Ahdas portti ja kaita tie

[malla]

Minä en usko, että se välttämättä ylpeyttä on, vaan ihan sitä vain että on opetettu että ponnistelusta palkitaan, noin siis yleensä. Ja sitten sitä olettaa että niin se tässäkin asiassa menee.

Niin, no juu, voi olla kyllä noinkin, kun sanoit.
Juu, kyllä voi ollakin.

[malla]

Anna kaikki pois ja seuraa !   Ei minusta siihen ole, onko muista ?

Joudun toteamaan, ettei ole minusta.
Tiedän tekeväni jo ajatuksin väärin usein, motiiveistakaan en aina menisi takuuseen.
Sitten sanoin voin loukata.
Ja teoilla.

Eli kyllä tarvitsen paljon paljon anteeksiantamusta.
Ja Jumalan antamaa rakkautta...ilman mun ansioitani, jotka ehkä puhtaimmilaankin ovat silti epäpuhtaita.
Kun oikein ja oikeilla Jumalan pyhyyden seuloilla seulotaan.

Kasvaa pienemmäksi ?
Haastettahan siinä olisi.
Olisipa kyllä.
Mutta mitä sekin sitten loppujen lopuksi onkaan.

Paljon voin pähkäillä kaikenlaista...pähkäillä, mutta muuttuuko ne koskaan "ns kuuliaisuuden teoiksi" ...
Taas huomaan, että...olen aloittelija monessa asiassa.

Joitakin ns vahvoja puoliani tunnen ja tunnustankin, mutta kyllä on paljon heikkoja ja heikkouksiakin,
Ja syntiä.
En sitä kiellä.

[öppiäinen]

Anna kaikki pois ja seuraa !   Ei minusta siihen ole, onko muista ?

Minuta ei varmaan.

Eikö se kävisi niin, että aloittaa jostakin pienestä nyt? Että tulisi edes jostain luovuttua, vaikkei kaikesta.

(Minua laiskottaa, mutta en tiedä, pitäisikö nyt ponnistella vaiko vain olla ja levätä.)

[Pena]

Anna kaikki pois ja seuraa!  Ei minusta siihen ole, onko muista?

Kerjäläismunkkien oivallus oli, että varallisuus ei ole omistamista vaan käyttämistä varten. Heidän köyhyytensä ei ollut kaiken antamista pois, vaan kaiken kanavoimista hyvään ja hyödylliseen, oikeudenmukaiseen ja armeliaaseen. Tästä on uskoakseni kysymys.

[öppiäinen]

Kerjäläismunkkien oivallus oli, että varallisuus ei ole omistamista vaan käyttämistä varten. Heidän köyhyytensä ei ollut kaiken antamista pois, vaan kaiken kanavoimista hyvään ja hyödylliseen, oikeudenmukaiseen ja armeliaaseen. Tästä on uskoakseni kysymys.

Voi viedä keskustelua nyt sivuraiteelle, mutta silläkin uhalla:

Olen ensinnäkin miettinyt, mikä se olisi se sellainen asumisjärjestely, joka minulle nyt olisi "kaiken pois antamista". Yhteiskunta ei kai kuitenkaan oikein hyvänä pidä vaeltelevaa asunnotonta kerjäläistä? Olisiko se sitten joku kimppakämppätyylinen? Otan vastaan vakavia ehdotuksia!

Sitten tuo omaisuus. Tilillä on rahaa siksi, että sillä joskus esim. matkustaisin jonnekin. Tai että hommaisin omistusasunnon ja asuisin halvemmalla. Mutta eikö tuo matkustaminen ole turhaa ja enemmän saisin jos vaikka vain seurustelisin ihmisten kanssa? Eikä omistusasuminen sen halvempaa, kun kumminkin tulee putkirempat sun muut (ja jos asuisinkin kimppakämpässä). Tai sitä varten, että saan tarvitessani uudet silmälasit (niitä ei kai ihmiselle kukaan kustanna?)

