Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: PekkaV - 31.08.15 - klo:03:11
-
Dante: Jumalainen näytelmä, osa 2 - Kiirastuli
-
Lopetin Katja Ketun Kätilön lukemisen. Miksi olisin lukenut, kun ilman tuollaisia juttuja olen tähän ikään päässyt.
Sota- aika, saksalaisten vankileirit ja Lapin ihmisten tavat, sitä en kestänyt.
Raakuutta, rivoutta , alle 50 sivua riitti.
-
Olen pahoillani, sotilaitten ympärillä pyörii ja on pyörinyt kaikenlaista. Mutta Riitta-Mummi-hyvä, olethan Sinä Vihreä Sisar. Onhan Sinut siitä asiasta palkittu? Saksalaisten kanssa olimme aseveljiä ja heidän apunsa pelasti meidät stalinismilta.
-
Sotkussa siivottiin puheet ja käytös ainakin minun nuoruudessani.
-
Puhuin kirjailija Katja Ketun tavasta kirjoittaa tämä kirja. Siinä toistumistaan toistuvat sukuelinten räikeimmät nimet, käyttötavat. Siinä lappilaiset leimataan juopoksi huoraavaksi joukoksi lestadiolaisia myöten. Uskonasiat on sekoiteltu mausteeksi. Natsien hirmutyöt on kuvailtu päähenkilön Babi Jar´n kokemuksia kuvaillen.
Tämä kaikki oli liikaa minulle, joka olen kyllä niin elämässä kuin kulttuurissa monenlaista kohdannut. En ole hienohelma. En edes pidä hempeilystä. Rajansa molemmissa.
Babi Jar: http://holokausti.blogspot.fi/2009/11/babi-jar.html
Katsokaa myös kuvat googlesta jos kestätte.
Katja Kettu, Kätilö; http://www.lily.fi/blogit/koko-lailla-kirjallisesti/katja-kettu-katilo
-
Aikamme Juhannustanssit?
-
Salama tuomittiin. Kettu palkittiin. Tässä on n. 50 v. aikakauden ero.
-
Et ole ajatellut nostaa syytettä? :icon_wink:
-
Mikä ettei. Kunnianloukkaus Suomen naisen sodanaikaselle toiminnalle. :'(
Minä niin mieleni pahoitin. Kyllä en lue tuota Kettua enempää, enkä mene katsomaan Intiassa palkittua Kätilö-elokuvaa !
No, Intiassahan miehet.... :097:
Susipalatsi alkoi sentään reilulla pieksämisellä. Isä-Cromwell hakkasi poikansa henkihieveriin. Siksi kai kun poika oli tappelija. :002:
-
Rintamalotat vapauttivat kaksi divisioonaa miehiä etulinjan tehtäviin. Väinö Linnakin ilkeili lotille, mutta aikalaisena se on hänelle salittu. Aikoinaan loukkaannuin Linnalle siitä, että hän teki ruustinna, kotirintamalotta Ellen Salpakarista niin kelvottomia kuvauksia.
-
Mantel kirkoittaa Susipalatsia tyylillä jota on hauska lukea. Faktatietoa on elävöitetty hauskan ironisella otteella.
TV-sarja tuntui, ainakin viimeviikkoisen perusteella, noudattaneen erinomaisen hyvin kirjan tunnelmia . Kardinaalin ja Cromwellin keskustelut ovat osittain sanastasanaan tehtyjä.
Googlailin myös egl. sivustoja jossa sanotaan samaa minkä havaitsin Grimbergin Kansojen historiasta. Cromwell eikä Wolsey olleet kumpikaan mukavia ihmisiä.
Takautumia käytetään tv-sarjassa kuten kirjassakin. Nyt on ehkä hiukan helpompaa nähdä kokonaisuus kun kirjasta löytyy runsas henkilöluettelu alkulehdiltä.
Toinen osa nähdään tnään klo 21 - 22 Yle 1:llä
-
Kun muukalaisista tuli perheenjäseniä -kolumninsa Suvi Ahola (HS C 9) päättää väittämällä, "että vieraassa kodissa asuminen muuttaa ihmistä pysyvästi. Filosofisesti voi sanoa, että kokemus lieventää pelkoa eri kulttuureihin ja tapoihin kasvaneita ihmisiä kohtaan.
Arkisemmin voi todeta, että aamupalapöydässä ja vessavuoroja jonotettaessa ei kohta enää ole muukalaisia. On vain aikuisia ja lapsia, sisaruksia ja lähimmäisiä."
Kirjoittajan kokemus perustuu vaihto-oppilasvuoden asumiseen perheessä Yhdysvalloissa.
-
"Tämän kadun törkein asia lienee useimpien mielestä se, että naapuriin Orvonpolun ja Länsikadun kulmaan on muuttanut mustalaisia. Se alentaa tämän alueen ja tämän alueen ihmisten arvoa, puhuivat."
Samuli Paronen: Huone puutalossa, 1971.
Ajankohtaista edelleen...
-
"Tämän kadun törkein asia lienee useimpien mielestä se, että naapuriin Orvonpolun ja Länsikadun kulmaan on muuttanut mustalaisia. Se alentaa tämän alueen ja tämän alueen ihmisten arvoa, puhuivat."
Samuli Paronen: Huone puutalossa, 1971.
Ajankohtaista edelleen...
Näin on.
-
Sain vihdoin hitaan lukemisen ja runsaan googlailin avulla 800-sivuisen Susipalatsin päätökseen. Samalla kun hain Postista myyrän lähettämän kirjapaketin kävin kirjastosta jatko-osan Susipalatsille.
On ollut antoisampaa katsoa tv-sarjaa kun lukee samalla ko. tapahtumista. Pääasiahan oli reformoidun kirkon ja englanninkielisen raamatun vaikea tulo Englantiin. Henrik VIII hyödynsi reformaatiota saadakseen avioeron Katariina Aragonialaisesta naidakseen Anna Boleyn.
Tämä tarina on minua jo tytöstä asti kiehtonut. Senaikainen elokuva esitti asiat romantisoidusti, ja historiantunnit niukasti ja kuivahkosti. Nyt tv-sarja ja samanaikainen kirja tukevat toisiaan.
Aloin ahmia heti Oravalan Erämaan profeettaa. Paavon ensitunnot sepän luona ovat
tuttuja itselleni. Näin se meni minullakin, ja näin se menee monilla muillakin.
Kieli on kivasti vanhaa, tulee aito-savolainen ja elämänmakuinen tuntu tapahtumiin.
Lukaisin myös muutamia sivuja Salattu viisaus kirjan alusta. Paavo oli ajattelija Jumalan armosta.
-
Rintamalotat vapauttivat kaksi divisioonaa miehiä etulinjan tehtäviin. Väinö Linnakin ilkeili lotille, mutta aikalaisena se on hänelle salittu. Aikoinaan loukkaannuin Linnalle siitä, että hän teki ruustinna, kotirintamalotta Ellen Salpakarista niin kelvottomia kuvauksia.
Rintamalotista on asiallisiakin kerrontoja. Itselläni on Lupaus - niminen dvd joka kertoo kolmen nuoren tytön kohtaloista. Sen verran täytyy realisti olla, ettei niiden rintamamiesten käytös aina lottia kohtaan pysynyt asiallisena, mutta pääasiassa kyllä. "Kun taivas repeää " jatko-osineen on kirjana täällä. Ehkei kuolematonta kirjallisuutta mutta lukaisin mielelläni.
Ellen Salpakarin nuoruudenkehitys ja tausta selvittävät kyllä hyvin kuinka hänestä kehittyi se mikä kehittyi, osaavaa kerrontaa tai esikuva? Kirjassa hän kuoli jo Lapuan liikkeen jälkiselvittelyissä myrkkystruumaan. Se muuten tehdään siinä kirjassa selväksi lukijallekin. sellainen Lotta Kotilainen mainitaan Tuntemattomassa sotilaassa hyvin sivusivuhenkilönä.
No, en taida viitsiä lukea tuota jos Riitta-mummi koki jo noin, en ole k***apäällä.
-
Leena viitannee Katja Ketun Kätilöön. Toiset sen lukeneet kehuvat pitäneensä. Minä en halunnut sellaista törkykieltä lukea vaikka melko kaikkiruokainen kirjojen suhteen olenkin.
Ihana Kaarina Mukkulan kirjastosta kertoi myös arponeensa lukeako kokonaan vaiko lopettaa kesken. Hän oudoksui sitä murretta. Minulle se ei ollut syy.
-
Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho sattui löytymään kirjastosta. Aiemmat Ehtoolehdosta ja sen asukeista kertovat Kuolema Ehtoolehdossa ja Ehtoolehdon pakolaiset ovat jatkuvasti menossa, enkä ole viitsinyt varaustakaan tehdä.
-
Leena viitannee Katja Ketun Kätilöön. Toiset sen lukeneet kehuvat pitäneensä. Minä en halunnut sellaista törkykieltä lukea vaikka melko kaikkiruokainen kirjojen suhteen olenkin.
Siihen viittasin. Ehkä joskus jaksan nyt en. Olin nimittäin tarttumassa mutta jätin hyllyyn. Lukematta olisi jäänyt. Joskus tietää itsestänsä jo ettei ainakaan nyt halua eikä jaksa. Nyt on sellainen aika muun askareen ja vastaantulevan toimeliaisuuden kanssa, että en vain nyt jaksaisi karkeuksia enkä rivouksia, yksinkertaisesti.
-
Rintamalotat vapauttivat kaksi divisioonaa miehiä etulinjan tehtäviin. Väinö Linnakin ilkeili lotille, mutta aikalaisena se on hänelle salittu. Aikoinaan loukkaannuin Linnalle siitä, että hän teki ruustinna, kotirintamalotta Ellen Salpakarista niin kelvottomia kuvauksia.
En minäkään sitä sen tähden nyt jätä lukematta etten käsittäisi ettei rintamalla jaksettu ilman sarvipäitä. "Kätilö" on Riitta-mummin kuvauksen mukaan vähän muuta kuin realistista historian kuvausta.
Mukka oli kirjailija minulle jota kyllä joskus jaksoin lukea, itse asiassa pidinkin, mutta siihenkin peräti pätee, ei nyt. Juhannustansseihin puolestaan kyllästyin, siinä ei kerrottu oikeastaan mistään eikä kenestäkään, pinnallinen kuin kansakoululaisen aine. Ens me hiihdettiin ja sitte me syötiin ja sitte me mentiin saunaan, paitsi että toiminnot oli vähän muuta :003:
-
Mutta.
Nyt lukisin VT:n hepreata. Kun täällä on myyty kirjoja niin kysyn, olisiko jollakin hyllyssänsä sen oppimiseen mitään materiaalia. Minä pitelisin lainatavaraa huolella ja sen palauttaisinkin, sitten olisi kysyttävää, jos joku tahtoo myydä. On tilanteita joissa teologi avioituu teologin kera ja sitten on kahdet ja toisille voi kaivata ostajaa.
Minä ostan :icon_biggrin: jos on jollakin myydä siihen sanakirjaa alkeisoppikirjaa ja noin.
Tämä ketju kai paremmin kerää kaunokirjallisuuden lukukokemuksia, pitäisikö perustaa erikseen mitä opiskelen - ketju?
-
Minna Lindgren: Ehtoolehdon tuho. "Döden, döden, döden."
-
http://www.evl.fi/kkh/kt/uutiset/huh98/lasse.htm
Hyvää opetusta hiljentymiseen, rukoukseen ja muuhun kristilliseen elämään.
Lauri Maarala
-
Kehittyvä tieteenala korjaa diagnoosia Aleksis Kiven mielisairaudesta. Ehkä hän olikin
vain ' taiteilijaluonne'. Eri juttu on mikä oli Ahlqvistin ongelmana.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1444361405501
-
On ollut hyvin aikaa lueskella. Johannes Linnankosken Pakolaiset voi lukea yhä uudelleen ja uudelleen. Uutelan isäntä kasvaa mitoissaan ja on ollut työnsä vuoksi esikuvana.
