Ja sitten asiaan.
Jos tunnistat itsesi tästä tekemästäni luokittelusta, niin kysyisin sinulta, että mihin perustuu uskosi hyvään Jumalaan ja että sinutkin on sovitettu Kristuksen haavoissa ilman omaa ansiotasi, teoistasi huolimatta?
Jos Raamattu ei ole erehtymätön Jumalan sana, niin jos uskosi/toivosi perustuu Raamatun ilmoitukseen, niin mielestäni uskosi on varsin hyllyvällä suolla:
mistä tietää, että Raamattu ei tässäkin asiassa erehdy?
"Herra, mihin me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat."
En minä usko Raamattuun. Minä uskon Jumalaan. Raamattu on kuitenkin osa sitä sukupolvien ketjua, jota kutsutaan joskus "isien uskoksi", ja johon uskontunnustus kristityn liittää. Raamatussa on kirjoitettuna ihmisten kokemuksia Jumalasta. Ja on varmasti totta, että ne on kirjoittanut (useampi, tietysti) ihminen, ja on myös varsin todennäköistä, että kirjoittaja on pitänyt kirjoittamaansa jossain mielessä totena. Se, että näin on, ei kuitenkaan velvoita minua uskomaan, että Raamattu (mikään niistä) olisi mitenkään erityisen luotettava tai varsinkaan "100% oikeassa." Se on kuvausta ihmisten uskonnollisista tunteista - ja minulla on toisinaan samankaltaisia tunteita. Tietysti uskoni on "hyllyvällä suolla." Eikö usko juuri ole sitä? Silloin täytyy vain toivoa, että jossain sen suon alla on luja kallio, Jumalan rakastava syli.
Usko ja tieto ovat toisensa pois sulkevia asioita. Jos siis saisin äkkiä tietää Raamatun olevan totta, lakkaisin uskomasta. Eikö siis ole parempi, että minulla ei ole mitään taetta mistään, ja että en edes yritä järjellä vääntää uskon asioita helpommin ymmärrettäviksi? On vain toivo siitä, että Raamatussa kuvatut, ihmisten kirjoittamat, kirjoittajien tosiksi kokemat Jumalan lupaukset ovat tosia. Muulla ei ole väliä, eikä voikaan olla.