Statusesineitä minulla ei ole ja inhoan shoppailua, mutta sen sijaan on (paljonkin) vanhoja tavaroita, jotka ovat käytännössä jätettä ts. eivät kelpaisi kenellekään, mutta joista en tunnearvon takia muka voi luopua vaan roikotan mukanani muutosta toiseen. Mitäs niille pitäisi tehdä? Kyllä nuo kirjat vaikka voisivat puolestani ihan hyvin sijaita siellä kimppakämpän yhteiskirjahyllyssä, eli täysin mustasukkaisesti niitä en omanani pitäisi, enimpiä ainakaan.

Eli omaisuus voisi olla
- varmuuden vuoksi (eli kun pelottaa)
- elämysten hankkimiseksi (eli tavallaan mässäilyä, laajasti ymmärrettynä)
- tunnearvon takia (eli kun en osaa luopua, tavallaan hyväksyä kuolevaisuutta)

Onko noiden pahuuden asteella väliä?

Ihmisille luvataan taivaassa poisnukkuneiden rakkaiden kohtaamista. Minä tarvitsisin tavarataivaan, jossa on taas lapsuuteni polkupyörä ja kaikki särkyneet juomalasit ja muu tällainen rakas. Ja kaikki vanhat kissat tietysti kanssa. Näihin on ollut niin paljon helpompi suhde kuin ihmisiin.

[Pena]

Ihmisille luvataan taivaassa poisnukkuneiden rakkaiden kohtaamista. Minä tarvitsisin tavarataivaan, jossa on taas lapsuuteni polkupyörä ja kaikki särkyneet juomalasit ja muu tällainen rakas. Ja kaikki vanhat kissat tietysti kanssa. Näihin on ollut niin paljon helpompi suhde kuin ihmisiin.

On varmaan kerettiläistä ajatella, että pois annettu tai muuten menetetty rakas esine tai eläin on talletettu Taivaaseen. Jotenkin se on kuitenkin lempeä ja kaunis ajatus. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa.

[öppiäinen]

Minun tilaustaivaassani pitäisi olla ihan kaikki. Voisi kohdata kaiken ja nähdä kaiken ja seurata kaikkea koko sen maanpäällisen olemassaolon ajan, oli se sitten ihminen tai jotain muuta, ja rakastaa kaikkea ja kantaa kaiken kivun. Koska sittenhän olisin täydellinen ja viimeiseenkin kykenevä. Vaikka nyt se, kun ajattelee, kuinka järkyttävän monta hyttystä maailmassa on koko sen olemassa olon aikana ollut, tai noita pieniä ihokarvatupissa pesiviä punkkeja, ja jokaisella niistä oma historiansa ja elinkaarensa. (Joo ei liity aiheeseen enää mitenkään, eikä ehkä muutenkaan ole ymmärrettävää.)

[malla]

Ei sitä oikein osaa ajatella, millaista se on se oleminen siellä taivaassa.
Puhutaan kaiketi kielikuvina kultaisista kaduista ja jatkuvasta kiittämisestä.
Mutta että koko ikuisuuden, loputtoman, äärettömän ajan tuota...niin ...
mitähän se kaikki tosiaan on.
No, ei ainakaan ole enää ristiriitoja ja sen semmoisia, kai kaiken aikaa on
hyvä olla, jopa autuas olotila, mitä se sitten onkaan, ikuisuudessa.
Ja mitä on ikuisuus,  iankaikkisuus ?

[karjalaisenkyösti]

Anna kaikki pois ja seuraa !   Ei minusta siihen ole, onko muista ?

Ei ole.

Tuli eräs asia mieleeni tuosta Stealin kommentista:
Minulla tulee välillä sellainen tunne (liekö oikea vaiko väärä), että on yleinen sellainen ajatus, että Raamatussa olevat sellaiset käskyt ja kiellot, joita en voi noudattaa tai joiden noudattaminen on äärimmäisen vastenmielistä ja hankalaa, eivät koskekaan minua. Minua koskevat vain sellaiset käskyt ja kiellot, joita uskon voivani noudattaa jollakin tavalla.
Minulle kuuluu armo, jopa saan sen ryöstää itselleni, käskyt ja kiellot kuuluvat minulle vain siltä osin, kuin päätän.