-
Luen nykyisin ajoittain paljon ja sitten menee taas aikoja, etten mitään. Ihan viimeksi luin Mika Mölsän "Prosenttijengit - moottoripyöräkerhot ja järjestäytynyt rikollisuus Suomessa". Sitä ennen luin mm. "Vienan kuun" (en muista tekijää) ja yhteen syssyyn peräkkäin kuusi Harjunpäätä. Itselläni on niitä viisi ja yksi löytyi kirjastosta. Kaikki olin lukenut jo aikaisemminkin. Matti Yrjänä Joensuuta pidän parhaana suomalaisena dekkarikirjailijana mm. siksi, että kirjoissa kuvataan asioita yleensä pienen ihmisen kannalta sekä siksi, että hänen taustansa rikosylikonstaapelina antoi vahvan pohjan kuvata rikoksia. Helsinki kuvauksena Harjunpäät on myös hyviä. H. kirjoja ilmestyi 12, joista minulta puuttuu viisi.
-
Vanhuuden tekosijako lie, mutta lukeminenkin on viime aikoina vähentynyt. Käymme kirjastossa, lainaan kirjoja joiden luulen kiinnostavan, mutta aloitettuani en
jaksakaan jatkaa.
Dekkarit jäivät ensimmäisenä, sitten käännetty kaunokirjallisuuskin. Vain jotkut kotimaiset historiaamme liittyvät jaksan lukea läpi. Muistelmat ja elämänkerrat menettelevät, mutta vain hengellinen kirja on uskollinen kumppani.
Kristillisiltä mystikoilta sain paljon, mutta nyt en luule enempää heiltäkään tarvitsevani. Kierkegard oli hyvä ja Augustinuksen tunnustukset suuri apu.
Luen Oravalan Erämaan profeettaa kuin omaa elämänkertaani. Oravalasta itsestään löysin kiinnostavan tiedon. Hänkin piti Kierkegardista ja mystikoista.
A O:n pojantytär vaikuttaa täällä meillä körttiyhteisössä, tämäkin lisää kiinnostusta ihmiseen.
Silmistä ei kaiketi haluttomuus lukemiseen johdu, näen nyt paljon paremmin.
Kotielämä ja etenkin puoliso saavat nyt enemmän aikaani. Itselleni riittää vähempi.
-
Kesällä kävin kirjaston noutohyllystä hyväntuulisen kirjan. Sesse Koiviston Eläintarha olohuoneessamme on mainio opus ja näinä surkeina aikoina iloiseksi tekevä. Lukekaa ihmeessä, jos ette ole vielä sitä tehneet. Heti alussa pieni tiikerinpentu Martta tekee vastustamattoman vaikutuksen. Kirjassa on myös kuvia.
-
Tässä yhtenä päivänä tuli Le Monde Diplomatique suomeksi yhden toisen lehden välissä. Maailmanpolitiikasta ja -tapahtumista kiinnostuneille valtamediasta poikkeava vaihtoehto.
-
Haanpää:Vääpeli Sadon tapaus
-
Huoneentaulun maailma, tosi hauska kuvaus säätyjen opetuksesta ja sivistyksestä siinä keskiajan päätyttyä. Patjan alta löytyi Antti Tuurin "Rata". Sekin oli hauskasti kerrottu unettoman yön pelastus. :icon_biggrin:
-
Myyrälle.
Tässä runsaasti aiheesta. Tekijöiden nimistä voi päätellä kummalta puolelta , vaiko
puolueeton, kirjoittaja on.
http://www.antikvariaatti.net/type.php?id=1&category=287
-
Antikvariaatti-linkin takana olevan kirjallisuuden lisäksi v. 1918 tapahtumiin voi perehtyä laajan tutkimuskirjallisuuden avulla. Keskeisiä ovat mm.:
Upton: Vallankumous Suomessa 1-2
Paavolainen: Kansalaissota dokumentteina 1-2
Paavolaisen terrorisarja: Punainen terrori, Valkoinen terrori ja Vankileirit Suomessa 1918
Tikka: Kenttäoikeudet
Punaisen Suomen historia. 6 nidettä, aiheena työväenkaartien synty ja kehitys punakaarteiksi synty ja kehitys sekä sotatoimet, kunnallishallinto ja kansanvaltuuskunta.
Suojeluskunnista:
Selén, Sarkatakkien maa
Selén & Pylkkänen, Sarkatakkien armeija
Mt
-
Lainasin kirjastosta tietokirjan eurooppalaisita puhuttelukäytännöistä eri maissa.
-
Alajan "Näen elämäni näin" eli poikkileikkaus jälleen siitä hyllyllisessä, jonka joku täällä ystävällisesti myi halvasta hinnasta. Se on aika suuresti asevelipappien elämästä siis viime syksynä tentittyä eloisamnin. Kyl kelpaa. Heprean kirjaimet harjoittelen, jos sitten vaikka oppisin jotakin kielestä. Tämä meni vähän kaaostaen sillä se yleinen historia soveltuu minuun mutta aikataulu ei sovellu enää mihinkään. :-\
Ihmettelen ihmisiä jotka ennättävät!
-
Tuli luetuksi Eerikinpoikien trilogia Antti Tuurilta. Hän kirjoitti aika nasevasti Ähtävänjoesta ja matkasta Lappajärvelle Karvapussiin. Nyt minulla on menossa Max Svedlundin Tervakeisari-teos. Sellainen fiktiivinen, mutta kiva lukea, koska siinä kerrotaan Ähtävänjoen vesistöstä tarkasti kartankin avulla. Kyllä kirkonkirjoja on tarvittu kirjoittamiseen, että fiktio on vain sidostekstiä. Saapahan nähdä tuleeko kirjassa Lapuanjoen vesistö mitenkään esille.
Kerrotaan vähän 1700-luvun sotaa, tervasta ja suvuista. Kirjailija on sitä mieltä, että yhden sukupolven aikapituus on vain 30 v + vähän sukupolvien yhteistä aikaa eli 3 sukupolvea/100 v.
-
Luvun alla Henning Mankelin Ennen routaa. Isänpäivänä sain Jari Tervon Esikoisen. Vähän on kevyen puoleista mutta joskus on irrottauduttava.
Mulla on lista kirjoja jotka pitäis lainata, olen hieman saanut listaa lyhennettyä aina välillä, mutta sitten tulee taas joku mielenkiintoinen vinkki ja lista kasvaa. Ei tarvitse kysyä lupaa laiskotteluun kun on kirja kädessä :003:.
-
Ei tarvitse kysyä lupaa laiskotteluun kun on kirja kädessä :003:.
Kunpa olisikin noin. Minua on aina pidetty laiskottelijana, kun olen ollut liikaa "nenä kiinni kirjassa". Aikuisenakaan en ole päässyt vapaaksi syyllisyydentunnosta sen suhteen, että pitäisi olla tekemässä jotakin hyödyllisempää...
Lukemattomien kirjojen pinot ovat kasvaneet kotona metrien korkuisiksi jo, kun ei aika riitä. Niin paljon mielenkiintoista luettavaa olisi olemassa. Kirjastoon ja kirjakauppaan en uskalla mennä enää ollenkaan, kun siellä on niin paljon houkutuksia.
Tällä hetkellä menossa Marttisen Vapaus (olen alussa vasta, mutta uskallan suositella, tosi ajankohtainen kuvaus turvapaikanhakijasta Konnunsuolla), Torkin Tarinan valta, Tranströmerin Kootut runot, Hämeen-Anttilan Tapetinvärinen, Maaralan Huokaa rukous, Miettisen Taivaallisia vieraita sekä useita muita. Fiiliksen mukaan jatkan vähän vuorotellen. Luultavasti Vapaus vetää parhaiten, kun seuraavan kerran ehdin istahtaa nojatuoliin lukemaan. Hesari vie ajasta kaikkein suurimman osan, kun sitä on tullut niin kiinnostava!
-
En jaksa ottaa tähän ketjuun osaa, mutta kysyisin muutamaa seikkaa.
Löytyisikö puhtaasti historiallista siis tieteellistä tekstiä Palestiinan alueen vaiheista 1800-luvun lopulta nykypäivään. En nyt tarkoita Urisin Exodusta, vaikka se vaikuttaakin "historialliselta" ja tunnontarkasti tietoon nojaten kirjoitetulta niin sehän on sinänsä ihan luettava mutta puhdasta ja puolueelkistakin fiktiota. Eli täysin kuviteltua. Tarkoitan, arabiväestön historiankirjoitus siinä taitaa jäädä yksipuoliseksi.
Kirjoitan tämän lisäyksen koska minulle tavallisesti tarjotaan juuri Exodusta.
Tuo yleisen historian kurssi keskittyy Eurooppaan ja reflektoi kaiken tänne. Poikkesimme Hang-dynastiassa todetakseni tuotaneen runsaasti silkkiä.
-
Liekö tästä google-tiedosta edes alkuun ? Alla on vinkki muutamaan teokseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin%E2%80%93Palestiinan_konflikti#Kirjallisuutta
-
Puolueellista. Se on pieni paha, jos toiset tappelevat niin, että Eurooppa täyttyy pakolaisista. Yksi sukupolvi eteenpäin, niin tapellaan täällä. Malmö!
Ei olisi kannattanut klikata, mutta jätän tähän.
-
Jatkan vielä. Pariisi, eikä jää tähänkään.
-
Leenalle: Mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja Jerusalemin kaupungin koko historiasta on Simon Sebag Montefioren Jerusalem kaupungin elämänkerta. Ei ole hengellinen opus vaan kiihkottomasti kirjoitettu historia.
Tämä on yksi niistä must kirjoista joka oli pakko hankkia omaan hyllyyn, löytyi netin kautta divarista (25€). Aikanaan lainasin sen pk-seudun kirjastosta, joten ei tarvitse ostaa välttämättä.
-
Kaleva kirjoittaa Pyhäjärven kaupungin ja kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran sopimuksista. Keskustajohtoinen luottamusmiesjärjestelmä hävisi, mutta Rinnevaara joutuu eroamaan 31.07.2016 alkaen. Maksamatta olevat palkat menevät maksuun. Politiikan teko maalla on monesti likaista peliä, nepotismia esimerkiksi.
-
Kaleva kirjoittaa Pyhäjärven kaupungin ja kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran sopimuksista. Keskustajohtoinen luottamusmiesjärjestelmä hävisi, mutta Rinnevaara joutuu eroamaan 31.07.2016 alkaen. Maksamatta olevat palkat menevät maksuun. Politiikan teko maalla on monesti likaista peliä, nepotismia esimerkiksi.
Mielenkiintoista on se, että kyseinen henkilö on käräjöinyt myös Heinolan kanssa. Jollekin hallintotieteilijälle aihe artikkeliksi: Onko Pyhäjärven ja Heinolan kunnallisessa päätöksenteossa ja hallintokulttuurissa jokin yhteinen tekijä?
Mt
-
Hyvä kysymys. Pyhäjärven "soittokellohuoltoasemalla" sain pari vuotta sitten sisäpiiritietoa paikalliselta kaverilta, kun kysyin Heinolankin riidoista. "Soittivat perrään tietysti. Naisen on täällä vaikea olla pomona. Minä arvelen, että myö hävitään. Verorahoista kaikki maksetaan". Kysyin uteliaana, että äänestätkö sinäkin kepua, niin vastaus oli, että sitä.
-
Sielä "soittokellohuoltoasemalla" on mun on mun kaverin tekemä kello. Oli kuulemma opinnäytetyö.
-
Liekö tästä google-tiedosta edes alkuun ? Alla on vinkki muutamaan teokseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin%E2%80%93Palestiinan_konflikti#Kirjallisuutta
Kiitos! Aina kannattaa katsoa. :icon_biggrin:
Eräs mikä unohtui kysyä kysyn siellä kävin ja opas olisi tiennyt, kun oli niin paljon muuta uutta päähäni tulla, rakennettiinko ensimmäiset uuden valtion kibbutsit ja muut asumukset ostomaalle. Toinen kysymys johon tarvittaisiin vastaus oli arabikylien tyhjentäminen.
Romanttiset tarinat kuvailevat kuinka heitä suorastaan rukoiltiin jäämään, mutta sitten tuli itsenäisyyssota eikä sodassa aina voida elää juhlapuheiden mukaisesti. Kuitenkin tahtoisin tietää. On pitkään vaivannut tämä että en tiedä ja milloin hyvänsä kuka tahansa kertoo on sellainen olo että vedätätköhän nyt.
Ihmisillä on unelmia jotka tulee heidän unelmoida, tässä kohdassa on kuin reikä. Puuttuu niin paljon tietoa etten osaa edes unelmoida.
Siellä pitäisi saada asua jonkin aikaa.
