Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:14:51

Otsikko: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:14:51

     Muinaisella 1960-luvulla maassamme vielä tiedettiin monin paikoin muuallakin kuin Savossa ja Etelä-Pohjanmaalla se mitä herännäisyys on. Tuolta vuosikymmeneltä lähtien tietämys herännäisyydestä ja sen historiasta on ohentunut koko ajan.  Olen työtehtävieni ( olen siis vapaa toimittaja; uutis-, urheilu-, kulttuuri- ja viihdetoimittaja ) takia päässyt ja mennyt useiden vuosikymmenien aikana  eri puolille Suomea. Toisinaan olen eteeni holahtaneilta ihmisiltä jotain kysynyt herännäisyydestä.  Joskus on joku aina jotain tiennyt. Ainakin siis menneinä vuosikymmeninä.  Savo ja Etelä-Pohjanmaa on heränneille vahvoja alueita yhä. Noissa maakunnissa tietämys herännäisyydestä on kohtuuhyvin siirtynyt sukupolvelta toiselta. Etelä-Pohjanmaalla monilla suruttomillakin on jonkunlainen käsitys herännäisyydestä.

Mutta jos ajatellaan koko Suomea, niin heikkoa on. Hyvin heikkoa.

Viime vuosina on käynyt paljolti niin, että maailma ei ole vastannut körttisyleilyihin. Aarteita on tosiaan muuallakin kuin sateenkaaren päässä.

Herättäjäjuhlat ovat ainakin toistaiseksi melko monina vuosina pelittäneet. Muuten on nykyään melko heikkoa kyllä. :kahvi:
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Mauno - 21.02.19 - klo:16:03
Näi. Se on. Haurasta, pienimuotoista ja näyttäis olevan heikkoa.
Mutta tiedän herännäisyyden teologian vieläkin, muotoutuneekin, olevan monelle nykyajan vammauttamalle suloista, oikeaa ja pyhää.

Joskus koen loukkaantumisen tunnetta, kun joku ystävä tai herännäisyyden vastuunkantaja kuulee, ettei hänen uskonsa ole riitävää. Tulisi olla vahvempia näyttöjä.

Koen, että körttikilvoitus on alatiellä hitaasti jutaamista. Vähäiset näytöt ja voitot, mutta sydämessä, sielussa luottamus suureen Jumalaan ja heikkouskoisten Vapahtajaan.

Lauseissa, juhlatunniksissa, kirjojen nimissä ym on herännäisyydessä mm "tomun tasalta", "viimeinen vaivattu", "armossa avarassa" jne

Kansanlähetyksellä ym on toisenlaisia tunnareita, mm "voittajan puolella", "suuressa mukana" jne. Ne viestivät minulle erilaista fiilistä, lennokkaampaa uskonnollisuutta yms. Se on hyvä monille.

Minulle on hyvä pohdiskeleva, mystinen ja salattu, hämärä ja keskeneräinen tunto ja jonkilainen usko.

Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Mauno - 21.02.19 - klo:16:06
Jatkan vielä pohdiskeluani ja arvelen, että ei liene Kansanlähetyksrn ja muidrn viidennen liikkeen tahojen tunnettuus olla sekään kovin laaja, vaikka uskon ja liikkeen tapa elää on näyttävämpää.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:16:10
Näi. Se on. Haurasta, pienimuotoista ja näyttäis olevan heikkoa.
Mutta tiedän herännäisyyden teologian vieläkin, muotoutuneekin, olevan monelle nykyajan vammauttamalle suloista, oikeaa ja pyhää.

Joskus koen loukkaantumisen tunnetta, kun joku ystävä tai herännäisyyden vastuunkantaja kuulee, ettei hänen uskonsa ole riitävää. Tulisi olla vahvempia näyttöjä.

Koen, että körttikilvoitus on alatiellä hitaasti jutaamista. Vähäiset näytöt ja voitot, mutta sydämessä, sielussa luottamus suureen Jumalaan ja heikkouskoisten Vapahtajaan.

