Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: mt - 12.03.07 - klo:19:21
-
Talviveisuissa viime viikonloppuna käsikirjoittaja ja pastori Veli-Pekka Hänninen käsitteli urbaania kristinuskoa. Referoin esityksen yhtä kohtaa.
Kirkosta eroaminen on nykyisin helppoa. Painetaan nappia netissä. Kirkon selvitysten mukaan kirkosta eroamisen syynä on useimmiten rehellisyys. Usko on lopussa, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Helppoa on myös liittyminen. Kirkkoon liitytään, jotta päästäisiin ripille ja saataisiin rippilahjoja ja saataisiin kirkkohäät ja lapsi kastetuksi. Sitten erotaan kirkosta.
Vilunkipeliä.
Kirkosta lähdetään, koska ollaan rehellisiä. Kirkkoon liitytään, koska ollaan vilunkeja. Tästä pitäisi kirkon olla huolissaan.
Olisiko sittenkin parempi, että kirkon jäseneksi ei otettaisikaan noin vain? Että olisi esimerkiksi raskausajan mittainen karenssi? Tai muita vaatimuksia.
Tähän päättyy referaatti.
Hiukan nettiä selaamalla löytää helposti kertomuksia siitä, miten kirkkoon liityttiin tyttöystävän painostuksesta ja sitten erottiin häiden jälkeen.
Olen nähnyt kirkkoon vastikään takaisin liittyneen seurakunnasta mukaansa saaman materiaalin. Ei ollut Katekismusta. Oli Väestörekisterikeskuksen lomake "Ilmoitus uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä". Ristiä siinä ei ollut. Pappia ei ollut kansliassa näkynyt. "Ajattelin, että olinpas minä lapsellinen, kun kuvittelin, että siellä keskustellaan papin kanssa."
Mitä tästä ajattelette? Etenkin te fooorumia lukevat papit?
Mt
-
Kastettu on kahden maan kansalainen. Hänellä ei ole mitään epävarmuutta taivaaseen pääsyn kanssa vaikka hän on eronnut kirkosta, tehnyt kuusi miljoonaa murhaa etc. Jumala päättää ei ihminen. :P
-
Ortodokseillahan käsittääkseni kirkkoon liittyminen vaatii jonkinlaista, jos nyt ei ihan varsinaista opiskelua, niin uskonnollista perehtymistä. Kuulosti sinänsä ihan hyvältä ajatukselta, ihminen tietää mihin on liittymässä.
En kyllä kuitenkaan taida olla kynnyksen korottamisen kannalla, vaikka tuollainen häiden takia kirkkoon liittyminen onkin hivenen arveluttavaa toimintaa. Kirkkoon pitäisi olla matala kynnys tulla. Vaikka kuulunkin kirkkoon, tuntuu silti joskus hankalalta lähteä varsinaisiin kirkollisiin tilaisuuksiin, kun en ole niissä niin tottunut kävijä. Miksi näin, en osaa sanoa.
-
Miten sen kynnyksen saisi toimimaan katiskan tavoin? 'Kalat' uisivat sisään vaikkapa morsiamensa painostuksesta, mutta eivät pääsisikään häiden jälkeen ulos.
-
Miten sen kynnyksen saisi toimimaan katiskan tavoin? 'Kalat' uisivat sisään vaikkapa morsiamensa painostuksesta, mutta eivät pääsisikään häiden jälkeen ulos.
Kannatan Penan ajatusta. Siinä on oikeaa kalamiehen henkeä. Jos pappi, joka käy parin kanssa keskustelun on tietoinen, että on liitytty, oli sitten kumpi tahansa, häitä varten, niin on loistava tilaisuus keskustella laajemmalti. Kala on koukussa ja sitä ei pidä päästää helpolla irti. Toivottavasti kaikki ymmärtää oikein, ei siis tervalla vaan hunajalla.
-
Olen nähnyt kirkkoon vastikään takaisin liittyneen seurakunnasta mukaansa saaman materiaalin. Ei ollut Katekismusta. Oli Väestörekisterikeskuksen lomake "Ilmoitus uskonnolliseen yhdyskuntaan liittymisestä". Ristiä siinä ei ollut. Pappia ei ollut kansliassa näkynyt. "Ajattelin, että olinpas minä lapsellinen, kun kuvittelin, että siellä keskustellaan papin kanssa."