-
^
Selvästi olet alkanut epäillä. Tavoitteesi on kunnianhimoinen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Maanomistusolot ovat aina olleet epäselvät ja epädemokraattiset, lähden tästä. Ottomaanien ajan hallinnossa kirjattiin jotain ylös, mutta ei kaikkea. Efendejä ja alempia bey-henkilöitä palkittiin ruhtinaallisilla maalahjoituksilla. Ja sitä aikaa ennen alueella on ollut juutalaisia omistamassa maata, mutta häädettiin pois. Englantilainen hallinto oli enemmän kallellaan arabien puolelle, lähden myös tästä. Tunnen liudan englantilaisia henkilöitä ja heidän ajatusmaailmansa on hyvin nihkeä pro-Israel.
Asumisidea, be erets, maassa on hyvä.
-
Ostin Iltalehden viikonloppunumeron lukeakseni kuntakohtaisia väestömuutosennusteita vuoteen 2040. Ennusteet ovat Tilastokeskuksen laatimia.
Muuten menee odotusteni mukaan, mutta Länsi-Lappi ihmetyttää: Selittäkää, miksi Kittilän väestö kasvaisi aika vauhtia? Rovaniemikin kasvaa, mutta hitaammin. Vieressä Pello ja Ylitornio kutistuvat kuin pyyveljeksen maailmanlopun edellä. Kolarin väkiluku pysyy ennallaan, Muonion kutistuu ihan vähän ja Kilpisjärven kasvaa ihan vähän.
Oulu ja Seinäjoki lähikuntineen ovat vahvoja kasvukeskuksia mutta kaikki pohjalaiset eivät jaksa vaeltaa niin kauas vaan tyytyvät yllättävän nopeasti kasvavaan Ylivieskaan.
Yhtenäinen yli 20 prosentin väestötappiokuntien vyöhyke halkoo maata koillis - lounaissuunnassa Ruovedeltä Sallaan saakka. Jostakin syystä vedenjakaja-alueilla ei näytä menevän oikein hyvin.
Kaikilla syrjäseuduiksi mielletyillä paikoilla ei mene huonosti: Lounais-Suomen pienet saaristokunnat ueimmat kasvavat. Kökarin väestökin nousisi lähelle kolmeasataa! Nopeimmin kasvaisi kuitenkin Jomalan väestö, peräti 42 %. (Tuossa naapurissa Pirkkala on sitten kakkosena, 40 %.)
-
Kiitos referoinnista. Hyv ä sellainen, enpähän olisi tiennyt.
-
Löytyisikö puhtaasti historiallista siis tieteellistä tekstiä Palestiinan alueen vaiheista 800-luvun lopulta nykypäivään.
Suomenkielisistä perusteos lienee tämä:
http://www.gaudeamus.fi/hannu-juusola-israelin-historia/
En ole lukenut, mutta oletan, että siinä on kirjallisuusluettelo, joka auttaa eteenpäin. Jos ei, niin eiköhön kirjoittaja, Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, vastanne sähköpostiin.
Mt
-
Ostin Iltalehden viikonloppunumeron lukeakseni kuntakohtaisia väestömuutosennusteita vuoteen 2040. Ennusteet ovat Tilastokeskuksen laatimia.
Ja suotta ostin, koska saman näkee nyt netissäkin: http://tinyurl.com/qhelo3g (http://tinyurl.com/qhelo3g)
-
Sain Mankellin kirjan luetuksi. Pidin. Kosketti monia minunkin elämääni kuuluneita ja kuuluvia kysymyksiä. Ei antanut vastauksia, mikä olisikin ollut näiden asioiden kohdalla jokseenkin latteaa.
-
^
Selvästi olet alkanut epäillä. Tavoitteesi on kunnianhimoinen, mutta yrittänyttä ei laiteta. Maanomistusolot ovat aina olleet epäselvät ja epädemokraattiset, lähden tästä. Ottomaanien ajan hallinnossa kirjattiin jotain ylös, mutta ei kaikkea. Efendejä ja alempia bey-henkilöitä palkittiin ruhtinaallisilla maalahjoituksilla. Ja sitä aikaa ennen alueella on ollut juutalaisia omistamassa maata, mutta häädettiin pois. Englantilainen hallinto oli enemmän kallellaan arabien puolelle, lähden myös tästä. Tunnen liudan englantilaisia henkilöitä ja heidän ajatusmaailmansa on hyvin nihkeä pro-Israel.
Asumisidea, be erets, maassa on hyvä.
Kiitos. Kyllä, hyvä havainto, ja kai vaivaan sillä nyt päätäni siksi että toisaalta luetaan historiaa mutta vielä ei ainakaan olla siellä ja ehkä ei ehditään, tämä on sellainen soft-kurssi tai kuinka sanoa, kerrotaan miten päin turkulaisten vessat sijaitsivat jokeen nähden ja kuinka tavaraa salakuljetettiin kuten Carmenissa, ja nyt oli hyötyä että osaan sen. "Vaarallisen, me saimme ammatin. Se kylmää päätä vaati vain ja päättäväistä mieltä" näin. Eli emme opiskele Aleksanteri Suurta, ja Persialaissodatkin oli niitattu yhdeksi.
Toisaalta on viitattu Palestiinan kysymyksen ratkaisuun. aina, kun tapahtuu jotakin ISIS- pitoista, ja ehkä nuoret romanttiset sielut eivät saisi syytä karata kotoaan jos olisi ratkaistu, sillä tähänhän viitataan kun vedotaan.
Kun vain se pläntti on niin pieni etten millään kaavalla tahdo saada sinne kahta valtiota joilla vielä olisi pääsy merelle ainakaan nyt ynnäilemällä itsehallintoalueilta, ja toivoisin että eläisivät piittaamatta taustoistansa. Itsenäisyyssodastakin on aikaa. Siinä tietty vaaditaan nyt Israelilta semmoista mitä kukaan ei vaivaudu vaatimaan Venäjältä. Tahtoisin Viipurin takaisin. Ne muut maat ovat kuulemma pahasti rempallaan Karjalassa mutta no, Kannas on kaunista matkailualuetta ja niin, kyllä ne voisivat sen antaa. Siis kun muuallakin annetaan maita.
-
Suomenkielisistä perusteos lienee tämä:
http://www.gaudeamus.fi/hannu-juusola-israelin-historia/
En ole lukenut, mutta oletan, että siinä on kirjallisuusluettelo, joka auttaa eteenpäin. Jos ei, niin eiköhön kirjoittaja, Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, vastanne sähköpostiin.
Mt
Kiitos tästäkin suuresti. Kirjallisuusluettelot ovat hyödyllisiä. Tosin itse perusteoksesta näkee niiden arvon. Hankin tuon kirjan.
-
Leenalle: Mielenkiintoinen ja helppolukuinen kirja Jerusalemin kaupungin koko historiasta on Simon Sebag Montefioren Jerusalem kaupungin elämänkerta. Ei ole hengellinen opus vaan kiihkottomasti kirjoitettu historia.
Tämä on yksi niistä must kirjoista joka oli pakko hankkia omaan hyllyyn, löytyi netin kautta divarista (25€). Aikanaan lainasin sen pk-seudun kirjastosta, joten ei tarvitse ostaa välttämättä.
Kiitos tästäkin. Olen ollut aina huononpuoleinen lukemaan hengellisiä oppikirjoja :003: kirjoitti ne kuka hyvänsä. Eli nyt on jo paljon kiitoksia tälle ketjulle!
-
Siis tää ei ole hengellinen oppikirja vaan historia kirja, ja helppolukuisuudella tarkoitin että se tempaisi ainakin minut mukaan.
-
Nyt luvun alla Jari Tervon Esikoinen, "pakko" lukea kun sain tyttäreltä isänpäivä lahjaksi. En itse osta Tervoa kun en pidä niin ylimielisestä kirjoitustavasta.
-
Luin Minna Lindgrenin veijaritarinaksikin ymmärrettävän Kuoleman Ehtoolehdossa. Yhdeksänkymppisten näkökulma todellisuuteen vaikutti aidolta.
-
Nyt luvun alla Jari Tervon Esikoinen, "pakko" lukea kun sain tyttäreltä isänpäivä lahjaksi. En itse osta Tervoa kun en pidä niin ylimielisestä kirjoitustavasta.
Minusta Tervon lyhytlauseinen teksti on raskasta lukea. Esikoinen on ollut kesken jo toista vuotta.
Pitäisikin vihdoin aloittaa Rosa Liksomin Hytti numero 6. Vasiten menin kirjakauppaan kuuntelemaan, kun Rosa oli haastateltavana, koska halusin kertoa kuinka yläasteen äidinkielen lukukirjana tämän kirjan lukenut poikani piti lukemastaan. Rosa ilahtui, ja aikoi kertoa tämän kirja-arvostelun omalle samanikäiselle tyttärelleen, joka ikäänsä kuuluvasti ei paljon äidin kirjoja ymmärrä.
-
Kieltämättä käsitykseni Claes Anderssonista hiukan muuttui luettuani tämän 2009 juktaistun Jokainen sydämeni lyönti-muistelon.
http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/jokainen-sydameni-lyonti/
Oliko hän tuon kirjoittamisen aikoina ajatellut eräänlaista ' elämänsä testamenttia'
Näin raflaavalla tavalla kirjoittelevat iltapäivälehdet julkkiksista. Tästäkin C A mainitsi muiden kuin itsensä kohdalta.
Tunnen jonkin verran suomenruotsalaisia ja etenkin kultturelleilla on melko estoton tapa elää ja puhua. Yleensä kuitenkin sisäpiireissä.
Lööppikamaa tästä kirjastakin on revitty. Itsemurha-ajatuksista, peliriippuvuudesta ja sairauksista.
Olisipa tällä ihmisellä ollut uskoa sinapinsiemenen verran niin alatien kulkijana olisimme hänetkin voineet oppia tuntemaan.
-
Olen aina digannut C.A:ta, liekö sielujen sympatiaa.
-
Minäkin diggaan. Kiva kun olet samoilla linjoilla.
Itse pidän rajuimmat juttuni omana tietonani. Taivaan isälle olen puhunut kaiken.
Oli se elämänmeno omassa nuoruudessani 1960-70 luvuilla myös hyvin vapaamielistä, hiukan meilläkin, mutta en käy sillä retostelemaan.
Olisiko C.A:lla ollut tarve ' synnintunnustuksille'. Muutoin pidän avomielisyydestä.
-
Kauheeta, mummo puussa :107: : http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288686625505.html
-
Olen nyt lukenut Eeva Niirasen kaksi kirjaa Jäljet kivessä ja Vuosikymmen Galileassa Aapeli Saarisalon sihteerinä. Sisäpiiritietoa Aapelista ja Israelista, sekä tietoa arkeologiasta. Pitää vielä saada käsiin Eevan ensimmäinen kirja Matka omalla autolla Israeliin.
Opin kaksi käsitettä kirjojen tietona. Antijuutalaisuus on sitä, että ei hyväksytä juutalaisten uskontoa, antisemitismi menee pitemmälle eli ei hyväksytä juutalaista kansaakaan. Ajelin aikoinani Siinain arolta tuomallani Fiat Mirafiorilla ja Eeva ajoi myös samanlaisella autolla. Lukupäätös syntyi kirjastossa helposti, kun tällaisen autotiedon sivuilta löysin.
Aapeli Saarisalon kirjoja olen lukenut aiemmin.
-
Luin äsken Kotimaa lehteä, jossa oli hyvä kirjoitus Herännäisyydestä. Lukekaa ihmeessä ja varttukaa viisaudessa.
-
Eero Huovisen kirjaa Kärsimys ja ilo. Lainasin sen oikeastaan sen tähden että selailtuani huomasin Huovisen kirjoittavan melko lailla ihmisen suhteesta Jumalaan.
Oma ajatukseni on, ettei kukaan ole ehyt ilman, joskin hyvin mahdollisesti ihmisten hengellinen nälkä vaihtelee ja saa vaihdella. Se ei kuulu muutoin kuin ehkä kiinnostaa ja herättää ajatuksia aina, kun joku kokee että "me olemme aivan samanlaiset..." tai " sinä olet nyt siinä kohdassa jonka hyvin tunnistan , kun minä...." kun me nyt emme mitenkään voi olla, emmekä tuolla tavalla toisiamme tunnista.
-
Kansan Uutisia.
-
Aukusti Oravalasta tyttärentyttärensä kokoamaa muistelma-elämänkertaa.
