Körttifoorumi
Keskustelu => Seuratupa => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 12.06.10 - klo:23:25
-
Katsoin erään uskonnollisen elokuvan nimeltä "Time changer".
Olen sen ennenkin katsonut.
Minua elokuva puhuttelee kovinkin paljon.
Tuon tähän joitain ajatuksia elokuvasta sekä sen herättämiä muitakin ajatuksiani.
Esittämäni näkemykset pohjautuvat tietynlaiseen raamatuntulkintaan.
Tällä erää jätän kuitenkin raamattuviitteet ja -lainaukset tekemättä.
Uskomukseni on se, että ennen ns. Jeesuksen toista tulemusta ihmiskunta suurelta osin on luopunut Kristuksesta ja Hänen kannattamastaan arvomaailmasta.
Kristillinen ulkokuori toki on tavalla taikka toisella läsnä mitä ilmeisimmin loppuun asti.
Esim. oppi perisynnistä, ihmisen täydellisestä turmeltuneisuudesta Jumalan lain edessä teorian tasolla tulee säilymään ja siitä pidetään kiinni, vaan käytännön elämä tasolla siitä luovutaan.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tunnustan toki loputtoman syntisyyteni, mutta jos joku osoittaa minussa yhdenkin synnin tai synnillisyyden, suutun, koska todellisuudessa minulta puuttuu tietoisuus synnistä.
Synti lopun edellä on sana ilman sisältöä.
Viihdeteollisuudessa on ollut ja tulee olemaan valtava merkitys tämän lopunajan luopumuksen mahdollistajana.
Alkuajan elokuvissa kannatettiin korkeita moraalisia arvoja.
Jos ei olisi korostettu, ei olisi elokuvateollisuus saanut lupaa toimia.
Elokuvat olivat toki opettavaisia ja korkeamoraalisia nykyaikaan verrattuna.
Elokuvien esittämät ihanteet olivat toki monesti yhteneviä Raamatun kassa, vaan ongelmana oli kuitenkin se, että JEesus oli irroitettu tuosta moraalisesta viestistä. Elokuvat toki opettivat esim. että "älä tapa", vaan kukaan ei kertonut, että kuka niin sanoo, että ei saa tappaa. Kun Jumala ja hyvä moraalinen elämä oli irroitettu toisistaa, olikin tie valmis pikkuhiljaiselle moraalin rappiolle.
Sadan vuoden takainen ihminen pitäisi nykyajan elokuvien sisältöä helvetistä lähtöisenä.
Ja hän hyvinkin olisi oikeassa monesti.
Monella elämänalalla nähdäkseni luopumus on hyvin pitkällä.
Me, nykyajan ihmiset olemme kuitenkin tottuneet kaikkeen, että emme pidä mitenkään pahana juuri mitään ympärillämme olevaa.
Tämä pahuus ja mädännäisyys ei ole vain meidän ulkopuolelamme, se on meissä. Pidämme sitä normaalina.
Tämä mädännäisyys on kasvavaa laatua. Se etenee hitaasti eteenpäin monella eri saralla - myös kirkoissa.
Mädännäisyyden isä on ovela: se edesauttaa tämän mädännäisyyden kehittymistä tuomalla välillä myös todellisia hyviä uudistuksia yhteiskuntaan ja kirkkoihin.
Tässä on meneillään hidas mutta varma prosessi enemmän ja enemmän kohti yhteistä "uskontoa", joka mainostaa itseään suvaitsevaisena ja kaikki uskonnot helmoihinsa kokoavana kirkkona. Se tulee olemaan luopumuksen huipentuma ja on kaikkea muuta, kuin suvaitseva..
Tässä oma tulevaisuuden skenaarioni.
Suvaitsevana ihmisenä minulla ei ole mitään ongelmia olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka näkevät tulevaisuuden toisin.
Mitä ajatuksia alustukseni sinussa herättää?
-
Oppiiko siitä jotakin kristittynä elämisestä tänään, tuli loppu sitten milloin tuli...? Nuo maaimanloppuskenaariot taitavat olla viihdeteollisuudelle ehtymätön lähde. Teemasta oli aikanaan erilaisia kunnelmia, joita soitettiin kaseteilta rippikoululeireillä. Joku vähän vanhempi seurakunnan työntekijä sen menon lopetti, kun nuoret alkoivat oireilla niistä - vai oliko se jokin juttu johon se piispa puuttui. En tiedä kuinka terveellistä sielunravintoa nuo ovat.
Ja tuo, että minähän olen läpikotaisin syntinen, (ja täysin armahdettu) ja saan sillä perusteella tehdä mitä hyvänsä, onko se jollakin tapaa jokin ns lopun ajan ilmiö - johan Paavali antaa siitä noottia jollekin seuraknnalle, kun taas muistaisi mille. Tulkoon synti suureksi, niin armo vasta ylenpalttiseksi paisuukin. Harmin paikka vain, että se synnissä eläminen ei ole mitä tahansa kimppakivaa, vaan aiheuttaa kärsimystä. Ei sitä ihan aiheetta kielletä tekemästä.
-
Oppiiko siitä jotakin kristittynä elämisestä tänään, tuli loppu sitten milloin tuli...? Nuo maaimanloppuskenaariot taitavat olla viihdeteollisuudelle ehtymätön lähde. Teemasta oli aikanaan erilaisia kunnelmia, joita soitettiin kaseteilta rippikoululeireillä. Joku vähän vanhempi seurakunnan työntekijä sen menon lopetti, kun nuoret alkoivat oireilla niistä - vai oliko se jokin juttu johon se piispa puuttui. En tiedä kuinka terveellistä sielunravintoa nuo ovat.
En ole koskaan ymmärtänyt maailmanlopun pasuunoja ja moraalisaarnaajia. Historia on heitä täynnä, jotka ovat ennustaneet maailmanloppua, koska meno on ollut niin syntistä ja moraalitonta. On tapana, että edelliset sukupolvet moralisoivat tulevien sukupolvien kauheaa elämänmenoa. Siinä vaan ei muisteta kaikkia sitä, mitä on itse tullut joskus tehdyksi. Aika kultaa muistot, mutta tulevaisuus ja erilaisuus ahdistaa vanhempia sukupolvia.
Ja tuo, että minähän olen läpikotaisin syntinen, (ja täysin armahdettu) ja saan sillä perusteella tehdä mitä hyvänsä, onko se jollakin tapaa jokin ns lopun ajan ilmiö - johan Paavali antaa siitä noottia jollekin seuraknnalle, kun taas muistaisi mille. Tulkoon synti suureksi, niin armo vasta ylenpalttiseksi paisuukin. Harmin paikka vain, että se synnissä eläminen ei ole mitä tahansa kimppakivaa, vaan aiheuttaa kärsimystä. Ei sitä ihan aiheetta kielletä tekemästä.
Onko olemassa synnitöntä ihmistä? Vaikka olet läpikotaisesti syntinen, et sillä perusteella voi tehdä mitä tahansa. Onhan meillä laki, kymmenen käskyä. Synnissä täytyy ihmisen elää. Sille ei voi mitään.
