Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 14.06.10 - klo:20:40
-
Tuolla luopumuskeskustelussa viitattiin hengelliseen ähkyyn.
Kun lapsi syö fyysistä ruokaa, hän kasvaa.
Entäs se hengellinen syöminen sitten?
Mitä lie,
mutta eiköhän siitä hengellisestä syömisestä se Hengen hedelmä kasva.
Tässä kuvaus kyseisestä hedelmästä:
"
Galatalaiskirje:
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
"
Hengellinen ähky mitä ilmeisimmin on sitä, että kaikki nuo ulottuvuudet taikka jokin näistä ulottuvuuksista on liiaksi kasvanut ihmisessä.
Jos ihminen on sitä mieltä, että jokin näistä ulottuvuuksista ei ole vielä täydellinen, niin väitteeni on, että kasvu on kesken ja ähkyllä peloittelu on vain tekosyy hyväksyä sitä, että hengellistä ravintoa ei olla vielä saatu riittävästi.
Hengellisen ähkyn pelon sijasta kannattaisi näkemyxeni mukaan ennemminkin ryhtyä etsimään hengellistä ruokaa, mikäli on viitteitä siitä, että hengellinen kasvu on kesken.
Jos jollakulla on kokemuksia hengellisestä ähkystä, mielelläni kuulisin tästä olotilasta enemmänkin?
Kuinka se ilmeni? Olitko liian hyvä ihminen, liian ystävällinen, liian iloinen tai mitä olit?
-
Kirjoitin minkä kirjoitin. Omasta kokemuksestani kuten kaiken muunkin. Tunnen myös ihmisiä kuten minä jotka katsovat jokaisen askeleensa ja tekemisensä perään että mitä tästä taasen Raamattukin sanoo.
Silloin kun en enää elänytkään minä, vaan omavanhurskautettu uskovainen,aloin vähitellen epäillä opetusten ja oppimisteni oikeellisuutta. Vähitellen lopetettuani
itseni mittaamisen Raamatun ja toisten uskovien mitalla palasin ikäänkuin alkuun, pitäen vain Jumalan lupauksen rakkaudestaan , Jeesuksen sovitustyön kohdalleni ja rukouksen.
Luulen tuntevani Raamattua kohtalaisesti, mutta en enää pohdiskele sitä jatkuvasti vaan usein sieltä nousevat eri elämäntilanteissa tarpeelliset muistutukset.
Hengellisissä tilaisuuksissa tuli käytyä montakin kertaa viikossa. Milloin minkäkin suunnan kakkua tai ruisleipää haukkaamassa.
Koen yksinomaan Jumalan johdatukseksi etten tarvitse enää käyttäytyä näin.
Olen saanut paljon enemmän kun olen odottajan ja armontarvitsijan paikalla.
Toisaalta uskonelämäni kaikki muutokset katson juuri minua varten tarkoitetuksi.
Toiset vaeltavat tuttua tietä läpi elämän matkan, toiset etsivät aina uutta, toiset karsivat turhia rönsyjä, jotkut luovuttavat, jotkut luopuvat.
Minä en ole luopunut, ja heikoimpinä hetkinä pyydän: Pidä minusta kiinni.
-
Jos jollakulla on kokemuksia hengellisestä ähkystä, mielelläni kuulisin tästä olotilasta enemmänkin?
Ei minulla ole kokemuksia hengellisestä "ähkystä", mutta ole hieman seurannut ihmisten toimintaa hengellisissä (usko) käyttäytymisessä. Jollain tavalla ähky kuvaa minun mielestä yltäkylläisyyttä ja pahoinvointia.
Mistä tämä sitten johtuu?
Siitä että ihminen itse itsessään on ottanut uskonnon korvaamaan ja täydentämään tyhjiötä omassa ajattelu tai sosiaalisessa elämässään. Kuvittelemalla että minä itse itsestäni teen hyvän esim. kristityn. Ahmilla tietoa hengellisyydestä, esintymällä siinä sosiaalisessa hengellisessä ympäristössä hurskaana ihmisenä ja sitten tapahtuu ...pahoinvointi.
Eli kuka huijasi ketä.
Huijaanko siis minä itseäni uskon, toivon ja rakkauden hyvyyteen. Eli omalla piilokuvitelmalla, mikä on johtanut siihen että kuvittelen olevani erityisessä asemassa kristittynä ihmisenä suhteessa muuhun maailmaan.
Toisin sanoen olenko mahdollisesti minä lähtenyt autosuggestiota tekemään itse itseni kanssa.
Pidä minusta kiinni.
Uskon että se riitää, Riitta-mummi ...meille kaikille, ilman omia "suuria tekoja".
-
Eräissä minulle hyvin tutuissa piireissä minusta monesti näytti ja tuntui, että erilaisia psyykenmaailman (tai jopa fyysisen maailman) ilmiöitä pidettiin hengenmaailman ilmiöinä.
Jos psyyken ongelmia yritetään ratkaista fyysiselle olemukselle tarkoitetuilla lääkkeillä, jotain on vinossa.
Sama päinvastoin.
Väitän, että jos hengenelämän ongelmia yritetään ratkaista psyyken- taikka vaikka päänsärkyläääkkeillä, avun löytyminen noista lääkkeistä on kovin epätodennäköistä, oikeastaan mahdotonta.
Pitää siis olla oikeaan maailmaan tarkoitetut lääkkeet. Kun näin on, on jotain mahdollisuuksia, että lääkkeet tehoavat.
Riitta, onko mahdollista, että ne asiat, joita pidit hengellisinä asioina, monesti oikeasti pitäisikin luokitella luokkiin "fyysisen maailman asiat" taikka "psyyken maailman asiat"?
Käden esim. tärinä uskonnolisissa tilaisuuksissakin on selvä fyysinen ilmiö.
Syvä haltioituminen/liikutus esim, ehtoollisen yhteydessä on mielestäni selvä psyykenmaailman hieno kokemus.
Toki eri psyyken/fysiikan ilmiöissä voi olla mukana myös sitä hengellistä (ikäänkuin piilossa), vaan myönnän, että nuo hengelliset ulottuvuudet ovat minulle tuntemattomampia asioita. Psyyke ja fysiikka ovat varsin tuttuja.
Kristuksen tarjoamaa sovitusta ajatellessa joskus minäkin koen lyhytaikaisia valtaviakin psyykenmaailman hienoja tuntemuksia. Joskus tuo psyykenmaailma tuntuu vaikuttavan jollain tavalla myös tähän fyysiseenkin olemukseeni, joskin ei kovin järisyttävästi yleensäkään. Psyykellä ja fysiikalla tuntuu olevan jonkinlainen yhteys keskenään:vaikuttavat toisiinsa. Vaan onko hengellisellä mitään yhteyttä psyyken/fysiikan välillä, on minulle arvoitus. Voi olla yhteys, voi olla olemattakin.
-
JAtkan vielä.
Selvää siis on, että jos psyykettä hoidetaan fyysisen olemuksen lääkkeillä ja päinvastoin, seuraa helposti suuriakin ongelmia.
Hengenmaailman asioita suuremmiten tuntematta silti väitän, että jos psyyken taikka fysiikan ilmiöitä kuvitellaan hengenmaailman ilmiöiksi, tulee kaikenlaisia ähkyjä sekä ongelmia.
Mainittakoon vielä, että nämä pohdintani perustuvat ihmiskäsitykseen, jossa ihmisen uskotaan olevan ruumis, sielu sekä henki ja ainakin ruumiilla ja sielulla on jonkinlainen kommunikointikanava keskenään.