Oli todella nopea toimitus Herättäjäyhdistykseltä.
Rinnalla menee muistelmat Asko Sarkolan elämästä näyttelijänä ja teatterinjohtajana. Aluksi tuntui etten kiinnostu koko kirjasta, mutta jopa maittaa nyt.
-
Alastalon salissa, ties kuinka monetta kertaa. Nyt on erityishuomion kohteena muun muassa tapahtuma-aikoihin liittyvät ilmaisut ja muukin yleensä vähemmälle huomiolle jäävä aines.
Ensimmäisen kerran luin tämän Volter Kilven romaanin joulunpyhinä 1968. Ostin sen helsinkiläisen Aleksanterinkadulla sijaitsevan kirjakaupan alennushyllystä. Miten lienenkään osannut sen ostaa, syylliseksi epäilen Alex Matsonin Romaanitaidetta, jota olin lukiolaisena lukenut. Kilven omaperäinen kielenkäyttö vaati hieman totuttelua, mutta pääsin rytmistä kiinni kolmannessa luvussa (Härkäniemi valitsee itselleen piippua Alastalon piippuhyllyllä ja tuumailee ajankuluksi erinäisiä, 70 sivua), eikä vaikeuksia enää sen jälkeen ollut.
Mt
-
Alastalon salissa, ties kuinka monetta kertaa...
... Kilven omaperäinen kielenkäyttö vaati hieman totuttelua...
Totta. Kilpi on erinomainen humoristi niin Alastalon salissa, Pitäjän pienemmissä kuin myös Kirkolle-teoksessaan, kunhan vaan kieleen pääsee kiinni. Ja lukeminen vaatii aikaa ja keskittymistä. :023:
-
Kävin pari viikkoa sitten Tallinnassa ja minulla on tapana käydä yhdessä divarissa josta löytyy suomenkielisiä kirjoja. Viimeinen ostokseni oli tanskalaisen Jussi Adler-Olsenin Vanki. Ihan kohtuu hyvä dekkari. Nyt luvun alla minulle harvinaista lukemista, Virpi Hämeen-Anttilan Suden vuosi. En muista milloin olisin viimeksi lukenut kotimaista naiskirjailijaa, päihittää kyllä aiemmin lyttäämäni Jari Tervon mennen tullen. Hämeen-Anttilaa lukiessa joutuu välillä pysähtymään ja ajattelemaan.
-
... päihittää kyllä aiemmin lyttäämäni Jari Tervon mennen tullen. Hämeen-Anttilaa lukiessa joutuu välillä pysähtymään ja ajattelemaan.
Taidanpa rohkaistua tarttumaan Virpin kirjoihin. Jaakon kirjaa olen tainnut joskus lueskella. Nyt on menossa Oneiron.
-
Olen lukenut jokusen molemmilta. Valitsen mieluummin Tervon, vaikka julkkispersoona ei miellytäkään.
-
Tässä vaiheessa on syytä tuoda esiin kolmas Hämeen-Anttila, Jaakon isoisä Väinö, jonka työ erityisesti suomentajana on ikäpolveni pojille perin tuttu, käänsihän hän mm. Tarzan-kirjoja, Dumas'ta, Walter Scottia, Verneä jne.
Kansallisbibliografiassa Väinö Hämeen-Anttilan (ent. Andelin) tuotantoa on yli 235 viitettä. Suomennostyön ja oman kaunokirjallisen tuotannon ohella hän toimi Kariston johtajana sekä toimitti sivistyssanakirjan ja kaksiosaisen tietosanakirjan.
http://bit.ly/1YnnEBZ
Mt
-
Tuosta Mt:n tiedosta pääsin taas kuukeloimaan sillä Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila viettävät kesää Padasjoella naapurikylässä. Virpihän on ollut myös Mukkulan kirjailijakokouksen pj.siksi kiinnostuin häntä lukemaankin.
Jaakon isoisä on syntynyt Lahdessa. Andelin on edelleenkin tuttu sukunimi täällä.
Hauskaa oli että Väinö Hämeen-Anttilan 1. vaimo oli tyttönimeltään Tervo, ja näin kierros Hämeen-Anttila - Tervo tuli täyteen.
...
Olisiko MT:llä tietoja Idänpää-Heikkilöistä ? , hekin ovat tarkemman tutustumisen väärti. Heidät olen tavannut eräässä tilaisuudessa jossa asiana olivat huumeet.
-
En tiedä haluatko juuri mt:ta tietoja, mutta Pirkko Idänpään-Heikkilä,Juhana Idänpään-Heikkilän puoliso työskenteli pitkään erikoistumissairaalassani, samoin paria vuosikymmentä myöhemmin tytär Ilona. Pirkko otti jossakin vaiheessa tyttönimensä takaisin. Jossakin suvun haarassa oli paljon lääkäreitä. Heitä kohtasi jossakin ja olivat aina samaan sukuun kuuluvia jos kysyi.
Enkä tietenkään tiedä mikä heissä juuri sinua kiinnostaa tai mitä tahdot tietää.
-
Miina Supisen "Mantelipuun" ja Johanna Venhon uusimman kirjan luen, niin näen mitä omat opettajat ovat värkänneet. Pidin kummastakin äärettömästi, Miina oli hyvä opettaja ja Johanna jäi vähän kuin jonkin asteen ystäväksi vielä jälkeenkin päin. Kummallakin oli jotakin mitä nimittäisin ihan aidoksi luovuudeksi, joksikin, joka sai heidät kannustamaan kun ei jonkin säännön mukaan keksi mutta tulee mieleen, että hei hei. Mitä jos hajottais kaikki tämän hetken säännöt siitä mikä on mitä ja sitten kirjottaisi ihan päinvastoin?
Kumpikin oli siitä mielenkiintoinen, että sanoi: tämäpä on mielenkiintoista! Ja sanoi, kylläpä tämä oli hauska. Korjaa nyt näistä tämä ja tuo ja tuo ja kokoa ne nippuun ja tarjoa kustantajalle.. Joku toinen olisi sanonut ettei runoa saa noin kirjoittaa.
Tarjoamatta jäi mutta sellaisten ihmisten kirjoissa on tavallisesti kipinää.
Ja jos vielä pääsis tekemään Miinan tuntitehtäviä! Ne oli jokainen kuin pieni seikkailu.
-
Tuosta Mt:n tiedosta pääsin taas kuukeloimaan sillä Jaakko ja Virpi Hämeen-Anttila viettävät kesää Padasjoella naapurikylässä. Virpihän on ollut myös Mukkulan kirjailijakokouksen pj.siksi kiinnostuin häntä lukemaankin.
Jaakko ja Virpi asuvat puolentoistakilometrin päästä meiltä.
-
Idänpään-Heikkilän suvun syntysijat ovat kiinnostaneet. Kun tapasin heidät olin muutama vuosi aiemmin muuttanut Hämeenlinnasta jossa oli Idänpään kaupunginosa.
Kysyinkö siitä Juhanalta, en ole varma, mutta Google kertoo hänen syntyneen Pielavedellä. Savolaismieheksi en häntä osaisi pitää.
Kaksiosaiset nimet, talojen mukaan kaiketi alkuaan, kuten esim. Asikkalassa on paljon, Ylä-Anttila, Ala-Anttila- tyyliin ovat hämäläisnimiä. Niiksi katson myös Hämeen-Anttilat ja oletan Idänpää-Heikkilät myös.
Ihmiset, heidän sukunsa ovat minun uteliaisuuteni kohde. Historiat, ei privaatit juorut. Niitähän on tästäkin ko parista naistenlehdissä ollut yli tarpeen.
Jussi-veljelle; Auttoisten grilli-kioskilla näkee Hämeen-Anttiloita kesäisin. :023:
-
Tästä löytyy tarpeisiini. Syntymäpaikka ei ole Pielavesi vaan Pihtipudas, mutta suku on Hämeenlinnan tienoolta kertoo muistokirjoitus.
http://www.hs.fi/muistot/a1305996868865
Älä näe vaivaa Mt. :icon_cool:
Yksi muistokirjoituksen laatija näkyy oleva Löyttyniemi. Sukua on ainakin Hauhon Torvoilassa. Ovat myös Matin sukulaisia.
-
Tiedän tuon kirjoituksessa mainitun mökin tässä kansallismaisemassa.
-
Finlandia-voittajaa lueskelen pikkuhiljaa. Kirja on menossa lahjaksi ystävälle, mutta luen sen ensin itse. Ensimmäisten kymmenten sivujen jälkeen uskoisin lukevani loppuun. Riikka Pelon kirjaa en jaksanut alkua pidemmälle, eikä jaksanut lukevat työkaverinikaan. Yksi yritti aloittaa kolmesti alusta, mutta sitten luovutti.
-
En muista juuri lukeneeni Finlandia-voittajia tuoreeltaan, vaan vasta jokusen vuoden kuluttua. Näin kävi Ulla-Leena Lundbergin ja Olli Jalosen kirjojen kanssa.
Katson ensin mitä tytär Jouluna antaa.( Toivoisin Kurt Nuotion Liukastelijaa.) :icon_xmasredface:
Kirjastoni ilmoitti varauksessa olleen Tiina Miettisen Piikojen valtakunta, nainen, työ ja perhe 1600- ja 1700-luvuilla. Se on uusia kirjoja. Toivon että on pidempi laina-aika kuin 2 viikkoa. Vasta keskiviikkona ehdin sen hakea.
Luen nyt hitaammin. Kirja A Oravalasta kesti liki kaksi viikkoa vaikka oli todella mielenkiintoinen.
-
Haluistani riippumatta olen lukeva tietokirjallisuutta Australiasta. En kiellä ettenkö olisi hyvin kiinnostunut, nyt kun asia tuli vastaan. Siitä huolimatta hieman harmittaa että muut lukusuunnitelmani menivät nurin ja kohta ei taas ehdi.
Onkin ensimmäinen joulu kun ei ole tenttikirjaa minulla matkassa ja se tuntuu äärettömän oudolta.
-
Divarista löytyi taas summamutikka lukemista, Sven Hasselin Petetty armeija. Olen muistaakseni joskus täälläkin kirjoittanut etten mielelläni jätä kirjaa kesken vaan luen sen periaatteesta loppuun, mutta tämän kirjan sata ensimmäistä sivua on sellaista kielenkäyttöä että alkaa kääntymään itseään vastaan, saa nähdä jaksanko/haluanko ruokkia itseäni tällaisella lukemisella.
On noita divarista ostettuja tossa vino pino, että voi kyllä vaihtaa jos alkaa tökkiä liikaa.
-
Koetan välttää kirjojen ostamista nyt, sillä tänne ei mahdu, ja sähkökirjan lukeminen käy silmiini joissa on vähäsen kaikkea kaiheja ja rappeumuksia.
Kirjastoon käy matkamme, ostan, kun havaitsen että jotakin luen yhä uudestaan. Missä vain on Jonas Gardellin Om Gud? Omistan sen satavarmasti.
Muutot ovat kirjoille tuhoisia. Tosin tuo Gardell on kirja jota en juuri nyt kaipaa, muistan liian hyvin ne jutut, mutta se kuuluu niihin joita aina välillä haluaisin lukea.
Nyt on Mozartin matka Pragiin sellainen jonka lukisin mielelläni. Ikivanha, muistaakseni toisen säveltäjän eli oliko Hugo Wolffin kirjoittama ja Helsingin kirjavarastossa.
-
>:(. Havaitsin että olisin voinut ottaa tenttikirjan ja suorittaa pois jonkin yleisen historian vapareista, kun sisarella oli jokin oman alansa se olisi toiminut kannustavasti. Ja kun oli niin outoa. Luin jonkin dekkarin jossa Neuvostoliitto 😀 Teki pahojaan Yhdysvaltain säätiloille ja joku nokkela päätteli mitä eli vanhahko. Otettu Anttolanhovin hyllystä lainaan. Siellä on aina muutakin tekemistä mutta jos tulee lukemisen halu.
-
Oneiron on kiehtova kirja, suon sille saamansa palkinnon. Kieli on sujuvaa ja monipuolista. Tarinat tempaavat mukaansa, erilaisten naisohtaloiden kertomukset, ja juutalaisuuden yhteys anorektikon tarinassa hyvin tieteellisesti perusteltu. En yhtään ihmettele, että yksi ystävä haluaa tämän kirjan kirjahyllyynsä, vaikka luki sen kirjastosta lainattuna.