-
Oppiiko siitä jotakin kristittynä elämisestä tänään, tuli loppu sitten milloin tuli...? Nuo maaimanloppuskenaariot taitavat olla viihdeteollisuudelle ehtymätön lähde.
Tuohon maailmanloppuun en osaa ottaa kantaa. En tiedä, milloin se tulee ja näyttää siltä, että kukaan muukaan ei sitä tiedä.
Tekstissäni pohdinkin kristillisyydestä luopumusta.
Harmin paikka vain, että se synnissä eläminen ei ole mitä tahansa kimppakivaa, vaan aiheuttaa kärsimystä. Ei sitä ihan aiheetta kielletä tekemästä.
En mene yksityiskohtiin, mutta omasta elämästäni (ja toistenkin) olen huomannut, että synti riippuu sen verran hyvin ihmisessä kiinni, että siinä eläminen on pääosin kivaa ja siitä luopuminen joskus työn ja tuskan takana - käytännössä mahdotonta.
ps.
Vastausta sinulle kirjoittaessani, tuli mieleeni eräs työkaverini, joka ei pidä itseään kristittynä ja siksi on kirkostakin eronnut, eräänä päivänä sanoi minulle ajatuksen, että maailma ei enää kauaa pystyssä voi pysyä. Hänen mukaansa kaikesta näkyisi, että loppu on lähellä.
pps.
Tulin vielä toistamaan itseäni, että en tiedä maailmanlopusta, että milloin se tulee ja että mitä kaikkea sihen liittyy. Maapallon olemassaolon loppumiseen en usko, vaikka tiedemiehet väittävätkin, että pitkien aikojen kuluttua näin kävisi.
-
Onko olemassa synnitöntä ihmistä? Synnissä täytyy ihmisen elää. Sille ei voi mitään.
Helmasyntejäni:
http://koti.mbnet.fi/lanivala/Kristityn%20vaellus.jpg
John Bunyan kirjasta KRISTITYN VAELLUS. Kirja oli Hunajan Pisaran lisäksi Paavo Ruotsalaisen paljon lukemia kirjoja.
(Katsokaa ihmisten paljon kuvaavia ilmeitä)
-
Oppiiko siitä jotakin kristittynä elämisestä tänään, tuli loppu sitten milloin tuli...? Nuo maaimanloppuskenaariot taitavat olla viihdeteollisuudelle ehtymätön lähde. Teemasta oli aikanaan erilaisia kunnelmia, joita soitettiin kaseteilta rippikoululeireillä. Joku vähän vanhempi seurakunnan työntekijä sen menon lopetti, kun nuoret alkoivat oireilla niistä - vai oliko se jokin juttu johon se piispa puuttui. En tiedä kuinka terveellistä sielunravintoa nuo ovat.
Miten maailmanloppuskenaarioihin suhteutuvat esim. väkivallan tai seksin tunkeminen joka paikkaan ja asiaan? Onko jokin pahuusjärjestys esim. näiden asioiden suhteen? Syyt ja seuraukset sille, miksi jokin on ok tai ei ole ok..
:eusa_think: Raha, bisnes, valta...
-
Miten maailmanloppuskenaarioihin suhteutuvat esim. väkivallan tai seksin tunkeminen joka paikkaan ja asiaan? Onko jokin pahuusjärjestys esim. näiden asioiden suhteen? Syyt ja seuraukset sille, miksi jokin on ok tai ei ole ok..
:eusa_think: Raha, bisnes, valta...
Minusta väkivalta on maailmasta vähentynyt viimeisen sadan vuoden kuluessa. Seksistä on vaikea sanoa. Ennen tehtiin lehtolapsia kaikessa hiljaisuudessa kun se oli hävettävää. Nyt se on julkeampaa, mutta tuskin määrä on siitä juuri muuttunut. Ehkäisyvälineet antavat siihen uusia vapauksia, mutta tiedä hänestä.
-
Minusta väkivalta on maailmasta vähentynyt viimeisen sadan vuoden kuluessa. Seksistä on vaikea sanoa. Ennen tehtiin lehtolapsia kaikessa hiljaisuudessa kun se oli hävettävää. Nyt se on julkeampaa, mutta tuskin määrä on siitä juuri muuttunut. Ehkäisyvälineet antavat siihen uusia vapauksia, mutta tiedä hänestä.
Täydennän Sepposin seksi käytännössä -pohdintaa seksi teoriassa -pohdinnalla.
Opiskeluaikoina minun piti järjestellä kansanrunouskeräelmien aineistoa. Muistaakseni kohdekeräyksen aiheena olivat arvoitukset. Aineisto oli 60-luvun lopulta. Kyllä seksiä piisasi. Käsitys kansanperinteestä avartui kertaheitolla. Myöhemmin työskentelin perinteen parissa arkistossa ja osallistuin useampaan kenttätyöhön. Sen jälkeen olin tuttavapiirissänni hävyttömien juttujen tuntijana varmasti ykkönen. Kyllä seksuaaliasioita käsiteltiin vähintään yhtä paljon kuin nykyisin, vaikka juttujen monistamiseen painamalla ei ollut mahdollisuuksia, elokuvista puhumattakaan.
Asiaa arvioitaessa on otettavat toki huomioon se, että maatalousyhteiskunnan seksuaaliperinne oli vahvasti yhteisöllistä ja heijasteli tavalla tai toisella yhteisöllisiä näkemyksiä. Nykyisin vastaavassa asemassa oleva seksiviihde taas ei ole ankkuroitunut paikallisyhteisöihin, jolloin sen sisältöön ei myöskään vaikuta yhteisöllinen kontrolli.
Mt
-
Nykyään asiat eivät ole hyvin, mutta menneisyydessä ne ovat olleet jopa vielä huonommin. Elämä perustui ankaralle voimat kuluttavalle ruumiilliselle työlle, johon useimmat lapsetkin joutuivat hyvin nuorina osallistumaan. Yhteiskunta oli räikeän epätasa-arvoinen, eikä omaa perittyä asemaansa yleensä pystynyt merkittävästi parantamaan. Puute ja nälkä vaivasivat enemmistöä väestöstä kun taas pieni vähemmistö eli ylellisyydessä. Oikeuslaitos käytti barbaarisen brutaaleja menetelmiä ja väkivalta oli hyvin yleinen kiistojen selvityskeino. Yhteiskunnan moraaliset ja eettiset arvot olivat täysin kestämättömät - tähän verrattuna modernin yhteiskuntamme puutteet ovat eri tasolla, vaikka elämmekin karuja aikoja. Ihmiskunta on aina elänyt karuja aikoja.
-
Nykyään asiat eivät ole hyvin, mutta menneisyydessä ne ovat olleet jopa vielä huonommin. Elämä perustui ankaralle voimat kuluttavalle ruumiilliselle työlle, johon useimmat lapsetkin joutuivat hyvin nuorina osallistumaan. Yhteiskunta oli räikeän epätasa-arvoinen, eikä omaa perittyä asemaansa yleensä pystynyt merkittävästi parantamaan. Puute ja nälkä vaivasivat enemmistöä väestöstä kun taas pieni vähemmistö eli ylellisyydessä. Oikeuslaitos käytti barbaarisen brutaaleja menetelmiä ja väkivalta oli hyvin yleinen kiistojen selvityskeino. Yhteiskunnan moraaliset ja eettiset arvot olivat täysin kestämättömät - tähän verrattuna modernin yhteiskuntamme puutteet ovat eri tasolla, vaikka elämmekin karuja aikoja. Ihmiskunta on aina elänyt karuja aikoja.