-
Edellä olevien puheenvuorojen jälkeen on pakko kysyä, voiko hengellisesti syödä paitsi öylätin? :003:
-
Itse teema, Köpi, on minusta hurja arvokas ja melkein jo oman ketjunsa ansainnut, kun luin tuon mitä kirjoitat fyysisestä, psyykkisestä ja hengellisestä. Tosin saattaa hyvin olla että vain minusta, joten... :-\
Mutta vaikka pysyttäisiin hengellisellä alueella: Onko sellainen kokemus täysin vieras, että ihminen yrittää kaikin keinoin lihottaa ja kypsyttää niitä hedelmiä omassa aikataulussaan?
Mietin tässä yhtä ja toista. Tarkoitatko "syömisellä" -Raamatun lukemista? Sitä annosta voisi hieman lisätäkin. -Rukoilemista? Samat - mutta kun se jo on käsittämätöntä - on kuin aina ei pystyisi. Jumalanpalveluksia? Niistä saa aina jotakin tai no, useimmiten. Mutta siinä vaiheessa kun sisäinen pakko vaatii tulisella hiilihangolla uhaten johonkin näistä, on saatettu jo nielaista muutama torajyvä riusleivän seassa... Hengellistä kirjallisuutta? Nyt liikutaan alueella, jolla ravinto saattaa olla mitä tahansa ja pahimmoillaan silkkaa myrkkyä. -Sellaisiin kristinuskon vaikuttajiin tutustumista, jotka ovat antaneet uskonsa tähden uhrin - ilman muuta heidän omiin teksteihinsä tutustuen, muu ei kannata? No jälleen, voisi nostaa annosta kaiketi turvallisesti.
Mutta onko mahdollista, että tarttuu joko epäterveelliseen ravintoon, tai keskittyy siinä määrin itsensä hengelliseen ravitsemiseen, että lähimmäisen tarpeet jäävät jo huomaamatta? Maksaa (äh, no) vaikkapa nyt viisisataa euroa muutamasta retriitistä - no ihan takuulla (?) hedelmät saavat ravintoa, luetaanhan sitä siellä viimeistään sitten Raamattua (!) ja siihen saa ohjaustakin -- ja sillä rahalla Kirkon Ulkomaanavun katastrofiapu saisi lievitettyä inhimillistä kärsimystä jo koko lailla paljon - eipä vain pälkähtäisi päähänikään paiskata selllaista summaa toisten auttamiseen!
Tämä ei saisi olla itsepetosta - niinkuin ei mikään. Ei tämän taa sovi mennä vikisemään että kyllä minä Herra, mutta kun en uskalla nielaista siinä pelossa että leipä on myrkyllistä...en minä voi Raamattua lukea kun ei ole kommentaareja tai muuta yhtä pöhköä...
Saakohan tästä nyt selvää... minä mietin, miksi jokin Riitan kirjoittamassa vain tuntui aika todelta! Ja itse jäin pysähdytetyksi sitä mietittyäni tähän: En voi ottaa mitään, ellei ylhäältä anneta, vaikka yrittäisin kuinka! Ortodoksit joita tunnen käyttävät joskus sellaista ilmausta kuin "ylenintoisuus" - tai sitten se on itäkoillinen ilmaus. Voiko henbgellisessä hotkimisessa mennä ylenintoisuuden puolelle - ja mitä siitä seuraa? Ainakin Riitta tärskäytti johonkin joka oli kyllä siten sanottu, että pakotti miettimään!
-
Tämän ketjun aiheeseen:
"Luenko minä? Syönkö minä? Teenkö minä? Rukoilenko minä? Kasvanko minä? minäminäminä."
-ei helv... menee liian monimutkaiseksi.
-
Tämän ketjun aiheeseen:
"Luenko minä? Syönkö minä? Teenkö minä? Rukoilenko minä? Kasvanko minä? minäminäminä."
-ei helv... menee liian monimutkaiseksi.
Sais enempi tullakin ylhäältä ja armosta mikä on tullakseen?
-
Sais enempi tullakin ylhäältä ja armosta mikä on tullakseen?
Kaikki tulee mikä on tarkoitettukin tulevaksi. Miksi pitää murehtia muusta? Kysytään nyt näin päin.
-
Kaikki tulee mikä on tarkoitettukin tulevaksi. Miksi pitää murehtia muusta? Kysytään nyt näin päin.
Joskus on puhuttu sellaisesta kuin "sanan nälkä" tai "hengen nälkä". Mitä lienevät ja mistä lähtöisin. Riitta on joskus maininnut liikkuneensa aika monella taholla, ja tekisikin mieli mietittyäni joskus kysyä vaikka keneltä saman kokeneelta, onko lopulta ollut tästä ja vain tästä kysymys. Eli sitkeä sissi tiellänsä, hellittämätön ja sisukas nälkäinen etsijä, joka ei ole luovuttanut ennen kuin on sille nälälle löytänyt ravinnon. Ja tutkinut ja maistanut onko Herra hyvä missä sitten on ollutkin menossa.
Miksi ihmiset, muuten, hankkiutuvat vaikka herättäjäjuhlille, paitsi tuttuja tapaamaan?
Seurakuntatoiminta tarjoaa paljon sosiaalista menoa ja tarjoaa uusia tuttavia ja ystäviäkin, mutta etsitäänkö sieltä ensisijaisesti niitä?
Luulen kyllä että nälkä tulee todella ja ihan itsekseen - viimeistään kun elämä asettaa jonkin uuden ns toden eteen, olkoon oma tai läheisen sairas tai sen paheneminen, ja lopulta kuolema. Ihmisen kaipaus saada Jumalan armo, ymmärrys ja lohdutus on sitä luokka että sitä kai usein verrataan nälkään, se on sen verran kiihkeää, vaikka janoon sitä kyllä äkkiämmin kuollaan.
Lähtiköhän keskustelu liikkeelle siitä, voiko sitä syödä peräti liikaa. Sitten yritettiin vähän selvittää, mitä se tässä yhteydessä olisi. Syöminen ja ravinto, ja kuinka siitä sitten ähkyn saa, jos saa.
Onhan tuossa jo tietysti aika monta kysymystä.
-
Joskus on puhuttu sellaisesta kuin "sanan nälkä" tai "hengen nälkä". Mitä lienevät ja mistä lähtöisin.
Ihmisten omaa keksintöä. En muista Raamatusta tuollaista velvoitetta nähneeni. Sitäpaitsi minusta koko käsite sotii vastaan Raamatun omaa sanaa: "joka juo tästä lähteestä, se ei enää ikinä janoa". Päinvastoin; -ihminen jolle mikään ei ole kyllin, joka aina etsii uutta eikä tyydy ja ymmärrä sen todellista arvoa mikä jo annettu on, onko hän koskaan edes käynyt vielä sillä lähteellä? Siinähän piti olla kyllin?
Miksi ihmiset, muuten, hankkiutuvat vaikka herättäjäjuhlille, paitsi tuttuja tapaamaan?
Seurakuntatoiminta tarjoaa paljon sosiaalista menoa ja tarjoaa uusia tuttavia ja ystäviäkin, mutta etsitäänkö sieltä ensisijaisesti niitä?
No kyllä luulisin, että niihin hakeudutaan etupäässä niiden tarjoaman yhteisöllisyyden eli sosiaalisen annin vuoksi. Lisäksi hirveän moni mieltää uskomisen siten, että pitää olla touhuamassa jotain yhdessä muiden samanhankisten kanssa, eli väärin. Toki joukossa on niitäkin jotka toivovat kuulevansa Jumalan sanaa.
No joka tapauksessa siis esim. tämä ketju menee aivan liian pitkälle, samoin kuin yleensäkin koko aihe yksityiskohtien pohtimisessa. Riittää kun elää normaalia elämää ilman moisia pähkylöimisiä! Kuten sanoit; -elämä tuo sitten eteen tilanteita joissa voi tulla mainittuja "oireita" mutta se on sen ajan murhe eikä niitä auta koulumaisesti ruotia ja pohtia päätään kipeäksi että olenko nyt "syönyt liikaa vai liian vähän".