-
Tytär kävi perheineen ja sain tuputettua mukaan joitakin jo luettuja kirjoja. Yhden Martti Luther Kingin kirjan toivon saavani niistä takaisin, muut saa mennä jakoon.
Vuosia sitten aloitin lukemaan Wilbur Sithiä ja divarista löytyi vielä lukematta jäänyt Joen jumala, nää on vähän pikakirjoja mutta taustatyö on tehty hyvin ja seuraavat historiaa todenmukaisesti, joten hänen tuotanto mielenkiintoista.
Tässä pokkarissa on printti tosi pientä, toivottavasti on aurinkoisia päiviä, valo helpottaa huomattavasti lukemistani. Olen kyllä katsellut kunnon lukuvaloa mutta se on jäänyt vielä ostamatta.
-
viisikymmentä senttiä maksoi kirjastossa Pat Conroyn Etelän tuulet, ja se on ehyt. Pidin joskus Vuorovetten prinssistä ja no, kyllä tätä lukee. Mutta tämä ei ole yhtä hyvä minusta. Se toinen saalis oli Anne Bronten Kotiopettajatar, ja koska tätä sisaruksesta tunnen vähiten niin ostin. On eri kirja kuin sisarensa Kotiopettajattaren romaani.
Olen lukenut tämän kaaaaaaauan sitten. Siinä särkyi periaate etten enää osta kirjoja, lainaan ainoastaan.
Alkusanoissa oli hyvin kerrottuna sisarusten elämästä. Ei se syrjäisessä pappilasta varttuminen ollut virikeköyhää, kun isä oli lukenut vaikka mitä ja kertoi tarinoita ja sukujenkin liittymisessä oli dramatiikkaa. Osa valui eritoten Charlotten kirjoihin. En tiennyt sitä, että he kuolivat jokainen niin nuorina.
-
Löysin jokin aika sitten kirjaston kierrätyshyllystä Yashar Kemalin teoksen Haukkani Memed, jota äidinkielenopettajamme esitteli lukion viimeisellä luokalla syksyllä 1974. Jo nyt se tuli luettua, kannatti.
-
Kiva kun pidit. Minäkin pidin. Omistan sen ja nyt saatan lukea sen kolmanteen kertaan.
Parhaillaan menee Kurt Nuotion Liukastelija. Voi, voi Kurre ! Empä tiennytkään kuinka heikko olit naisiin rakastumaan. Melko räväkkää tekstiä, mutta hauskaa.
Piikojen valtakunta ei jaksa kiinnostaa. Se on tieteellinen tutkielma, väitöskirjasta muokattu. Sitä silmäilen sieltä täältä kun hämäläispitäjistä, Hauholta, Tuuloksesta ja Luopioisista ja muistakin on käräjäpöytäkirjojen mukaan tapauksia kerrottu.
-
Heikki Turusta lainasin kirjastosta, Hämärätunnin tarinoita. Ihan lainasin Heikin syntymäpäivän kunniaksi, olen aikaisemmin tainnut lukea vain Joensuun Ellin. Olen lapsena nähnyt niitä vanhojen asumuksia ja vanhojen ihmisten elämää; ihmisiä, jotka olivat eläneet - ja ehkä vielä elivät - näitä Heikin kuvaamia aikoja.
-
Kuopion aikanani luin monet Heikki Turusen järkälekirjat. Ajelin kerran katsomaan Nurmeksen suuntaan Egyptin Korven, sellaisen rintamamiestiloista korpeen syntyneen kyläyhyteisön, ajelinpa ihan rajalle asti.
-
Oneiron on kiehtova kirja, suon sille saamansa palkinnon. Kieli on sujuvaa ja monipuolista. Tarinat tempaavat mukaansa, erilaisten naisohtaloiden kertomukset, ja juutalaisuuden yhteys anorektikon tarinassa hyvin tieteellisesti perusteltu. En yhtään ihmettele, että yksi ystävä haluaa tämän kirjan kirjahyllyynsä, vaikka luki sen kirjastosta lainattuna.
Tykkäsin myös Oneironista, monipuolinen teos ja taustatyöt tehty kunnolla. Aiheena vieläpä aina ajankohtainen kuolema. Nyt menossa Katja Ketun Yöperhonen, joka sijoittuu Vorkutan kauheuksiin vuonna 1937 ja nykyaikaan Marinmaalla. Vankileireistä on tullut luettua paljon jo ennestään, eikä oikein jaksaisi velloa enää. Kettu tuo uutta aiheeseen oikeastaan vain mehevän kielensä takia.
-
Kiva kun pidit. Minäkin pidin. Omistan sen ja nyt saatan lukea sen kolmanteen kertaan.
Memediä ilmeisesti tarkoitit. Kylien ja varmaan Memedinkin tarinalle on ilmeisesti jatkoa teoksessa Ohdakkeet palavat, oletko sitä lukenut?
-
Sitä en ole lukenut. Varaan kirjastosta kunhan joululahjakirjoista selviän. Raija Orasen romaani J K Paasikivestä on 800-sivuinen ja Antti Tuuri on aloittamatta.
-
Millainen olisi ajatus, että lyhyesti kertoisimme kirjasta enemmän kuin nimen? Siis lyhyesti. Ei referaattia juonesta tai välttämättä henkilögalleriasta vaan siitä miksi pidimme tai mistä pidimme ainoastaan. Tai miksi ei noinkin jos mahtuu. Vähän enemmän kuin nimen.
Sen moni mainitsee, miksi ei pitänyt tai miksi kirja sillä erää jäi kesken tai tuotti tuskaa pungertaa päätökseen. Ja se herättää mielenkiintoa. Muistin esimerkiksi, kuinka kävin Joensuussa antikvariaatista ostamassa kirjoja ja levyjä ja käteen kiteytyi yksi Sven Hessel, jota en viitsinyt lukea loppuun. Samalle antikvaarille lupasin muuttaessani hakupalkaksi hylkäämäni, ja tämä meni palautukseen. Hän rehtinä miehenä kysyi olenko tosissani, koska joku kuulemma keräilee niitä ja siitä voisi vähän maksaakin. Lupasin, että jos hän vain vie sen tiehensä, siinä on palkkiota riittävästi. Nyt olisi kiinnostavaa muistaa, mitkä annoin pois ja mistä syystä. Sen muistan etten viitsinyt raahata etelään kirjoja jotka oletin lukevani yhden ainoan kerran, mutta mitä ne olivat? Tietysti kirjapäiväkirja auttaisi. Täällä puolestaan keskustelu siitä, mikä jossakin kirjassa erityisesti miellytti, luinko päätökseen, kuka tai mikä oli hyvin kuvattua.
Jos kirja on kesken lukemisen tuo on hankalampaa muttei mahdotonta.
-
Heikki Turusta lainasin kirjastosta, Hämärätunnin tarinoita. Ihan lainasin Heikin syntymäpäivän kunniaksi, olen aikaisemmin tainnut lukea vain Joensuun Ellin. Olen lapsena nähnyt niitä vanhojen asumuksia ja vanhojen ihmisten elämää; ihmisiä, jotka olivat eläneet - ja ehkä vielä elivät - näitä Heikin kuvaamia aikoja.
Tällaista oikeastaan tarkoitin, eli kiitos Saukkikselle siitä että kerrot vähän enemmän siitä, miksi lainasit luit ja mikä kirjassa sisältöpuolella kiinnosti. Syntyy rikkaampi kiinnostus ihmisten lukuharrastusta kohtaan.
-
En lähtisi säätelemään kirjoittamista kuten en muutakaan. Körttifoorumin sääntöjen mukaan pitkät kirjoitukset Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-saittiin olkoon ohje.
Kaikessa vapaudenrakkaudessani kirjoitan, luen ja kuuntelen ja linkitän sen miltä minusta tuntuu. Se kuvaa minua. En tykkää jos sanotaan; Tee noin, älä tee näin.
Tämä on ajatukseni.
-
En lähtisi säätelemään kirjoittamista kuten en muutakaan. Körttifoorumin sääntöjen mukaan pitkät kirjoitukset Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-saittiin olkoon ohje.
Kaikessa vapaudenrakkaudessani kirjoitan, luen ja kuuntelen ja linkitän sen miltä minusta tuntuu. Se kuvaa minua. En tykkää jos sanotaan; Tee noin, älä tee näin.
Tämä on ajatukseni.
Kohdassa Hengellinen kuukauslehti kirjoitin lopuksi "puuta heinää". Ei tule toistumaan. :039: :039:
-
viisikymmentä senttiä maksoi kirjastossa Pat Conroyn Etelän tuulet, ja se on ehyt. Pidin joskus Vuorovetten prinssistä ja no, kyllä tätä lukee. Mutta tämä ei ole yhtä hyvä minusta.
Ei ollut minustakaan. Ei ollut myöskään Seitemännen portaan enkelin jatko-osa. Jotenkin näistä tämänlaisista kakkososista tulee mieleen helppo raha. Ensimmäisen kirjan maineella myydään toista, köykäisempää, kirjaa suuria määriä, vaikka tarina tulikin kerrotuksi jo siinä kuuluisuutta saaneessa ykkösosassa.
-
Löysin jokin aika sitten kirjaston kierrätyshyllystä Yashar Kemalin teoksen Haukkani Memed, jota äidinkielenopettajamme esitteli lukion viimeisellä luokalla syksyllä 1974. Jo nyt se tuli luettua, kannatti.
Innostuin tuosta ja kirjastossa poiketessani kysyin kirjoja Yshar Kemalilta. On kuulema vain yksi toinen suomennettu. Varasin sen, en muista nyt nimeä. Ristiriidassa uohon on tämä Kirjasammon sivu:
http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aperson_123175920577862#.Vo-o3_mLTIV
Toiselta turkkilaiselta, Nobel-palkitulta Orhan Pamukilta oli hyllyssä Valoinen linna, sen lainasin.
Omaa Haukkani Memetiä en löydä hyllystäni, olen kai antanut sen lapsenlapselle.
...
Kirjaston eteisen hyllystöön , josta voi ottaa kierrätyskirjoja vapaasti, on tullut kirjakerhojen suuria sarjoja. Ne eivät enää ole suosittuja. Itse en koskaan tilannut romaaneja.
-
Innostuin tuosta ja kirjastossa poiketessani kysyin kirjoja Yshar Kemalilta. On kuulema vain yksi toinen suomennettu...
On noita enemmän suomennettu, Wikipediakin tietää 13 suomennettua. En ole kyllä lukenut muita kuin Haukkani.
-
En lähtisi säätelemään kirjoittamista kuten en muutakaan. Körttifoorumin sääntöjen mukaan pitkät kirjoitukset Kirjoitelmia ja päiväkirjoja-saittiin olkoon ohje.
Kaikessa vapaudenrakkaudessani kirjoitan, luen ja kuuntelen ja linkitän sen miltä minusta tuntuu. Se kuvaa minua. En tykkää jos sanotaan; Tee noin, älä tee näin.
Tämä on ajatukseni.
Kertousitko vielä, mikä tuossa on sitä säätelyä, toisen ajattelun ja mieltymysten kontrollointia tai vapaudenrakkauteen puuttumista? Tai vie määrättömästi tilaa? Tai pakottaa toimimaan vain ja ainoastaan yhdellä tavoin? Saahan halutessaan kertoa listan lainaamistaan tai vaikka kirjastossa katselemistaan teoksista.
Pat Convayn "Etelän tuulten" alkupuoliskon luonnonkuvaus oli nautittavaa, henkilöhistorioissa mielikuvituksellisuutta uskottavuutta vahvemmin, rotuennakkoluulojen läheisyys sen sijaan tuli lähelle ja toi mieleen Hardyn " Kuin surmaisi satakielen". Puolivälissä henkilöiden salaisuudet on jo avattu se latistaa tarinaa, joka muutenkin on jaarittelevampi kuin " Vuorovetten prinssi" oli.
-
Meillä oli joskus kirja, jota olen kaipaillut ja etsiskellyt, islantilainen Gudmund Sigurdardottirin Morsiuspuku.
Ihmeen paljon on saatu irti yksinkertaisesta tarinasta. Pienen sisamaakylän naapurukset, Bjorn ja Hallgerdur, olivat lapsesta kuin valmis pari, mutta vaativainen ja oikukas Hallgerdur hylkää Bjornin Hallgerdur lohduttautuu miehellä jolla on kaikki Bjornilta puuttuva, mutta myös omat paheensa; hän ryypiskelee jaksottain.
