Täytynee nyt kertoa, miten tällaisessa pienessä seurakunnassa, joka ei muutoinkaan ole mitään perinteistä körttiseutua, eletään. Meillä oli kukunut 20 vuotta edellisistä seuroista. Silloin oli ollut Herättäjän kirkkopyhä, kirkkokahvit ja virsiseurat. Seurakunnan työntekijöistä kukaan ei ollut körttitaustainen ja kai vähäisen osanoton ym. seikkoja ei ollut pidetty.
Sitten Tiitiäinen innostui Kotkassa körttiseuroista ja yritti innostaa minut lähtemään naapuriseurakuntiin seuroihin. Aina sattui jotain estettä ja päällekkäisyyksiä. Niinpä tuumimme Tiitin kanssa, että on järjestettävä itse seurat, että pääsee niihin mukaan.
Kysyin lupaa kirkkoherralta, koska käytimme seurakunnan tiloja. Varmistin, ettei kanttori katso tallottavan varpailleen, jos järjestämme virsiseuroja hänen ohitseen (veisuuhan kuuluu seurakunnassa kanttorin työalaan). Kanttori totesi, että pitäkää kaikin mokomin, jos hänen ei tarvitse olla siellä vaisuuttamassa. Hänelle Siioninvirret ovat tuiki tuntemattomia.
Nyt meillä on ollut kolmatta vuotta, kaksi kertaa vuodessa virsiseurat. Joitakin kertoja on kappalainen ollut mukana. Hän kun on ollut joskus Nivalassa töissä. Minä, vaikka olenkin seurakunnan (hengetön) työntekijä, en ole siellä palkallisena, vaan ihan vapaasta tahdosta, vapaa-ajallani. Omasta seurakunnasta ei järin montaa veisaajaa ole, mutta lähiseurakuntien väkeä on aina mukana.
Olipa kerran 3 rippikoulupoikaakin veisaamassa. Päätyivät istumaan Urpo Karjalaisen ja Pekka Laamasen väliin rinkiin. Katselin veisuun väliin ja hämmästyin, että pojat ihan oikeasti veisasivat mukana. Ja kun istuimme kaikki isona rinkinä, niin eivät pojat kehdanneet yhtään rupatella keskenään, vaan kuuntelivat ihan kiltisti seurapuheita. Ilmeistä päätellen todella kuuntelivat.
Ja nykyisin siioninvirsiseurat on kirjattu aikuistyön toimintasuunnitelmaan ja vuosikertomukseenki.
Äänestys