyllä ainoa jolle puhua. Otetaanko yhteys "epäkunnioittavana" nuhdellen pois? Huomautan, että he - sairaat - uskovat ja ovat erittäin alttiit kaikelle syyllistämiselle - niin vain on, en tiedä syytä. Pitää ajatella loppuun.

Muistan papin (körtti ja pesunkestävä) joka ihmetteli ja vähän kritisoikin sitä, miksi en pui nyrkkiä ja huuda   ,  Jumala, miksi Sinä tämän sallit -. ja epäili syyksi viitoslaista synnyinseutua. No, hän erehtyi - en vain ollut sillä päällä.  Eikä epäaito tykitys mitään edusta.  Mutta sellainenkin päivä saattaisi tulla ja muistan luvan --- hyvilläni.

[Pena]

Joskus huokaisen jonkin esirukouksen tapaisen läheisen tai muuten minua liikuttavan ihmisen puolesta. Useisiitä jää jäljelle mielikuva, että aloite ei tullut minulta, vaan ylhäältä jotenkin näin: "Etkö puhuisi tuosta minullekin?" Kumpi siis puhuttelee, minä Jumalaa vai Hän minua?

[Salis]

En minä puhu vaan rukoilen. Ja joskus mielessäni sanon "Jeesus Kristus"  tai "Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", "Päästä pahasta", (kun tulee mieleen kaikenlaista pahaa) "Siunaa poikia" (jos olen huolissani pojista) tai "Armahda minua" (kun oikein vihastuttaa). Jumala kyllä ymmärtää vaikkei puhuisi sanaakaan. Voi ajatella ja puhua vaan mielessään ilman, että päästää sanaakaan suusta.

[Jampe]

Tämä nyt on oma tulkintani enkä meneekö oikeaan vai väärään, mutta minusta "Jumalalle puhuminen" edellyttää jo melkoista heittäytymistä ja mielikuvituksen käyttöä kun ottaa huomioon että miten Jumala ainakin näyttää puhuvan meille päin. Nehän ovat suuria ja jylhiä totuuksia, kuten elämänkohtalot, kansojen vaiheet ja Raamattu tietenkin. Minusta kaikki muu mikä menee tuosta yli, tuntuu pelkältä kuvittelulta yrittää nähdä/tulkita/keksiä/kuvitella "Jumalan puhetta" meille.

Ääripäät on vielä erikseen jotka kuvittelee juttelevansa Jumalalle samalla tasolla kuin parhaalle kaverille. En kiellä etteikö Raamatun opetus olisi että tulee pyytää, rukoilla ja anoa kuten isältä konsanaan ja varmaankin olet ihan oikeassa Leena että näin olisi kristityn hyvä ajatella.  Se vain tuntuu jonkinlaiselta itsensä raiskaamiselta että aikuinen mies/nainen heittäytyy pikkulapsen elkein itkemään asioitaan huutaen sumun sekaan josta ei näy mitään eikä kuulu vastausta. Moni sitten ratkaisee vaikean tilanteen kuvittelemalla vastauksen eli "tulkitsemalla parhain päin" sopivia asioita.  Kun koko elämänsä tulkitsee ja kuvittelee kaikenlaista koko ajan, niin todennäköisyyden pakosta joskus "sattuu kohdalle" että kolahtaa. Minusta se ei välttämättä kerro mitään muuta. Itse en jaksa huutaa sumun sekaan vaan yritän ymmärtää ja katsella Luojaa Hänen töissään ja evankeliumissa. Minusta se on ainoa tapa kuunnella Jumalan puhetta raiskaamatta itseään henkisesti kuvittelemalla asioita parhain päin.

Vai enkö ole oikeassa?  Jos olette rehellisiä niin tunnustakaa pois vaan! 

[mt]

Vai enkö ole oikeassa?  Jos olette rehellisiä niin tunnustakaa pois vaan! 

Olet aivan varmasti täysin oikeassa - itsesi ja monen muun suhteen. Muitakin yhtä hyväksyttäviä näkemyksiä varmasti on. Yksi katselee Luojan tekoja, yksi rukoilee yhdellä tavalla, toinen toisella, kolmanelle yhteys Luojaan on kuin ihohengitystä. Kaikki eivät ole jampeja - valitettavasti / onneksi (tarpeeton ylipyyhitään).