Raskaaksi tullut Hallgerdur avioituu mahdollisimman epäsopivan hätävaran, renkipojan kanssa, ja kostaa Torfelle koko miesdukukunnan tuottamat pettymykset. Avioliitto ei toteudu. Kun Hallgerdur synnyttää pojan, jää hidas Torfe miettimään, kenen lasta kasvattaa. Perhettään hän ei siedä silmissään.
Kun pieni Finnur ja Bjornin Kolfinna kiintyvät toisiinsa, se tuntuu hyvittävän kaiken. Miksi niin ei käy, miksi Finnur uudenvuoden yönä ehdottaa järjetöntä kilparatsastusta velipuolelleen, olisi kaikki arvattavissa. Mutta yksinkertainen tarina muuttuu muuksi; henkilöiden elävyys Ja uskottavuus oli vakuuttava, Islannin elämä toistasataa vuotta sitten kiedottuna lapsen merkillisen taikauskoisen väärinkäsityksrn ympärille loi kirjalle lumoa, jota ei oikeastaan ollut edes Salka Valkassa. Tunnelma oli merkillisen sama.
Minua kiinnostaa, onko kukaan lukenut tätä? Kirja on vanha, muistaakseni 1950-luvun alkuvuosina käännetty.
-
Luin juuri loppuun Xinranin kirjan Kiinan kadotetut tytöt. Kirjoittaja haluaa selvittää Kiinasta länsimaihin adoptoiduille tytöille niitä olosuhteita ja mahdollisia syitä siihen, että biologinen äiti on heidät hylännyt. Hänen viestinsä on, että kukaan äiti ei voi unohtaa synnyttämäänsä lasta, eikä kukaan luopuisi, jos ei olisi pakko. Kiinan yhden lapsen politiikan vuoksi moni maaseudun nainen joutui jopa itse surmaamaan vastasyntyneen, jos tämä oli tyttö. Kirja on erinomainen, vaikuttava, liikuttavakin. Suosittelen kaikille, joita Kiina kiinnostaa.
Toinen hyvä lähiaikoina lukemani kirja on Annamari Marttisen Vapaa. En muista, joko siitä aiemmin kerroin. Se on aiheeltaan ajankohtainen: turvapaikanhakija ihmettelee uutta elämäänsä Konnunsuon vastaanottokeskuksessa. Romaanin kirjoittamisen aikaan ei vielä ollut tietoa myöhemmin alkaneesta kansainvaelluksesta, mutta mielestäni kirjailija oivasti kuvaa epävarmuudessa, tuntemattomassa maassa elävää turvapaikanhakijaa, joka odottaa pelonsekaisin tuntein turvapaikkahaastattelua.
Kolmas lukukokemukseni on kevyt mutta mukaansatempaava: Harold Fryn odottamaton toivioretki. Mies lähtee tapaamaan kuolevaa entistä työtoveria ja kohtaa matkalla sekä itsensä että mielenkiintoisia tuttavuuksia. Vastoin ennakko-odotuksiani kirja olikin aika koukuttava.
-
On noita enemmän suomennettu, Wikipediakin tietää 13 suomennettua. En ole kyllä lukenut muita kuin Haukkani.
Googlailin Lastu-kirjaston Lahti-varaston. On todellakin vain kaksi suomennettua Kemalia. Toinen, Memedin kosto on tulossa. Toisen nimessä on muistaakseni jotakin kalasta.
Haukkani Memediä ei myöskään löydy. Kas kummaa, turkin- ja farsin- ja ruotsinkielisiä on.
Kemel kuoli helmikuussa 2015, sen muistoksi :023:
-
Googlailin Lastu-kirjaston Lahti-varaston. On todellakin vain kaksi suomennettua Kemalia...
Jos Lahden kokoisen kaupungin kirjaston anti on tuollainen, alan pitää tätä kotikaupunkini kirjastoa huippupaikkana, löytyy 13 kpl Kemalin kirjoja.
Olen tosin ennenkin huomannut saman, tytär opiskeluaikanaan lainasi aina kasvatustieteen tenttikirjansa täältä, Jyväskylän kirjastoissa kun niihin oli mahdottomat jonot. Täältä kirjan sai aina heti lainaan ja taisi kaikki tarvittavat kirjat löytyäkin.
-
En osaa sanoa kuinka kirjastot hankkivat ja mitä pitävät varastoissaan. Se puoli jäi tietämättä vaikka kuusi vuotta olin kulttuurilautakunnassa jonka alaisuuteen myös kirjasto kuului.
Ehkä ovat poistaneet ne joilla ei ole kysyntää, PekkaV tietänee mikä on homman nimi.
Pajon näkee pois myytäviä kirjoja kirjastossa tarjolla, myös ilmaiseksi otettavia on joskus. Erikseen ovat kuntalaisten kierrätykseen tuomat. Ne näkyvät lisääntyvän.
Itse panen ikivanhat, pula-ajan pahvikantiset ruskeapaperiset kirjat, jotka olen joko lukenut tai katsellut, uuniin tai kartonkien kierrätyslaatikkoon.
-
Olipa mielenkiintoinen luettava. Sitä "oikeaa" historiaa. Miehestä joka todella uhrasi maamme eteen, voisiko sanoa,
itsensä. Bisnes jätettiin pienemmälle hoidolle, tosin siellä oli sitten "omia joukkoja" johdossa.
Yhtyneet Paperitehtaat oli se toinen elämän työ, ministerinä toimiminen tiukkoina aikoina se uhraus.
Raimo Seppälä:
Rudolf Walden, Isänmaan mies
-
Anna-Liisa Valtavaara: Kiltteydestä kipeät
Ammutaan kohti ja kovilla, en oikein tiedä onko mulle hyväksi sitä lukea, saatan vaan
pudota syvemmälle.
-
Luin Donner/Vikströmin Elämme, siis kuolemme. Kirja on kirjeenvaihtoa kirjoittajien välillä 2000 luvun alusta.
Kirjasta kävi hyvin ilmi toisen hapuilu ja etsintä ehkä jopa hätä, ja toisen pohtiva tyyneys ja rauha asioiden suhteen.
Tartuin kirjaan tekijöiden perusteella kirjaston eteisen "saa ottaa" laatikosta.
Kohti uusia seikkailuja :hiipia:
-
Luen Niina Junttilan Kavereita nolla - lasten ja nuorten yksinäisyys.
Osa tarinoista kuulostaa tutulta ja omakohtaisesti koetulta. Esimerkiksi opiskeluaikana, kun tulin uudelle paikkakunnalle, jossa en tuntenut yhtään ketään, ja myöhemmin kun kaverit rupesivat seurustelemaan ja minä en, niin olin välillä aika yksinäinen. Tai kun omassa opintoryhmässä ei ollut oikeasti ketään kaveria, ystävät olivat muiden alojen opiskelijoita. Oman alan ystävät ovat tulleet ystäviksi vasta opintojen jälkeen työelämässä, ja olen työelämässä oppinut, etten olekaan niin kelvoton kuin opiskellessa tuntui.
Jälkeenpäin ajateltuna yksi tärkeä ihminen oli opiskelija-asuntolan siivooja. Aikuinen, joka välitti, kysyi mitä kuuluu ja jutteli. Sekä jakoi siivousneuvoja, vieläkin käytän sitä uuninpuhdistusainetta, joka Toinin mielestä oli parasta.
-
Tuleeko luettua Raamattua? Omalta kohdaltani voin sanoa että, ikävä kyllä jää aika vähiin, kaikkea hömppää luen ehkä keskivertoa enemän. Tarkoitukseni on lukea Raamattu järjästelmällisesti läpi toisen kerran, jostain syystä kuitenkin tökkii. Ehkä vika on siinä että tartun ko. kirjaan usein nukkumaan mennessä, jolloin uni häiritsee lukemista.
-
Luin Donner/Vikströmin Elämme, siis kuolemme. Kirja on kirjeenvaihtoa kirjoittajien välillä 2000 luvun alusta.
Kirjasta kävi hyvin ilmi toisen hapuilu ja etsintä ehkä jopa hätä, ja toisen pohtiva tyyneys ja rauha asioiden suhteen.
Tartuin kirjaan tekijöiden perusteella kirjaston eteisen "saa ottaa" laatikosta.
Kohti uusia seikkailuja :hiipia:
Minulla on tuo hyllyssäni. Kun se kustannettiin, harrastettiin noita kirjeenvaihtokirjoja mutta ne eivät oikein jääneet elämään. Jossakin määrin vaikutelma oli sama, jossakin määrin Donner vaikutti rehellisemmältä, ei niin että piispa valehtelisi vaan siten että hän ei tuntunut pääsevän piispasta eroon...
Eli henkilö John Vikström peittyi arkkipiispa John Vikströmin taakse. Toisaalta Donnerilla on vahva rooli, tai jäin sotä miettimään missä määrin hän kirjoittaa jnkv repivästi koska on sellainen.... Eikä voi siitä tinkiä tms.
Katselin näitä useampuakin, mutta pidän varsin mahdollisena ettei muuta kuin spontaanisti syntynyttä kirjeenvaihtoa saa toimimaan kirjana. Eli meillä kai Perimmäisten kysymysten äärellä --- sitten on tietenkin ystävämme :026: Kirjeitä vankilasta srkä Brautbtiefe Zelle 92.
-
Tuleeko luettua Raamattua? Omalta kohdaltani voin sanoa että, ikävä kyllä jää aika vähiin, kaikkea hömppää luen ehkä keskivertoa enemän. Tarkoitukseni on lukea Raamattu järjästelmällisesti läpi toisen kerran, jostain syystä kuitenkin tökkii. Ehkä vika on siinä että tartun ko. kirjaan usein nukkumaan mennessä, jolloin uni häiritsee lukemista.
Minulla on tasan sama ongelma paitsi että se ensimmäinenkin systemaattinen luku puuttuu. Kun aloitin eksegetiikan perusopinnot netissä se piti lukea niiltäkin osin kuin en nuorena viitinyt kun en mitään käsiittänyt.
Eräs ehkä outo syy oli se että pahvikantinen hajosi, ensin tietysti kannet ja perään toinen. Kummankin hankkimisen aikaan liittyy jotakin valoisaa ja hyvää. Itse asiassa sain toisen lahjaksi Niinivaaran seurakunnalta, menin pyytämään lainaksi kun oma oli kadonnut. Sanoin että kyllä se varmaan löytyy, nutta pappi toi minulle sellaisen joita riparilla annetaan, ja sain omaksi.
Hyvin hyvin hassu tarina mutta tosi.
-
Tässähän Donner oli kyselijänä ja Vikström altavastaajana. Ehkä Donner haluaa "revitellä", mutta mielestäni läpikuultaa se kaipaus siihen rauhaan joka Vikströmin teksteistä käy ilmi, itsekin olen tutkiskelija.
-
Danten Paratiisin lomassa Fröding: Värmlannin lauluja, johon sain kimmokkeen Ruotsalainen lukupiiri -ohjelmasta http://areena.yle.fi/1-2642669
Fröding kirjoittaa rakkaudesta, joka hänen kohdallaan ei koskaan täyttynyt. Hän kuvittelee ja elää runoissaan sen rakkauden ja tavoittamattomuuden, sen toteutumattomuuden, haaveen. Gustaf Fröding menehtyy mentaalilaitoksessa.
Lukupiirissä keskustellaan runosta Soi, soi kaisla!.
Onko
Hei, tonttu-ukot hyppikää
Nyt on riemun raikkahin aika!
Hetken kestää elämää
Ja sekin synkkää ja ikävää
Frödingin?
-
Vet inte , mutta aukenipa sekin rallatus uutena.
Tämä ohjelma saa vereni kiertämään. On taas hankittava Frödingin runoja luettavaksi. Hän on ensimmäisiä johon kiinnostuin Hämeenlinnan vuosinani. Käsinkirjoitettuun runojen vihkooni olen ensimmäisenä kirjoittanut G.F;n runon Suru.
Sitä olen muutamissa paikoissa siteerannut. Siinä on juuri tuo kansanlaulumainen poljento, hidas marssi,sisältäen surun syvyyden mutta myös toivon ja lupauksen.
Kiitos PekkaV, rakas ymmärtävä veljeni linkistä ! :049:
Keskusteleva ryhmä on ihana, erilaisuuksissaan rikas ja opettavainen.