Ihmisen luonto tuon itsensä epäjumalaksi korottamisen saa aikaan.
1800-luvun alkupuolen körttivaikuttajat olisivat varmaan tuollaista kovin pahana pitäneet, koska heidän mielestään mitä ilmeisimmin tuolla tavalla Kristus syöstään pois siltä paikalta, joka Hänelle kuuluisi, eli synnin sovittajan paikalta.

Näkisin niin, että jos Raamattu jotain  sanoo, niin se ehdottomasti ja lyhentämättä koskee minua siitä huolimatta, vaikka en sitä voi kokonansa täyttää ja vaikka sitä en ollenkaan täyttäisi.

Uskoisin olevani noiden ed. viittaamieni körttivaikuttajien linjoilla, kun ymmärrän, että lain pitää joka hetki luoda jännite sen välillä, mitä minun pitäisi tehdä ja jättää tekemättä ja mitä todellisuudessa teen ja jätän tekemättä ja tämän jännitteen sitten pitää ajaa ihmistä joka hetki Jeesuksen luo armoa kerjäämään. Joku on ehkä siinä mielentilassa, että ajautuu näiden seikkojen johdosta Hänen luokseen kiitosta laulamaan lähinnä siitä, että vaikka tämä jännite onkin päällä, Kristus on tähän asiaan vastaus. Jälkimmäinen varmaan on harvinaisempi tilanne.

[karjalaisenkyösti]

Mitä on se kilvoittelu, jota tarvitaan, jotta päästäisiin sisään ahtaasta portista?
Ilmeisesti jotain aktiivista määrätietoista toimintaa, jossa nähdään monesti vaivaa.
Muu Raamatun kerronta huomioon ottaen se ei kuitenkaan olisi sellaista työtä, josta voisi jotain ansaitsevansa.
Jonas Laguksen tekstien äärellä minulle on tällaisia ajatuksia tullut.

Esitän siitä teorian. Olen ehkä oikeassa, mutta tuo kilvoittelu ehkä sisältää jotain muutakin, josta en mitään aavista.
Tuo kilvoittelu lienee sitä, että 'huudetaan avuksi Herran nimeä'. Herran nimen avuksi huutavahan pelastuu.
Tuohan on aktiivista toimintaa, mutta kun syntinen huutaa Jumalalta apua ja saa avun, niin ei varmaan pidä ajatella, että tuo apu tuli ansiosta: mitäpä ansioita syntisellä on.

Raamattu puhuu kilvoittelusta ja uskon kilvoittelusta.
Kilvoittelulla tunnutaan normaalisti yleensä ymmärrettävän erilaisten käskyjen ja kieltojen noudattamista.
Ja kyllähän Raamattu tuntuu tähän lainkilvoitteluun kristittyä monessa kohtaa kehottavankin.
Mutta sitten siellä puhutaan myös tuosta uskonkilvoittelusta joka kait on sitä, että pyydetään Jeesusta pitämään Häneen kohdistuva usko puhtaana ja oikeana niin, että siihen ei tuoda tekoja ja muita epäjumalia sekaan.

[karjalaisenkyösti]

Kun ajattelen / ajattelemme tätä ahdasta porttia ja kaitaa tietä, niin lienee hyvä myös lukea itselleen nämä Jeesuksen sana, jotka ovat jonkin verran myöhemmin, kun tuosta ahtaasta portista ja kaidasta tiestä puhutaan:
"
Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
"

Siinä oli ihmisiä, jotka luulivat kulkeneensa ahtaasta portista ja kaitaa tietä, mutta eivät ole sillä edes koskaan olleet.
Meilläkin lienee ajatus tai uskomus, että tuolla tiellä olemme: emme kuulu tuohon pois ajettavien joukkoon.
Voisi olla terveellistä ajatella mahdollisesti olevansa tuossa pois ajettavien joukossa.
Tämän jälkeen motivaatiotaso uskon kilvoitukseen kasvanee.

[Pena]

Voisin ymmärtää kutsun kilvoitukseen minulle asetettuna suorituspaineena: minun tulee olla... minun tulee tehdä... minun tulee ajatella... Voisin ymmärtää sen kieltoina: en saa olla... en saa tehdä... en saa tuntea... en saa epäillä... Tämä johtaa joko harhakuvaan onnistumisesta ja sitä kautta ylpeyteen tai harhakuvaan täydellisestä epäonnistumisesta ja epätoivoon.