Lauseissa, juhlatunniksissa, kirjojen nimissä ym on herännäisyydessä mm "tomun tasalta", "viimeinen vaivattu", "armossa avarassa" jne

Kansanlähetyksellä ym on toisenlaisia tunnareita, mm "voittajan puolella", "suuressa mukana" jne. Ne viestivät minulle erilaista fiilistä, lennokkaampaa uskonnollisuutta yms. Se on hyvä monille.

Minulle on hyvä pohdiskeleva, mystinen ja salattu, hämärä ja keskeneräinen tunto ja jonkilainen usko.

Hyvä kumminkin olisi/on tietää se mistä on kyse. Eli mitä nämä heränneet oikein ovat? Mitä sanottavaa/annettavaa heillä mahdollisesti on. Mistä he ovat tulleet? Mitä perintöä heillä on? Miksi he ovat sellaisia kuin he ovat? Ja niin ja niin... :kahvi:
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: PekkaV - 21.02.19 - klo:16:34

   Tiedemiehen mietteitä uskosta on lääketieteen tutkija, professori Kari Cantellin kirja, jossa interferonitutkijana tunnetuksi tullut tieteenharjoittaja pohtii häntä askarruttaneita uskonnollisia kysymyksiä.

Cantellin lähtökohtana on epäily. Kari Cantellin suvussa on ollut paljon kirkollisten virkojen haltijoita, ja Cantell kasvoi uskonnollisessa kodissa. Cantell toteaa olevansa Suomen luterilaisen kirkon jäsen, mutta että hänen jäsenyytensä on melko nimellistä. Lapsuudessaan ja nuoruudessaan hän mietti paljon uskonnollisia asioita, ja kirjan kirjoittamisen takana oli halu selvittää nykyinen suhtautuminen uskontoon.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedemiehen_mietteit%C3%A4_uskosta

Cantell tuo tieteen kieltä uskonnon kieleen ja uudistaa näin uskonnon kieltä, mikä edesauttaa körttiläisyyden ymmärtämistä eli Kalistajan sanoin "mitä nämä heränneet oikein ovat? Mitä sanottavaa/annettavaa heillä mahdollisesti on. Mistä he ovat tulleet? Mitä perintöä heillä on? Miksi he ovat sellaisia kuin he ovat? Ja niin ja niin.."

Vanha muuntuu. Se joko kivettyy tai kehittyy. Näkemykseni on, että körttiläiset sukupolvien vaihettelussa lentävät kuin akanat tuuleen.

Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.02.19 - klo:17:29
Pohdin, että körttiläisyys on parhainta silloin kun ei nimiä nostella, ihmistä koroteta.

Minulle ei ole myöskään tärkeintä se kuinka hyvin Herättäjäyhdistyksen nimi on näkyvissä tai kansan syvien rivien tiedossa.

Körttiläinen tapa uskoa Jumalaan, luottaa Häneen, odottaa armonvilauksia on tällaisenaan rakasta ja sen tuntumassa on helppoa hengittää, ahdistumatta.

Jos asetumme kilpailemaan muiden herätysliikkeiden kanssa, olemme unohtaneet Kristuksen opetuksen Vuorisaarnassa: Autuaita ovat hengessään köyhät ( maan hiljaiset, entinen suom. )

Kristuksen kirkossa meitä on monta, vaikka liikkeesä olisi vähemmän.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:18:04

Eihän tässä mistään kilpailusta toisten kanssa ole ole kyse. Kuka sellaista on puhunut?  Mutta asiain täytyy siirtyä, osaamista pitää olla.  Perinne on tunnettava ja tunnustettava. Energiaa on oltava tänäiseen menoon. Tietenkin näissä isoissa asioissa pitää mennä 2000 vuoden taakse, herännäisyydessä 200 vuoden taakse.

Seuroissa(kaan) ei saa riittää se, että kunhan ollaan. Ja juodaan vaan kahvia. Vaikka onhan kahvi hyvää. :kahvi:

Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Riitta-mummi - 21.02.19 - klo:18:26
Kyllä. Sitoutuneisuutta vastuunkantoon tarvitaan, ja rahaa.
Siksi minäkin vanha 'kehäraakki' lupauduin Talviveisuihin ' tiskin taakse'.