Mt

[PekkaV]

Olet aivan varmasti täysin oikeassa - itsesi ja monen muun suhteen. Muitakin yhtä hyväksyttäviä näkemyksiä varmasti on. Yksi katselee Luojan tekoja, yksi rukoilee yhdellä tavalla, toinen toisella, kolmanelle yhteys Luojaan on kuin ihohengitystä. Kaikki eivät ole jampeja - valitettavasti / onneksi (tarpeeton ylipyyhitään).

Mt

[Jampe]

yksi rukoilee yhdellä tavalla, toinen toisella,
Mt

Näin on ja pitääkin olla. Jokaisella olkoon oikeus tehdä kuten parhaaksi näkee, en ole sitä haluamassa pois.
Toisaalta taas juuri lainauksessasi oleva slogan on varsin usein käytettynä siinäkin tarkoituksessa että sillä puolustetaan nauruherätyksiä ja pöydän alla konttaamista. Sanotaan laupiailla silmillä kullattu lause: "jokainen tavallaan" ja sillä livulla puolustetaan lähes mitä tahansa höyhötystä.

[Salis]

Näin on ja pitääkin olla. Jokaisella olkoon oikeus tehdä kuten parhaaksi näkee, en ole sitä haluamassa pois.
Toisaalta taas juuri lainauksessasi oleva slogan on varsin usein käytettynä siinäkin tarkoituksessa että sillä puolustetaan nauruherätyksiä ja pöydän alla konttaamista. Sanotaan laupiailla silmillä kullattu lause: "jokainen tavallaan" ja sillä livulla puolustetaan lähes mitä tahansa höyhötystä.

Nyt taida lukea toisten juttuja KPR- periaattella.

[Pena]

Hetken mietin tuota lyhennystä. Sitten hoksasin: Kuin Pena Raamattua.

[marianne]

Kun rukoilen, tapaan ristiä sormeni (muuten en omasta mielestäni rukoile "oikeesti"). Tavallisesti rukoilen illalla ennen nukkumaanmenoa, mistä lie tää jäänyt, lapsuudesta kai? Mutta jos päivän aikana ahdistaa tai tulee harvinaisen iloinen fiilis, saatan rukoilla keskellä arjen askareita kiittäen tai toivoen parannusta.

[Leena]

Kotijumalani, kuten lienee kuultu täällä (toiv.ei) järjestettiin suurella vaivalla pakoon Yhdysvaltoihin siinä vaiheessa, kun natsit jo olivat ehdottoman varmasti hänelle haittatekijä. Hän ei rauhoittunut - valvoi yöt - ikävöi kotiin ja oli tyrmistyksissään, sillä se oli jotakin aivan uutta hänelle.
Lyhyesti hänen mielessään kävi kysymys, mahtaisiko Jumala patistella häntä kotimaahan, mutta hän demppasi ajatuksen vauhdikkaasti. "Näin ei tule ajatella - vastuu valinnoistani on minun" - en ihan tarkoin muista ulkoa.  Ja koska ei rauhoittunut, viis piittasi mahd. mielipahasta vaivannäkijöille - kun ei voi niin ei voi - ja hyppäsi laivaan. Viimeiseen, joka kuljetti siviilimatkstajia. Seuraavana aamuna syttyi maailmansota, nimittäin.

No. Hän rukoili paljon, muttei olettaakseni tätä - miksi muutoin olisi ollut niin ihmeissään päähänpinttymästä, jota ei ollut anellut ollenkaan. Hän käytti Psalmien kirjaa rukouskirjana - sehän kai kelpaisi Jumalalle kn hänen nähtensä oli sieltä annettukin?

Tuli varsin miesvaltaista vastausta kysymykseen.  Missä körttiakat? Pulisetteko Jumalalle? 

[Riitta-mummi]

Täälhä mie, iha kotonain. Viel on yöpaitakii pääl, ku mänin ja katsoin yöl Euroviisut.
Täs sitä Jumalanpalveluksen aikaan vaa netis istuksin, mut kyl Hää ymmärtää minnuukii.
Mie en paljo ennää halluukkaa puhhuu Jumalansuhteestain, mut kyl meil on iellee sama yhteys. Mie oon kuulol jos Hänel ois miule asjaa. Ja joskus on.

Ko on huolii sit mie haastelen, huokailen tai ihan oikiast rukkoilen. Ylleensä se on vaa sitä: Auta! Varjele ja Siunaa! ym. rakkaitteni puolesta.

Kyl kirkoss ko liturgi oikein hyvin toimittaa paimentehtävääse mie pääsen osalliseks
jumalan lapsen osast muije joukoss.