Halonhakkuu auttaa saamaan ajatukset pois turhanpäiväisiä pakertelemasta ja on paljon parempaa jumalanpalvelusta. Varsinkin jos niitä puita talvella tarvitaan lämmittämiseen. :icon_wink:
-
Minä yritän jotain vastata, vaikka ajatus on vähän takkuaa...
Minä ainakin tunnen ihan suht tiuhaan Sanan ja hengen nälkää ja se tunne saa mut taapertamaan Sanan kuuloon. On se eri asia kuulla sitä kuin pelkästään vaikkapa itse tutkia ja lueskella. Ja kaipaan ja tarvitsen ehtoollista, on jotenkin tunkkainen olo jos en pääse ehtoollispöytään 'säännöllisesti'. Kaipaan myös seurakuntayhteyttä, joskus sitä puolituttua joka nakottaa kirkon penkin toisessa päässä. Se onkin jännä juttu, se et millasta yhteyttä toiseen/toisiin voi kokea vaikkei vaihtais sanaakaan eikä katsettakaan toisen kanssa. Toki voi hymyillä, vaikka nyökätä tervehdyksen, vaihtaa muutaman sanan, toivottaa hyvää päivän tai illan jatkoa tai riittää siihen kontaktiin pelkkä katsekin. Olen minä 'reissuillani' tutustunutkin uusiin ihmisiin, joskin viihdyn kirkossa ja muissa tilaisuuksissa oikein hyvin yksinkin. Saa istuskella tai hengailla ihan oman mielen mukaan, kuunnella ja kirjoitella, laulella ja vaikkapa itkeskellä ja yhtälailla naureskella.
En minä ainakaan minnekään tilaisuuteen tai juhlille mene (pelkästään) tuttuja/ystäviä tapaamaan, mutta tapaan siinä sivussa.
Minua on 'arvosteltu' siitä että käyn niin usein kirkossa, seuroissa tai muissa jutskissa. En vaan ymmärrä miksi siitä kannetaan huolta? :102: Olen mielestäni hyvinkin tasapainoinen suhteessani näissä tilaisuuksissa käymiseen, myös ystävieni ja läheisteni mielestä :003:
Yleensä nämä kommentit ovatkin tulleet 'ei-uskovilta' tai sitten sellaisilta 'uskovilta', jotka eivät itse käy juuri missään. Joille ei ehtoollisella eikä etenkään srk-yhteydellä ole juurikaan merkitystä.
-
Minua on 'arvosteltu' siitä että käyn niin usein kirkossa, seuroissa tai muissa jutskissa. En vaan ymmärrä miksi siitä kannetaan huolta? :102: Olen mielestäni hyvinkin tasapainoinen suhteessani näissä tilaisuuksissa käymiseen, myös ystävieni ja läheisteni mielestä :003:
Yleensä nämä kommentit ovatkin tulleet 'ei-uskovilta' tai sitten sellaisilta 'uskovilta', jotka eivät itse käy juuri missään. Joille ei ehtoollisella eikä etenkään srk-yhteydellä ole juurikaan merkitystä.
Älä sure hei! Dietrich Bonhoefferia ei nuorena olisi sitten millään päästetty kirkkoon, kun se oli sinne menollaan ihan joka sunnuntai...ja kun se vielä änkesi sinne Ehtoolliselle.
Ei semmoinen nyt oikein...kulttuurikoti sentään, ja lapsia kovasti koetettu tavoille opettaa :003:. Mikä lienee nälkä sitäkin riivasi.
-
Pointti on siinä, että ihminen pakonomaisesti yrittää boostata jumalasuhdetta jotenkin. Yksi on hokea mantranomaisesti rukouksia, yksi touhuta mahdollisimman paljon, yksi keino on myös tämä nälkiminen. Todellisuudessa meistä yhdelläkään ei ole mitään "suoraa yhteyttä" taivaaseen. On vain Sana ja Sakramentit. (mikä sinänsä on kauhean lohdullista, sillä siinä ihmisen ei tarvitse kurottaa mihinkään, vaan taivaasta kurotetaan alas ihmiseen asti). Se on kaikille sama, sama evankeliumi, sama Sana ja samat Sakramentit ja kyllä ne riittävät kaikkeen mitä elämään ja hengellisyyteen tulee.
Kaikki mikä menee tästä edemmäksi tai yli, on omaa mielikuvitusta ja toiveajattelua. Ja: -jos jollain jotain (todellista) muutakin olisi, sellaisia ihmisiä on harvassa (korkeintaan yksi miljardista biljoonasta), -niin hän ymmärtää olla kokemuksistaan hiljaa eikä pidä sitä tavallisena tienä.
-
Tämä oli :023:
Ainoa, mitä olen saattanut joskus ennenkin pyytää hieman tarkentamaan, on tuon hirvittävän jyrkkä "ei mitään suoraa yhteyttä" - päätelmä. Sana ja sakramentit - kyllä. Ilman muuta. Mutta sana sisältää myös esimerkiksi kertomuksen opetuslapsista, jotka Jeesus opetti rukoilemaan.
En tiedä minkälaisista hengellisistä sosieteeteista keräät kokemuksesi kun minulla ei nyt ole muita kuin tämä foorumi ja jumalanpalvelukset. Tarkoitan tätä: Kenelle suuntaat noin ehdottoman näkemyksen - sillä jotakuinkin aina me käymme kyllä keskustelua niistä lähtökohdista, jotka vain itse tunnemme. Onko sitten niissä opetettu esimerkiksi rukouksesta jotakin hyvin ihmeellistä, en tiedä, eikä minun tietysti tarvitsekaan. Tämä pilkahtaa täälläkin välillä esille, kuitenkin.
En ole huomannut että rukouksesta olisi täällä ollut kovin merkillisiä näkemyksiä tarjolla. Mutta tätä hieman ihmettelen: Millä perusteella se ei olisi "suora linja" tai olkoon nyt mitä hyvänsä, yhteys Jumalaan päin yhtä kaikki? Ihmisillä on yllättävän usein tapana rukoilla - siitä saadaan aina joitakin suuria lukuja, kun galluppeja tehdään. Ihmisillä on ilmeisesti käsitys että tämä sanan kohta pitää paikkansa: Joka on korvan luonut - Hänkö ei kuulisi.
Täällä en ole törmännyt ihmisiin jotka kertoisivat ihan korvinsa kuulleen mitään vastauksia - näyt, ihmeet ja merkit ovat myös kamaa joka nyt ei tältä istumalta tule muistiini ensimmäistäkään kertaa. On hyvä pitää huolta raittiudesta, mutta ei ihmisen tuulettaessaan tarvitse sellaisessa viimassa istua että jokainen kynttilä sammuu... on aikoja jolloin jaksaminen olisi huonoa, ellei voisi rukoilla. Mutta ne on kai sitten koettava itse. Kuulostaa pahuksen tanttamaiselta, mutta minkäs teet. Rehellisesti voin kyllä sanoa että en toivo näitä juttuja kenellekään. Kai vähemmälläkin oppii, ellei ole ihan kivipää.
.....................................
Ja no, Köpi, minnes hävisit. Oikeastaan olisi mukava kuulla mitä ajattelet tuosta syömisestä itse - nyt kun on vähän ketjua kertynyt ja pari kysymystä siellä täällä. Onkomahdollista esimerkiksi että ihminen suorastaan sulkee suunsa kun puuroa syötettäisiin, enm syö kun se ei ole varmuudella puhdasoppisuuden padassa keitettyä-...tai no... että johan minä ehtoolliseni otin, ei nyt ylenintoilla... pois ne Mellot, ei ole sanaa ei sakramenttia tuo... :003:
-
Joskus on puhuttu sellaisesta kuin "sanan nälkä" tai "hengen nälkä". Mitä lienevät ja mistä lähtöisin.