Juuri näin(kokemuksen omaavana).
- Lapsena ei ollut kenkiä. Housuissa oli paikka paikan päällä. Keripukki aiheutti ientulehduksen ja hampaat heiluivat ruoan yksipuolisuudesta johtuen.
- 12 v ojankaivuuseen ja hevosmieheksi tukkiplaanille.
- Puute oli jokapäiväinen seuralainen.
- Vekselivetoinen talous - vekseli pankista kauppaan - ruokaa velaksi - uusi vekseli velan maksuun jne.
- Sukututkijat tietävät sen, kuinka lehtolapsia syntyi lähes joka suvussa.
Luetteloa riittäisi.
-
Saattaa tulla väärään ketjuun, mutta: Mitä mietitte luopumuksesta tästä näkökulmasta: Tulisiko meidän ponnistella jotakin sellaista kohti jota voisi nimittää vaikka yksinkertaisesti hyvyydeksi? Onko se unohtunut kokonaan? En ajattele ainoastaan yhteistä hyvää ja yhteisknnallista tasa-arvoa, vaikka se on tärkeää...ehkä jopa voisi nähdä sen toteutuvan jos me riittävän päättäväisesti tahdomme niin - myös siten, että riittävän johdonmukaisesti teemme tiettäväksi ja aloitamme itsestämme tämänkin: Sitä ole tarkoitettu väärinkäyttöön!
Torppasin -kenelleköhän - ajattelun itsetutkistelusta, nyt hieman peruuttaisin kannastani. Syynä oli sillä kerralla ajatus jonkinlaisesta itseen keskittymisestä taivaspaikan tienuuta varten, eli kun vain käytän iltaisin tietyn tuntimäärän käskyjen seulomiseen ja itseni tonkimiseen niin hyvä tulee ja siinä merkityksessä nimenomaan - ei kyllä tule. Mutta entä jos iltani päättyisi niin että katsoisin hieman, millä tavoin mahdollisesti olen hankaloittanut toisten elämää tänään? Siellä se kyllä käskyistä löytyy sekin, mutta oppisikohan sitä suuntaamaankin huomionsa toisiin itsensä asemesta, jos nyt en järin rakkaudellinen tyyppi osu olemaankaan? Tekisi niin lähinnä katsoakseen, olisiko mahdollista korjata se huomenna, missä tänään haksahdin, ellen enää tänä iltana voi?
En kiellä ettei tämä olisi kasvanut itsetuntokeskustelusta, koko ajatus, sillä ihminen joka löytää itsestään kyvyn korjata, löytää myös terveen itsearvostuksen. Nöyryys ei ole nöyristelyä, eikä mielenmuutos (ei mielipiteen muutos eikä "parannuskaan") vie mitään pois - päin vastoin. Se antaa mahdollisuden ajattelun joustavuuteen, eikä ainakaan tee toisille mitään pahaa. Eikö tämä ole jotakin "kun kristityn on nimi mulla, tee siksi minut todella" edes millin verran sinne päin. Jotta tämä maailma minun jäljiltäni ei ainakaan olisi ihan täysi romuläjä. En tiedä voiko se miltään osin olla siistimpi paikka, mutta, ettei nyt ainakaan olisi siivottomampi.
Meillä ei saanut mennä nukkumaan ellei oltu sovittu päivän riitoja - minun äitini vaikka herätti tekemään sovintoa...vaikka eipä kyllä juuri uni tullutkaan kun tottui siihen, Vuorisaarna oli hänen päähänpinttymänsä ja sieltä tuo muistaakseni on, älkää antako auringon jne. Josks myöhemmin tottui paljon kyseenalaisemmille tavoille - muuun muassa uskomaan että Jumalan velvollisuutena olisi poistaa paha maailmasta jos kerran vaivautuu olemaan olemassa- emmehän me pysty mihinkään. En olisi siitä aivan varma.
Muistelin erästä nuoruudenystävien miitinkiä aika kauan aikaa sitten. Erään nelivotias kaatui lasioven läpi ja sai valtimonsa poikki. Niin pitkään kuin äiti katsoi lohduttavasti sitä lasta kasvoihin - SE EI PARKUNUT - mutta kun paikalle tuli taas uusi ihminen jolle piti vähän selittää, ja äiti käänsi päänsä pois, se tenava hurjistui jälleen. Tuttua kaikille joilla on lapsia? Jos lääkäri kohtelee töykeästi tai osastolla sairaanhoitaja on tosi inhottava, ovat kivut kovempia! Ja päinvastoin!
Onko niin: Meilä saattaisi olla paljon luultua paremmat mahdollisuudet lievittää maailman kärsimystä. Ottamalla toisemme, toistemme tunteet, toistemme kärsimys huomioon - lohduttamalla ellemme voi muuta, vaikka muutakin pitäisi -- mutta kn sekin jo kantaa niin uskomattoman pitkälle. Entäs jos se onkin sitä ns kilvoittelua? OK, tästä kilvoittelusta ei ehkä saa erityisen korkeita tyylipisteitä, mutta sellaiseen meitä yhtä kaikki kutsutaan.
-
Minusta väkivalta on maailmasta vähentynyt viimeisen sadan vuoden kuluessa.
Kannattaa laittaa googleen hakusanat "väkivallan lisääntyminen".
Sieltä aiheeseen asiaa paljon.
Tässä muutama linkki aiheesta.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2003/2003-04-01/ajankohtaista/vaki
http://www.haaste.om.fi/24672.htm
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/05/vakivalta_lisaantynyt_ruotsin_nuorisokodeissa_1704279.html?origin=rss
Vastakkaisiakin näkemyksiä SeppoSin näkemykselle taitaa löytyä.
Oli SeppoS sitten oikeassa taikka oli nuo muut linkkien takana olevat tahot oikeassa,
olen sitä mieltä, että väkivallan nykyhetken määrästä ei välttämättä voi yksistään päätellä kristillisestä uskosta luopumisen määrää.
Keskusteluketjussa on viitattu taloudelliseen menestykseenkin.
Taloudellinen menestys taikka menestymättömyys on eräs seikka, josta ei voi luopumuksen tasoa päätellä.
Olen kyllä kuullut, että on järjestöjä, jotka uskovat, että mitä paremmin taloudellisesti menestyy, sitä uskovaisempia ollaan.
Mene ja tiedä, pitävätkö kuulopuheet paikkaansa.
Maailmassa on paljon kansakuntia, jotka julkisesti tunnustavat kristinuskolle vieraita uskontoja ja silti menestyvät taloudellisesti hyvin eikä ainakaan julkisuuteen tihku tietoja, että siellä väkivaltakaan olisi sen kummemmassa jamassa, kuin muuallakaan.
Minun mielestäni viime vuosikymmeninä on otettu valtavia harppauksia irti kristillisestä uskosta yhteiskunnassamme ja maailmassa.