Minä taas pääsin keskustelemaan papin kanssa ja olin hyvin iloinen, kun pappi ymmärsi syyni erota ja syyni liittyä takaisin. Mikä ei todellakaan ollut kirkkohäiden saaminen, minun kaltaisiani synnintekijöitähän ei Herran huoneessa siunata.
Kirkko on kyllä kovasti töitä tehnyt / jättänyt tekemättä vieraannuttaakseen tavallisen veronmaksajan kaikkein tärkeimmästä. Lisää hunajaa kaivataan täälläkin.
-
juhani, olen kanssasi samaa mieltä. Mitä sanovat ajatuksistasi papit, nuo Taivaanviitat?
Moniaita vuosia sitten päädyin sinun linjoille senjälkeen, kun en langennut hengellisen hekuman uskossa olevien ihmisten asettamaan ansaan; tunnustaa synnit, tulla uskoon, antaa elämä Jeesukselle, ottaa Jeesus henkilökohtaiseksi vapahtajaksi jne. Tuo aika oli kiusallista aikaa.
Suhteeni kirkkoon kävi hyvin kriittiseksi.
Nyt näinä viimeisenä aikoina olen taas joutunut kaikkinaisten opintuulien tuiverrettavaksi. Mielipiteeni kuultuaan moni ihminen on nimittänyt minua vääräoppiseksi tai harhaoppiseksi.
Sanokoot vain, se on heidän yksisilmäisen ajatuksia.
Jostain syystä kirkon ovea en ole avannut pitkään aikaan. Jumalanpalvelus tuntuu teatterilta, esiintyjät juoksevat sakasti -> lukupulpetti -> alttari -> saarnatuoli -> lukupulpetti -> alttari ->sakasti. Ollako vai eikö olla?
Seuroissa on parempi käydä, siellä ei ole teatteria. Joskus on mielessä:milloinkahan tulee se aika, ettei seuratupakaan ei oikein kutsu.
Toivottavasti se aika on kaukana.
-
Ei teatterissa sinänsä ole mielestäni mitään vikaa. Se vain pitäisi toteuttaa hyvin ja ajatuksella. Jos katsoja ei hahmota miksi mitenkin toimittiin, se johtunee siitä, ettei esiintyjäkään sitä tiedä.
Messukin voi olla monella tapaa puhutteleva tapahtuma, jos sen osat yhdistyvät ehjäksi kokonaisuudeksi. Ellei papisto ymmärrä tilan, esineiden, tekstiilien, liikkeiden ja eleiden viestiä, tuloksena on ainoastaan levotonta liikehdintää. Silloin olisi syytä pysyä yksinkertaisissa peruskuvioissa. Jumalanpalvelusta rikkaammaksi haluavat hankkikoot siihen pätevää koulutusta ja ohjausta.
-
Minä taas pääsin keskustelemaan papin kanssa ja olin hyvin iloinen, kun pappi ymmärsi syyni erota ja syyni liittyä takaisin.
Tämän aamun paras uutinen...
Noin vuosi sitten pohdit eroa, ja silloin kommentoin: "Jos sinä lähdet, niin hivenen siirtyy eteenpäin asioiden muutos. Jos suuri määrä reagoisi samoin, niin mitä jäisi jäljelle?"
Nyt voi todeta hieman muuntaen: jos suuri määrä reagoisi samoin, niin olisipa meillä silloin hiukan toisenlainen kirkko.
Uskon että vuoden diasporasi oli omalta osaltaan tehokas viesti kirkolle.
Mt
-
Kirkko on Äitikirkko. Vai onko. Missä mielessä? Missä määrin? Siis merkityksessä Naiskirkko. Naisethan ovat aktiivisempia kirkossakävijöitä. Mutta että äiti-.