Tarkoitin maineen ja kunnian kipeyttä, julkiskuvan näkyvyyttä.

Työn tekee itse Herra, me olemme välikappaleita ja ruhonjuuritason työmyyriä.

Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: seppos - 21.02.19 - klo:19:14
Hämmästelen halua lopettaa herännäisyys mikä eräiltä kirjoittajilta löytyy. Olin vuonna 1971 Herättäjän päätoimikunnassa ja minulla ei ole sen näkemyksestä mitään hyvää sanottavaa, vaikka kaikki suvut oli edustettuina, joten pidän sen ylistämistä vastuuttomana kompetenssigappina..
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: vasara - 21.02.19 - klo:20:11
 Oletko SeppoS ollut koko 47 vuotta mukana päätoimikunnassa?   Merkittävän pitkä näköalapaikka liikkeen kehitykseen ja muutokseen....Kalistaja on sikäli oikeassa, että suurelle kirkkoyleisölle ja kansalle viime vuosikymmeninä, vain Jaakko Löytty on ollut lähes ainoa tunnettu "körttiläinen" Kirkollista keskustelua seuraaville körttiläisyys on edustanut naispappeuden hyväksyjiä ja viime vuosina miehen ja naisen välisen avioliitto instituution hylkääjiä.      Se vaatimuksia asettamaton , veisaava, rukoileva ja toimiva körttiläisyys on jäänyt jo pimentoon.  Muissakin seuroissa istuneelle, Siionin kertosäkeettömät ja johdonmukaisesti etenevät virret ja  lyhyet puheenvuorot ovat olleet mannaa sielulle, jos lähietäisyydellää on ollut seuroja. :039:
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:20:38
Hämmästelen halua lopettaa herännäisyys mikä eräiltä kirjoittajilta löytyy. Olin vuonna 1971 Herättäjän päätoimikunnassa ja minulla ei ole sen näkemyksestä mitään hyvää sanottavaa, vaikka kaikki suvut oli edustettuina, joten pidän sen ylistämistä vastuuttomana kompetenssigappina..

Herännäisyyttä en minä ainakaan ole lopettamassa. Mielelläni energisoisin sitä.  Herännäisyys tarvitsee nyt rivakkaa liikehdintää, väkevää puhetta, voimaa, energiaa, uskottavuutta, historian tajua, työtä, tulosta, kyvykkyyttä... Se tarvitsee tuota kaikkea pikaisesti. Muuten se on kukkuluuruu, ja kuulemiin... :kahvi:

Päämaja menee... Mitenkään kehuttavasti ei mene muutenkaan :017: Herättäjäjuhlat tosin toisinaan toimivat yhä, kuten olen sanonut.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: seppos - 21.02.19 - klo:21:12
Oletko SeppoS ollut koko 47 vuotta mukana päätoimikunnassa?   Merkittävän pitkä näköalapaikka liikkeen kehitykseen ja muutokseen....Kalistaja on sikäli oikeassa, että suurelle kirkkoyleisölle ja kansalle viime vuosikymmeninä, vain Jaakko Löytty on ollut lähes ainoa tunnettu "körttiläinen" Kirkollista keskustelua seuraaville körttiläisyys on edustanut naispappeuden hyväksyjiä ja viime vuosina miehen ja naisen välisen avioliitto instituution hylkääjiä.      Se vaatimuksia asettamaton , veisaava, rukoileva ja toimiva körttiläisyys on jäänyt jo pimentoon.  Muissakin seuroissa istuneelle, Siionin kertosäkeettömät ja johdonmukaisesti etenevät virret ja  lyhyet puheenvuorot ovat olleet mannaa sielulle, jos lähietäisyydellää on ollut seuroja. :039:

Valitettavasti olen ollut vain kahdesti päätoimikunnassa 1970 luvun alussa ja vuosituhannen vaihteessa. Muita luottamustoimia Herättäjässä on sen sijaan ollut yllin kyllin.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Pena - 21.02.19 - klo:21:13
Herännäisyyttä en minä ainakaan ole lopettamassa. Mielelläni energisoisin sitä.