KRistillinen usko kitkeytyy/on kitkeytynyt pois kouluista, päiväkodeista, eduskunnasta ja yleensä ihmisten arjesta aina vain enemmän ja enemmän.
Erilaiset kristilliselle uskolle vieraat uskonnot sekä symbolit valtaavat meillä alaa.
Tämä kehitys näkyy myös eri kirkkokunnissa.
Ja tämä kehitys tapahtuu mielestäni siinä määrin salakavalasti, että sitä ei huomata.
Ja jos joku sen huomaa, hänet toisinaan leimataan kummalliseksi fanaatikoksi.
Olen sitä mieltä, että pääsyy luopumukseen on se, että me itseämme kristittyinä pitävät olemme muuttuneet suolaksi, joka on menettänyt makunsa.
ps.
Eilen satuin kirkkomatkallamme huomaamaan erään ulkomainoksen, jossa joku nainen tokaisee jotain siihen tapaan, että hänen painonsa putosi normaalille uralle, kun hän jätti miehensä sekä sokerin.
Tämänkaltainen ajatusmalli on nykyään normaalina pidetty, sitä tulee joka tuutista.
Tulee sitä väkivaltaakin joka tuutista aivan riittämiin.
-
Kun tuli sytytetään, tulee kuuma.
Kuuma voi tulla myös muistakin syistä, kuin tulen vaikutuksesta.
Kuumuudesta ei voi päätellä, että onko lähellä nuotio vai kenties lämpöpatteri.
Kun taasen nuotio sytytetään, voidaan olla varmoja, että lähiympäristössä tulee kuuma.
Kun sauna lämmitetään, tulee aina kuuma.
Saunan kuumuudesta ei kuitenkaan voi päätellä, millä tavoin se on lämmitetty.
Sama kristillisestä uskosa luopumisenkin kanssa on.
Kristillisestä uskosta luopumisesta seuraa erilaisia selvästi havaittavissa ja määriteltävissä olevia epäterveitä lieveilmiöitä kosolti ja paljon.
Eri lieveilmiöistä taasen ei aina voi päätellä, mistä se johtuu.
Luopumus kun ei tuo esiin lieveilmiöitä missään ennalta määrätyssä järjestyksessä ja ennaltamäärätyssä voimakkuudessa.
Luopumus oli jo jossain muodossa toki mukana jo 100 vuottakin sitten, joten toki silloinkin oli omat luopumuksen merkit ilmassa.
Jos jokin luopumuksen merkki (joita voi Raamatusta etsiä) ei ole voimistunut viimeisen 100 vuoden aikana, ei se todista, että luopumus ei olisi mennyt eteenpäin.
Historiassa on ollut myös herätyksen aikoja, jotka ovat antaneet luopumukselle takapakkia. Uskoisin, että esim. Wilhelmi Mallmivaara ja hänen virtensä ovat edustaneet jonkinlaista luopumksen takapakkia.
-
Kristillisestä uskosta luopumisesta seuraa erilaisia selvästi havaittavissa ja määriteltävissä olevia epäterveitä lieveilmiöitä kosolti ja paljon.
En aivan niele tuota näkemystä. Ihminen voi luopua myös eettisistä syitä kristillisyydestä eikä kaikki kristillisyyden ulkopuolella ole huonoa.
-
En aivan niele tuota näkemystä. Ihminen voi luopua myös eettisistä syitä kristillisyydestä eikä kaikki kristillisyyden ulkopuolella ole huonoa.
Olen samaa mieltä kanssasi tuossa asiassa,
yksilötasolla toki voi käydä niinkin, että kristillisyydestä luopumisen jälkeen ja vaikkapa budhalaisuuteen siirtymisen jälkeen henkilön elämässä näkyy enemmän kristillisinä pidettäviä asioita, koska esim. lähimmäisen rakastaminen taitaa kuulua osana moniin eri uskontoihin.
Tuo väitteeni pätee paremmin yhteisöjen kohdalla, kuin yksittäisten ihmisten kohdalla ja vähän pidemmällä aikavälillä katsottuna.
-
Hei,
minusta on ollut hyvin mielenkiintoista seurata uutta muoti-ilmiötä (?): elämän leppoistamista. Se kai on se termi, jota kyseisestä ajattelu- ja elämäntavasta käytetään. Kaikkea vähän vähemmän ja vähän hitaammin. Enemmän vapaa-aikaa, enemmän ihmisten kanssa olemista (kohtaamista?),vähemmän töitä, vähemmän rahaa, vähemmän kulutusta, vähemmän lisäaineita ruuassa jne... kohti hiukan yksinkertaisempaa tapaa elää luopumatta kuitenkaan kaikesta maallisesta hyvästä (ei siis muutto korpeen omavaraiseksi luomuviljeläksi kantoveden ja puulämmityksen varaan) (minä voisin tosin leppoistaa elämäni jonnekin Kainuun korpeen :icon_biggrin:) Mutta jotain luopumista tämäkin.
Onko leppoistaminen vastaisku hulluille päiville, joita nyt vietetään? En väitä, että maailma olisi aiemmin ollut jotenkin parempi. Jokaisella ajalla on ollut omat haasteensa ja ongelmansa ja niihin on vastattu milloin mitenkin. Minulla henkilökohtaisesti on sellainen "lopunajan" olo, että nyt ei kenelläkään ole enää mitkään langat käsissä. Kaikki asiat on enemmän ja vähemmän sekaisin. Onko tässä yksi ongelman ilmentymä:
Paikallislehdessä oli juttu paikallisesta opettajasta, josta oli laitettu todella rajuja tekstejä nettiin. Asialla oli hänen omat oppilaansa (noin 13v), joiden kanssa opettajalla ei periaatteessa ollut mitään ongelmia. Homma oli näiltä lapsilta vain täysin ryöstäytynyt käsistä. Jutussa oli ahdistavaa se, että yhden lapsen vanhemmat eivät olleet edes tienneet, että heidän lapsensa käyttää nettiä (kumpi pahempi, valehtelivatko vai eivätkö oikeasti tiedä?), yhden lapsen vanhemmat pitivät opettajan reaktiota (asia poliisille) liioiteltuna (lehdessä nimettöminä) ja loput olivat jotenkin nössöjä asian suhteen. Kukaan ei tullut esiin, että nyt tämä riittää. En tiedä, miten tarina etenee. Tuskin tästä kukaan mitään oppi. Nyt tulee vain joku nettipoliisi, joka kyttää mitä opettajista kirjoitetaan.
Onko maailma muuttunut monimutkaisemmaksi (netti ja sosiaaliset mediat, kaikki leviää ja tapahtuu nopeasti...) ja siksi meno tuntuu aivan hullulta? Vai ovatko ihmistä ja elämää kunnioittavat arvot kadonneet jonnekin? Pieni asia,muttsa ärsyttävä: Lapsille myydään vaatteita, joita aikuistenkaan ei olisi järkeä käyttää. Kummipoikani sai synttärilahjaksi pääkallo-ketju-niittifarkut, joissa luki Devil. Ikää 5 vuotta. :icon_rolleyes:
Palaan aiheeseen ennen paasaamisen aloittamista... :icon_wink: Mikä on se asia, josta tulisi luopua? Rohkenen väittää, että luopumista tulisi myös uskovien harjoittaa.