-
Tässähän Donner oli kyselijänä ja Vikström altavastaajana. Ehkä Donner haluaa "revitellä", mutta mielestäni läpikuultaa se kaipaus siihen rauhaan joka Vikströmin teksteistä käy ilmi, itsekin olen tutkiskelija.
Niin, ehkä sen voisi lukaista uudelleen. Itse se kirja, kuten muutkin kirjeenvaihtokirjat, käsittääkseni kuitenkin toimitettiin eli kirjeenvaihto ei syntynyt spontaanisti ja se näkyy, ja se minua oikeastaan häiritsikin.
En nyt muidta muita pareja jotka asetettiin näin keskustelemaan. Yhdessä kumminkin oli Päivi Räsänen toisena. Tässä sentään taisi molemmilla olla prostatakarsinooma, eli jotakin jutun juurta. Ei se huono ollut. Niistä seuraavista yritelmistä voisi jo olla vähän sitäkin mieltä.
Se vertautui liikaa erityäin hienoon ja täysin spontaanisti syntyneeseen joka julkaistiin eli juuri tuohon Arnkil, Eskola, Sireniuksen juttuun. Sitä olen lukenut ihan nuoresta moneen kertaan. Aika äsken luin uudelleen sen Arnkilin Ihmisestä on kysymys. Äiti valitti että hyllystä katoaa kirjoja :003: mutta itse veivät kirpparille
Perustetaanko raamatunlukupiiri :003: Itseäni harmittaa etten aikanaan päässyt Tikkurilan seurakunnan ihan luksusta -piireihin kun pitivät maanantaina! Kaikki pidettiin maanantaina! En voimut olla kolmella taholla maanantaina! >:(
-
Siis ei niillä ollut rt-luennoilleen sentään noin naiivia nimeä vaan ne olivat luksusta, ne piirit. Niissä oli ohjaajana seurakunnan sekä UT: n että VT: n eksegetiikan alalta väitelleet ja joskaan sillä väikkärillä ei aina ole merkitystä niin tällä kertaa minusta oli kyllä. Heillä oli hyvin hyvästi tietoa mistä puhua.
-
Pekan vinkistä kiinnostuin lukemaan Gustaf Frödingin runoja. Luen rinnakkain kahta teosta ja lisäksi Pekka Lappalaisen tutkielmaa G F:stä.
Minulle rakkaampi suomennos on vanha Larin-Kyöstin . Siinä on se lempirunoni, Lohdutus, juuri sellaisena kuin pitääkin. Toisessa sitä ei olekaan.
Soi soi kaisla on toinen hieno pieni runo. Ne molemmat ovat niitä joista G F e i ole
tunnettu.
Hänet tunnetaan naturalistis-realistisesta tyylistä, joissa usein mennään melko rankkoihin kuvauksiin. Upsalan tyttö-runosta G F joutui käräjiin.
Skaran munkki on myös Larin-Kyöstin suomennoksena minulle mieleisempi, laulullinen, kuin värmlantilainen kansanlaulu.
G F ei liene enää juuri tunnettu, käännökset ovat vanhoja. Larin-Kyöstin kirja on vuodelta 1911. Ulkoasu on historiallinen sekin. Toinen kirja, Värmlannin lauluja, on painettu 1952, siinä on mm. Yrjö Jylhän suomennos.
G F:n elämä oli sairauden, vahvan sukurasituksen ja runsaan alkoholin käytön, takia vaikeaa. Hänen kerrotaan myös olleen täysin ymmärtämätön raha-asioiden suhteen. Isänsä kuoltua hän peri 17 000 kruunua, mutta se meni vuoden aikana. Hän piti rahojaan pöydällä peltirasiassa josta ystävien oli lupa ottaa tarpeisiinsa.
Sisaret auttoivat tuhlaria, ja kirjoituspalkkioitakin alkoi tipahdella, kertoo Pekka Lappalaisen tutkielma.
G F oli syntynyt 1860 ja hän kuoli 1911
-
Soi, soi kaisla on kai tehnyt Sibeliusta enemmän tunnetuksi kuin Frödingiä.
https://www.youtube.com/watch?v=X4vSqUJDGtM
-
On niin, Säv, säv, susa.
-
Fredrik Wisslöf - Levähtäkää vähän, hartauskirjaa.
-
Leonid Basmakovin Requiem tuli mieleeni sillä siitä tuli vuosi ensiesityksestä pelkästään Lassi Nummen requiem. Se oli erikoinen tapaus. Ei ollut sävellettynä mahdoton, mutta no niin.
Ostin kaksi, elin jotakin kireän budjetin kautta taas eli toinen meni vanhemmille joksikin lahjaksi, toisen ostin analyytikolleni jäähyväislahjaksi. En ollenkaan käsittänyt että hän oli kuolemansairas, enkä vuoteen uskonut hänen kuolleenkaan. Ja vein semmoisen hyvästin. Oltiinhan siinä puhuttu suoraan mutta siitä huolimatta ihmettelin mahdottomasti ja ihmettelen usein.
Se " salama pirstoo nuoren puun" oli tullut yhteiseksi sillä meille kirjanoppimapiiriä pitänyt valmis mutta nuoren puoleinen analyytikko meni uuteen analyysiin samalle ja kuoli liikenneonnettomuudessa.
-
Sain toisen Laura-kirjan tekijäkappaleet eilen ja yön luin sitten sitä. Ei se ole niin paha. Vanhemmat pitivät ykkösestä, jopa minun superhyperkriittinen äitini löysi siitä yhden hyvän kohtauksen >:(. Eilen oli isäni puhelimessa ja hämmästyin kun hän sanoi pitäneensä. Ensimmäiset joita en hirveästi häpeä kuin paikoin.
Minulla oli hyviä kirjatekemisenopettajia, vaikka ne kurssit oli kyllä työläitä. Lähinnä siksi että meitä oli tusinan verran ja aina luettavana oli kaikkien toisten kaikki tehtävät. Ja kaikki kirjat joita piti.
Voin vakuuttaa että lyhyen aikaa meni, enkä halunnut lukea yhtään mitään. Ei riviäkään. Ei edes ammattikirjallisuutta. Katselin tylsästi kun joku esitteli jotakin huippuhienoa. Vainottu mieli pääsi sitten hyvin varovaisesti alkuun. Hyvin hyvin.
Aivan samoin tapahtui kun musiikkiopinnot päättyivät. Halusin että on ihan h-i-l-j-a-i-s-t-a.
Sen takia toivon että kertoisitte vaikka vähänkin enemmän kuin pelkän nimen, jos jaksatte, koska virkoan tässä hitaasti ja kaipaan jo lukemista. Musiikki alkoi vaivattomammin lempisäveltäjistä ja noin, niistä läksyteoksista tapahtui jokin, olisiko ollut liikaa vähän samantyyppistä. Tuli oloksi että ei tätä, tai katsotaan uudestaan joskus.
Joissakin perheen lahjoittamissa filmatisointi on onnistunut kirjaa paremmin. Kunnolla luin viimeksi Docensin :026: kaikki runot, oikein joka kiven kääntämällä ja samaa minä voin lämpimästi suositella. Ne ovatkin huiman paljon parempia kuin muistin. Ikävää että osa on kadonnut.
-
Olen ottanut tavakseni silmäillä kirjojen arvosteluja netistä. Sieltä löytyy lukupiirejä moneen makuun, mutta myös korkeatasoisten kriitikkojen ääntä.
Yleensä jos kirja on hyvän tuntuinen, luen arvostelut vasta jälkikäteen. Näin testaan omaa näkemystäni ilman mitän ´painolastia´.
Jos lukeminen takkuaa tai on muuta epämieluisaa, katson arvosteluja. Joskus on käynyt niin, että vasta sitten saan ´juonesta kiinni´, ja innostun eteenpäin.
Siis, jos kirja tai kirjailija kiinnostaa, googlatkaa ja tutkikaa.
...
Minun kirjoitteluni kirjoista, elokuvista ym. kulttuuriin liittyvästä on kuin puhdistava pesu. Kun kotona ei tällaisista olla kiinnostuneita, paitsi herttoniemetär on, käytän foorumia ´ hoitoyksikkönä ´.
Parhainta on, että täältä saa myös vastakaikuja.
-
Fredrik Wislöff - Levähtäkää vähän, hartauskirja.
Tuo on tietääkseni käännetty pohjoisnamibialaiselle ndongan kielellekin. Olisikohan Heikki Saaren aikaansaannos?
-
Olen ottanut tavakseni silmäillä kirjojen arvosteluja netistä. Sieltä löytyy lukupiirejä moneen makuun, mutta myös korkeatasoisten kriitikkojen ääntä.
Yleensä jos kirja on hyvän tuntuinen, luen arvostelut vasta jälkikäteen. Näin testaan omaa näkemystäni ilman mitän ´painolastia´.
Jos lukeminen takkuaa tai on muuta epämieluisaa, katson arvosteluja. Joskus on käynyt niin, että vasta sitten saan ´juonesta kiinni´, ja innostun eteenpäin.
Siis, jos kirja tai kirjailija kiinnostaa, googlatkaa ja tutkikaa.
...
Minun kirjoitteluni kirjoista, elokuvista ym. kulttuuriin liittyvästä on kuin puhdistava pesu. Kun kotona ei tällaisista olla kiinnostuneita, paitsi herttoniemetär on, käytän foorumia ´ hoitoyksikkönä ´.
Parhainta on, että täältä saa myös vastakaikuja.
Ethän sinä kirjoita kirjoista kuin nimet. Ei sinun tarvitsekaan, viimeksi sen koit jollakin tapaa kielteisenä kun pyysin, mutta jos joku toinen. Kaipaisin jotakin josta lähteä ryömien eteenpäin.
Foorumilta olen monesti lähtenyt muutenkin ryömien eteenpäin, milloin mihinkin yritykseen. Kun ei lehtiä tule on paha googlettaa. En yksinkertaisesti tiedä, mitä on julkaistu noin kolmen kuluneen vuoden aikana paitsi fb-kavereiksi jääneistä opettajistani.
Sen kirjan Kiinan tyttölapsista luen ilman muuta, siitä joku täällä kertoi. Se Katja Ketun kätilökirja saa toistaiseksi levätä rauhassa, siitä sinä kerroit.
Jotenkin se hyllyjen välissä selaaminen ei oikein tuo kotiin niitä kirjoja jotka sittenkään lukisin. Juuri siitä sen huomaa, että miettiessäni onko tästä sanottavaa, niin eipä. Ja mikä on ollut yllätys yllätys ei Finlandiapalkintokaan aina. Kilpailuun yltäneet täytyisi kerätä sillä jälleen yllätys, pidän useista paitsi en aina voittajasta.
Jokin lukupiiri voisi kyllä olla nyt hyvä. Niitä vain pitävät niin kaukana täältä maalta. Tuo on vain viidesosaltaan vitsi, sillä Helsingin haittana todella ovat matkat. Parannusta on tehty, täällä on katoksia, mutta mihinkään minne matkustetaan lähemmä tunti kokee itsensä vanhaksi lähtemään.
-
Luin Selma Rainiosta kertovan kirjan - lähetyslääkäri Namibiassa. Kirjan nimi ei just nyt tulekaan mieleen. Oman aikansa rohkea ihminen, sai kutsun viimeiseen iltahuutoon v 1939 Ambomaalla. Perusti ensimmäisen sairaalaverkoston. Kirjassa oli asiallisia kuvauksia 1900-luvun alun afrikkalaisesta mielenlaadusta. Paikat olivat minulle tutut, koska olin koulutuksessa Namibian rauhanturvaoperaatiota varten.
-
Selma Rainiosta on kaksikin kirjaa. Toinen on 1947 ilmestynyt Inkeri Tauben 'Kuku, Ambomaan parantaja'. Uusi on Elina Heikkilän ja Maarit Nurmen 'Minä voin mennä! Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873-1939'. Tohtori Rainion kunniaksi Selma on vieläkin erittäin yleinen naisen nimi pohjoisessa Namibiassa.
Äitini työskenteli aikoinaan farmaseuttina Selma Rainion perustamassa Onandjokwen sairaalassa. Minä synnyin siellä. Viimeksi kävin siellä melkein kolme vuotta sitten ja vierailin kuku Selma Rainion haudallakin. Kuku on nimitys, jolla kutsutaan arvostettuja vanhuksia.
