Kun katsoin elokuvan
Jumalani, minä olen nyt hiljainen. Näin sinun luontoasi. Näin ihmiskätten ja koneitten työtä. Näin ihmiskasvoja. Näin ihmiselämää.
Minä näin ihmisen pahuuden ja heikkouden. Näin myös ihmisen ihmisyyden, sinun kuvasi maan tomussa. Siitä syystä olen hiljainen. En tiedä, mitä sanoisin sinulle.
Katselen omee elämääni ja näen sen uudesta näkökulmasta. Pieni kohtaloni on filmaamisen arvoinen. Sinä tiedät sen. Sinä olet ainoa, joka on kuvannut elämääni alusta asti. Sinä olet ollut ohjaajana, kun kohtaukset ovat yllättäenkin vaihtuneet. Sinulla on mielessäsi kokonaissuunnitelma, jota minä en vielä näe. Sinä tiedät myös lopun, jota en voi arvata. Senkin takia olen hiljainen ja mietteissäni. Sinä panit minut ajattelemaan katsomani elokuvan välityksellä. Kiitos siitä.
Tässä olen hiljaa edessäsi. Olen iloinen, jos leikkaat pois eräitä kohtia, joissa epäonnistuin kauheasti. Olisin vielä iloisempi, jos ne kohdat otettaisiin uudelleen, paremmin, mutta tiedän, että se on liikaa pyydetty.
Me olemme menossa jo tässä asti. Auta minua uudella tavalla muistamaan olevani sinun kamerasi edessä niin yksinäisyydessäni kuin joukkokohtauksissa. Tee minusta persoonallisempi ja parempi kuvattava.
Anna elämäni elokuvaan onnellinen loppu - Jeesuksen nimessä.
Olavi Kaukola
(Pääsimme kirjan Täällä ihminen loppuun.)