-
Onko maailma muuttunut monimutkaisemmaksi
Tiedon sekä erilaisten ajankäyttöahdollisuuksien määrä on lyhyessä ajassa moninkertaistunut.
Tiedon määrän kasvu jatkuu valtavalla vauhdilla.
Työelämässä olen itse havainnut sen, että parikymmentävuotta sitten asiat etenivät verkkaisesti verrattuna nykypäivään.
-
Ja koska tiedon määrä on lisääntynyt ja saamme tiedon hyvin nopeasti, voisi kuvitella, että ongelmien ratkaiseminen olisi helpottunut. :017:
Hmmm... ehkä maailma ei olekaan muuttunut monimutkaisemmaksi vaan yksinkertaistunut.
-
Rohkenen väittää, että luopumista tulisi myös uskovien harjoittaa.
:017:
-
Luopumista ei tarvitse harjoittaa, vaan antaa sen tapahtua. Iän mukana se tapahtuu luonnostaan useimmille.
Omistamisen halu vähenee kun ymmärrys lisääntyy. Tulee tavaroiden ja muun mammonan poisantamisen tarve ja omakeräämän uskon määrän jättäminen sivuun ja Kristuksen lahjoittaman lunastuksen yksinomainen riittäminen selkiytyy.
Luostareissa harjoitetaan monista asioista luopumista. Vaarana saattaa piillä hengenllinen ylensyönti ja ähky.
(henk.kohtaisia , yksinajateltuja näkemyksiäni.)
-
minusta on ollut hyvin mielenkiintoista seurata uutta muoti-ilmiötä (?): elämän leppoistamista. Se kai on se termi, jota kyseisestä ajattelu- ja elämäntavasta käytetään. Kaikkea vähän vähemmän ja vähän hitaammin. Enemmän vapaa-aikaa, enemmän ihmisten kanssa olemista (kohtaamista?),vähemmän töitä, vähemmän rahaa, vähemmän kulutusta, vähemmän lisäaineita ruuassa jne... kohti hiukan yksinkertaisempaa tapaa elää luopumatta kuitenkaan kaikesta maallisesta hyvästä (ei siis muutto korpeen omavaraiseksi luomuviljeläksi kantoveden ja puulämmityksen varaan) (minä voisin tosin leppoistaa elämäni jonnekin Kainuun korpeen :icon_biggrin:) Mutta jotain luopumista tämäkin.
Vain hyvinvointiyhteiskunnan syöttiläsjoukoissa voi syntyä ajatus leppoistamisesta, jossa kaikki saataisiin puoli-ilmaiseksi puolet yötä tekemällä. Eipä taida onnistua. Täytyy olla niitäkin, jotka vastaavat siitä, että leppo-helppojat voivat elää kuten haluavat. Valitaan vielä kaikki nuoret leppo-helppoilijoikksi, niin eläkeläiset joutuvat takaisin töihin. Helppoilu ei ole luopumista vaan vastuun välttämistä.
Onko maailma muuttunut monimutkaisemmaksi (netti ja sosiaaliset mediat, kaikki leviää ja tapahtuu nopeasti...) ja siksi meno tuntuu aivan hullulta? Vai ovatko ihmistä ja elämää kunnioittavat arvot kadonneet jonnekin? Pieni asia,muttsa ärsyttävä: Lapsille myydään vaatteita, joita aikuistenkaan ei olisi järkeä käyttää. Kummipoikani sai synttärilahjaksi pääkallo-ketju-niittifarkut, joissa luki Devil. Ikää 5 vuotta. :icon_rolleyes:
Maailma ei ole yhtään sen monimutkaisempi kuin 50-luvulla, sillä olemme tekemisissä ihmisten kanssa eikä ihmiset mihinkään muutu. Samanlaista sörsseliä kuin aikaisemminkin. Ihmistä ja elämää kunnioittavat arvot ovat olleet tunnettuja vasta toisen maailman sodan jälkeen. Ennen ei todellakaan ollut niin hyvin kuin nyt. Paluu entiseen ei ole mitään ratkaisu vaan arjen pakoilua.
Jatkan vielä: Suomen valtio ja kunnat eivät pysty ylläpitämään nykyistäkään palvelurakennetta samalla kun eläköitymisestä johtuva menopaine kasvaa. Ratkaisu ei silloin ole lyhyemmät työpäivät, pienet palkat sekä yhä pienemmät verotulot. Ei tarvita kuin 5 vuotta ja Suomi olisi konkurssissa.
-
Leppoistaminen = helppoistaminen --> olen täysin eri mieltä!
Nythän meillä helppoa on. Minkään eteen ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Voi vain olla ja rahaa tulee aina jostain. Voi syödä ja juoda itsensä sairaaksi ja mennä sen jälkeen lääkäriin ja saada hoitoa. Ei tarvitse välittää mistään mitään, jos ei halua. Se on totta, että vain hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kaikki on jo nähty ja koettu, voi syntyä tarve tai halu leppoistamiseen. Siihen kuuluu muun muassa ruuan itse kasvattaminen mahdollisilta osin, lentelyn lopettaminen / vaihtaminen hitaampiin keinoihin edetä jne... Ei kukaan nälässä elävä, ruokansa eteen raatava tietenkään pysty ajattelemaan elämän leppoistamista. (englanniksi termi on Slow life tai Simple living) Maslowin tarvehierarkia... Mutta ei nälässä elävällä siihen myöskään ole tarvetta! Ei hän rosvoa luonnonvaroja tai itseään samalla tavalla kuin hyvinvoivat länsimaalaiset. Kun homma ei jakaannu tasaisesti ja tämän nykyisen menon rajat tiedetään, on kai jonkun hyvä edes yrittää jotain muutosta? Näen, että leppoistaminen on osa sitä muutosta, jota kaiken nähneet ja kokeneet haluavat elämään. Se on ehdottomasti taloudellisesti hyvinvoivan kansanosan "harrastus" ja niin sen pitää ollakin. (ja siksi seuraan sitä sivusta :icon_biggrin:)
Kysymys ei ole mistään luistamisesta vastuusta vaan nimenomaan vastuun ottamisesta. Jokaisen tulisi kai ottaa vastuu edes itsestään? Jos hyvä tuuri käy, julkisen sektorin menot jopa pienevät, kun tämä hilluminen ja jatkuva nautinnon hakeminen loppuu. Ehkä vauhdin hidastaminen johtaa näillä ihmisillä myös hengellisten arvojen etsimiseen? (tai sitten ei, en tiedä)
-
Kysymys ei ole mistään luistamisesta vastuusta vaan nimenomaan vastuun ottamisesta. Jokaisen tulisi kai ottaa vastuu edes itsestään? Jos hyvä tuuri käy, julkisen sektorin menot jopa pienevät, kun tämä hilluminen ja jatkuva nautinnon hakeminen loppuu. Ehkä vauhdin hidastaminen johtaa näillä ihmisillä myös hengellisten arvojen etsimiseen? (tai sitten ei, en tiedä)
Voi olla teoriassa hieno ajatus, mutta itse lähdin käytännöstä. Valtiolla on v. 2014 velkaa 110 mrd.euroa ja kunnilla 14-15 mrd. euroa. Seuraavan 30 vuoden aikana eläkeläisten osuus kasvaa niin merkittävästi, että siitä johtuvat menot ovat n. 11 mrd.euroa/vuosi nykyluvuin. Ei siinä voi ajatella, että puolitetaan työaika ja työtulot. Kuka maksaa suomalaisten puolesta massiiviset velat ja ikäihmisten palvelut ja eläkkeet?