Ihmisten omaa keksintöä. En muista Raamatusta tuollaista velvoitetta nähneeni. Sitäpaitsi minusta koko käsite sotii vastaan Raamatun omaa sanaa: "joka juo tästä lähteestä, se ei enää ikinä janoa". Päinvastoin; -ihminen jolle mikään ei ole kyllin, joka aina etsii uutta eikä tyydy ja ymmärrä sen todellista arvoa mikä jo annettu on, onko hän koskaan edes käynyt vielä sillä lähteellä? Siinähän piti olla kyllin?
No kyllä luulisin, että niihin hakeudutaan etupäässä niiden tarjoaman yhteisöllisyyden eli sosiaalisen annin vuoksi. Lisäksi hirveän moni mieltää uskomisen siten, että pitää olla touhuamassa jotain yhdessä muiden samanhankisten kanssa, eli väärin. Toki joukossa on niitäkin jotka toivovat kuulevansa Jumalan sanaa.
Voisitko Jampe selittää, mikä logiikka Sinulla on tässä vastauksessa. Väität, että sanan nälkä on ihmisten omaa keksintöä ja toisaalta myönnät, että toki joukossa on niitäkin jotka toivovat kuulevansa Jumalan sanaa. Eikö se ole nimenomaan sanannälkää, kun toivoo kuulevansa Jumalan sanaa.
-
Pointti on siinä, että ihminen pakonomaisesti yrittää boostata jumalasuhdetta jotenkin. Yksi on hokea mantranomaisesti rukouksia, yksi touhuta mahdollisimman paljon, yksi keino on myös tämä nälkiminen. Todellisuudessa meistä yhdelläkään ei ole mitään "suoraa yhteyttä" taivaaseen. On vain Sana ja Sakramentit. (mikä sinänsä on kauhean lohdullista, sillä siinä ihmisen ei tarvitse kurottaa mihinkään, vaan taivaasta kurotetaan alas ihmiseen asti). Se on kaikille sama, sama evankeliumi, sama Sana ja samat Sakramentit ja kyllä ne riittävät kaikkeen mitä elämään ja hengellisyyteen tulee.
Kaikki mikä menee tästä edemmäksi tai yli, on omaa mielikuvitusta ja toiveajattelua. Ja: -jos jollain jotain (todellista) muutakin olisi, sellaisia ihmisiä on harvassa (korkeintaan yksi miljardista biljoonasta), -niin hän ymmärtää olla kokemuksistaan hiljaa eikä pidä sitä tavallisena tienä.
:kahvi: ja oliko vielä lakkaviineri, Teille.
ps. taisin jotenkin Sinun viestisi sisältö liian vaikeasti tuoda julki aiemmin "usko , toivo ja huijaus ketjussa" eli "ihminen pakonomaisesti yrittää boostata jumalasuhdetta jotenkin" = suggesointi. :icon_cool:
-
En muista Raamatusta tuollaista velvoitetta nähneeni. Sitäpaitsi minusta koko käsite sotii vastaan Raamatun omaa sanaa:
En koko Raamatun opetusta tästä jaksa ruveta etsimään, mutta joitain hajapaikkoja siteeraan.
"
1.Pietarin kirje: 2:2 ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
"
"
Matteuksen evankeliumi: 22:29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
"
No joka tapauksessa siis esim. tämä ketju menee aivan liian pitkälle, samoin kuin yleensäkin koko aihe yksityiskohtien pohtimisessa.
Jampe ei nyt ymmärrä erästä tämän ketjun tarkoitusta ja sivujuonnetta, joka on se, että kokemukseni mukaan hengellisenä syömisenä pidetään puhtaasti psyyken taikka ruumiin ruokkimista, joka taasen johtaa erilaisiin negatiivisiinkin lieveilmiöihin. On nimittäin aina vaaransa, kun fyysisen olemuksen sairauksiin annetaan psyyken lääkkeitä jne.... kuten jo aiemmin kirjoitin.
-
Tämän ketjun aiheeseen:
"Luenko minä? Syönkö minä? Teenkö minä? Rukoilenko minä? Kasvanko minä? minäminäminä."
Kannattaa sokkona tehtyjen kysymysten sijasta katsella ketjun varsinaista asiaa ja vaikka lukea tuon hedelmälistan ja kysellä itseltään ennemminkin, että "autanko minä hädässä olijaa".
Tuollaisen kyselystä saattaa olla jotain hyötyä ainakin hätää kärsivälle.
En tiedä, onko lähimmäisen auttaminen miten hengellistä, mutta hyödyllistä se ainakin on.
-
Edellä olevien puheenvuorojen jälkeen on pakko kysyä, voiko hengellisesti syödä paitsi öylätin? :003:
Minusta ehtoollisessa on mukavasti ihmisen koko kolminaisuus mukana.
Tässä omia osittain uusiakin pohdintojani aiheesta:
Fyysiseen alueeseen kuuluu ihminen itse sekä muut ehtoollisvieraat, alttarin kaide, ehtoollista jakavat henkilöt, ehtoollisleipä ja viini jne.
Sielullinen (psyykkinen) puoli on myös välillä voimakkaastikin läsnä.
Ajatus Kristuksen sovituskuolemasta, armosta yms. sellaisesta saattaa tuoda voimakkaitakin psyykenmaailman tuntemuksia, jotka
tunkeutuvat jopa fysiikan puolelle: silmät kostuvat, käsikin saattaa vähän värähtää.
Voimakas pyhän kokeminen saattaa täyttää psyyken maailman: sielunmaailman kokemusten kirjo ja voimakkuus vaihtelee eri ihmisillä.
Joukossa saattaa olla myös minunkaltaisiani ihmisiä, jotka eivät aina koe muuta kuin tympääntyneisyyden tunteita tai jonkinlaista seeseistä tunneköyhyyttä. Ahdistuneitakin on joukossa.
Hengellisenä antina/puolena tapahtumassa on mitä ilmeisimmin se, että Kristus on jollain salatulla ja mystisellä tavalla läsnä tapahtumassa ja että jotenkin meille käsittämättömällä tavalla siinä syödään Kristuksen ruumis ja juodaan Kristuksen veri.
Mitä epätervettä tässä on?
Ähky tosiaan voi tulla, jos kuvittelee tuota fyysistä puolta hengelliseksi, taikka tuota sielullista puolta hengelliseksi.
Mutta jos hyväksyy, että fyysinen puoli on fyysistä puolta, tunteet ja haltioitumsiset puhdasta psyykenmaailman liikettä ja että hengellisyys on sitä, että Kristus on läsnä kaikkine anteineen, niin kuinka tuosta mitään "hengellistä ähkyä" kukaan voisi saada?
Ihminen on kolminainen. Ihmisen keho tarvitsee monia asioita. Psyyken maailma tarvitsee virikkeitä, haltioitumisia, kokemuksia (myös hengellisiä kokemuksia ja pyhän kokemista).
Ihmisen henki tarvitsee Kristusta ja sitä, että se saa elää taivasten valtakunnan sisäpuolella (mitä se taivastenvaltakunnan ja Kristuksen tarvitseminen sitten ikinä tarkoittaakaan).
-
Kannattaa sokkona tehtyjen kysymysten sijasta katsella ketjun varsinaista asiaa ja vaikka lukea tuon hedelmälistan ja kysellä itseltään ennemminkin, että "autanko minä hädässä olijaa".
Tuollaisen kyselystä saattaa olla jotain hyötyä ainakin hätää kärsivälle.
En tiedä, onko lähimmäisen auttaminen miten hengellistä, mutta hyödyllistä se ainakin on.
Yhtä vielä: Joskus on viisainta kyllä osoittaa kysymys itselleen ja ainakin esittää että tutkii itseään. Jos olisin kirjoittanut että luetkos sinä Köpi Raamattua tai rukoiletko sinä Köpi jne niin olisihan se nopeasti ollut kuin keskiaikainen rippi eli yhtä hutkimista.