'Minä voin mennä!' on vielä lukematta. Se kertoo tietääkseni Selma Rainiosta paitsi lähetyslääkärinä myös miehisessä tiedemaailmassa sinnikkäästi urallaan pyrkineestä kutsumustietoisesta naisesta.
-
Kyllä !
-
Selma Rainiosta on kaksikin kirjaa. Toinen on 1947 ilmestynyt Inkeri Tauben 'Kuku, Ambomaan parantaja'. Uusi on Elina Heikkilän ja Maarit Nurmen 'Minä voin mennä! Ambomaan ensimmäinen lääkäri Selma Rainio 1873-1939'. Tohtori Rainion kunniaksi Selma on vieläkin erittäin yleinen naisen nimi pohjoisessa Namibiassa.
Äitini työskenteli aikoinaan farmaseuttina Selma Rainion perustamassa Onandjokwen sairaalassa. Minä synnyin siellä. Viimeksi kävin siellä melkein kolme vuotta sitten ja vierailin kuku Selma Rainion haudallakin. Kuku on nimitys, jolla kutsutaan arvostettuja vanhuksia.
'Minä voin mennä!' on vielä lukematta. Se kertoo tietääkseni Selma Rainiosta paitsi lähetyslääkärinä myös miehisessä tiedemaailmassa sinnikkäästi urallaan pyrkineestä kutsumustietoisesta naisesta.
Kas niin ja kiitos ensinnäkin 1944:lle ja sitten Penalle. Huomenna pyydän näitä sitten. Mieluisinta luettavaa ovat ehkä sittenkin elämäkerrat.. Muutoin myös Kiinan ensimmäinen lähetyslääkäri oli perheetön nainen, jostakin lestadiolaisesta lähetysyhdistyksestä alkuaan, ja hieman päälle 1900 saapui Kiinan Hunaniin.
Viimeksi lukemani kelvollisesti mieluisa kirja oli Marie Curien elämäkerta, ei tytären Eve Curien kirjoittama vaan joku toinen suomennettu. Se oli hyvin paljon avoimempi ja kertoi muun muassa Pierre Curien kuoltua Marie oli pitkään yksin. Hän tutustui sittemmin fyysikkoon, josta sai läheisen ystävän. Tästä muovattiin Marie Curien maineen aikanaan tahrannut sensaatiotarina "suffragetista joka riistää puolison ja isän hyvältä onnelliselta perheeltä". Marie joka oli täysin keskittynyt tieteeseensä, ei ollenkaan sitä tyyppiä ihminen joka viittaisi kintaalla perättömyyksille vaan aivan puolustuskyvytön järkyttyi, muuttui entistäkin ihmisaremmaksi ja no niin, ihminen kykenee paljoon pahaan ajattelemattomuuttaan tai tajuamatta mistään mitään, ja lehdillä tietysti meni vähän paremmin. Tiedä sitten paljostako sitä sekapäistä vaimoakaan voi syyttää. Hän löysi yhden kirjeistä ja sehän riitti. Tämän elämäkerturin mukaan mies katsoi tuon mieleltään järkkyneen naisen tarvitsevan häntä, vaimo oli sairastunut aika nuorena eikä hoitokeinoja oikeastaan ollut, avioliitosta ei voinut puhua.
Eve Curie ei kerro tästä vaiheesta mitään. Kyseessä oli erittäin läheinen suhde, kyllä, mutta uskottavaa on, että täysin platoninen. Mies oli naimisissa. Hänen puolisonsa oli psyykkisesti epävakaa ellei pahempaakin, kirjeenvaihto toi kummallekin näistä yksinäisistä paljon lohtua. Tuon skandaalirevittelyn jälkeen jälkeen säteilylle altistuminen osoitti vaarallisuutensa; hänhän oli hämmennellyt sitä kivimurskaa josta eristivät radioaktiiviset aineet tietysti ilman suojausta. Moni tuskallinen sairaus teki lopun radioaktiivisuuden löytäjästä.
-
Anne Bronten Kotiopettajatar Agnesta.
Ymmärrän mistä syystä sisarten kirjat jäivät paremmin tunnetuiksi. En vielä ole aivan kotonani kirjan parissa. Ilmeisesti kotipappilasta on kerätty aineksia tarinaan pontevasta Agneksesta, joka kohtaa vain sivistymättömiä perheitä ja hirviövekaroita.
Ehkä jossakin vaiheessa päästään itse jutun juoneen.
Olen lukenut ne muut Brontet, tämän ostin 50 sentillä kirjaston poistoista. Kotiopettajattaren romaani ja Humiseva harju kannattaa kyllä mieluummin lukea, mutta ehkä tästäkin löytyy vielä se juoni. Nukahdin. Pitkä aika huonosti nukuttuja öitä. nappaa jossain vaiheessa takaisin.
-
Isovanhemmuuden aika.
-
Linkitän tämän Ruotsalainen lukupiiri linkin tähän ketjuun, sillä jutun lopussa on aivan uskomattoman hienoja ja tosia ajatuksia kirjasta yksinäisen ihmisen pelastajana.
Varsinainen aihe on kumminkin Shakespearen Mackpeth ja onhan siinä mistä ottaa.
Tällä tavoin toteutettua kirjallisuusohjelmaa katsoisi ja kuuntelisi vaikka kuinka pitkään. Eikä lukea tarvitse sivuakaan. Vain suomennetut puheenvuorot.
http://areena.yle.fi/1-2642671?autoplay=true
-
Matti lainasi Pekka Tarkan toimittaman Pentti Saarikosken Toipilaan päiväkirjan.
Sepä onkin taas koukuttanut minut Pentti Saarkoskeen ja hänen värikkääseen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa.
P S vietti kaksi ja puoli viikkoa tutkimuksissa Hesperian sairaalassa neurologisella osastolla. Se lie ollut tarpeen vuonna 1968 Lontoossa koetun deliriumin takia. Lie ollut epileptisiä tiloja ja alkoholin vaurioita jo muuallakin kehossa 31-vuotiaalla. Hän painoi sairaalaan tullessaan 57 kg, mutta viikossa osastonhoitaja sai painon nousemaan 3 kg.
Osasto ei ollut suljettu osasto vaan hän sai käydä kaupungilla ja kotonakin, mutta viina oli kielletty. Tupakkaa hän poltti ja kirjoitti tämän sairaalajakson aikana Matteuksen evankeliumin suomennoksen valmiiksi.
Pohdiskelut Jeesuksen olemuksesta ryydittävät päivärytmien kuvausta. Hän pohti sitäkin oliko Jeesus fyysisesti terve.
Innostuin varaamaan Saska Saarikosken teoksen isästään kirjastosta. Sanojen alamainen ilmestyi 2012 jolloin P S olisi täyttänyt 75 vuotta.
Paljon olen tästä poikkeuksellisesta ihmisestä lukenut, ja kotonakin on muutamia hänen päiväkirjojaan. Ostin runokirjojaan jo 1960-luvun alussa.
Olen Saarkoskesta aina ollut kiinnostunut siksikin, että hänen äitinsä suku on Virolahdelta.
-
Unettoman yön viihdettä tuo Anne Bronten Agnes, kotiopettajatar. Odotamme kiinnostuksella kuinka poikamiespastorien käykään, eli joko tämä on suurta huumoria tai sitten muuten vain naurattava.
Tavallansa tämän tyylinen kirjoittaminen on hauskaa. Agnes kirjoittaa äärettömän tosissaan kuinka paheksuttava työnantaja on vaikka sitä vaihtaakin. Jokainen joka piti kotiopettajatarta oli hyvin sivistymätön ja ögyrigas.
Huomasin pudottaneeni ja esiinkaivaneeni Torsti Lehtisen Sören Kierkegaard-kirjan, anteeksi kirjoitusvirheet tämä ei salli kaikkia lisäkirjaimia. Pidin suuresti aikanani juuri tästä elämäkerrasta, vaikken ole koskaan innostunut itse SK:sta. Sen voisin lukea. Totean että kirjoituskursseista on tarpeeksi kauan, halutakseni lukea jälleen.
-
Luen Askel-lehdestä aina Jukka Kemppisen kolumnin. Numerossa 1/16 hän kirjoittaa otsikolla Hengessä vaivaiset:
"... Aivan viime aikoina olemme joutuneet miettimään, pelkäävätkö meidänkin maahamme pyrkivät henkensä vai omaisuutensa puolesta. Viimeinkin nähdään, että nämä ovat eri asioita ja että on erittäin hyvät perusteet kohdella myös politiikassa ja hallinnossa eri tavoin niitä, jotka pelkäävät kuolevansa ja niitä, jotka ovat menettäneet omaisuutensa..."
-
Luin eilen tulleesta Kotiliedestä kaksi taiteilijahaastattelua. Tohdin hiukan kehua ( nyt kun ei ollut ' oma vasikka ojassa' ) tapaa jolla lehti hienosti käsitteli erilaisia persoonia. Erilaisuuden sietämisteemaa ounastelin.
Laura Lindstet' n ajatukset melankoliasta ovat minulta kannatuksen ja yhteisymmärryksen saavia. Melankolia ei ole masennusta. Masennus typistää, melankolia avaa uusia näköaloja, rauhoittaa.
Laura Lindstedt arvelee oman melankolisuutensa olevan ( ehkä ) peräisin kainuulaisen äitinsä körttiläisyyden ansio. Siionin virret hän mainitsee melankoliselle mielelle mieluisiksi.
Lauran rohkea puhe Finladiapalkinnon jakotilaisuudessa onkin jo ruodittu laajalti. Lehti mainitsi sen 'vuoden puheksi'.
Hannu Lintu tuntee itsensä, eikä pane kynttilää vakan alle. Hänellä on terävä kieli ja sitä hän katsoo voivansa käyttää myös työssään. Hän jopa uskalsi ihmetellä Sauli Niinistön nöyryyskehoitusta meille muutoinkin alemmuudentuntoisille suomalaisille.
Ylpeys - nöyryys-kysymykset saavat häneltä käsittelyn joka saa minultakin kannatusta.
Joskus voi naistenlehdessä olla helmiä muuallakin kuin missin kaulassa.
Soitto on suruista tehty, olen kohdallani huomannut.
Vakavin kasvoin, mutta ilo sydämen syvyydessä kohti uusia kokemuksia.
-
Matti lainasi Pekka Tarkan toimittaman Pentti Saarikosken Toipilaan päiväkirjan.
Sepä onkin taas koukuttanut minut Pentti Saarkoskeen ja hänen värikkääseen elämäänsä ja ihmissuhteisiinsa.
P S vietti kaksi ja puoli viikkoa tutkimuksissa Hesperian sairaalassa neurologisella osastolla. Se lie ollut tarpeen vuonna 1968 Lontoossa koetun deliriumin takia. Lie ollut epileptisiä tiloja ja alkoholin vaurioita jo muuallakin kehossa 31-vuotiaalla. Hän painoi sairaalaan tullessaan 57 kg, mutta viikossa osastonhoitaja sai painon nousemaan 3 kg.
Osasto ei ollut suljettu osasto vaan hän sai käydä kaupungilla ja kotonakin, mutta viina oli kielletty. Tupakkaa hän poltti ja kirjoitti tämän sairaalajakson aikana Matteuksen evankeliumin suomennoksen valmiiksi.
Pohdiskelut Jeesuksen olemuksesta ryydittävät päivärytmien kuvausta. Hän pohti sitäkin oliko Jeesus fyysisesti terve.
Innostuin varaamaan Saska Saarikosken teoksen isästään kirjastosta. Sanojen alamainen ilmestyi 2012 jolloin P S olisi täyttänyt 75 vuotta.
Paljon olen tästä poikkeuksellisesta ihmisestä lukenut, ja kotonakin on muutamia hänen päiväkirjojaan. Ostin runokirjojaan jo 1960-luvun alussa.
Olen Saarkoskesta aina ollut kiinnostunut siksikin, että hänen äitinsä suku on Virolahdelta.
Pentti oli körtti... siskonsa ja hänen nuoruudenihastuksensa olivat körttejä.
-
Siitä huolimatta, että Pentti Saarikosken nuorempi sisko Inkeri on puolisoineen esikoisemme kummeja voin kertoa, että hän ja hänen körtti miehensä ovat nykyisin ortodokseja. He olivat aikoinaan Helsingin Seuratuvan vahtimestareita.
Tästä huolimatt siirrymme osaan Tämän luin / tätä luen XII