Teoriapuolella taas sanoisin, ettei ihmistä ole tarkoitettu 4 tunnin työpäivään ja 20 tunnin työviikkoon. Työ on ihmisen identiteetin kannalta tärkeä asia. Liiallinen leppoilu ei ole hyväksi, ei fyysiselle eikä henkiselle kunnolle. Suomalaiset tekivät 50-luvulla 6-päiväistä työviikkoa.
-
Hei otetaas vähän takapakkia!
Kukaan ei ole puhunut 4 h/ työpäivästä tai 20 h / viikosta! Leppoistamisen pointti _ei_ ole lusmuilu.
-
...Valtiolla on v. 2014 velkaa 110 mrd.euroa ja kunnilla 14-15 mrd. euroa. Seuraavan 30 vuoden aikana eläkeläisten osuus kasvaa niin merkittävästi, että siitä johtuvat menot ovat n. 11 mrd.euroa/vuosi nykyluvuin. Ei siinä voi ajatella, että puolitetaan työaika ja työtulot. Kuka maksaa suomalaisten puolesta massiiviset velat ja ikäihmisten palvelut ja eläkkeet?
Työajan lyhentämiseen tai puolittamiseen en ota kantaa.
Mutta se huolestutta minua todellakin kuka maksaa Suomi-neidon velat ja kuka ikäihmisten palvelut hoitaa, eläkkeistä puhumattakaan. Kehitystä tapahtuu kyllä koko ajan ja uusia innovaatioita kehitellään, mutta väitän että se ei riitä. Sillä ikäihmisten joukko tulee olemaan suuri sekä heidän elinikä tulee olemaan korkea, verrattuna aikaisempaan sukupolveen.
Mistä siis pitäisi luopua? Se on kysymys johon meidän kaikkien olisi syytä syventyä.
No ... täytyy kumminkin uskoa että ratkaisu löytyy enemmin tai myöhemmin.
-
Luopumista ei tarvitse harjoittaa, vaan antaa sen tapahtua. Iän mukana se tapahtuu luonnostaan useimmille.
Ja monta viisasta -- erityisesti jäin miettimään tuota hengellisen ylensyönnin mahdollistta. Kun kaikkea sellaista nykyään saakaan vain kolmen litran pulloissa mitä ennen myytiin se muutama desilitra niin kuinka ei sitten ei herranhenkeä?
Mtta luopuminen ei useimmille ole niin yksinkertainen juttu, että se tapahtuisi ilman protestia, surua ja satoja miksi minä - kysymyksiä. On onnellista, mutta poikkeksellista, jos elämä kulkee kulkuaan niin, että luopuminen käy itsestään, kun ei enää jaksa sitä kaikkea mitä ennen. -Siinäkin on usein luovuttu murehtien mutta parhaimmillaan uuteen hyvään elämänvaiheeseen siirtyen.
Useimpia elämä kolhaisee, joskus kovalla kädellä, ja ne taitavat olla harvassa jotka voisivat sanoa etteivät ole ikinä joutuneet opettelemaan juuri luopumista. Jonkinlaista "ei sen näin mennä pitänyt mutta tässä nyt vain ollaan - menipäs elämä peräti epävarmaksi!"
-
Pidän kovin epätodennäköisenä ellei jopa mahdottomana ajatusta, että joku onnistuisi hengellisessä ylensyönnissä.
Väitän, että me täällä pelkäämme hengellistä ylensyöntiä vaikka todellisuudessa lienemmekö tänäänkään juuri mitään hengellistä syöneet?
Edelleen väitän, että hengellisen nääntymisen partaalla pelkäämme tuota ylensyöntiä täysin turhaan.
Paholaisen juoni (varsin todennäköisesti) koko pajunköysi hengellisen ylensyönnin vaarasta.
Ennemminkin pitäisi etsiä tuota hengellistä ruokaa, kuin siitä tietoisesti kieltäytyä sen kuviteltujen vaarojen johdosta.
Myönnän kyllä, että jos "syö" jotain sielullista kuvitellen sitä hengelliseksi, niin siinä ennemminkin joskus voi olla omat vaaransa.
Olisin todella hyvilläni, jos joku foorumilaisista ilmoittautuisi tässä ketjussa, joka on harrastanut hengellistä ylensyöntiä.
Minulla olisi paljon kysyttävää ja opittavaa tuosta taidosta.
Väitän, että en ole ainut, joka on hengellisessä anemiatilassa juuri siksi, että tuota hengellistä syömistä ei ole tullut harrastettua läheskään tarpeeksi, jos juuri ollenkaan.
-
Olisin todella hyvilläni, jos joku foorumilaisista ilmoittautuisi tässä ketjussa, joka on harrastanut hengellistä ylensyöntiä.
Sellainenkin henkilö olisi minulle avuksi, joka syö "normaalimääriä" hengellisesti.
Noista eläkkeistä sen verran, että kyllä se niin taitaa mennä, että ei kukaan vieras ihminen sinunkaan työeläkkeitäsi maksa, vaan sinä olet ne itse maksanut säästämällä eläkerahastoon. Eläkerahasto sijoittaa rahat tuottavasti ja näin säätöjesi reaaliarvo pitkässä juoksussa vielä kasvaa.
-
Luopumista ei tarvitse harjoittaa, vaan antaa sen tapahtua. Iän mukana se tapahtuu luonnostaan useimmille.
Omistamisen halu vähenee kun ymmärrys lisääntyy. Tulee tavaroiden ja muun mammonan poisantamisen tarve ja omakeräämän uskon määrän jättäminen sivuun ja Kristuksen lahjoittaman lunastuksen yksinomainen riittäminen selkiytyy.
Luostareissa harjoitetaan monista asioista luopumista. Vaarana saattaa piillä hengenllinen ylensyönti ja ähky.
(henk.kohtaisia , yksinajateltuja näkemyksiäni.)
Minulle on varsin tuttua opetus, että "älä tee mitään omissa voimissasi vaan anna Herran vaikuttaa tahtomista ja tekemistä".
Tokihan tällainen asenne joihinkin asioihin luopumisen saralla pätee, mutta jos todella haluaa luopua asioista jonkun toisen asian/ihmisen hyväksi, niin ei se ainakaan minulla mene niin, että passiivisena annan vain Herran hoitaa asia minun puolestani. Minun on vaikea uskoa, että se juuri kellään toisellakaan olisi helpompaa.
Mutta, jos ei halua juuri koskaan mistään luopua, silloin ei tarvitsekaan luopua kuin niistä asioista, joista elämä kovalla kädellä pakottaa luopumaan.