-
Yksi näkökulma ihmisen vieraantumiseen kirkosta on jatkuva muuttaminen (työn perässä) pitkin Suomea (vai maailmaa?). Itse olen pudonnut aktiivisesta seurakuntaelämästä karkkikauppameininkiin, joka on hyvin yleistä monen ystäväni ja tuttavani kohdalla. Kun on muuttanut monta kertaa paikkakunnalta toiselle, ei ole mihinkään rakentunut uutta kotiseurakuntaa. Käyn eri seurakuntien tilaisuuksissa ja napsin namipalat sieltä ja täältä. Haluaisin iskeä itseni kiinni nykyiseen seurakuntaan, mutta en tiedä olenko tälläkään paikkakunnalla enää kovin kauaa. Työ siirtyy ja pitäisi tehdä päätös, siirrynkö sen mukana. Olen monella tapaa juureton ja se näkyy myös seurakuntaelämässä. Meitä on paljon ja seurakunnilla on haaste tarjota muuttolinnuille joustavuutta, mutta samalla pysyvyyttä (siksi ajaksi, kun on kyseisen seurakunnan jäsen). Vaikka sanotaan, että seurakuntien tilaisuudet ovat kaikille avoimia, monesti ne on sisäpiirijuttuja, joihin on vaikea päästä mukaan. Se on ihan luonnollista, mutta kaltaiselleni harmillista. En ihmettele, että osa putoaa matkalla pois seurakunta- ja kirkkoyhteydestä ja tukeutuu vain uskoonsa.
-
Sinulla on laajempi kokemus kirkosta. "Ulkopuolisena" näet eri tavalla, ehkä jopa paremmin kokonaisuuden. Kokemuksesi antaa arvokasta tietoa kirkon elämään.
Itsesi kannalta tahtoisin neuvoa ottamaan kulloisenkin seurakunnan kuin olisit siinä loppuelämäsi, sillä emmehän me mitään tiedä tulevasta. Näin maakrapuna haluan kirjoittaa. Moni vaikertaa J. Karjalaisen tavoin "Olen mies, jolle ei tapahdu koskaan mitään". Sinun elämäsi on rikasta ainakin seurakunnan vaihtuvuuden ja sen suoman monipuolisuuden(?) suhteen.
-
Yksi näkökulma ihmisen vieraantumiseen kirkosta on jatkuva muuttaminen (työn perässä) pitkin Suomea (vai maailmaa?). Itse olen pudonnut aktiivisesta seurakuntaelämästä karkkikauppameininkiin, joka on hyvin yleistä monen ystäväni ja tuttavani kohdalla. Kun on muuttanut monta kertaa paikkakunnalta toiselle, ei ole mihinkään rakentunut uutta kotiseurakuntaa. Käyn eri seurakuntien tilaisuuksissa ja napsin namipalat sieltä ja täältä. Haluaisin iskeä itseni kiinni nykyiseen seurakuntaan, mutta en tiedä olenko tälläkään paikkakunnalla enää kovin kauaa. Työ siirtyy ja pitäisi tehdä päätös, siirrynkö sen mukana. Olen monella tapaa juureton ja se näkyy myös seurakuntaelämässä. Meitä on paljon ja seurakunnilla on haaste tarjota muuttolinnuille joustavuutta, mutta samalla pysyvyyttä (siksi ajaksi, kun on kyseisen seurakunnan jäsen). Vaikka sanotaan, että seurakuntien tilaisuudet ovat kaikille avoimia, monesti ne on sisäpiirijuttuja, joihin on vaikea päästä mukaan. Se on ihan luonnollista, mutta kaltaiselleni harmillista. En ihmettele, että osa putoaa matkalla pois seurakunta- ja kirkkoyhteydestä ja tukeutuu vain uskoonsa.
Puhut todella suuresta ongelmasta. Jo yksi muutto riittä useimmille irrottamaan seurakuntayhteydestä. Mikä on vastauksemme tähän ehkä yhteen suurimmista haasteista?
-
Puhut todella suuresta ongelmasta. Jo yksi muutto riittä useimmille irrottamaan seurakuntayhteydestä. Mikä on vastauksemme tähän ehkä yhteen suurimmista haasteista?