Mikä estää? Ryhdy toimeen!
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 21.02.19 - klo:21:15
Mikä estää? Ryhdy toimeen!

 Niinpä.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Mauno - 21.02.19 - klo:22:35
Pääsääntöisesti heränneet ihmiset hyväksyvät miehen ja naisen välisen avioliiton. Samaa sukupuolta olevien liiton hyväksymyminen ei aiis merkitse perinteisen kimpan hylkäämistä.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: öppiäinen - 22.02.19 - klo:04:09
Seuroissa(kaan) ei saa riittää se, että kunhan ollaan.
Mitäpä sanoisit ihmiselle, joka on käynyt seuroissa vain ollakseen? Miten häntä herättelisit?
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: 1944 - 22.02.19 - klo:08:09
Viimeisen/ensimmäisen "silauksen" antaa Jumala. Ihminen ymmärtää ottaa vastaan tai sitten ei seurapuhujan opetuksen. Nyt on kylmä aika kirkoissa.
"Eroa kirkosta,fi" on niin helppo väylä saada euroja säästöön.
Runneltu henkilö ymmärtää taivaallisen avun.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Pena - 22.02.19 - klo:08:10
Seuroissa(kaan) ei saa riittää se, että kunhan ollaan. Ja juodaan vaan kahvia. Vaikka onhan kahvi hyvää. :kahvi:

Seuroissa ollaan yhdessä Jumalan kasvojen edessä. Miksi se ei riittäisi? Kun on oltu, virret veisattu, puheet pidetty, kuunneltu tai ainakin istuttu tovi hiljaa ja kahvikin juotu, lähdetään arjen toimiin. Jumala lähtee mukana. Miksi se ei riittäisi?

Jotakin uutta 'Lapuan liikettäkö' pitäisi taas käynnistää?
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.02.19 - klo:08:50
lainaus 1944:ltä     Runneltu henkilö ymmärtää taivaallisen avun.
---
Tämän kokeneet tyytyvät vähempään. Osaamme myös erottaa Hengen ja lihan teot.

Tätä taivaallista apua voi saada mitä yllättävimmissä paikoissa ja sen kokeminen on Jumalan lahjaa.

1944 :lle   :049: ja  :039:

Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: 1944 - 22.02.19 - klo:09:17
Kiitos Riitta  :039:.

Ihminen saa vaatia, suunnitella, laulaa, ylistää ihan kuin tahtoo. Pittää vain muistaa, että Jumala sitten säätää.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Kalistaja - 22.02.19 - klo:10:10
Mitäpä sanoisit ihmiselle, joka on käynyt seuroissa vain ollakseen? Miten häntä herättelisit?

Asiat ovat yksilö- ja tapahtumakohtaisia. Puhumalla ja kirjoittamalla voi asioita avata ja asioista kertoa. Sen olen koko ikäni saanut havaita. Minua suurempi voima myös on.  Se ei suinkaan ole haitaksi. :kahvi:
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: seppos - 22.02.19 - klo:10:30
Pääsääntöisesti heränneet ihmiset hyväksyvät miehen ja naisen välisen avioliiton. Samaa sukupuolta olevien liiton hyväksymyminen ei aiis merkitse perinteisen kimpan hylkäämistä.

Körteillä kanta on pysynyt asioihin samana, kuin Jukka Malmivaaralla kirkolliskokouksessa naispappeudesta eli "kukin äänestäköön omantuntonsa mukaan".
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Riitta-mummi - 22.02.19 - klo:12:23
Televisiosa pyörii parhaillaan sarja Merkkien salaisuudet. Siinä on ainakin kahdessa jaksossa Ella Kanninen käynyt Nilsiän Herättäjäjuhlilla kyselemässä miten ihmiset tuntevat erilaisia symboleja.
Tuttujakin näkyi, ainakin Ritva-Liisa Tanhuanpää oli mukana eilen.