-
Hei otetaas vähän takapakkia!
Kukaan ei ole puhunut 4 h/ työpäivästä tai 20 h / viikosta! Leppoistamisen pointti _ei_ ole lusmuilu.
Jos siis halutaan lisää vapaa-aikaa, pitää päivittäis työssäoloaikaa tai työpäivä vähentää tai sitten vähentää työssäolovuosia. Suomalaisten työaika on jo nyt Euroopan lyhyimpiä.
-
Minulle on varsin tuttua opetus, että "älä tee mitään omissa voimissasi vaan anna Herran vaikuttaa tahtomista ja tekemistä".
Tokihan tällainen asenne joihinkin asioihin luopumisen saralla pätee, mutta jos todella haluaa luopua asioista jonkun toisen asian/ihmisen hyväksi, niin ei se ainakaan minulla mene niin, että passiivisena annan vain Herran hoitaa asia minun puolestani. Minun on vaikea uskoa, että se juuri kellään toisellakaan olisi helpompaa.
Se on erittäin helppoa; -kun ei pähkylöi tuollaisia niin ei ne vaivaakaan!
Piece of cake! :kahvi:
-
Kallistun kieltämättä hieman sen ajattelun puolelle, että voimme hyvinkin alkaa olla siinä ajassa, josta Jeesus sanoi, että "kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä". Tarkoittaa nähtävästi sitä, että luopumus on pitkällä.
Kyllä maailma paljon muuttunut on ja mielestäni raaistunut. Jumalanpelko on ihmisiltä kadonnut. Maailmanlopun ajankohdasta en osaa sanoa mitään. Ei varmaan edes ole meidän asiamme vuosilukuja laskeskella. On sitä laskettu ja ennustettu, mutta aina vaan me täällä olemme.
-
Se on erittäin helppoa; -kun ei pähkylöi tuollaisia niin ei ne vaivaakaan!
Piece of cake! :kahvi:
Eräs tapa tosiaankin on tehdä jänikset, eli laittaa päänsä pensaaseen ja olla niin, kuin näitä asioita ei olisikaan.
Asia vaivaa vain silloin, jos pensaasta sattuu näkemään jonkun avuntarvitsijan taikka jos elämä pakottaa väkisin jostain luopumaan.
-
Jos siis halutaan lisää vapaa-aikaa, pitää päivittäis työssäoloaikaa tai työpäivä vähentää tai sitten vähentää työssäolovuosia. Suomalaisten työaika on jo nyt Euroopan lyhyimpiä.
Varo, Kummajainen, varo! Minä olen kärsinyt Saliksen kanssa tässä murskatappion :003:!
Eipä tosin niin ettenkö olisi alkanut myös katsella siitä näkövinkkelistä, että totuushan nyt on, että joskin vetoapuja tarvitaan niin vedättäväthän sitä välillä sellaisetkin, jotka voisivat vähän talkoisiinkin osallistua...että sen puoleen...
-
Minulle on varsin tuttua opetus, että "älä tee mitään omissa voimissasi vaan anna Herran vaikuttaa tahtomista ja tekemistä".
Mikä sitä oikein vaivaa kun ei se tahdo eikä tee...
-
Pidän kovin epätodennäköisenä ellei jopa mahdottomana ajatusta, että joku onnistuisi hengellisessä ylensyönnissä
En vastaa Riitan puolesta, kun on turvallisin näin, mutta saatoimme puhua jostakin joka on ainakin täälläpäin tuttua - järjestetään jos sun mitä seisovaan pöytään pääsyä, hyperhintaisia retriittejä ja kaikki papit kehiin, ja kokousta kokouksen päälle, jotta saataisiin Jumalasta tiristettyä se viimeinenkin pisara. Vaikka miten sanotaan että mitään ei voi ottaa ellei Ylhäältä anneta.
Yhtä puuttuu: Kärsivällisyyttä odottaa Jumalan aikaa. Siis, jälleen täällä.
-
Varo, Kummajainen, varo! Minä olen kärsinyt Saliksen kanssa tässä murskatappion :003:!
Miksi Sun täytyi paljastaa mut? Mulla oli hyvä juoni. :003:
-
Jos siis halutaan lisää vapaa-aikaa, pitää päivittäis työssäoloaikaa tai työpäivä vähentää tai sitten vähentää työssäolovuosia. Suomalaisten työaika on jo nyt Euroopan lyhyimpiä.
Ei vapaa-aikaa tarvitse lisätä työajan kustannuksella! Jos ajatellaan että työaikaa on päivässä 8 tuntia ja uniaikaa toiset 8 niin jäähän sitä vapaa-aikaa sitten vielä se kahdeksan tuntia. Mutta johonkin se aina hujahtaa! Joskus pitäisi tehdä listaa, että mitäs kaikkea sitä päivän aikana tekeekään ja karsia sieltä niitä vähemmän tarpeellisia juttuja niin että saisi tilaa niille kivoille ja aivoja seuraavaa työpäivää varten nollaaville jutuille. Ihan sillä saa jo mun kokemuksen mukaan vapaa-ajan tuntumaan kaksinkertaiselta että ei pysähdy tuijottelemaan tietokoneen tai telkkarin ruutua. Tämä kai siinä on ideana, ei mikään älytön työpäivän puolittaminen.
Ja toinen juttu. Harjottelunohjaajani on mulle opettanut, että tämmöisessä työajattomassa työssä jos on joku semmonen asia minkä aivan hyvin voi tehdä vielä seuraavanakin päivänä, niin silloin se pitää jättää sinne seuraavaan päivään, koska tekeminen ei tässä työssä tekemällä lopu. Pitää varjella itteään sen verran ettei työpäivä veny päivittäin neljäntoista tunnin mittaseksi. Tämäkin voisi olla tuossa jutussa ideana että oikeasti katsoo mihin omat rahkeet riittää!
-
Miksi Sun täytyi paljastaa mut? Mulla oli hyvä juoni. :003:
Voi, no...kai minä luotin lujasti siihen, että keksit uuden :003:
-
Ei vapaa-aikaa tarvitse lisätä työajan kustannuksella! Jos ajatellaan että työaikaa on päivässä 8 tuntia ja uniaikaa toiset 8 niin jäähän sitä vapaa-aikaa sitten vielä se kahdeksan tuntia. Mutta johonkin se aina hujahtaa! Joskus pitäisi tehdä listaa, että mitäs kaikkea sitä päivän aikana tekeekään ja karsia sieltä niitä vähemmän tarpeellisia juttuja niin että saisi tilaa niille kivoille ja aivoja seuraavaa työpäivää varten nollaaville jutuille. Ihan sillä saa jo mun kokemuksen mukaan vapaa-ajan tuntumaan kaksinkertaiselta että ei pysähdy tuijottelemaan tietokoneen tai telkkarin ruutua. Tämä kai siinä on ideana, ei mikään älytön työpäivän puolittaminen.