Pitäisikö lähteä siitä, että jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Lähes poikkeuksetta jokaisessa seurakunnassa on jumalanpalvelus pyhänä klo 10. Nuorena tuli muutettua paljonkin, mutta onneksi perheen perustamisen jälkeen ei ole tarvinnut vaihtaa paikkakuntaa. Nuorena vain oli niin, että monesti sitä lähti viikonlopuksi kotona käymään, joten siinä meni sen seurakunnan jumalanpalvelus. Sitten kylläkin tuli oltua yhdessä paikassa vähän pysyvämminkin ja siellä tuli sentään joskus käytyä kirkossa. Menin kirkkokuoroonkin, joten siinähän pääsee heti "sisäpiiriin". Voi olla kyllä luonteestakin kiinni, pääseekö sisälle vai tunteeko itsensä ulkopuoliseksi.
-
Kirkosta eroaminen on nykyisin helppoa. Painetaan nappia netissä. Kirkon selvitysten mukaan kirkosta eroamisen syynä on useimmiten rehellisyys.
Miten niin helppoa? Kirkosta eroamisen motiivit ovat erilaiset. Monet miettivät kirkosta eroamista vuosikausia. Kun päätös vihdoin on tehty, voi olla, että eroaa tai sitten ei. Sitten on niitä, jotka verotussyistä eivät halua kuulua kirkkoon. Ja sitten niitä, jotka eivät halua olla kirkon jäseniä.
Miksi kirkon kynnys pitää nosta korkeaksi? Oliko kynnys Jeesuksen luo korkea?
-
Sisäpiiriläisyyden voivat valitettavasti poistaa vain ulkopiiriläiset menemällä mukaan.
Voisiko ajatella tätä asiaa vähän vähemmän vakavasti? "Kotitorini" on Hakaniemen tori, mutta kun nyt en sinne pääse, olen ryhtynyt nykyisen olinpaikkani aktiivitorilaiseksi. Toriukon paperit ovat kyllä edelleen Hakaniemessä. Sikäli kun pääsen reissaamaan, käyn matkan varrella olevilla toreilla kahvittelemassa.
Ei kai se seurakuntaelämä saisi olla vaikeampaa.
Mt
-
Sisäpiiriläisyyden voivat valitettavasti poistaa vain ulkopiiriläiset menemällä mukaan.
Voisiko ajatella tätä asiaa vähän vähemmän vakavasti? "Kotitorini" on Hakaniemen tori, mutta kun nyt en sinne pääse, olen ryhtynyt nykyisen olinpaikkani aktiivitorilaiseksi. Toriukon paperit ovat kyllä edelleen Hakaniemessä. Sikäli kun pääsen reissaamaan, käyn matkan varrella olevilla toreilla kahvittelemassa.
Ei kai se seurakuntaelämä saisi olla vaikeampaa.
Mt
Aika mukava vertaus.
Itsekin olen ensi syksynä opiskelija, jos Jumala suo, vieraalla paikkakunnalla.
Silloin jää kotiseurakunta taakse. Mietin varmasti kahteen kertaan, vaihdanko papereita uuteen kotikaupunkiin.
Tietyllä tapaa pelottava ajatus on, että ainut mahdollisuus kirkollisen työn piiriin voi olla Herättäjä-yhdistyksen kautta. Itselleni se on kuitenkin hengellinen koti, mutta kaikki muut eivät ole samassa tilanteessa. Eikö kansankirkko osaa järjestää kansalaisilleen hunajaa kaikilla maantieteellisillä alueillaan?
-
Se vie hetken päästä mukaan ns. sisäpiiriin. Kohdallani on varmasti ainakin osittain kysymys laiskuudesta lähteä etsimään ihmisiä, ryhmiä ja yhteisöjä. On tällä(kin) paikkakunnalla sellaisia aktiviteetteja joihin mielelläni osallistun. En kuitenkaan koe, että olisin osa seurakuntaa samalla tavalla kuin siinä seurakunnassa, joka oli aikoinaan kotiseurakuntani. Sekin varmasti vaikuttaa, että täällä ei ole yhtään sukulaista tai pitkän linjan ystävää samassa seurakunnassa. "Alkuasukkailla" niitä on. Tavataan serkkuja, tätejä ja setiä jumalanpalveluksen jälkeen. Itse siinä sitten moikkalee kaikille kenen naama näyttää vähänkin tutulta. Ja kun on juureton olo, ei niin helposti kiinnity mihinkään. Ja tämä paikkakunta on kaikinpuolin sisäänpäin lämpiävä. Ei siis ihme, että seurakuntakin on. :icon_wink:
Se, miksi paperit aikoinaan lähtivät kulkemaan mukanani, on kimurantti juttu. Ensinnäkin ajattelin pitkään, että seurakuntaan voi vain mennä. Että se olisi jotenkin standardihommeli kaikkialla. Ei se ole, koska ihmiset muodostavat seurakunnan.