Mutta ei se niin simppeliä ole, erottaa, milloin joku on ääreest laitaan vain itseään täynnä kirkoittaessaan että minä ja milloin mahdollisesti välttää tuosta yllämainitusta syystä kirjoittamasta että sinä. Ainakin jos ei jaksa lukea koko tekstiä.
Sellaista kyllä sattuu. Ja nyt olisin voinut sanoa kenelle ainakin, mutta jätetään :003:
-
Jos olisin kirjoittanut että luetkos sinä Köpi Raamattua tai rukoiletko sinä Köpi jne niin olisihan se nopeasti ollut kuin keskiaikainen rippi eli yhtä hutkimista.
Kun minä olen kyseesä, niin tuonkaltaiset kysymykset minulle esitettynä ovat enemmänkin, kuin aiheellisia.
Niitä ei voi minulta liikaa kysellä, enkä niitä näinollen tietystikään menetä malttiani tai suutu verisesti.
Asia on sitten toinen niiden henkilöiden kohdalla, jotka jo lukevat riittävästi Raamattua taikka rukoilevat.
Heiltä ei kannata kysellä, tulee vain paha mieli kysyjälle.
-
Tämä oli :023:
Ainoa, mitä olen saattanut joskus ennenkin pyytää hieman tarkentamaan, on tuon hirvittävän jyrkkä "ei mitään suoraa yhteyttä" - päätelmä. Sana ja sakramentit - kyllä. Ilman muuta. Mutta sana sisältää myös esimerkiksi kertomuksen opetuslapsista, jotka Jeesus opetti rukoilemaan.
En tiedä minkälaisista hengellisistä sosieteeteista keräät kokemuksesi kun minulla ei nyt ole muita kuin tämä foorumi ja jumalanpalvelukset. Tarkoitan tätä: Kenelle suuntaat noin ehdottoman näkemyksen - sillä jotakuinkin aina me käymme kyllä keskustelua niistä lähtökohdista, jotka vain itse tunnemme. Onko sitten niissä opetettu esimerkiksi rukouksesta jotakin hyvin ihmeellistä, en tiedä, eikä minun tietysti tarvitsekaan. Tämä pilkahtaa täälläkin välillä esille, kuitenkin.
En ole huomannut että rukouksesta olisi täällä ollut kovin merkillisiä näkemyksiä tarjolla. Mutta tätä hieman ihmettelen: Millä perusteella se ei olisi "suora linja" tai olkoon nyt mitä hyvänsä, yhteys Jumalaan päin yhtä kaikki? Ihmisillä on yllättävän usein tapana rukoilla - siitä saadaan aina joitakin suuria lukuja, kun galluppeja tehdään. Ihmisillä on ilmeisesti käsitys että tämä sanan kohta pitää paikkansa: Joka on korvan luonut - Hänkö ei kuulisi.
Täällä en ole törmännyt ihmisiin jotka kertoisivat ihan korvinsa kuulleen mitään vastauksia - näyt, ihmeet ja merkit ovat myös kamaa joka nyt ei tältä istumalta tule muistiini ensimmäistäkään kertaa. On hyvä pitää huolta raittiudesta, mutta ei ihmisen tuulettaessaan tarvitse sellaisessa viimassa istua että jokainen kynttilä sammuu... on aikoja jolloin jaksaminen olisi huonoa, ellei voisi rukoilla. Mutta ne on kai sitten koettava itse. Kuulostaa pahuksen tanttamaiselta, mutta minkäs teet. Rehellisesti voin kyllä sanoa että en toivo näitä juttuja kenellekään. Kai vähemmälläkin oppii, ellei ole ihan kivipää.
.....................................
Kyllähän sitä varmasti hyvä rukoilla on, ja kuulluksikin luvataan tulla. Toinen asia on kaikki mitä siihen päälle toiveajatellaan eli rukousvastaukset, "parhain päin" selitetyt merkitykset yms. Kuten sanoin, ihmisellä tarve boostata jumalasuhdetta jotenkin. Ei tyydytä siihen että nyt ei kuulu mitään. Tämä koskee kaikkia.
-
Voisitko Jampe selittää, mikä logiikka Sinulla on tässä vastauksessa. Väität, että sanan nälkä on ihmisten omaa keksintöä ja toisaalta myönnät, että toki joukossa on niitäkin jotka toivovat kuulevansa Jumalan sanaa. Eikö se ole nimenomaan sanannälkää, kun toivoo kuulevansa Jumalan sanaa.
No kun minulta kysyttiin että minkä takia ne menevät Herättäjäjuhlille ym. liikkeiden juhliin niin vastasin että mielestäni suurin osa hakee niistä yhteisöllisyyttä ja osa haluaa kuulla sitä Jumalan sanaa.
-
Jampe ei nyt ymmärrä erästä tämän ketjun tarkoitusta ja sivujuonnetta, joka on se, että kokemukseni mukaan hengellisenä syömisenä pidetään puhtaasti psyyken taikka ruumiin ruokkimista, joka taasen johtaa erilaisiin negatiivisiinkin lieveilmiöihin. On nimittäin aina vaaransa, kun fyysisen olemuksen sairauksiin annetaan psyyken lääkkeitä jne.... kuten jo aiemmin kirjoitin.
Kun yritetään nälkiä hengellisesti, niin mennään pakosta harhaan ja noihin mainitsemiisikin ojiin. Ei ole mitään tarvetta eikä hyötyä "boostaus-nälkimisestä". Riittää kunhan on oma itsensä ja elää tavallista elämää ilman moisien sfäärien miettimisiä. Jos tulee halu lukea vaikka Raamattua tai mennä kirkkoon, niin so not? -Sitten mennään tai luetaan ja se siitä! Nälkiminen ja oma-aloitteinen kiemurteleminen/mateleminen on pelkkää boostaamista kuten sanoin. Se ei riitä ,mitä annetaan; -pitää saada lisää....
Hyvä esimerkki voisi olla ääliö joka esim. rukoilisi: "Oi Herra, anna minun särkyä..." (värisevällä äänellä)
tai: "Oi, anna meidän saada suuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuri nälkä sinun puoleesi..." (kiihkeällä äänellä)
-
Mitä tarkoittaa boostaaminen?
Hyvä esimerkki voisi olla ääliö joka esim. rukoilisi: "Oi Herra, anna minun särkyä..." (värisevällä äänellä)
tai: "Oi, anna meidän saada suuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuri nälkä sinun puoleesi..." (kiihkeällä äänellä)
Miten suhtaudut noihin ruokouksiin, jos ne onnistuu rukoilemaan oikealla äänen värillä?
-
skeptisesti.
Boostata = tehostaa
-
Henkisyyden kieltäminen... Se on jännä asia... Hyvin jännä...
-
Hyvä esimerkki voisi olla ääliö joka esim. rukoilisi: "Oi Herra, anna minun särkyä..." (värisevällä äänellä)
tai: "Oi, anna meidän saada suuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuri nälkä sinun puoleesi..." (kiihkeällä äänellä)
Muuan pappi sanoi kerran että hän nyt vähän vanhana äijänä varoittaa: Katsokaa edes jossain mitassa ja määrässä, mitä niissä rukouksissanne pyydätte. Kun hänelle on jostakin karttunut kokemusta jotta tämä Jumala vastaa. Eli sen mukaan ne pyynnötkin :003:. Eli kuinkahan käy kun ruvetaan sitä särkymistä anelleen muuria pirstomaan tosi moukarilla. Voi olla vitsit vähissä - ja tosi tai kuvitelma niin melko varmasti seuraavana ollaan kitisemässä että mitäs sinä Jumala nyt tämmöisiä ikävyyksiä annat tapahtua.
Joskus muistelen juttua jossa sanottiin Jumalalta tulevan sen rukoksenkin - ja sitä on hyväksi knnella siinä tapauksessa kahta vertaa tarkemmin.
