Selma Rainiosta on kaksikin kirjaa. Toinen on 1947 ilmestynyt Inkeri Tauben 'Kuku, Ambomaan parantaja'. Uusi on Elina Heikkilän ja Maarit Nurmen 'Minä voin mennä! Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873-1939'. Tohtori Rainion kunniaksi Selma on vieläkin erittäin yleinen naisen nimi pohjoisessa Namibiassa.
Äitini työskenteli aikoinaan farmaseuttina Selma Rainion perustamassa Onandjokwen sairaalassa. Minä synnyin siellä. Viimeksi kävin siellä melkein kolme vuotta sitten ja vierailin kuku Selma Rainion haudallakin. Kuku on nimitys, jolla kutsutaan arvostettuja vanhuksia.
'Minä voin mennä!' on vielä lukematta. Se kertoo tietääkseni Selma Rainiosta paitsi lähetyslääkärinä myös miehisessä tiedemaailmassa sinnikkäästi urallaan pyrkineestä kutsumustietoisesta naisesta.
Kas niin ja kiitos ensinnäkin 1944:lle ja sitten Penalle. Huomenna pyydän näitä sitten. Mieluisinta luettavaa ovat ehkä sittenkin elämäkerrat.. Muutoin myös Kiinan ensimmäinen lähetyslääkäri oli perheetön nainen, jostakin lestadiolaisesta lähetysyhdistyksestä alkuaan, ja hieman päälle 1900 saapui Kiinan Hunaniin.
Viimeksi lukemani kelvollisesti mieluisa kirja oli Marie Curien elämäkerta, ei tytären Eve Curien kirjoittama vaan joku toinen suomennettu. Se oli hyvin paljon avoimempi ja kertoi muun muassa Pierre Curien kuoltua Marie oli pitkään yksin. Hän tutustui sittemmin fyysikkoon, josta sai läheisen ystävän. Tästä muovattiin Marie Curien maineen aikanaan tahrannut sensaatiotarina "suffragetista joka riistää puolison ja isän hyvältä onnelliselta perheeltä". Marie joka oli täysin keskittynyt tieteeseensä, ei ollenkaan sitä tyyppiä ihminen joka viittaisi kintaalla perättömyyksille vaan aivan puolustuskyvytön järkyttyi, muuttui entistäkin ihmisaremmaksi ja no niin, ihminen kykenee paljoon pahaan ajattelemattomuuttaan tai tajuamatta mistään mitään, ja lehdillä tietysti meni vähän paremmin. Tiedä sitten paljostako sitä sekapäistä vaimoakaan voi syyttää. Hän löysi yhden kirjeistä ja sehän riitti. Tämän elämäkerturin mukaan mies katsoi tuon mieleltään järkkyneen naisen tarvitsevan häntä, vaimo oli sairastunut aika nuorena eikä hoitokeinoja oikeastaan ollut, avioliitosta ei voinut puhua.
Eve Curie ei kerro tästä vaiheesta mitään. Kyseessä oli erittäin läheinen suhde, kyllä, mutta uskottavaa on, että täysin platoninen. Mies oli naimisissa. Hänen puolisonsa oli psyykkisesti epävakaa ellei pahempaakin, kirjeenvaihto toi kummallekin näistä yksinäisistä paljon lohtua. Tuon skandaalirevittelyn jälkeen jälkeen säteilylle altistuminen osoitti vaarallisuutensa; hänhän oli hämmennellyt sitä kivimurskaa josta eristivät radioaktiiviset aineet tietysti ilman suojausta. Moni tuskallinen sairaus teki lopun radioaktiivisuuden löytäjästä.