Ihan muihin juttuihin pompaten... sitä olen monesti ihmetellyt, että miten miehet suostuvat liittymään kirkkoon häiden takia. Jos on tehnyt sen päätöksen, että kirkkoon ei kuulu, pitäisi päätöksessä pysyä. Jos se taas ei käy tulevalle vaimolle, voi parinvalinna onnistumista pohtia parikin kertaa. Eräässä tapauksessa mies kävi jopa rippikoulun (uskonnoton perhetausta), jotta tulevan vaimon toiveet täyttyivät. En malttanut olla sanomatta tälle miehelle, että sinähän se taidat melkoinen nössö olla, seisoisit periaatteidesi takana. No, erosi häiden jälkeen kirkosta, joten kai se sitten hänelle riitti. Tässä kohtaa vaimo tosin olisi voinut seisoa periaatteidensa takana ja vaatia pysymään kirkon jäsenenä. Ei tälle kirkko paljon voi mitään. Jos ihmiset näin haluavat toimia, sitä on vaikea rajoittaa. Rippikoulukin kun kuitenkin on aika iso vaiva yksien häiden takia.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
-
Puhut asiaa, Kummajainen. Olen itsekin useamman kerran muuttanut, ja seurakuntajutut jäi vähiin ja jopa väliin joskus pitkäksi aikaa. Mutta kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää! :icon_sunny: Onneksi.
On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa. Uusissa ympyröissä joutuu vaan menemään ja ottamaan selvää, mikä käy päinsä ja mikä ei. Aikansa kun tunkee sekaan, niin ehkä löytyy joku vastaanottavainen.
Siinäpä itsellekin tehtävää ottaa vastaa uusi ihminen, oli sitten kyse seurakunnasta tai vaikka työpaikasta.
-
Puhut asiaa, Kummajainen. Olen itsekin useamman kerran muuttanut, ja seurakuntajutut jäi vähiin ja jopa väliin joskus pitkäksi aikaa. Mutta kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää! :icon_sunny: Onneksi.
On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa. Uusissa ympyröissä joutuu vaan menemään ja ottamaan selvää, mikä käy päinsä ja mikä ei. Aikansa kun tunkee sekaan, niin ehkä löytyy joku vastaanottavainen.
Siinäpä itsellekin tehtävää ottaa vastaa uusi ihminen, oli sitten kyse seurakunnasta tai vaikka työpaikasta.
"On ihan eri asia pyöriä tutuissa piireissä kuin sekoittaa pakkaa uusien ihmisten joukossa."
Voi vitsi, tuosta tuli mieleeni seurakunta, jossa menin kirkkokuoroon. Koska olin nuori enkä seurustellut, niin niitä naittajia riitti ihan vaivaksi asti. "Kuuleppa kun tuo pappi sopisi sinulle oikein hyvin." Kyseinen pappi ei kiinnostanut minua pätkääkään ja luulenpa, että tunne oli molemminpuolinen. Vaivasi itseäkin tosi paljon, että eikö sitä sopivaa miestä nyt löydy. Ei siihen enää olisi kaivannut yhtään ulkopuolista "huolehtijaa". Olisivat vain hyväksyneet, että tuo on nyt sinkku ja sillä siisti.
Täytyy tunnustaa, että sitten kun menin seurakuntaan ja olin naimisissa, niin oli paljon helpompaa olla porukassa. Olin jo unohtanut, mutta nyt tuli mieleen kun aloin muistella.