Väittäisin että jonkinmoista - ehkä sitten kuviteltua - vuorovaikutusta ihmisen ja hänen Luojansa välillä peräti olisi, ja vähän ihmettelen, mitä ylenpalttista kritiikin syytä sille nyt olisi. Kierkegaardin mukaan ihminen ei voi välttyä tulemasta melankoliseksi, jos hänet irrotetaan Luojastaan. Jos nyt jollakulla jossakin elämänvaiheessa jokin ylilyönti sattuu, niin on turhaa kieltää silloin vielä oikeutta siihen yhteyteen itseltään kokonaan. Ei siitä hyvä seuraa, siitäkään, nimittäin.
Epäilemättä ihmiset myös kehittelevät kausaaliketjuja, joissa ei ole kamalasti perää - että tuossa se Jumala niin ja tuossa se noin, vaikka lopulta tapahtuu vain sellaista mitä täällä nyt ihmisille tapahtuu. Onhan niitä sotia ja nälänhätiä ja sairauksia. Johan profeettakirjallisuuden synnystä (Raamattu) on selitetty että tekivät vähän jälkikäteen. Kun piti selittää pakkosiirtolaisuus, niin keksittiin sitten ne kaikki kansan synnit syyksi. Jumala oli polttanut lopulta kääminsä ja niin sitä mentiin hepankepan.
No comments.
Saatiinpa monta laadukasta tekstiä kuitenkin jälkipolvien ihmetellä.
Mutta pidän --noin pienenä teoreettisena mahdollisuutena --- , että jos ja kun henkilö pitää yhteyttä siihen Luojaansa, niin kun ne pahat päivät tulevat, ne jotka siis eivät miellytä, ne jostakin syystä on helpompi ottaa Jumalan antamina - niin hupsulta kuin tämä kuulostaakin. Miksi, on tietty vielä toinen asia, mutta sitä ei loppujen lopuksi tarvitakaan. Ei koko kysymystä. Vähemmällä rauhoittuu - ja katkeruus sulaa vähän, se kun ei auta. Ei - minusta Jumala ei välttämättä "anna parempaa tilalle" kuten on lohdulteltu. Mikä Hänet velvoittaa sellaiseen? Antoipa tämän. Näin tämä kyllä näyttää menevän, Jampe. Ja sitä emme loppujen lopksi tiedä, mitä Salliainen sittenkin itse salli!
Siitä runosta josta tuo minun alaviitteeni on, on jätetty meidän virsikirjastamme yksi säkeistö pois, ja se puhuu tästä:
Jos karvaan kalkin lasket huulillemme
ja tuska vuotaa yli laitojen
sen voimme silti rohkeasti juoda,
kädestäs rakkaasta me saimme sen.
-
Ohoh, tuli pitkä teksti. Ei niiden yleensä ole niin väliksi mutta jos joskus viitsii jorinoita lukea niin ehkä tällä kertaa voisi.
-
Ehkä tuosta nyt voisi (kun oli noin hyvät perustelut kerran) -sen verran antaa periksi, että joku yksinäinen 80-120 vuotias mummo joka asuu yksin Kuolan niemimaalla hirvennahkakodassa, eikä ole koskaan kuullut sanaa "herätysliike" tai "rukousvastaus" niin ja hän vielä sellainen ettei rohkene ajatella uskovainen olevansa eikä rohkenisi rukousvastauksia edes kuvitella, saati suoria yhteyksiä , -niin jos hän, -kärsittyään kymmenen vuotta puutetta ja sairautta, pyytää apua ylhäältä ja saa avun, niin hän olkoon sitten saanut oikean rukousvastauksen ja se reilusti myönnettäköön! Siinä ei ole kuvitteluja eikä boostaamista.
Mutta jos joku meikäläisistä jotka olemme kuulleet ja kuvitelleet silmät korvat täyteen suoraa yhteyttä suoraan omaan pääkoppaamme kuin radiovastaanottimeen ja olleet tekemisissä herätysliikkeiden kanssa, kuulleet vaikutteita uskovaisuudesta jne. -jos joku meistä kuvittelee moisia, hänet kiinnitettäköön jalkapuuhun kirkon oven eteen ja kyltti kaulaan: "ylihengellisiä kuvitellut"!
Vakava merkki mielestäni on jos viimeisen kahden vuoden aikana on tullut enemmän kuin 1 kerta mieleen sana rukousvastaus. Silloin on jo vaara lähellä. Se on jo jonkinlaista boostaamista. Kas kun ne tulevat tai ovat tulematta, sille emme voi mitään.
-
nyt ei millään jaksa olla kauhean vakava.
-
nyt ei millään jaksa olla kauhean vakava.
arvaa jaksanko minä... palasinkin sanomaan ettei nyt liian vakavasti sentään... jostakin syystä tuo kai kuitenkin oli aika toteen päin yritettyä mitä yritin vääntää.
'
Hellaakoski sen kyllä osuvammin osasi sanoa:
Sinäkö minut loit - vai Sinut ihmisen kaipuu?
Yhden vain tiedän, ja osannen ottaa lukuun:
Sinua ilman kuulumme susien sukuun.
-
Olen jälleen kerran lukenut vähän hutiloiden tämän ketjun, mutta tartun nyt lähinnä rukousvastauksiin.
Jampe on kyllä järkevä tyyppi, mutta en ymmärrä tuota kauheaa meuhkaamista sitä vastaan, että ihan tavallisessa elämässä voisi ihminen tajuta saaneensa rukousvastauksen. Ihan vasta pari päivää sitten huomasin viimeksi, kuinka Jumala taas oli kuullut rukoukseni. Edellisenä yönä nukuin huonosti ja jännitin, kuinka seuraavan päivän asiat saadaan rullaamaan. Oli niin monta kysymysmerkkiä, että oli ihan pakko rukoilla. Niinpä sitten kaikki asiat osuivat ihan nappiin. Minusta se oli ihan selvä rukousvastaus eikä niin että asiat menivät hyvin ennen kuin Jumala ehti tehdä mitään.
Ihan tämä tavallinen Pirskan rukous kuultiin eikä tarvinnut mennä kirkkoon kaatumaan. Mikä siinä on niin vastenmielistä?
En olisi nyt suu vaahdossa meuhkannut tästä rukousvastauksesta, mutta mainitsinpa vain, kun tuli asia puheeksi. Olen kyllä monesti muulloinkin kokenut saaneeni ihan selvän rukousvastauksen, enkä taatusti ole ylihengellinen.
-
Kuten sanoin, mummo hirvennahkakodassa Kuolan niemimaalla on ainoa jolla on oikeasti kanttia puhua erikoisemmista rukousvastauksista. Meidän muiden sopii ajatella korkeintaan, että kaikki mikä tulee, tulee meille sallimuksesta ja/tai johdatuksesta. Se vaan on niin että tämä normaalielämä tapahtuu sen sallimuksen ja johdatuksen puitteissa eikä siinä sen kummempaa ihmeellisyyttä tarvita. Näissä asioissa mennään liian helposti liian pitkälle, kun otetaan askel, on jo otettu yksi askel liikaa.
-
kun otetaan askel, on jo otettu yksi askel liikaa.
Et taida olla ihmisiä, jotka harrastavat uskonaskeleiden ottamista.
Eräässä hengellisessä lehdessä oli kerran sarjakuva, jossa eräs mies lähti ajamaan pyörällä uskossa kesäisen järven yli.
Innoituksensa hän kait oli saanut siitä, että olihan Jeesuskin kävellyt veden päällä.
Myönnän, että minun uskoni ei olisi riittänyt noin radikaaliin asiaan.
-
Kuten sanoin, mummo hirvennahkakodassa Kuolan niemimaalla on ainoa jolla on oikeasti kanttia puhua erikoisemmista rukousvastauksista.
