Kirjoittaja Aihe: Körttifoorumi Aholansaaressa - myös foorumilaisten tapaaminen!  (Luettu 7573 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa mt

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2621
Jos itsellä on taustalla jotain kosketuspintaa vanhoihin virsiin, ne tuntuvat tutuilta nykyisyydessäkin, pitkänkin tauon jälkeen. Mutta jos historian hämäristä mitään ns. vakavahenkistä taustaa ei löydy, kuinka ihminen tykästyy vanhahtaviin virsiin tai lauluihin tai muuhun sellaiseen? Onko se todennäköistä tai mahdollista? Heitäkö ajatellen ja tavoitellen tarvitaan uudet sisällöt ja sävelet?

On mahdollista, olen nähnyt, miten ensi kertaa Siionia kuulevan kirkosta eronneen silmä kirkastuu, kun ensimmäinen kansankoraali alkaa, ja kuullut kuiskauksen: "Nyt päästiin asiaan".

Mitä on uusi? Jotain ennen kuulumatonta. Onko esimerkiksi ns. uusi hengellinen musiikki (siis muu kuin SV Lisävihkon virret) "ennen kuulumatonta"? Ei. Sen on ehkä kirkossa ennen kuulumatonta, mutta muuten sitä on kuulunut ja kuuluu joka tuutista. Sanojen ja sävelten poetiikka on tuttua Radio Suomesta. Uusi ei olekaan uutta, uutta on vain konteksti, käyttötilanne.

En suinkaan vastusta uutta hengellisyyteen liittyvää musiikkia, kunhan se ei ole teollisuusmössöä, vaan aitoa musikanttimusiikkia. Sellaistakin olen kuullut, vieläpä körttipiireissä. Ja kuulisin mielelläni enemmänkin.

Mt
Vanha jäärä

myyrä

  • Vieras
Pidän hyvin suuresta joukosta nykyisiä Siionin virsiä, koska ne jotenkin kuuluu omaan sielunmaisemaani. Aina joku niistä on tuntunut lohduttavalta ja turvalliselta vaikeissakin kohtaloissa. Hiljainen, menneisyydestä kuuluva virren hyrinä on saatellut matkaa, joskus häviten miltei olemattomiin, sitten taas voimistuen.

Nyt meillä on käytössä myös uudet, lisävihkon virret, ja niistä on löytynyt muutamia helmiä, joista kovasti pidän. Tarkoitan nyt sinne otettujen vanhojen hyvien lisäksi nimen omaan uusia virsiä.

Lisävihkon virret voisi mielestäni nyt sulauttaa vanhemman Siionin sekaan. Eikö sillä pärjäisi muutamia kymmeniä vuosia?

Yksi virsi on yhdelle merkityksellisempi, toinen toiselle...kannattaako mitään jättää pois?

Hankala homma.