[Leena]

En voi olla muistamatta sitä profeettaa joka oli kohteliaampi kuninkaalle kuin Jumalalle, jostakin syystä. Ja Bonhoeffer...niin, niin.
Korostettakoon että en pyri "foorumin keskipisteeksi"- kyberavaruudessa on tilaa, ja kaikki me kuolevaisia olemme - mutta huomasin kyllä loppuviikolla ja eritoten perjantaina kirjaimellisesti puhuvani Jumalalle. En istunut hartaana paikallani enkä edes ristinyt käsiä. Minun olisi pitänyt varan vuoksi painella neurologiseen päivystykseen, olivat työterveyshuollossa ja tietyssä...hm.  ...päivystyksessä ajatelleet asian näin, mutta ovat siellä joskus hieman...no, minähän lupasin olla parjaamatta ammattikuntia, ainakin omaa toimialaani. Mutta en liioittele.

Hätkähdin kun olinkin sanomassa Jumalalle, että minä en mene. Minä ennemmin kuolen - anteeksi nyt vain kovasti jos se on väärin ajateltu.  Ja ehkä on niin että Sinä näet että olen vähän tyhmä. Ei minua huvita kuolla eikä halvautua - niinkuin ei ketään. Mutta se on nyt pienemmän riesan tie., etenkin jos käy se todennäköisempi eli että tämä etenee kuolemaksi...minä en leiki vakavilla asioilla...anteeksi siis, jos rikon tahtoasi, mutta ei tipu. Siihen paikkaan minua ei elävänä viedä.

Siis: Havaintoni mukaan puhun Jumalalle ja varsin useasti.
Sen sijaan Hän ei puhu minulle ihan vastaavalla tavalla.
Esimerkki oli krouvi - myönnetään - mutta tilanteen vakavuutta vastaan juttu on ehkä helpompi käsittää.

Olisiko tässä hyvä huomioida kaksi asiaa.  

Olisin tiettyjen kysymysten kohdalla sietämättömän yksinäinen, ellei minulla olisi Jumalaa, jolle puhua. Ystävät kestävät vähemmän. Jos kertoisin ylläk. tarinan tänne päivittäin, kuinkahan koettaisiin?
On vallan toista olettaa sitä tai tätä vastakseksi: Hei, Leena, toimi nyt tälleen, niin minä sinuna tekisin, terkut Jumpulta.

Eli on toimittu aika aitosuomalaisesti - vastattu muhun kuin mitä kysyttiin. Vaietaanko - neuvotaanko toisiakin vaikenemaan - vai olisiko sittenkin näin: Se kulkaas riittää, että tietää: Minua kuullaan. Ihme kyllä. Siinä muuten on vastausta riittämiin. Tätä mietin kovasti nyt kun en päässyt oikeen mihkään. Saatan erehtyä (kun en mene päivystykseen) - saan erehtyä.

Jos olette joskus vastaavassa tilanteessa, älkää tehkö jutusta liian mutkikasta. Sillä taholla riittää tekstitilaa myös.

[Leena]

Jos olette joskus vastaavassa tilanteessa, älkää tehkö jutusta liian mutkikasta. Sillä taholla riittää tekstitilaa myös.[/color]

Tai luonnollisesti, tulette havaitsemaan, että olette urheita, ette tarvitse erityisemmin viisauttakaan, ja mitäs sitä suotta huolillaan Korkeinta vaivaamaan. Törkeää hedonismia kun maailma on täynnä kärsimystä ilmankin. Olkoon lähimmäisenrakkaus meirän korokehin johoratus eikös vaan.

Sitten luonnollisesti on parasta ihan vain kuunnella humisisiko Jumalan tuuli jostakin etäältä - saisi luvan muistaa Hänen ylhäisten kasvojensa edessä vaikkapa jotakin toista - emmehän me toki muuta kuin esirukousta harjoita. Me olemme epäitsekkäitä ja rukoilemme niitäkin vain kun mieleen tulee että on lupa nyt muistaa jotakin toista.  

On se hyvä että on hyviä ihmisiä edes jossakin, kun tässä osoitteessa pitelee vähän hiljaista. Joutuu Ukkoparka kuntelemaan jos mitkä jaaritukset ja ihmettelyt jotta korvansa soi. Hirvittävää oikeastaan   .  

Koetetaan tehdä parannusta tuosta pahasta tavasta - p-k-le  

[seppos]

Meillä on tapana tarpeen tullen jutella. Tosin se tarve on yleensä minulla. Minulle suuri salattu Jumala on osa arkea siis ei mikään juhlakalu.