Sitä odotellessa, kun Pirska heittää hirvikiväärin pykälään ja lähtee kaatamaan kotanahkoja, niin kerrohan, mistä se uskonhippunen tulee, sille Kuolan mummolle tai meille muille, ja mikä vie sanan ja sakramenttien ääreen. Pelkkää boostausta ja sosiaalista kivaa varmaan sekin.
Mt
-
ja mikä vie sanan ja sakramenttien ääreen.
Jampella tuskin on sinällään mitään sanankuuloa ja sakramenttejä vastaan, kunhan sanan kuulossa ja sakramenttien parissa ollessa pyritään ajattelemaan maallisia ei-hengellisiä asioita mahdollisimman keskittyneesti,
jotta vältettäisiin uskonnolliset ylilyönnit kuten uskontoperäinen ylpeys sekä uskonnosta tulevat erilaiset haitalliset tunteenpurkaukset ja niistä seuraavat reaktiot, kuten esim. värisevä ääni tai hyvänolon tunne.
-
"värisevä ääni ja hyvänolon tunne" :003:
-
"värisevä ääni ja hyvänolon tunne" :003:
Se on kuulkaa sitten varmasti...se on... :096:
Ei saa sentään :021: Jampea.
Mutta aika mielenkiintoinen on tämä kokemus. Kun nyt joku toinen kertoo niin täältä tulee myös.
Kun sanon että hyvä ja arvoisa herra Jumala, Kristuksen nimessä tämä pikku tilaus...ääh siis anomus... ... tai ihan kuin tahdot, rukous...mieluiten sitten laakista poikki ettei jäisi kitumaan, ja toisekseen, antaisitko lähteä kummiskin sinne Herättäjäjuhlille, niin mistä on peräisin sellainen väkevän väkevä vakuuttuneisuus, että mitäs siinä viisaampaasi neuvoskelet - tulee äkkiä varmuus, jossa ajattelee että okei, jos nyt vaan tilattaiskin ne sana ja sakramentit...siis jos päästät lähtemään sinne kirkkoon.
Eli Pirskalla sujui vaikkei pitänyt - ehkä Jumala kaikesta huolimatta vastaa näinkin? Jotakin tämän suuntaista on siinä Sanassa sanottu, kun vain muistaisi missä.
-
Herra armahda.
-
Herra armahda.
Mistä?
Siinäpä se.
Tai - mistä kaikesta?
Raja se on mankumisellakin, niin on kyllä.
-
Sitä odotellessa, kun Pirska heittää hirvikiväärin pykälään ja lähtee kaatamaan kotanahkoja, niin kerrohan, mistä se uskonhippunen tulee, sille Kuolan mummolle tai meille muille, ja mikä vie sanan ja sakramenttien ääreen. Pelkkää boostausta ja sosiaalista kivaa varmaan sekin.
Mt
Ideana olikin että mummohan ei ole saanut vaikutteita.
-
Sitä odotellessa, kun Pirska heittää hirvikiväärin pykälään ja lähtee kaatamaan kotanahkoja, niin kerrohan, mistä se uskonhippunen tulee, sille Kuolan mummolle tai meille muille, ja mikä vie sanan ja sakramenttien ääreen. Pelkkää boostausta ja sosiaalista kivaa varmaan sekin.
Mt
:repee:
-
"boostausta"? :017:
-
... mistä se uskonhippunen tulee, sille Kuolan mummolle tai meille muille, ja mikä vie sanan ja sakramenttien ääreen.
Mt
… mummon omat sielun tuskat, joita ei voi tietää kukaan muu kuin mummo itse ja Hän.
Toiseksi Jumalan Sana tavoittaa mummon kuin mummon tai kenet tahansa jos Hän on niin päättänyt.
Piilossa kun emme voi olla kukaan Hänen katseeltaan.
Pöytä on katettu ilman ihmisen tekemiä tehosteita.
ps. Ideana olikin että mummohan ei ole saanut vaikutteita.
Boostata = tehostaa = Booster, kiitos uudesta "sivistyssanasta", Jampe.
-
Kuten sanoin, mummo hirvennahkakodassa Kuolan niemimaalla on ainoa jolla on oikeasti kanttia puhua erikoisemmista rukousvastauksista. Meidän muiden sopii ajatella korkeintaan, että kaikki mikä tulee, tulee meille sallimuksesta ja/tai johdatuksesta. Se vaan on niin että tämä normaalielämä tapahtuu sen sallimuksen ja johdatuksen puitteissa eikä siinä sen kummempaa ihmeellisyyttä tarvita. Näissä asioissa mennään liian helposti liian pitkälle, kun otetaan askel, on jo otettu yksi askel liikaa.
Minä olen ymmärtänyt rukoilemisen niin, että voin rukoilla ihan tavallisia asioita. Kun sitten saan niitä tavallisia asioita, niin pidän niitä rukousvastauksina. Aikanaan rukoilin, että saisin kunnollisen aviomiehen, en mitään rökälettä. Sain kunnollisen miehen ja pidän sitä edelleenkin rukousvastauksena.
Jos joltain on jalka amputoitu, niin en rukoile, että siihen kasvaisi uusi jalka tilalle.
-
Jos joltain on jalka amputoitu, niin en rukoile, että siihen kasvaisi uusi jalka tilalle.
Mikset?
Jos minulta jalka amputoitaisiin, saattaisi ainakin alussa minulle olla ainut lohtu toivo, että ehkäpä Jumala ihmisen luojana tuon jalankin takaisin antaisi.
Sitä varmasti rukoilisin ja siitä saisin voimia jatkaa.
Jos joku tulisi siihen tilanteeseen saarnaamaan, että "ei Jumala sinulle sitä jalkaa anna, lopeta rukoileminen", niin pahalta minusta tuntuisi, kun toivoni paremmasta vietäisiin.
Minun tilanteeni oli se, että jalkani olivat sen verran eri pituiset, että sen seisoessani kyllä huomasin.
Eräs henkilö halusi rukoilla puolestani, että jalka kasvaisi.
Laitoin talvikenkien kantapäät yhteen ja annoin hänen rukoilla.
Selvästi tunsin, että rukouksen aikana toinen kantapää meni pienin nytkähdyksin minusta poispäin, koska kantapääni (tai kengän kannat) olivat tiukasti yhdessä. JAlkaani ei vedetty.
Rukoilija sanoi, että yleensä käy näin, että jalka kasvaa nykähdyksittäin. Vieressä olevat kaveritkin näkivät tilanteen.
Kun sitten lähdin kävelemään, niin kävely tuntui vallan toisenlaiselta, askelkin tuntui pidemmältä.
Jalkani puolesta rukoiltiin, ja sitten kävi näin.
Olen tästä ennenkin kertonut täällä. Jampe ei aiemmin tykännyt tästä kokemuksestani.
-
Minä kokisin lähinnä Jumalan kiusaamiseksi rukoilla uutta jalkaa kasvavaksi amputoidun tilalle. Paremminkin voisin rukoilla, että saisin proteesin, jota voisin käyttää mahdollisimman luontevasti ja säästyisin aivan mahdottomilta kivuilta. Voisin rukoilla, että elämäni olisi mahdollisimman siedettävää jalan amputoimisesta huolimatta.
-
Minä kokisin lähinnä Jumalan kiusaamiseksi rukoilla uutta jalkaa kasvavaksi amputoidun tilalle. Paremminkin voisin rukoilla, että saisin proteesin, jota voisin käyttää mahdollisimman luontevasti ja säästyisin aivan mahdottomilta kivuilta. Voisin rukoilla, että elämäni olisi mahdollisimman siedettävää jalan amputoimisesta huolimatta.
Niin tai näin, että jaksaisin hyväksyä tapahtuneen, omista asioistani huolimatta kiinnittää vähän huomiota muihinkin - etten käpertyisi oman kärsimykseni ympärille-. Helppo sanoa, mutta miten on käytännössä. Kova kipu sitoo väistämättä huomiota itseen. Ei siinä juuri ajatella, ollaanko niin vai näin päin eduksi evankeliumille ja mimmoisia kristityn esikuvia kun kunnolla koskee. Ei jaksa sillä hetkellä ainakaan.