Ymmärrän ahtaan portin ja kaidan tien kuitenkin tällaisesta yrittämisestä luopumiseksi. Sitä voisi nimittää Herran puoleen huutamiseksi, mutta yhtä hyvin kiitolliseksi Herran armoon luottamiseksi.

[Riitta-mummi]

Olen tullut samaan johtopäätökseen kuin Pena tuossa yllä.

Ahtaasta portista ja sen läpi pääsemisestä kuulin muutama vuosi sitten Pentti Simojoen ajatuksia . Oliko esityksen nimi Uudet läksyt tms. Se käsitteli Paavo Ruotsalaisen ajatusta ko kysymksestä.
Sisäisen äänen kuuleminen ja sen johdossa eläminen oli Paavon löytö Laukaalla Sepän pajassa.

Monia hienoja ajatuksia tästä ja muusta keskeisestä tässä Pentti Simojoelta.
Hiljenny siis ristin luo;

https://www.h-y.fi/399-pyha-hiljainen-yksinkertaisuus

[Mansipaani]

Oiskohan se ihan yksinkertaisimmillaan synnin ja syntisyyden tuntoa, siksi se portti tuntuu ahtaalta ja tie kaidalta. Ehkä se on ennen käsitetty jotenkin niin että ensin pitäisi päästä ahtaasta portista läpi = armon käsittäminen, jonka jälkeen seuraa kaita tie. Koska maailma on paha ja oma syntisyys vaivaa niin armossa ja uskossa pysyminen ei ole itsestään selvää. Siitä kaituus.

[karjalaisenkyösti]

Koska maailma on paha ja oma syntisyys vaivaa niin armossa ja uskossa pysyminen ei ole itsestään selvää.

Jo jonkin aikaa olen pohtinut ja joidenkin kaverieni kanssa yrittänyt ottaa asiaa puheeksi, että kuinka saisin itselleni oikean synnintunnon?
Minulla on kyllä jatkuva krooninen paha omatunto, tai ainakin tila, jonka tulkitsen hyvän omantunnon puuttumiseksi.
En tosin ole vakuuttunut, että kyseessä on omatunto, koska toisaalta koen itseni varsin hyväksi ihmiseksi, joka ei juurikaan ole syntinen.

Moni tosin väittää olevansa syntinen, vaan mahtavatkohan monet heistä kuitenkin olla samassa tilassa kanssani, että tuo syntisyys on lähinnä sellainen teoreettinen asia ja pohjimmiltaan hekin kuvittelevat olevansa varsin hyviä ihmisiä.

Miten siis pääsisin monessa suhteessa kuvitellusta synnintunnostani oikeaan ja aitoon sellaiseen?

Millainen on ihminen, joka oikeasti on syntinen?
Todelliset syntiset lienevät harvassa, en kovin montaa sellaista taida tunteakaan.
Ihminenhän on tietyllä tapaa ongelmakeskeinen: mitä suurempi ongelma, sitä enemmän se elämää hallitsee.
Todellinen syntinen askartelee luonnollisestikin kokoaikaisesti Kristuksen ja hänen sovituskuolemansa ja ylösnousemuksensa ympärillä, eikä paljosta muusta jaksa puhua.

Sellainen taas, jolla on leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo, puhelee leppeän rauhantäyteisesti ja levollisin mielin kaikesta muusta, esim. auton tuulettajanhihnoista, ulkomaanmatkoista, arkielämän pienistä askareista ja monista muista ihmiselämään kuuluvista hyvistä ja kauniista asioista.

Olen kyllästynyt autojen tuulettajanhihnoihin, mutta en ole kuitenkaan päässyt vielä sille syntisen ihmisen paikalle, kun tuo koroke, astinlauta on ikään kuin liimattuna jalkapohjiini kiinni.

Voisitko sinä kertoa minulle, miksi juuri minä olen syntinen ja paha ihminen, vähintäänkin Jumalan edessä ja miksei myös ihmisten edessäkin?

("Sinä" viittaa juuri sinuun, joka tätä luet)