Pääkaupunkiseudulla menee vähintään 1,5 h työmatkoihin, jos ei asu työpaikan lähellä. Ostosmatkat on vähintään 30 minsaa päivässä/pääkaupunkiseutu/miksei myös muualla. Ruoan laittoon menee noin 30 minsaa/päivä. Lehtien ja e-lehtien lukuun 15-20 minsaa (mulla menee 1 tunti, mutta olen poikkeus). Aamukahvi ja sen nauttimine 30 minsaa. Nyt on jo yli 3 h käytetty. Katsotaan uutiset ja mieliohjelma 1,5 tuntia. 4,5 h käytetty. Jos on perheessä lapsia, ne viedään potkimaan palloa, tai lyömään tennistä tai pelaamaan kiekkoa 1,5 h. Siinä tavallisen perheen 8 h käytetty. Jos katsotaan vielä enemmän televisio esim. 2 - 3 h päivässä, on käytetty jo 9- 10 h.
-
Miksi Sun täytyi paljastaa mut? Mulla oli hyvä juoni...
No ..."Päästä irti itsestäsi"... nyt kaikki.... :icon_wink:
ps. luopuminen vai luovuttaminen tai pakko luovuttaa, kun... :icon_wink:
-
No ..."Päästä irti itsestäsi"... nyt kaikki.... :icon_wink:
ps. luopuminen vai luovuttaminen tai pakko luovuttaa, kun... :icon_wink:
Well. Tarkoitus oli saada selvää kaikista argumenteista leppoistamisen takana. Siis kannatan leppoistamista, mutta asiaa on parempi lähestyä vasta-argumenttien kautta. Idean puolustaja lopetti valitettavasti keskustelun.
-
Miksi Sun täytyi paljastaa mut? Mulla oli hyvä juoni. :003:
:icon_lol:
-
:icon_lol:
Äkkiä kehiin nyt, Kummajainen! Jatka, jatka, jatka, tai Salis vielä katkeroituu minuun, ja se on sentään niin mukava ihminen...se on niin... sympaattinen! Ja...ja jos ihmisellä on suunnitelma...eikä saa totettaa... se on riis-to-a, se on, sitä se on!
Hopi hopi!
Olen i-han-to-sis-sa-ni!
-
Äkkiä kehiin nyt, Kummajainen! Jatka, jatka, jatka, tai Salis vielä katkeroituu minuun, ja se on sentään niin mukava ihminen...se on niin... sympaattinen! Ja...ja jos ihmisellä on suunnitelma...eikä saa totettaa... se on riis-to-a, se on, sitä se on!
Hopi hopi!
Olen i-han-to-sis-sa-ni!
Rahoitu hyvä ihminen! Ei katkeroidu Salis Saltis vaikka suolaa olenkin. Suola on mauste, ei katkero. :003:
-
Kauheat paineet kasasit Leena harteilleni! :icon_eek:
En nyt jaksa, kun en ole leppoistanut vielä yhtään elämääni ja työnantaja ottaa siitä kaiken ilon irti.
Semmonen kyllä tuli mieleeni tuossa taannoin, että ihminen on todella luotu tekemään _työtä_. Se on ihan perustarve. Mutta eihän nykyään kovin moni enää tee _työtä_. Työ on nykyään niin fyysisesti helppoa, että ihmiset sairastuvat. Henkiset paineet sen sijaan ovat kovat. Yt-neuvotteluja, pätkätöitä, epävarmuutta, tulosta tuloksen perään...
Ihmisten pahoinvoinnista seuraa valtavat kustannukset yhteiskunnalle. Olikohan se niin, että yli 4000 ihmistä jää Suomessa vuosittain masennuksen vuoksi eläkkeelle. Jos ihmiset ottaisivat vastuun itsestään jne... :icon_wink: :icon_wink: :icon_wink:
Mutta ei siitä sen enempää. :icon_biggrin:
Aurinkoa teitille kaikille! (muistakaa uv-suoja!)
-
Kauheat paineet kasasit Leena harteilleni! :icon_eek:
En nyt jaksa, kun en ole leppoistanut vielä yhtään elämääni ja työnantaja ottaa siitä kaiken ilon irti.
Semmonen kyllä tuli mieleeni tuossa taannoin, että ihminen on todella luotu tekemään _työtä_. Se on ihan perustarve. Mutta eihän nykyään kovin moni enää tee _työtä_. Työ on nykyään niin fyysisesti helppoa, että ihmiset sairastuvat. Henkiset paineet sen sijaan ovat kovat. Yt-neuvotteluja, pätkätöitä, epävarmuutta, tulosta tuloksen perään...
Ihmisten pahoinvoinnista seuraa valtavat kustannukset yhteiskunnalle. Olikohan se niin, että yli 4000 ihmistä jää Suomessa vuosittain masennuksen vuoksi eläkkeelle. Jos ihmiset ottaisivat vastuun itsestään jne... :icon_wink: :icon_wink: :icon_wink:
Mutta ei siitä sen enempää. :icon_biggrin:
Aurinkoa teitille kaikille! (muistakaa uv-suoja!)
Ei saa jäädä tuleen makaamaan!
Koetetaan, Kummajainen...Kyllä se lähtee!
-
Mulla on hieman sellainen fiilinki, ettei leppoistuminen auttaisi uusia sukupolvia, jotka masentuvat perusteellisesti jokaisesta vastoinkäymisestä. Pumpulisukupolvi ei kestä mitään. Ne tarvitsee pienet luokkahuoneet, merkkivaatteet, etelänlomat ja kaikki pitää passata niille suoraan käteen. Muuten tulee valitus. Omaehdoitus, aloitteellisuus ja innostus puuttuu. Jos uusi sukupolvi eläisi 60-lukua, ne ei pärjäis ollenkaan, koska silloin ei ollut kännyköitä, tietokoneita eikä edes televisioita kaikissa kodeissa. Leppoistuminen auttaa vain meitä vanhoja, jotka olemme tehneet vuosikymmeniä työtä ja tehneet kaiken mussukkasukupolven hyväksi. :003:
-
Ja minulla on semmonen fiilinki, että suuret ikäluokat ei tajua itse kasvattaneensa heitä seuranneet pullamössösukupolvet. :039:
-
Ja minulla on semmonen fiilinki, että suuret ikäluokat ei tajua itse kasvattaneensa heitä seuranneet pullamössösukupolvet. :039:
Meidän metodimme oli "Vapaa kasvatus". Emme kasvattaneet. Annoimme kasvaa. Tulos on surkea, koska emme asettaneet rajoja. Lapsemme (Minä ja jotkut muut ovat poikkeus.) varttuivat turvattomassa ilmapiirissä, koska hylkäsimme heidät oman onnensa nojaan.
-
Jokainen sukupolvi yrittää tehdä paremmin kuin edellinen ja tekee ihan omat virheensä. Kyllä kai sitä jokainen yrittää lastensa parasta ja järkyttyy, kun huomaa myöhemmin, mitä virheitä itse on tehnyt (jos huomaa) ja toivoo että, lapset pääsisivät omista traumoistaan yli ja jatkaisvat elämäänsä suht' tasapainoisina ihmisinä. :017:
-
Ja minulla on semmonen fiilinki, että suuret ikäluokat ei tajua itse kasvattaneensa heitä seuranneet pullamössösukupolvet. :039:
En ole kasvattanut pojistani pullamössöjä. Taiteellisia toki ovat.