Televisio on merkittävä tutustuttaja.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: seppos - 22.02.19 - klo:13:53
Televisiosa pyörii parhaillaan sarja Merkkien salaisuudet. Siinä on ainakin kahdessa jaksossa Ella Kanninen käynyt Nilsiän Herättäjäjuhlilla kyselemässä miten ihmiset tuntevat erilaisia symboleja.
Tuttujakin näkyi, ainakin Ritva-Liisa Tanhuanpää oli mukana eilen.

Televisio on merkittävä tutustuttaja.

Sama havainto tehtiin viimeksi. Ohjelma on mielekiintoinen ja puuttuvat palat on Yle areenassa
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: öppiäinen - 22.02.19 - klo:16:02
En ole käynyt kveekarien tilaisuuksissa, mutta käsittääkseni heille riittää niissä pelkkä oleminen. Toisen seurassa oleminen on erilaista kuin yksin oleminen, ja toisten seurassa hiljaa oleminen on erilaista kuin hölöttäminen. Ei ole hullumpaa olla muiden kanssa yhdessä hiljaa.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: vn - 24.02.19 - klo:10:23
Mikä estää? Ryhdy toimeen!

Minusta tuntuu että yksi iso este on se että jäämme yksin omien ajatustemme ja
hienojen suunnitelmiemme kanssa...ei ole maaperää...ei ole kysyntää ja tarvetta...

Nykyihmiseltä on kadonnut toivo, into, unelmat, rohkeus....tilalle tullut oman edun tavoittelu...

Vapaaehtoisuuteen perustuva talkoohenki on kadonnut...näin näen omien silmälasieni läpi...

Mutta...Jumala voi antaa tälle kansalle vielä herätyksen ajat!!!    :eusa_pray: :eusa_pray:
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Pena - 24.02.19 - klo:12:33
Minusta tuntuu että yksi iso este on se että jäämme yksin omien ajatustemme ja
hienojen suunnitelmiemme kanssa...ei ole maaperää...ei ole kysyntää ja tarvetta...

Olisiko se 'maaperä' nyt digitaalista? Ajatuksia ja suunnitelmia levitetään netissä ja sen kautta saadaan joukkojakin liikkeelle. Tulevaisuus voi olla nörttikörttien.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: öppiäinen - 24.02.19 - klo:14:44
Nykyihmiseltä on kadonnut toivo, into, unelmat, rohkeus....tilalle tullut oman edun tavoittelu...

Vapaaehtoisuuteen perustuva talkoohenki on kadonnut...näin näen omien silmälasieni läpi...

Minusta kuulostaa että puhut keski-ikäisistä nykyihmisistä.

Mitä nuorisoa tunnen niin talkoohenkeä, toivoa ja intoa kyllä on.

Ehkä se perheellistyminen tekee sen että käpertyy, ainakin joksikin aikaa.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: vn - 24.02.19 - klo:18:55
Aivan...ehkä näin juuri on.
Nykyään paljon puhutaan lasten ja nuorten jaksamisesta ym.
Itse olen aika pihalla nuorten elämästä nykyisin.
Täällä oli kyllä äsken juuri nuorten taholta hienoa toimintaa lukion säilyttämisen puolesta.
Otsikko: Vs: Tietämys herännäisyydestä ohenee, ohen, ohe, oh...
Kirjoitti: Viisveisaaja - 26.02.19 - klo:00:53
En ole käynyt kveekarien tilaisuuksissa, mutta käsittääkseni heille riittää niissä pelkkä oleminen. Toisen seurassa oleminen on erilaista kuin yksin oleminen, ja toisten seurassa hiljaa oleminen on erilaista kuin hölöttäminen. Ei ole hullumpaa olla muiden kanssa yhdessä hiljaa.

Itsekkin diggaisin olla ja leedata vaan.

Ne kun tulee vaatimaan, et juot vaan kahvia täällä voi mun mielestä hyppää pituutta.

Voin ostaa laivalastin kahvia niille, et vaan antais jengin tulla ja olla.