-
Minä kokisin lähinnä Jumalan kiusaamiseksi rukoilla uutta jalkaa kasvavaksi amputoidun tilalle. Paremminkin voisin rukoilla, että saisin proteesin, jota voisin käyttää mahdollisimman luontevasti ja säästyisin aivan mahdottomilta kivuilta. Voisin rukoilla, että elämäni olisi mahdollisimman siedettävää jalan amputoimisesta huolimatta.
Kuka mitenkin rukoilee.
Jos minulla on hätä, en oikein voi olla rukoilematta mahdottomia.
Kun ahdistaa, niin ahdistaa siitä huolimatta, vaikka kuinka tietäisi, mikä on todennäköistä ja mikä ei.
Jos joku läheinen kuolee nuorena, niin aika mahdotonta minun on olla rukoilematta, että hän heräisikin, vaikka todennäköisyys on kovin pieni, että niin tapahtuu.
Hädässä eivät kaikki ihmiset pysty suhtautumaan asioihin noin analyyttisen realistisesti, kuin sinä pystyt.
Kovin pienestä se Jumala kiusaantuu, jos hädässä oleva ihminen ei saisi rukoilla sellaisia asioita Jumalalta, jotka ovat Jumalalle mahdottomia.
Jos minun lapseni pyytää mahdottomia, en siitä varmaankaan kiusaantuisi, jos hän hädissään sitä mahdotonta pyytää. Ehkäpä Jumalakin toimii samoin, jos Häneltä pyydetään jotain, jota Hän ei osaa tehdä.
-
Kuka mitenkin rukoilee.
Jos minulla on hätä, en oikein voi olla rukoilematta mahdottomia.
Kun ahdistaa, niin ahdistaa siitä huolimatta, vaikka kuinka tietäisi, mikä on todennäköistä ja mikä ei.
Jos joku läheinen kuolee nuorena, niin aika mahdotonta minun on olla rukoilematta, että hän heräisikin, vaikka todennäköisyys on kovin pieni, että niin tapahtuu.
Hädässä eivät kaikki ihmiset pysty suhtautumaan asioihin noin analyyttisen realistisesti, kuin sinä pystyt.
Kovin pienestä se Jumala kiusaantuu, jos hädässä oleva ihminen ei saisi rukoilla sellaisia asioita Jumalalta, jotka ovat Jumalalle mahdottomia.
Jos minun lapseni pyytää mahdottomia, en siitä varmaankaan kiusaantuisi, jos hän hädissään sitä mahdotonta pyytää. Ehkäpä Jumalakin toimii samoin, jos Häneltä pyydetään jotain, jota Hän ei osaa tehdä.
Eihän minulta oikeasti ole jalkaa amputoitu, joten tiedä häntä, kuinka analyyttisen realistisesti osaisin suhtautua, jos näin jouduttaisiin tekemään. En epäile vähääkään, etteikö Jumala pystyisi kasvattamaan amputoidun jalan tilalle uuden jalan. Kuitenkin näkisin asian niin, että kun täällä elämässä pätevät määrätyt luonnonlait, niin niihin meidän on tyytyminen.
-
Kuitenkin näkisin asian niin, että kun täällä elämässä pätevät määrätyt luonnonlait, niin niihin meidän on tyytyminen.
Parempina päivinä on varsin helppo hyväksyä luonnon lainalaisuudet ja ehkä kehoittaa muitakin hyväksymään.
Vaikeina aikoina sitä saattaa tuo hyväksymipuoli horjua ja kääntyä Jumalan puoleen mitä merkillisimmissä asioissa.
Jos itselle tärkeä ihminen makaa kuoleman kielissä sairaalassa ja luonnonlakien mukaan ei ole mitään tehtävissä, olisiko kuinka hurskasta rukoilla, että "Jumala, lievitä tämän ihmisen kärsimyksiä, että hän voisi kuolla edes pikkiriikkisen pienemmillä kivuilla"?
Vai olisiko parempi rukoilla Jumalalta juuri sitä, mitä koko sisikunta jo muutenkin huutaa, eli että "Jumala paranna tuo ystäväni" ja antaa ajan sitten näyttää, kuinka asiassa käy?
-
Parempina päivinä on varsin helppo hyväksyä luonnon lainalaisuudet ja ehkä kehoittaa muitakin hyväksymään.
Vaikeina aikoina sitä saattaa tuo hyväksymipuoli horjua ja kääntyä Jumalan puoleen mitä merkillisimmissä asioissa.
Jos itselle tärkeä ihminen makaa kuoleman kielissä sairaalassa ja luonnonlakien mukaan ei ole mitään tehtävissä, olisiko kuinka hurskasta rukoilla, että "Jumala, lievitä tämän ihmisen kärsimyksiä, että hän voisi kuolla edes pikkiriikkisen pienemmillä kivuilla"?
Vai olisiko parempi rukoilla Jumalalta juuri sitä, mitä koko sisikunta jo muutenkin huutaa, eli että "Jumala paranna tuo ystäväni" ja antaa ajan sitten näyttää, kuinka asiassa käy?
Eihän rukoileminen ole mitään suorittamista. Tottakai voi rukoilla vakavasti sairaan paranemista ihan niinkuin itsestä tuntuu. Varsinkin, jos suhteellisen nuori ihminen sairastuu vakavasti ihan yhtäkkiä, niin rukoilisin hänen parantumistaan.
Sitä vastoin pitkään sairaana viruneen vanhan ihmisen kohdalla voin jopa rukoilla, että tämän kärsimykset loppuisivat ja hän pääsisi pois. Olen tavannut tällaisia ihmisiä, jotka ovat itsekin toivoneet pääsevänsä pois. Heidän viimeiset sairastamisaikansa ovat voineet olla hyvin opettavaisia omaisille. Itse olen ihmetellyt useamman tällaisen potilaan positiivista asennetta omaan tilanteeseensa.
Jalan amputoimisesta tiedän sen verran, että sitä ei tehdä ihan vähäisin perustein. Siinä kokeillaan ensin muita keinoja ja amputoiminen on viimeinen keino. Kun se on tehty, niin kyllä siinä kunnollinen proteesi kuulostaa parhaalta vaihtoehdolta.
-
Eihän rukoileminen ole mitään suorittamista.
Minun täytyy yhtyä tässä keskustelussa Pirskan mielipiteisiin.
Itse koen, että rukoileminen on enemmän lepäämistä kuin suorittamista - lepoa Jumalassa ja yhteydenpitoa tämän meitä ympäröivän jumalallisen todellisuuden kanssa. Lepääminen ei tietenkään tarkoita sitäkään, että olisimme passiivisia tai toimettomia. Rukous on jatkuvaa heittäytymistä Jumalan rakkauden varaan. Rukoilen usein myös; tapahtukoon sinun tahtosi.
En lähtisi vaatimaan Jumalalta sitä, että uusi jalka kasvaisi amputoidun jalan tilalle, vaikka Jumalalle onkin kaikki mahdollista. Jumala tietää mikä on parasta tämänkin ihmisen kohdalla - luotan siis Jumalan huolenpitoon hänenkin tapauksessaan. Jokaisella asialla on usein jokin tarkoitus. Mistä minä tiedän eri taupauksissa Jumalan tarkoitusperät.
Ellemme tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, Pyhä Henki "puhuu meidän puolestamme sanomattomin huokauksin" - lupausten mukaan. Mielelläni lisäisin tähän vielä - Siionin Virsistä löytyy hyviä rukouksia, silloin kun oma takki on tyhjä. Rukoukseen kuuluu myös kiitollisuus ja ylistys.
Älkää nyt vain luulko, että olen tässä joku hyvä rukoilija - olen siinä asiassa huono.